On aivan ihanaa,

kun siivooja on käynyt siivoamassa. Kaikki paikat putsattu ja ilma on raikas ja tuoksuu hyvältä. Maksaahan se, mutta kyllä kannattaa ja kotitalousvähennys auttaa.
12339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Maksaa maksaa. Ikärajoitteisena itesiivous on jäänyt vähiin. Sote-puolelta minulle määrättiin kallis siivousyritys.
Soitin sille, etteivät tulisi nyt kun itekin voin enimpii roskii siivota.

Sotken vähemmän ja asun niinkuin asun, niille puolustelin.
Ennen oli vaan yks siivooja. Nyt ne tuloo parittain kuin porin pirulaiset.
Ellen olis niin vanha ja sote-riippuvainen voisin asua vaikka kaatsin reunamalla.

Ja maalimanihime, ettei olusiakaan sais enää ottaa kotonaan.
- Ja sitten kaatuillaa rojuihin omassa kotona, ne ohjeistavat.

Äänestä

Pareittain käyvät siksi että hoituu nopeammin ja myös luotettavuus säilyy kun pitävät toisiaan silmällä ettei kodeista häviä mitään. Eri asia silloin jos kodin omistaja paikalla niin silloin voi siivooja tulla yksin.

Äänestä

Kerran kuukaudessa, kaksi naista. Aloittavat klo 8 ja tekevät kolme tuntia työtä. Vaihtavat puhtaat petivaatteet, sekä tuovat pesulasts puhtaat pyykit. Enää en pese kotona pyykkiä.

Äänestä

Meilläkin kävi siivooja silloin kun olin työelämässä ja kyllä, oli kivaa tulla puhtaaseen kotiin.

Nyt eläkkeellä on aikaa siivota ja kyllä se on oikein mukavaa puuhaa kun voi tehdä ajan kanssa eikä tarvitse hötkyillä

Äänestä
  • Siivous on suurin syy siihen miksi en koskaan ole halunnut asua isossa asunnossa ja yksin jäätyäni muutinkin 35 neliön yksiöön, nykyisessä asunnossa 32 neliöö joka riittää ja hyvin mahtuu jopa 2 lapsenlasta yökylään.
    Toistaiseksi olen saanut siivoukset tehtyä itse kun ei täällä muuta sotkua tule kuin joskus askartelusta. Nytkin pitäisi yksi pyöreä rima pätkiä sahalla sopiviksi palikoiksi tonttuaskartelua varten :)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Siivous on suurin syy siihen miksi en koskaan ole halunnut asua isossa asunnossa ja yksin jäätyäni muutinkin 35 neliön yksiöön, nykyisessä asunnossa 32 neliöö joka riittää ja hyvin mahtuu jopa 2 lapsenlasta yökylään.
    Toistaiseksi olen saanut siivoukset tehtyä itse kun ei täällä muuta sotkua tule kuin joskus askartelusta. Nytkin pitäisi yksi pyöreä rima pätkiä sahalla sopiviksi palikoiksi tonttuaskartelua varten :)

    Niin, minulle taas on aina pitänyt olla tilaa kodissani, missä milloinkin olen asunut. Peruja varmaan lapsuuskodistani, joka oli hulppea 8 huoneen iso omakotitalo.

    Meitä kun asuu kaksi, ja valitettavasti ei vielä lapsenlapsia ole, niin sotkua tulee aika vähän ja kuten ylhäällä todettiin, minustakin on mukavaa siivoskella. Myönnän tosin, että joulusiivouksen ostan aina yritykseltä, jouluksi on niin paljon muuta mukavampaa tekemistä kun teen kaikki jouluruuat itse

    Mutta kukin tavallaan, pääasia että voi asua juuri niin kuin itse haluaa tai on toivonut

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Asun pikku yksiössä ja siivooja käy kerran kuukaudessa. Siivoojasta en luovu, vaikka maksaakin. Saa kerran kuukaudessa kaikki siivottua nyt kun ei kunto enää riitä.
    Muutin aikoinaan yksiöön sadan neliön kämpästä, enkä todellakaan kaipaa liikoja turhia neliöitä ympärilleni ja siivous maksaisi vielä enemmän. Isompi kämppä sopii toisille, minulle ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin, minulle taas on aina pitänyt olla tilaa kodissani, missä milloinkin olen asunut. Peruja varmaan lapsuuskodistani, joka oli hulppea 8 huoneen iso omakotitalo.

