Kevään vaikutus

Onko mahdollista että kissat, jopa leikatut kollit, kaipaavat keväällä enemmän hellyydenosoituksia kuin muina aikoina? Ovatko muut huomanneet moista? perheeni 2 leikattua poikakissaa tuntuvat olevan paremmalla tuulellakin keväisin.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on leikatulla pojulla kevättä rinnassa, kerrassaan surkeata kun ei pääse ulos silloin kun haluaisi. Ollaan niin mielin kielin puskemassa ja naukumassa, pääsisikö ulos?

Koko lauma on oikeastaan pirteämmällä tuulella, juttelevat enemmän, parvekkeelta ne pitää kantaa sisälle. Talvella ei tarvinnut kuin pikkuisen vihjaista sisälle menosta, niin kaikki olivat jo keittiössä asti.

Naaraskissamme on ihan mahdoton! Koko ajan on hellyyttä kerjäämässä ja syliin tunkemassa vaikka ei ennen juuri sylissä viihtynyt. Eikä ole kiimakaan. Omituisia otuksia nuo kissat ;).

~Kissatar~ jolla on itselläänkin hieman kevättä rinnassa :).

Äänestä
  • Meidänkin kisusta tulee aina keväisin ihan mahdoton..se haluaa aina ulos, menee valjaiden luokse ja maukuu, eikä millään haluaisi tulla enää sisälle, on muutenkin lähes rasittavaksi asti huomionkipee..sellasia ne on =)

    Äänestä

ihan totta on, että kissat (niin kuin ihmisetkin) "heräävät eloon" keväällä. Valon määrällä on suora yhteys käytöksen muuttumiseen ja hormonien hyrräämiseen, siksi leikkaamattomat naaraat aloittavat yleensä juoksut keväällä. Miksi käytin sanaa yleensä? sisäkissat juoksevat läpi vuoden, mutta nekin huomattavasti runsaammin kun aurinko alkaa paistaa keväällä (oma tuontini aloitti 6 kk iässä ja nyt 8 kk iässä se oli pakko astuttaa, 4:nen juoksun jälkeen, ettei saisi kohtutulehdusta).

Tähän liittyen eräs tarina; eläinlääkäri kyseli naaraan omistajalta, että mitä meinaat tehdä?, kun naaras synnytti yhden kuolleen pennun ja omistaja käytti naaraan ultrassa siltä varalta, että onko jäänyt sisälle pentuja. No naaraan omistaja kertoi, että "aion astuttaa seuraavaan juoksuun uudelleen" johon lääkäri "no sinun täytyy sitten odottaa ensi kevääseen" ja omistaja siihen "miten niin? naaras juoksee todennäköisesti noin 3 viikon kuluttua uudelleen" ja lääkäri tähän "ei kissat juokse kuin keväällä". Ajatelkaas, ettei lääkäri tiennyt sisäkissojen juoksevan läpi vuoden, meidän naaraat ovat synnyttäneet ja juosseet jopa vuoden pimeimpänä aikana joulu-/tammikuussa, mitä tämä kertoo eläinlääkäreiden kissa-tietämyksestä????

Valo siis saa aikaan liikettä myöskin leikkaamattomissa kissoissa;-))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissainen kirjoitti:

Onko mahdollista että kissat, jopa leikatut kollit, kaipaavat keväällä enemmän hellyydenosoituksia kuin muina aikoina? Ovatko muut huomanneet moista? perheeni 2 leikattua poikakissaa tuntuvat olevan paremmalla tuulellakin keväisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu