Minusta on järkyttävää yhteiskunnan varojen haaskausta

ja typerää holhousta, että koulussa järjestetään erikoistilanteita uskonnon opetukseen VANHEMPIEN uskonnon mukaan. Me eletään yhteiskunnassa ja monessa asiassa mennään enemmistön mukaan. Tekisi monen höyryuskovaisen perheen lapsille vaan hyvää osallistua toistenkin uskontojen tunnille.

Lopettakaa poliitikot turha holhous ja koittakaa keksittyä olennaiseen. Kukaan ei mene pilalla siitä, että astuu välillä oman kuplansa ulkopuolelle. Suvaitsevaisuus on paljon hyödyllisempi taito kuin ihmisten lokerointi. Ihmiset eivät ole sokerista ja jokaisen pitää joskus joustaa.

Lapset oikeasti kärsivät vanhempiensa valinnoista. Lapsi haluaa vain kuulua porukkaan.

T. Ateisti
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samoin on todella järkyttävää, että lapsia pakotetaan opettelemaan Ruotsin kieltä, siis Suomalaisia lapsia pakotetaan opettelemaan Ruotsinkieltä ? ?

Tämä on todellä järkyttävää, ja eletään jo vuotta 2022, ja pakotetaan Lapsia ! ? ! ?

Äänestä
  • Mikäli ei joissain asioissa olisi pakkoja, niin osa porukasta luistelisi koulun läpi oppimatta mitään. Olisiko se hyvä lopputulos, että 16-vuotias ei osaisi kunnolla lukea tai ei osaisi mitään muuta kieltä?

    Äänestä

Lopetetaan koko uskonto ois parempi

Äänestä

Uskonnolliset asiat pitäisi pitää koulun ulkopuolella ! Nehän on henkilökohtaisia valintoja elämässä.
Lasten tulisi saada elää ilman mitään pakko uskontoa siis vaan lapsina,sitten voivat itse aikuisena päättää oman suuntansa elämässä ä
Joten moni lapsi on saanut traumoja aikuistuessaan kun heidät on pakotettu elämään vanhempiensa uskollisen suuntauksen mukaisesti .
Ei tällä vuosi tuhannella enää pitäisi olla näitä juttuja tapeetilla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja typerää holhousta, että koulussa järjestetään erikoistilanteita uskonnon opetukseen VANHEMPIEN uskonnon mukaan. Me eletään yhteiskunnassa ja monessa asiassa mennään enemmistön mukaan. Tekisi monen höyryuskovaisen perheen lapsille vaan hyvää osallistua toistenkin uskontojen tunnille.

Lopettakaa poliitikot turha holhous ja koittakaa keksittyä olennaiseen. Kukaan ei mene pilalla siitä, että astuu välillä oman kuplansa ulkopuolelle. Suvaitsevaisuus on paljon hyödyllisempi taito kuin ihmisten lokerointi. Ihmiset eivät ole sokerista ja jokaisen pitää joskus joustaa.

Lapset oikeasti kärsivät vanhempiensa valinnoista. Lapsi haluaa vain kuulua porukkaan.

T. Ateisti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu