Ihme on tapahtunut, ulkomaalaistaustainen tehnyt työtä....velanperintä...

Anonyymi-ap

Jos Suomeen saapuu kuten on tiedetty jo kymmeniä vuosia ennen punaviher Suomen tuhoaja hallitusta, että velanperintää osaavat harjoittaa kaikki loiset rikolliset ....ei vaan maksa veroja ym.

Nykyään on syytä varoa mutta ei pelätä, moisia loisia!
Sillä kulmia kun on muillakin kuin rikollisilla. Eli asia toisinpäin.

Poliisi on ollut asioista tietoinen mutta kun some kansalle ei uppoa kuin roskaposti.
Eli hallituksen päättäjät mukana opettamassa käyttäytymistä nuorisolle.
Todella vastuutonta hallituksen päättäjiltä! Ja määrärahat poliisille...missähän nekin vappusataset oikein leijuu...punaviher....Suomen tuhoajat!

SOME, SOME.....lisää näkyvyyttä mutta ei missään tapauksessa vastuuta teoista...?

Loisia on Suomessa todella paljon, siksi seuraavalla hallituksella ei ole mitään mahdollisuutta kuin toimia vaan tomerasti ja myös kaikkien tulevien hallitusten. Ja sekään ei auta.

Lisää kunniaa ja somea nykyhallituksen vuoksi!!
Kohta loppuu turvamiehet. No, onhan turvanaisia.

Porukat alkavat tekemään vaarallisia tussareita niin rikolliselle itselleen kuten myös ympäristöllä oleville ihmisille. Tekevät jo.
Myös aselain säädäntöä on muokattava eikä vain kiristettävä. Kohta ei saa lupia edes pienoiskivääri kilpailu ammuntaan...? Ja joissain kunnisssa ei saa nykyäänkään.

Eli rosvotko voittaa aina??
EI KÄY!!!

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Otetaan niiltä tontuilta turvamiehet pois. Eiköhän sitä rahoitusta ala löytymään ja järkeä tulla aivopestyyn päähän, että mitähän tässä on oikein tullut tehtyä....?!

    • Anonyymi

      Jotkut lisäksi potaavat.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onhan toki nämä punaviher toimiat vastuuttomia. Turha nimetä kun jokainen lukija tietää mistä sakista on kyse. Vihreät on tuhonnut Saksan joka lypsää myös Suomea koska ei ole sähköä....

      Suomeen tarvitaan ainakin 2 TOIMIVAA ydinvoimalaitosta.

      Ja kaikkien puolueiden puolue tuki POIS!

      Suomessa asuva ja veroja maksava , äänestävä yksilö kait...tietää missä mennään...ja äänestää kuten viime vaaleissa. Eli viherpunaiset vävisivät ja nyt ne on tuhonnut Suomen!
      Se siitä.

      Hyvää Australijan matkaa rva some pääministeri. Ilman mitään some filtteritä...:)

      Los idiotos!

    • Anonyymi

      Semmoinen ihme ei tapahdu tällä forumilla että kun lataa factaa niin ...tapahtui virhe lähetyksessä...tai muuta sontaa.

      Pääministerin mökin hakumatkaa Uudesta Seelannista (että työmatka:) ei saa ilmoittaa Suomen kansalle tai Riku Aallon törppöilyjä omissa itsenäisissä palkankorotuksissa.

      Jos menevä lakkoon loppuu liiton maksut kuin seinään!!!

      Tai muutenkin. Turha niitä on ruokkia kun mitään ei tapahdu!!

      SDP!! kuoleva uskonto! Kaiken pahan alku ja loppu.

      Kohta rytisee. Ja kiero sdp pääministerimme tietää sen.

      Hän ei pääse vastuutaan pakoon missään!!

      PERKELE!!!!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      61
      6314
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      69
      4422
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      58
      2772
    4. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      54
      1500
    5. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1203
    6. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1144
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      13
      1008
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      863
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      841
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      823
    Aihe