mennyt maailma

kukkumaija

paljon olen tarinoita tältä palstalta lukenut, ehkä odottaen kaltaisteni kokemuksia. Ihan vastaavaa en ole nähnyt, mutta tässäpä tulee osa omistani, löytyykö kohtalotovereita?

Aikoinaan muutimme isovanhemmilta perittyyn taloon. Jo ensimmäisenä iltana/yönä alkoivat tapahtumat, jotka jatkuivat niin kauan kuin talossa asuin.

Laitan tähän luettelonomaisesti mitä mieleen muistuun, voin tarkentaa halutessanne.

- kirjahyllystä putosivat kirjat säännöllisesti
- taulut liikkuivat seinilä
- matot vaihtoivat paikkaa (aina entiselle
paikalleen)
- Muotokuva nauroi
- särkynyt koriste-esine löysi roskalaatikosta
tiensä takaisin paikoilleen
- piano soi itsestään
- Lentäviä esineitä
- hahmo verhon takana
- syttyvät/sammuvat valot
- joku siivosi talossa säännöllisesti
- kaatuva joulukuusi (ei kuulosta lyhyesti
pelottavalta, oli sitä kyllä
- äänet

yksittäinen asia, mihin en ole täällä törmännyt on myös, että huoneet joskus "tummuivat" tapahtumien aikaan.

Asuin talossa pakon edessä vuosia (alaikäinen), koskaan en sitä kodikseni tuntenut, museoksi paremmin ja pelkäsin niin paljon, ystäväni pelkäsivät myös ja minulla on useita todistajia osalle tapahtumista.

Talo jää minulle aikanaa, koskaan en tule siinä asumaan, yöpymisenkin väistän aina viimeiseen asti (yksin ei tulisi kuuloonkaan)

Kynnys pelkäämiseen on kasvanut korkeaksi, samoin usko siihen, mitä ympärillämme on. Minä olin siinä iässä, että tapahtumat jättävät ikuiset muistot, ystäväni pitävät siitä myös huolen kysellessään talon kuulumisia. Tuntuvat jossain tapauksessa kiinnostavan enemmän kuin omat kuulumiseni.

Tapahtumat olivat outoja, jännitäviä, mielenkiintoisia ja väliin kauhistuttavia, jos vain olisin saanut päättää, ne olisivat tapahtuneet missä vain muualla kuin kotonani.

Monet kerrat olen juossut ulos talosta, jopa pakkasella yöpaidassa, palattava vaan aina ennenpitkää oli, mihinpä sitä kotoaan...

Joo tiedetään, maine meni jo, mutta ainakin voin vilpittömästi sanoa niille jotka hämmästelevät, voiko ovenkahva liikkua itsestään, että voi se, kun siihen olisi jäänytkin.

86

10760

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TheMan83

      Aika jännittäviä tapahtumia ja mielenkiintoisia. Tuossa luki että muotokuva nauroi? Voisitko kertoa tarkemmin tapahtuneista? Ellei muistot järkytä niin ei tietenkään tarvitse! Hyvää kesän alkua! :)

      • kukkumaija

        Olimme jo nukkumassa kun jostakin kuului naurua, joka herätti minut, veljeni ja isäni. Vanhempieni makuuhuone oli kaukana lastenhuoneista, välissä mm ruokasali ja olohuone.

        Nauru oli iloinen ja sydämellisen kuuloinen, ei mitenkään pelottava. Minä oletin, että isä nauraa, samoin veljeni, isäni taas luuli veljeni nauravan ja tuli katsomaan, valvommeko niin myöhään.

        Lastenhuoneet olivat peräkkäin ja kuulin kun isäni puhui veljelleni. Järkytys oli melkoinen, kun molemmat "naurajat" olivatkin siinä ja nauru kuului edelleen.

        Minä "iso tyttö" (11v silloin) hyppäsin sängystä ja juoksin isän syliin, veljeni nousi myös ja yhdessä lähdimme selvittämään naurun alkuperää.

        Ääni tuntui kuuluvan kirjastosta, jonka valokatkaisin on toisesta suunnasta tultaessa, joten menimme huoneen poikki kohti katkaisijaa.

        Veljeni näki sen ensin, kirjaston seinällä oleva muotokuva (taulu esittää erästä sukulaistamme, joka on nainen) "hytkyi" kuin ihminen joka nauraa, vaikka nauru oli selvästi miehen. Veljeni huusi, minä en oikein tajunnut koko asiaa, isä syöksyi valokatkaisijalle ja napsautti valot päälle.

        Nauru lakkasi kuin veitsellä, taulu oli paikoillaan, kristallikruunu helisi jonkin aikaa (kuin monesti myöhemminkin muiden tapauksien yhteydessä), sitten oli hiljaista.

        Isä oli nähnyt hämärässä myös taulun liikkeen, nauru oli silloin jo vaimeaa, ikäänkuin tukahtunutta, (ikäänkuin joku olisi yrittänyt hillitä tai pidätellä sitä)se vaimeni mitä lähemmäs kirjastoa tulimme.

        Tämä oli ensimmäisiä tapahtumia talossa. Myöhemmin ajattelin sen olleen jonkinlainen "tervetulotoivotus" taloon.

      • eppäilijä

        Taitaa olla otos dna mainoksesta.

      • kukkumaija
        eppäilijä kirjoitti:

        Taitaa olla otos dna mainoksesta.

        ...mainosta hieman tarkemmin, niitäkin on niin paljon nykyään. Ovat muuten paljon parempia kun aikana, jolloin TAG-mies oli iltojemme ilona ja ihmeteltiin miten pärjättiin ilman flooraa...

        Odotappas vaan, lisää haastetta seuraa sinulle kun kuulet kotibileistäni, muistathan sitten kertoa, mistä kauhuelokuvasta olen tekstini laiannut, niitäkin on vuosien varrella ilmestynyt niin monta :)

    • Orson

      Mielenkiintoista!
      Kertomuksesi perusteella talo on varmaankin wanha, monia on elänyt talossa aiemminkin ja jääneet vielä sinne kuolemankin jälkeen.

      Jos viitsit kertoa vielä, että millaisia ääniä kuului ja heiluivatko taulut vai miten ne liikuivat?
      Myös tuo hahmo kiinnostaa...näkyikö niitä enemmän ja osaisitko kuvailla sitä?

      Lopuksi kysyn pakollisen kysymyksen: Tapahtuuko vastaavia tänäpäivänäkin ja oletko ikinä ottanut talosta valokuvia?

      -Orson

      • kukkumaija

        Talo on vanha, sukumme rakennuttama ja aina meidän hallussamme ollut.

        Vuosien varrella huomasimme taulujen liikkuvan, jos talossa oli liikaa meteliä. Jos esim. veljeni soitti stereoita liian isolla, saattoi koko seinällinen tauluja "protestoida" moista.

        Meitä oli kerran viisi nuorta katsomassa jotakin elokuvaa olohuoneessa, vanhemmat poissa ja TV kai sitten jonkun mielestä liian isolla.
        TV:n takana olevalla seinällä kolme isoa maisemataulua kääntyivät rauhallisesti sen verran kuin ripustusnarut myöten antoivat, ikäänkuin "niiasivat" vasemmat kulmat alas ja nousivat sitten takaisin paikoilleen.

        Sepä riittikin sillä kertaa tuomaan rauhan taloon, kaksi seurassamme ollutta poikaa liikuivat kyllä ihan yhtä liukkaasti ulos talosta kuin me tytötkin...

      • kukkumaija

        Olipa joo kysymyksiä sen verran, etten huomannut kaikkiin vastata.

        Talomme on jonkin verran rauhoittunut vuosien varrella, edelleen siellä sattuu ja tapahtuu yhtä sun toista.
        Kävin kerran keskustelua tällä palstalla pelosta ja juuri silloin olin omien kokemusteni mukaan sitä mieltä, että pelko ehkäisee kaikkein tehokkaimmin "kummittelua". Niin paljon kuin kaikkea tapahtuikin vuosien varrella, aina kaikki tuli yllättäen, eli jos pelkäsin jotain tapahtuvaksi, mitään ei tapahtunut.

        "julkisissa" tiloissa oli kaikissa yhtenäiset, pitkät viininpunaiset, lattiaan asti yltävät samettiverhot ikkunoissa. mainitsemani hahmo viihtyi niiden takana, näimme hänet usean eri verhon takana,mitään ei ollut jos verho aukaistiin. Verhoa oli siis paksulti, koska tarkoitus oli, että kiinni ollessaan peittävät ikkunan.

        Hahmo (mikäli oli sama) näyttäytyi selvemmin vain kerran, eikä silloinkaan meille jotka siellä asuimme, vaan tädilleni (hän ei kuulu "talon sukuun").

        Täti oli meillä kylässä, istuivat iltaa takan ääressä äitini kanssa. Äiti oli mennyt hakemaan jotain tarjottavaa keittiöstä, kun huoneen ovelle oli ilmestynyt mies, jolla oli koira vierellään. Täti ehti katsella heitä hetken aikaa, kummallakaan "olennolla" ei ollut silmiä, vain "varjot" niiden paikalla, miehen olemus oli kuitenkin ollut ystävällinen.

    • lammas-jr

      Meilläkin on joulukuusi kaatunut, mutta uskon syynä olevan sen kuusen jalka ja se epätasapaino. On meillä kissakin joka viihtyy kuusen alla.

      Kerran on itsestään mennyt ovi itsestään lukkoon. Näin kuinka se lukko kääntyi ja kyllä tuli kiire pois. Ääniäkin on kuulunut, ei tosin sisältä vaan meidän pihalta.

      Täälläkin päässä kuvilla suuri kysyntä.

      • kukkumaija

        Olimme ruokasalissa jouluaterialla, kun kuulimme kuinka joulukuusi rysähtäen kaatui. Joulukellot helähtivät rysäyksen keskellä ja lopuksi kuului pieni helinä, niinkuin joku koristepalloista olisi hetken pyörinyt pitkin lattiaa.

        Olimme koristelleet kuusen aamulla, kuusi oli iso, koska katto on korkealla. Kuusi on ollut kai aina suurinpiirtein sillä paikalla ja joskus aikanaan latva on köytetty kiinni kattoon. Isä ei pitänyt sitä tarpeellisena, koska meillä ei ollut pieniä lapsia eikä lemmikkejä talossa ja kuusi saatiin tukevan oloisesti jalkaansa.

        Lähdimme katsomaan olohuoneeseen hävitystä, mutta mitään hävitystä ei ollutkaan, kuusi seisoi kauniisti paikoillaan.

        Me kaikki olisimme voineet vannoa sen olleen kaatuvan joulukuusen ääni.

        Jouluisin meillä oli muutenkin tavallista levottomanpaa, tuona jouluna kuusi "kaatui" vielä kahdesti (äänen perusteella). Seuraavana jouluna isä keksi köyttää entiseen malliin latvan kattoon, ilmeisesti joku oli siihen tyytyväinen, koska muina jouluina ei kaatuvan kuusen ääntä enää ollut.

        Kuvia talossamme on otettu jonkin verran, mm. erään vuoden Suomen olympiajoukkue on vieraillut siellä, siitä on paljon kuvia. Kuvia en ole tarkemmin tutkinut, normaalilla katselulla niissä ei ole ollut mitään ihmeellistä.

    • peppini

      kuulostaa kamalalta. Mikä on kaikkein pelottavin kokemuksesi siellä talossa?

      • kukkumaija

        Niin, toiset tapahtumat olivat ilmiöinä ehkä oudoimpia, mutta ne, mitkä eniten pelottivat taisivat olla niitä jotka koin yksin ollessani.

        Tässä yksi:
        Talossa oli aikanaan ollut palvelijoita (isovanhemmilanikin oli vielä), meillä ei ollut, joten isä poisti tarpeettomana palvelijoiden kellosysteemin käytöstä.

        Entisessä palvelijainhuoneessa on ompelukone ja lyhensin yhtenä päivänä hametta, kun palvelijainkello soi. Huoneessa on taulu, johon syttyy valo osoittamaan sitä huonetta, johon palvelua tarvitaan (näin siis ennen).

        Tiesin siis, että systeemi on poistettu käytöstä, eikä sähköä siinä olisi pitänyt olla. Säikähdin valtavasti ja katsoin taululle. Kutsu oli tullut veljeni huoneesta (entinen vierashuone), veljeni oli armeijassa tuolloin, ja huone oli enimmäkseen asumaton.

        Palvelijan olisi kuulunut "kuitata" valo, jotta tilaaja tietää hänen olevan tulossa. Kello soi vielä toisen kerran, ikäänkuin joku kärsimätön olisi sitä painellut.

        Tiesin/uskoin olevani yksin sillä hetkellä, joten toimin parhaaksi katsomallani tavalla ja kiipesin palvelijainhuoneen ikkunasta vauhdilla ulos.

        Näitä muisteloita lukiessa voi huvittaa tuo minun ainainen pakeneminen ulos, se nyt vaan oli minun tapani selviytyä olosuhteista joille en mitään voinut. Pihalla/puutarhassa ei mitään outoa koskaan ollut, ylimääräinen "elämä" keskittyi sisätiloihin.

        Sisällä oli myös oma "turvapaikkani" kylyhuoneessa. Sinne menin, jos vaikka äitini lähti asioille ja minulla oli läksyt tekemättä. Siellä sitten istuin valtavassa ammeessa ja tein läksyt rauhassa.

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        Niin, toiset tapahtumat olivat ilmiöinä ehkä oudoimpia, mutta ne, mitkä eniten pelottivat taisivat olla niitä jotka koin yksin ollessani.

        Tässä yksi:
        Talossa oli aikanaan ollut palvelijoita (isovanhemmilanikin oli vielä), meillä ei ollut, joten isä poisti tarpeettomana palvelijoiden kellosysteemin käytöstä.

        Entisessä palvelijainhuoneessa on ompelukone ja lyhensin yhtenä päivänä hametta, kun palvelijainkello soi. Huoneessa on taulu, johon syttyy valo osoittamaan sitä huonetta, johon palvelua tarvitaan (näin siis ennen).

        Tiesin siis, että systeemi on poistettu käytöstä, eikä sähköä siinä olisi pitänyt olla. Säikähdin valtavasti ja katsoin taululle. Kutsu oli tullut veljeni huoneesta (entinen vierashuone), veljeni oli armeijassa tuolloin, ja huone oli enimmäkseen asumaton.

        Palvelijan olisi kuulunut "kuitata" valo, jotta tilaaja tietää hänen olevan tulossa. Kello soi vielä toisen kerran, ikäänkuin joku kärsimätön olisi sitä painellut.

        Tiesin/uskoin olevani yksin sillä hetkellä, joten toimin parhaaksi katsomallani tavalla ja kiipesin palvelijainhuoneen ikkunasta vauhdilla ulos.

        Näitä muisteloita lukiessa voi huvittaa tuo minun ainainen pakeneminen ulos, se nyt vaan oli minun tapani selviytyä olosuhteista joille en mitään voinut. Pihalla/puutarhassa ei mitään outoa koskaan ollut, ylimääräinen "elämä" keskittyi sisätiloihin.

        Sisällä oli myös oma "turvapaikkani" kylyhuoneessa. Sinne menin, jos vaikka äitini lähti asioille ja minulla oli läksyt tekemättä. Siellä sitten istuin valtavassa ammeessa ja tein läksyt rauhassa.

        Voi miten mielenkiintoista...ei oikein osaa sanoa, pitaisiko sinun "pakoretkillesi" itkea vai nauraa...;)

        Mietin juuri, etta jos tuo kaikki - ja varsinkin se palvelijakellon soiminen olisi tapahtunut minulle ja olisin ollut yksin kotosalla, niin suuri houkutus olisi kylla ollut lahtea "leikkimaan palvelijaa" sinne vierashuoneeseen.;) (se olisi tietysti ollut eri asia, olisivatko kummitukset pitaneet ajatuksesta...)

        Mutta ainakin toimimalla niin, ensin kuittaus ja sitten vaikka kahvitarjotin mukaan ylakertaan, oltaisiin edetty askel edemmaksi tassa "kummitustarinassa"...

        Toisaalta sina et ehka halunnut "edeta" yhtaan minnekaan, niin etta ymmarran sinua.;)

    • Noita-Nainen

      No eipas tuohon oikein voi muuta sanoa kuin etta "mielenkiintoista"...(ja tietysti samalla pelottavaa sinulle, koska olit siis lapsi/teini, kun siella asuit)

      Mietinkin juuri, oliko se juuri se sinun ikasi, joka "houkutteli" naita ilmioita luoksesi?

      Siis kun yleisesti ollaan sita mielta, etta esim. poltergeis-ilmiot ovat vahvimmillaan murrosikaisten laheisyydessa?

      Miten esim. vanhempasi kokivat nama ilmiot? Tai muut "aikuisemmat" ihmiset?

      • kukkumaija

        Edesmenneen isäni suhtautuminen oli hyvin luontevaa, olihan kysymyksessä hänen lapsuudenkotinsa.

        Toki hän minun pelkoni ymmärsi jollain lailla, mutta ei varmaan kumpikaan vanhemmistani ymmärtänyt, kuinka monta vuotta minulla kului tuohon "pelkäämiseen" ja kuinka se vaikutti kaikkeen arjessani. ("Toipumiseenkin meni aikaa, vaikka aina pelkoni oli taloon sidottua, eikä "ilmennyt " muuten.)

        Äitini asuu talossa edelleen. Hän tietää, etten pidä talosta, mutta kovin syvällisesti emme asiasta ole keskustelleet. Hän tulee talon kanssa toimeen hyvin, kautta vuosien hän pääsi perheestämme "vähimmällä", tai sitten ei vain suostunut uskomaan kokemaansa.

        Oikeastaan ainoa "myönnytys" keskustellessa äitini puolelta on se, että hänkin myöntää todeksi sananlaskun "talossa talon tavalla" (joka on minulla saanut omanlaisensa merkityksen)
        ja tunnustaa, että talolamme on "oma tahto".

        Äidille se on tullut selvimmin esiin siinä, että joidenkin tavaroiden on oltava siinä, missä ne ovat "aina" olleet. Jos tavaroiden paikkaa vaihtaa, ne ovat entisillä paikoillaan viimeistään seuraavana aamuna.

        Toinen äidin huomioima asia on se, että tauluja ei tarvitse koskaan pyyhkiä pölystä, joku muu tekee sen.