    Meitä kun asuu kaksi, ja valitettavasti ei vielä lapsenlapsia ole, niin sotkua tulee aika vähän ja kuten ylhäällä todettiin, minustakin on mukavaa siivoskella. Myönnän tosin, että joulusiivouksen ostan aina yritykseltä, jouluksi on niin paljon muuta mukavampaa tekemistä kun teen kaikki jouluruuat itse

    Mutta kukin tavallaan, pääasia että voi asua juuri niin kuin itse haluaa tai on toivonut

    Iso oli minunkin lapsuuskoti , maalaistalo jossa niin iso tupa että olisi tanssit mahtunut pitämään. Sieltä muutettuani suurin missä asunut oli reilun 70 neliön kolmio jossa tuntui olevan jo liikaa.

    Äänestä

Haloooo
mistä semmosia ammatti siivoojia saa että paikat TUOKSUU PUHTAILTA

meillä kun käy siivojat niin ne käyttä TÄYSIN HAJUTEETONTA siivousliinaa
vaikka olen TOIVONU että käyttäisivät TOLU pesuainetta kun olen sitä varten ostanu TOLUA,
mu pikkusen vituttaa kn makssa lähes 300 euroa eikä olla edes tarkkoja puhtauden kanssa,
en tilaa enään kyseistä firmaa ollenkaan meille siivoomaan pitää löytää oikea kunnon siivoojat,

Äänestä
  • Jos haluat sitä Tolua käytettävän niin sinulla pitää sitten olla OMAT siivousvälineetkin millä siivooja siivoo. Tuskin niillä vaatimuksilla siivousfirmasta tekijää saat, mutta voithan kysellä jotain yksityistä ihmistä joka tekee esim kevytyrittäjänä, mutta silloin et välttämättä saa kotitalousvähennnystä. Halvemmalla varmaan saisit vaikka jonkun opiskelijan joka sitten sinun siivousvälineillä tekee puhdasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos haluat sitä Tolua käytettävän niin sinulla pitää sitten olla OMAT siivousvälineetkin millä siivooja siivoo. Tuskin niillä vaatimuksilla siivousfirmasta tekijää saat, mutta voithan kysellä jotain yksityistä ihmistä joka tekee esim kevytyrittäjänä, mutta silloin et välttämättä saa kotitalousvähennnystä. Halvemmalla varmaan saisit vaikka jonkun opiskelijan joka sitten sinun siivousvälineillä tekee puhdasta.

    Kyllä mulla onki kaikki siivous välineet, en pidä nykt siivoojista
    ne ovat hunsvotteja, aikoinaan kun olin terve ja jaksoin siivosin aina viimesen päällä puhtaaksi koti tuoksui aina raikkaalta , joka viikko oli siivouspäivä jolloin ven kaikki ulos matot ja vuodevatteet, harmittaa ihan kauheesti kun pitää maksaaa 300 euroa huonosta työstä eivätkä olleet kuin vajaat tuntia siivoomassa,

    Äänestä

kaikki menee nykyään suomessa VITURAKSI
työntekijätkää ei ole enään ammattilaisia,
silti niille pitää maksaa ammattilaisen palkka, '
VITTU tätä nyky yhteiskuntaa
MIELIPIDE !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

kun siivooja on käynyt siivoamassa. Kaikki paikat putsattu ja ilma on raikas ja tuoksuu hyvältä. Maksaahan se, mutta kyllä kannattaa ja kotitalousvähennys auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu