Työmatkallani päätin käväistä päivän päätteeksi laivan spassa saunomassa. Sisällä ei ollut enää kuin kourallinen ihmisiä. Kerrankin saisin saunoa rauhassa ilman meteliä.
Pukuhuoneessa ei ole ollut enää ketään muita ja suihkutiloissakin oli vain pari ihmistä. Aikaa oli kuitenkin vielä hyvin, vähän yli tunti paikan sulkemiseen. Saunoin kunnolla ja menin suihkuun viilentymään. Ne pari muuta ihmistä lähtivät jo ylös pukuhuoneeseen.
Oltuani hetken suihkussa allasosastolta tuli vielä yksi kaveri, lihaksikas atleetti pienissä speedoissaan. Hän käväisi saunassa lämmittelemässä ja tuli sitten suihkuun. Ihalin hänen lihaksikasta vartaloaan ja pitkää roikkuvaa kulliaan. Yritin olla katselematta hänen olemustaan kun hän pesi itseään. Pian huomasin että hän alkoi silmäillä minua pieni pilke silmässään. Vaihdoimme muutaman sanan ja sitten päätin ehdottaa hänelle että voinko pestä hänen selkänsä. Hetkisen epäröityään ja ympärillemme vilkuiltuaan hän suostui. Pyysin häntä asettamaan kätensä suihkun seinää vasten. Aloin saippuoida hänen leveää selkäänsä ja jykeviä käsivarsiaan. Tunsin kuinka jännityksen väristykset kulkivat lävitseni ja kullini alkoi hiljalleen jähmettyä. Hetken jatkettuani hänen selkänsä pesemistä kysyin häneltä että pestäänkö jotain muuta vielä. Hän pyysi että josko voisin pestä hänen jalkansakin. Tein työtä käskettyä ja menin polviasentoon. Ensin käsittelin hänen paksut pohkeensa ja sitten siirryin hieromaan saippuaa hänen reisiinsä. Kullini jatkoi jäykistymistään kunnes se pönötti kovana. Hengitykseni oli kiihtynyt ja kävin kuumana. Kuulin kuinka kaverinkin hengitys kävi jo raskaammin. Saippuoin jo hänen taipeitaan ja annoin kämmeneni osua hänen kiinteisiin palleihinsa. Eipä mennyt kuin pari sekuntia niin pyörittelin jo hänen pallejaan niin kuin ne olisivat olleet omani. Tunsin kuinka hänen kullinsa oli kovassa seisokissa ja hänen vartalonsa värähteli nautinnosta…
Nousin ylös ja pyysin kaveria kääntymään ympäri. Hänen pitkänä ja paksuna seisova kullinsa heilahti eteeni ja tunsin kuinka touhutippaa valui oman kullini päästä. Halusin saippuoida ensin hänen rintakehänsä ja vatsalihaksensa. Saippua vaahdottui nopeasti hänen karvaiseen ihoonsa. En malttanut tehdä tätä enää kauan koska hänen kullinsa sojotti ylöspäin kovana kuin patsas. Asetuin jälleen polviasentoon hänen eteensä, hieroin ensin hänen paksuja reisiään ja sitten lopulta tartuin hänen kulliinsa. Hieroin hellästi hänen kiinteitä pallejaan ja vatkasin rytmikkäästi kullin vartta samalla kun ihailin kiiltävää terskaa. Kaveri huohotti himokkaasti kun runkkasin hänen kulliaan tasaisella tahdilla ja välillä hyväilin hänen terskaansa. Meidän molempien kullit sykkivät kivikovina. Aloin runkkaamaan omaa kulliani samalla kun jatkoin kaverin kullin vatkaamista. Otin hänen terskansa suuhuni ja pyörittelin sitä kielelläni. Upottelin terskaa suuhuni, voi kuinka kuuma se olikaan!
Pian kaveri alkoi voihkia että häneltä alkaa tulla aivan kohta. Kiihdytin molempien kullien runkkaamista, olin itsekin tulossa aivan juuri. Pian kaveri ujelsi että nyt häneltä tulee. Puristin hänen kulliaan lujasti ja sitten hän laukesi, hänen iso lastinsa lenti pitkissä kaarissa suihkun lattialle. Kaverin puuskuttaessa orgasmin valloissa laukesin itsekin hänen jalkojensa juureen. Runkatessani omaa kulliani tyhjäksi puristin edelleen kaverinkin kullia tiukasti hänen jalkojensa vapistessa. Lopulta nousin ylös ja nojasin kädelläni suihkun seinään. Puuskutimme molemmat ja naurahdimme ilosta. Otin saippuaa ja pesin vielä kertaalleen kaverin kullin, joka edelleen seisoi kovana. Sotkuiset nesteemme katosivat pyörteeseen. Pian kullimme olivat laskeutuneet ja lähdimme kohti pukuhuonetta. Lähtiessämme kylpylästä pois sanoimme että ehkä kohtaamme täällä uudelleenkin…
Työmatkalla Tukholmaan
Anonyymi-ap
1
94
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176515768
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882