        Tuota poltergeist ajatusta olen jälkeenpäin miettinyt. En vaan ole tämän alan asiantuntija, joten rajaaminen on vaikeaa. Ehkä olen onnistunut jotenkin "aktivoimaan" jotakin voimaa, mutta puhtaasti minusta lähtöisin se ei voi olla. Tiedän sen siitä, koska isäni kertoi, että talossa oli aikanaan noussut "äläkkä" kun sinne oli asennettu sähköt, eli joku on ollut siellä ennen minua.

        Toisaalta siellä on kai nykyisin rauhallisempaa, kuin asuessani siellä, tai mistäpä minä sen tarkkaan voin sanoa.

    • Neitonen79

      Todella mielenkiintoisia kokemuksia sinulla! Voisin kuvitella että se reaktio on ihan luonnollinen tuollaisessa tilanteessa lähteä äkkiä pois :) Ainakin minun kohdallani varmasti!
      Kerro toki lisää...meitä uteliaita on varmasti suurempi joukko :)

      • kukkumaija

        hauska tappa vanha tuttu. Itse asiassa sinun tarinoitasi lukiessa olen joskus miettinyt, että jos joku, niin sinä "osaisit arvostaa" talomme tunnelmaa.

        Mitä pitäisit ajatuksesta, että "kirmaisimme" peräkkäin tukat putkella ulos talosta, niinhän siinä kuitenkin ennen pitkää kävisi.

        Kerrottavaa olisi niin paljon, etten oikein tiedä mistä kirjoittaisin. Eilen aloin taas muistella talon tapahtumia (joskus yritin ne aktiivisesti unohtaa) ja paljon mainitsematonta tuli mieleen.

        Äkkiä kuulostaa, että talossa oli jatkuva "haipakka", asuin kuitenkin toistakymmentä vuotta siinä. Välillä rauhallisempaa ja välillä levottomampaa.

        Olen kuulostellut ,kuinka tarina vastaanotetaan, paljon paremmin kuin oletin, kerron vielä lisää ja jätän loppuhuipennukseksi pari "helmeä".

        Vielä sen verran, että minäkin olisin varmasti ollut oikeasti kiinostuneempi ja rohkeampi jos ensinnäkin olisin ollut vanhempi, ja toiseksi kun vain olisin päässyt käymään talossa, enkä asunut siellä.

        Olen ollut vuosia pois ja silti vielä niin "ruvella", että pahin pelkoni on edelleen, että olen jotenkin "sidoksissa" taloon ja jotenkin "tuomittu" asumaan siellä jos en nyt, niin "myöhemmin". Hullua, tiedän sen, mutta jokuhan siellä vaikuttaa ja tuskin hänkään on sitä eläessään halunnut.

        Mutta kyselkää, minä kerron, eikä tämäkään niin haudanvakava juttu ole, huumorillahan tässä on koetettu selvitä tähänkin asti.

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        hauska tappa vanha tuttu. Itse asiassa sinun tarinoitasi lukiessa olen joskus miettinyt, että jos joku, niin sinä "osaisit arvostaa" talomme tunnelmaa.

        Mitä pitäisit ajatuksesta, että "kirmaisimme" peräkkäin tukat putkella ulos talosta, niinhän siinä kuitenkin ennen pitkää kävisi.

        Kerrottavaa olisi niin paljon, etten oikein tiedä mistä kirjoittaisin. Eilen aloin taas muistella talon tapahtumia (joskus yritin ne aktiivisesti unohtaa) ja paljon mainitsematonta tuli mieleen.

        Äkkiä kuulostaa, että talossa oli jatkuva "haipakka", asuin kuitenkin toistakymmentä vuotta siinä. Välillä rauhallisempaa ja välillä levottomampaa.

        Olen kuulostellut ,kuinka tarina vastaanotetaan, paljon paremmin kuin oletin, kerron vielä lisää ja jätän loppuhuipennukseksi pari "helmeä".

        Vielä sen verran, että minäkin olisin varmasti ollut oikeasti kiinostuneempi ja rohkeampi jos ensinnäkin olisin ollut vanhempi, ja toiseksi kun vain olisin päässyt käymään talossa, enkä asunut siellä.

        Olen ollut vuosia pois ja silti vielä niin "ruvella", että pahin pelkoni on edelleen, että olen jotenkin "sidoksissa" taloon ja jotenkin "tuomittu" asumaan siellä jos en nyt, niin "myöhemmin". Hullua, tiedän sen, mutta jokuhan siellä vaikuttaa ja tuskin hänkään on sitä eläessään halunnut.

        Mutta kyselkää, minä kerron, eikä tämäkään niin haudanvakava juttu ole, huumorillahan tässä on koetettu selvitä tähänkin asti.

        Minun mielestani kyseessa ei ole mikaan "tuomio", jos vain osaat suhtautua asiaan oikealla tavalla. Otat vain sen kannan, etta "vanhat sukulaisethan" ne siella "moikkailevat" ja pitavat paikkoja kunnossa.

        Siis tuskin sita taloa mikaan kirous vaivaa...sinne on vain sita teidan sukua "pakkaantunut" enempikin...;)

        Ja mina olisin kylla henkilokohtaisesti tyytyvainen, jos joku muu pyyhkisi polyt puolestani.;)

      • kukkumaija
        Noita-Nainen kirjoitti:

        Minun mielestani kyseessa ei ole mikaan "tuomio", jos vain osaat suhtautua asiaan oikealla tavalla. Otat vain sen kannan, etta "vanhat sukulaisethan" ne siella "moikkailevat" ja pitavat paikkoja kunnossa.

        Siis tuskin sita taloa mikaan kirous vaivaa...sinne on vain sita teidan sukua "pakkaantunut" enempikin...;)

        Ja mina olisin kylla henkilokohtaisesti tyytyvainen, jos joku muu pyyhkisi polyt puolestani.;)

        Vaan kun minulla ei ole tuota sinun "maanläheistä" suhtautumistapaasi henkimaailmaan, koin ehkä liian paljon liian varhain.

        Kyllä kai suhtautumiseni on suopeampi nykyisin, kun minun ei tarvitse asua siellä. Entäpä sinä, mitä ajattelisit, jos oletettaisiin sinun olevan "seuraava siivooja" talossa, siis silloin , kun sinua ei enää ole?

        Minusta ajatus on kauhistuttava ja kaukana siunauksesta, joskin hyvin absurdi ja minun mielikuvitukseni vuosien varrella muovaama.

        Luulen, että jonkilainen "jälkihoito" on edelleen tapauksessani tarpeen, tämä keskustelukin on kai tavallaan sitä.

      • Neitonen79
        kukkumaija kirjoitti:

        hauska tappa vanha tuttu. Itse asiassa sinun tarinoitasi lukiessa olen joskus miettinyt, että jos joku, niin sinä "osaisit arvostaa" talomme tunnelmaa.

        Mitä pitäisit ajatuksesta, että "kirmaisimme" peräkkäin tukat putkella ulos talosta, niinhän siinä kuitenkin ennen pitkää kävisi.

        Kerrottavaa olisi niin paljon, etten oikein tiedä mistä kirjoittaisin. Eilen aloin taas muistella talon tapahtumia (joskus yritin ne aktiivisesti unohtaa) ja paljon mainitsematonta tuli mieleen.

        Äkkiä kuulostaa, että talossa oli jatkuva "haipakka", asuin kuitenkin toistakymmentä vuotta siinä. Välillä rauhallisempaa ja välillä levottomampaa.

        Olen kuulostellut ,kuinka tarina vastaanotetaan, paljon paremmin kuin oletin, kerron vielä lisää ja jätän loppuhuipennukseksi pari "helmeä".

        Vielä sen verran, että minäkin olisin varmasti ollut oikeasti kiinostuneempi ja rohkeampi jos ensinnäkin olisin ollut vanhempi, ja toiseksi kun vain olisin päässyt käymään talossa, enkä asunut siellä.

        Olen ollut vuosia pois ja silti vielä niin "ruvella", että pahin pelkoni on edelleen, että olen jotenkin "sidoksissa" taloon ja jotenkin "tuomittu" asumaan siellä jos en nyt, niin "myöhemmin". Hullua, tiedän sen, mutta jokuhan siellä vaikuttaa ja tuskin hänkään on sitä eläessään halunnut.

        Mutta kyselkää, minä kerron, eikä tämäkään niin haudanvakava juttu ole, huumorillahan tässä on koetettu selvitä tähänkin asti.

        Kieltämättä sinun juttusi on yksi palstan mielenkiintoisimmasta annista :)
        Mielenkiinnolla odotan että kerrot lisää. Vanhoissa taloissahan tuntuu monesti kummittelevan.

        Heh...voin jopa sieluni silmin nähdä meidät juoksemassa tukka putkella talosta ulos :) Niin siinä kyllä varmasti tulisi käymään minä kun niitä jostakin syystä niin kovasti pelkään vaikka eivät olekkaan minua toistaiseksi vielä syöneet :)

        Tuo palvelija juttu oli kyllä mielenkiintoinen. Olisi ollut jännä tietää kuka siellä odotteli "palvelijaa" mutta ymmärrän kyllä että ulos juokseminen kuulosti paremmalle idealle kun lähteä katsomaan... :)
        Lapsena varsinkin sitä suhtautuu pelolla tuollaisiin asioihin. Eipä sillä...minä pelkään vieläkin vaikka lapsuus onkin jo aika kaukana :)

        Lisää jään siis odottelemaan :)

      • kukkumaija
        Neitonen79 kirjoitti:

        Kieltämättä sinun juttusi on yksi palstan mielenkiintoisimmasta annista :)
        Mielenkiinnolla odotan että kerrot lisää. Vanhoissa taloissahan tuntuu monesti kummittelevan.

        Heh...voin jopa sieluni silmin nähdä meidät juoksemassa tukka putkella talosta ulos :) Niin siinä kyllä varmasti tulisi käymään minä kun niitä jostakin syystä niin kovasti pelkään vaikka eivät olekkaan minua toistaiseksi vielä syöneet :)

        Tuo palvelija juttu oli kyllä mielenkiintoinen. Olisi ollut jännä tietää kuka siellä odotteli "palvelijaa" mutta ymmärrän kyllä että ulos juokseminen kuulosti paremmalle idealle kun lähteä katsomaan... :)
        Lapsena varsinkin sitä suhtautuu pelolla tuollaisiin asioihin. Eipä sillä...minä pelkään vieläkin vaikka lapsuus onkin jo aika kaukana :)

        Lisää jään siis odottelemaan :)

        Niinpä pelkään minäkin, vaikka toisaalta opin käyttämään sitä pelkoakin aseena, se kun suojeli minua jossain määrin.

        Siitä kai sitten voisi päätellä, ettei kenelläkään ollut tarkoitus säikyttää tai pelotella, ennemminkin niinkuin noita-nainen antoi ymmärtää, pelkästään huolehtia.

        Jälkeenpäin miettii monia asioita, esimerkiksi sitä, että "normaalit" vanhan talon äänet ja "perinteiset" kummitteluelementit" puuttuvat talosta. Ei siellä kuulunut koputuksia, askeleita, huokaisuja, narinoita, ei aukeavia ovia ym. joista täällä saa lukea. Ullakkokin oli muuten vaan luotaantyöntävä, niinkuin vanhoissa taloissa usein on.

        "Hahmo" kuuluu ehkä näihin perinteisiin, sekään ei kyllä viihdy muualla kuin verhon takana, kun olisikin kerran huomannut käydä katsomassa ulkopuolelta, kun havaitsi sen verhon takana.

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        Vaan kun minulla ei ole tuota sinun "maanläheistä" suhtautumistapaasi henkimaailmaan, koin ehkä liian paljon liian varhain.

        Kyllä kai suhtautumiseni on suopeampi nykyisin, kun minun ei tarvitse asua siellä. Entäpä sinä, mitä ajattelisit, jos oletettaisiin sinun olevan "seuraava siivooja" talossa, siis silloin , kun sinua ei enää ole?

        Minusta ajatus on kauhistuttava ja kaukana siunauksesta, joskin hyvin absurdi ja minun mielikuvitukseni vuosien varrella muovaama.

        Luulen, että jonkilainen "jälkihoito" on edelleen tapauksessani tarpeen, tämä keskustelukin on kai tavallaan sitä.

        Okei - huono sanavalinta...tuo "siunaus"

        "siis...Kyllä kai suhtautumiseni on suopeampi nykyisin, kun minun ei tarvitse asua siellä. Entäpä sinä, mitä ajattelisit, jos oletettaisiin sinun olevan "seuraava siivooja" talossa, siis silloin , kun sinua ei enää ole?"

        Oikeastaan pidan sita taysin mahdollisena, etta tuo "moikkailu" onnistuisi myos itseltani sitten kun olen kuollut...siis jos haluan ja jos joku haluaa puolestaan "nahda" minut...

        Mutta ymmarran taysin kantasi...eivathan kummitusjutut eivatka kauhuleffat ole ennenkaan olleet lasten juttuja. (ja sinahan olit lapsi kun ne alkoivat)...

    • kukkumaija

      Ilmeisesti lukijoille on käynyt selväksi sama asia, joka minulle asuessani talossa vuosien varrella. Talo ei siis suvainnut melua eikä myöskään sotkemista, mutta kaikkein "kielteisin" suhtautuminen ilmeni jos jotakin rikkoontui, siitä esimerkki tässä:

      Paistoin makkaraa takan ääressä veljeni kanssa. Meille tuli jotakin nahinaa, niinkuin sisaruksille usein tulee ja tönimme toisiamme. Tönäisin veljeäni niin, että hän horjahti ja makkarakeppi osui (tietenkin vahingossa) takan päällä olevaan vanhaan posliinipatsaaseen (joka esitti vihaista leijonaa), patsas tipahti lattialle särkyen pieniksi palasiksi.

      Silloin huone "tummui", kuin ulkona olisi yhtäkkiä noussut myrsky, joka pimensi huoneen, mutta ulkona se ei tietenkään ollut, vaan sisällä.

      Kattokruunu helisi hiljaa ja kumpikin tiesimme heti, että nyt tuli "mokattua". Itku kurkussa lähdimme tapausta selvittämään äidille, sillä kertaa taisimme pelätä häntä kuitenkin jopa enemmän.

      Nukkumaan mennessämme meidän molempien huoneet tummuivat myös, talo ikäänkuin "murjotti" meille vielä ja tunnelma oli painostava.

      Veljen kanssa oli läheiset välit, kun tämän tästä vilahdin hänen huoneeseensa siitä yksinkertaisesta syystä, että en uskaltanut lähteä juoksemaan talon poikki vanhempien makuuhuoneeseen. Hän valitettavasti lähti "maailmalle" paljon ennen minua.

      • Beelos

        Onko tämä rakennus kartano ja missä päin?

      • kukkumaija
        Beelos kirjoitti:

        Onko tämä rakennus kartano ja missä päin?

        Ei ole kartano, ainakaan siinä mielessä kun minä kartanon miellän. Noita-Nainenkin ajatteli talon kaksikerroksiseksi, kun puhui "yläkerrasta". Yläkerrassa on pelkkä ullakko, jossa ollen käynyt yhteensä korkeintaan 5 kertaa.

        Talo on pohjoisessa, yksikerroksinen, neliöitä yhteensä liki 300, että iso kuitenkin, muistuttaa ulkoisesti esim. vanhoja pappiloita, pappeja suvussamme ei ole ollut, vaan talo on aikoinaan rakennettu erään tilan päärakennukseksi, (myöhemmin lohkottu).

        Olempa miettinyt sitäkin, olisikohan taloa myydessä pakko ilmoittaa välittäjälle tästä "ylimääräisestä" elämästä. Myyntisopimuksissahan on joku pykälä, jonka mukaan myyjän tulee ilmoittaa kaikki tiedossaan olevat seikat jne... Talon kuntoonhan se ei vaikuta mitenkään, joten vähän kaksipiippuinen juttu.

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        Ei ole kartano, ainakaan siinä mielessä kun minä kartanon miellän. Noita-Nainenkin ajatteli talon kaksikerroksiseksi, kun puhui "yläkerrasta". Yläkerrassa on pelkkä ullakko, jossa ollen käynyt yhteensä korkeintaan 5 kertaa.

        Talo on pohjoisessa, yksikerroksinen, neliöitä yhteensä liki 300, että iso kuitenkin, muistuttaa ulkoisesti esim. vanhoja pappiloita, pappeja suvussamme ei ole ollut, vaan talo on aikoinaan rakennettu erään tilan päärakennukseksi, (myöhemmin lohkottu).

        Olempa miettinyt sitäkin, olisikohan taloa myydessä pakko ilmoittaa välittäjälle tästä "ylimääräisestä" elämästä. Myyntisopimuksissahan on joku pykälä, jonka mukaan myyjän tulee ilmoittaa kaikki tiedossaan olevat seikat jne... Talon kuntoonhan se ei vaikuta mitenkään, joten vähän kaksipiippuinen juttu.

        Minuakin rupesi nyt kiinnostamaan todella, milta se talo todella nayttaa...

        Pohjoisessa? Siis Lapissa...? Mietin vain - kun niin monet vaittavat kokeneensa paranormaaleja ilmioita juuri Lapissa...



        P.S. Jos joskus haluat myyda sen talosi kohtuuhintaan, niin ota minuun yhteytta.;)

      • Noita-Nainen
        Noita-Nainen kirjoitti:

        Minuakin rupesi nyt kiinnostamaan todella, milta se talo todella nayttaa...

        Pohjoisessa? Siis Lapissa...? Mietin vain - kun niin monet vaittavat kokeneensa paranormaaleja ilmioita juuri Lapissa...



        P.S. Jos joskus haluat myyda sen talosi kohtuuhintaan, niin ota minuun yhteytta.;)

        Tulin juuri keksineeksi, etta ehka se fakta, etta se teidan talonne on aina kuulunut teidan suvullenne, on aiheuttanut voimistunutta "kummittelua"...

        Ikaankuin tiivistynytta tunne-energiaa, jota on tarpeeksi paljon siella yhdessa paikassa aiheuttaakseen naita ilmioita.

        Jos se vahaakaan pitaa paikkaansa, etta ihminen/ihmishenki kuoltuaankin elaa "henkisesti" hanelle rakkaissa ja tutuissa paikoissa...?

        (tai ainakin joskus kavisi siella...)

      • Miyo
        kukkumaija kirjoitti:

        Ei ole kartano, ainakaan siinä mielessä kun minä kartanon miellän. Noita-Nainenkin ajatteli talon kaksikerroksiseksi, kun puhui "yläkerrasta". Yläkerrassa on pelkkä ullakko, jossa ollen käynyt yhteensä korkeintaan 5 kertaa.

        Talo on pohjoisessa, yksikerroksinen, neliöitä yhteensä liki 300, että iso kuitenkin, muistuttaa ulkoisesti esim. vanhoja pappiloita, pappeja suvussamme ei ole ollut, vaan talo on aikoinaan rakennettu erään tilan päärakennukseksi, (myöhemmin lohkottu).

        Olempa miettinyt sitäkin, olisikohan taloa myydessä pakko ilmoittaa välittäjälle tästä "ylimääräisestä" elämästä. Myyntisopimuksissahan on joku pykälä, jonka mukaan myyjän tulee ilmoittaa kaikki tiedossaan olevat seikat jne... Talon kuntoonhan se ei vaikuta mitenkään, joten vähän kaksipiippuinen juttu.

        Jos talo on ollut aina teidän suvussa, niin se ei välttämättä suvaitse uusia asukkeja...

        Aika jänniä juttuja kyllä tapahtunut...

      • kukkumaija
        Beelos kirjoitti:

        Onko tämä rakennus kartano ja missä päin?

        Ei talo ole myytävänä, äitini asuu suunä edelleen.

        Sisään tullessa keskellä kulkee "käytävä. Ensin on "porstua", sitten tulee aula. Oikealle jää ensin pikkueteinen (toinen käytävä),apukeittiö, iso keittiö, pikkukamari (entisaikaan piian huone), sekä palvelijainhuone.

        Oikealle jää "välieteinen", sekä 3 kpl makuuhuoneita (lastenhuone, sekä kaksi vierashuonetta)

        "Julkisissa" tiloissa kuljetaan pariovista huoneisiin, vasen musiikkihuone,oikea ruokasali, vasen takkahuone,oikea arkiolohuone(tv-huone), vasen seurusteluhuone (toinen takka siellä, tavallaan "juhlaolohuone"), oikea kirjasto ja vielä iso kamari (vanhempien makuuhuone), jonka yhteydessä kylpytilat, niin ja toisessa päässä toinen wc.

        Saattoipa tulla vähän sekavasti, mutta siinä se pääpiirteissään.

      • LKV
        kukkumaija kirjoitti:

        Ei ole kartano, ainakaan siinä mielessä kun minä kartanon miellän. Noita-Nainenkin ajatteli talon kaksikerroksiseksi, kun puhui "yläkerrasta". Yläkerrassa on pelkkä ullakko, jossa ollen käynyt yhteensä korkeintaan 5 kertaa.

        Talo on pohjoisessa, yksikerroksinen, neliöitä yhteensä liki 300, että iso kuitenkin, muistuttaa ulkoisesti esim. vanhoja pappiloita, pappeja suvussamme ei ole ollut, vaan talo on aikoinaan rakennettu erään tilan päärakennukseksi, (myöhemmin lohkottu).

        Olempa miettinyt sitäkin, olisikohan taloa myydessä pakko ilmoittaa välittäjälle tästä "ylimääräisestä" elämästä. Myyntisopimuksissahan on joku pykälä, jonka mukaan myyjän tulee ilmoittaa kaikki tiedossaan olevat seikat jne... Talon kuntoonhan se ei vaikuta mitenkään, joten vähän kaksipiippuinen juttu.

        Ei tarvitse kertoa välittäjälle. Laki yms. kun ei koko kummittelua yms. tunnista, joten jos asiasta mainitsetkaan, sinua pidetään lähinnä sekopäänä.

    • kukkumaija

      Naurusta kerroin jo, tässä muita talon ääniä.

      Veljeni opiskeli ja asui silloin etelässä. Kerran kesäiltana hän ajeli kotiin pitkälle viikonloppulomalle ja saapui myöhään kotiin.

      Emme olleet vielä menneet nukkumaan, sillä pihaan ajaessaan veljeni näki olohuoneen ikkunasta valoa ja tuli omilla avaimillaan sisään.

      Olohuoneen ovi oli raollaan ja veljeni kuuli keskustelusta syntyvän puheensorinan. Veljeni aukaisi olohuoneen oven, mutta tervetuliaistervehdys juuttui kurkkuun, kun huoneessa ei ollutkaan ketään. Puheensorinakin oli lakannut.

      Valot huoneessa oli edelleen, me muu perhe olimme nukkumassa ja kaikella todennäköisyydellä myös valon olimme sammuttaneet nukkumaan mennessämme.

      Veljeni oli rohkeampi, kuin asuessaan talossa ja harmitteli, ettei ollut tullut kuunnelleeksi oven takana, mistä huoneessa puhuttiin. Kuvaili ääntä sellaiseksi, kuin huoneessa olisi ollut enemmän kuin yksi keskustelu meneillään.

      Isäni kuuli kerran "juopunutta hoilausta", kaikki olemme kuulleet astioiden kilinää, myös särkyvän astian helinää sekä eräänä jouluna ellemme olisi sattuneet olemaan sisällä, olisimme olleet valmiit lyömään päämme pantiksi siitä, että talon "läpi" meni reki hevosineen...

    • kukkumaija

      Kiitokset teille hyvistä kommenteista. Oikeastaan ihan helpottavaa tätä talomme tarinaa on ollut tänne purkaa.

      Huomenna kerron vielä pari yksittäistapausta, toinen niistä selvittää, mikä minut sai lähtemään yöpaitasillaan pakkaseen ulos talosta.

      Säästän vielä lopuksi kaksi tarinaa. Ensimmäinen niistä on isäni kertomus siitä, kun taloon tuli sähköt, se on ainoa kerta tietämäni mukaan, kun talo on jotakuta fyysisesti satuttanut.

      Toinen kertomus taas on kaikkein "hurjin" tapaus, mikä tahansa kauhuelokuva "voisi olla siitä ylpeä", taitaa olla poltergeist-ilmiötä "puhtaimmillaan". Tälle tapaukselle löytyy paljon todistajia, minä raukka kun erehdyin luulemaan, että kotibileitten pito onnistuisi siinä talossa...

      Toivottavasti mielenkiintonne pysyy yllä, jos noilla yllämainituilla tapahtumilla olisin tarinani aloittanut, kommentit olisivat todennäköisesti olleet hieman toisenlaisia, mutta antaa mennä kun on alamäki...

      • Neitonen79

        Kyllä täällä vielä pysyy mielenkiinto yllä :)
        Todella monenmoisia kokemuksia sinulla ja sukulaisillasi tuntuu sieltä talosta olevan.
        Olikos se niin että talo on nykypäivänä jo hieman rauhoittunut vai muistinko oikein?

        Pitikin tulla illalla lukemaan näitä ennen kun menen nukkumaan...saas nähä kuinka hyvin se uni tulee...heh :)

        Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisää...

      • Dreamhunter

        Pystyt kuitenkin näinkin "diplomaattisesti" kertomaan kotisi historiasta! Vaikkakin sen on täytynyt olla todella pelottavaa aikanaan. Itse olen todella herkkä ja minulla on muutama kokemus, joita ei oikein järjellä pysty selittämään. Ei kuitenkaan mitään tuollaista! Ei lähellekään.

        Muistan kuitenkin joskus itsekin lapsena juosseeni kauhuissani ulos kodistamme. Minulla myös oli "turvapaikka". Se oli -yllättävää kyllä- talomme vanha vintti, joka oli remontoitu asuttavaksi yläkerraksi. Jännä valinta siinä mielessä, että vanhaa taloa oli laajennettu paljon ja "uudella puolellakin" oli lähes saman kokoinen yläkerta. Jotenkin sitä olettaisi, että tuolla uudella puolella kummittelisi vähemmän :) Usein kuitenkin yksin kotona ollessani kipusin vanhaan vinttiin ja kuulin uudelta puolelta mm. naisen korkeiden korkojen kopinaa puulattiaa vasten.

        Talomme oli siinä mielessä hassu, että ne paikat, jotka kaiken järjen mukaan ovat pelottavia, eivät sitä olleet ja toisinpäin.

        Kuulisin tosiaan mielelläni nuo muutkin kokemuksesi! Jään mielenkiinnolla odottelemaan!

      • kukkumaija
        Neitonen79 kirjoitti:

        Kyllä täällä vielä pysyy mielenkiinto yllä :)
        Todella monenmoisia kokemuksia sinulla ja sukulaisillasi tuntuu sieltä talosta olevan.
        Olikos se niin että talo on nykypäivänä jo hieman rauhoittunut vai muistinko oikein?

        Pitikin tulla illalla lukemaan näitä ennen kun menen nukkumaan...saas nähä kuinka hyvin se uni tulee...heh :)

        Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisää...

        yökukkuja se sinäkin näyt olevan, niin minäkin, tätä tarinaa on kyllä ollut mukavampi muistella päivänvalossa.

        Kyllä talo on rauhallisempi nykyään, kukapa sitä "ärsyttäisi", ei iäkäs äitini ainakaan. Äitini on muutenkin ollut aina luonteeltaan tosi "sääkeri" joten senkin puolesta hän on varmaan saanut olla rauhassa.

        Jos minä lähtisin sinne lapsineni mähräämään ja melskaamaan niin taitaisi taas herätä "unestaan". Uskon, että talo kai sitten reagoi näihin tiettyihin ärsykkeisiin.

        Olemmehan me lasten kanssa siellä käyneet, talo nyt vaan ei muutenkaan sovi pienille kaikkine "museoroinineen" ja koriste-esineineen.

        Itse muistan pienenä vieraillessani (kun emme vielä asuneet siinä), miten mummo komensi kun vain esim. osassa tuoleista sai istua, verhoihin ei saanut koskea, maton "hapsuja" ei saanut sekoittaa ym, mietippä nyt, kuka lapsi edes ajattelee jotain matonnhapsuja.

      • Orson
        kukkumaija kirjoitti:

        yökukkuja se sinäkin näyt olevan, niin minäkin, tätä tarinaa on kyllä ollut mukavampi muistella päivänvalossa.

        Kyllä talo on rauhallisempi nykyään, kukapa sitä "ärsyttäisi", ei iäkäs äitini ainakaan. Äitini on muutenkin ollut aina luonteeltaan tosi "sääkeri" joten senkin puolesta hän on varmaan saanut olla rauhassa.

        Jos minä lähtisin sinne lapsineni mähräämään ja melskaamaan niin taitaisi taas herätä "unestaan". Uskon, että talo kai sitten reagoi näihin tiettyihin ärsykkeisiin.

        Olemmehan me lasten kanssa siellä käyneet, talo nyt vaan ei muutenkaan sovi pienille kaikkine "museoroinineen" ja koriste-esineineen.

        Itse muistan pienenä vieraillessani (kun emme vielä asuneet siinä), miten mummo komensi kun vain esim. osassa tuoleista sai istua, verhoihin ei saanut koskea, maton "hapsuja" ei saanut sekoittaa ym, mietippä nyt, kuka lapsi edes ajattelee jotain matonnhapsuja.

        Jos Mummosi oli kova komentelemaan ja pitämään kuria talossa, niin eikös hän voisi olla ainakin yksi niistä talon asukeista, vai mitä?

        -Orson

      • kukkumaija
        Dreamhunter kirjoitti:

        Pystyt kuitenkin näinkin "diplomaattisesti" kertomaan kotisi historiasta! Vaikkakin sen on täytynyt olla todella pelottavaa aikanaan. Itse olen todella herkkä ja minulla on muutama kokemus, joita ei oikein järjellä pysty selittämään. Ei kuitenkaan mitään tuollaista! Ei lähellekään.

        Muistan kuitenkin joskus itsekin lapsena juosseeni kauhuissani ulos kodistamme. Minulla myös oli "turvapaikka". Se oli -yllättävää kyllä- talomme vanha vintti, joka oli remontoitu asuttavaksi yläkerraksi. Jännä valinta siinä mielessä, että vanhaa taloa oli laajennettu paljon ja "uudella puolellakin" oli lähes saman kokoinen yläkerta. Jotenkin sitä olettaisi, että tuolla uudella puolella kummittelisi vähemmän :) Usein kuitenkin yksin kotona ollessani kipusin vanhaan vinttiin ja kuulin uudelta puolelta mm. naisen korkeiden korkojen kopinaa puulattiaa vasten.

        Talomme oli siinä mielessä hassu, että ne paikat, jotka kaiken järjen mukaan ovat pelottavia, eivät sitä olleet ja toisinpäin.

        Kuulisin tosiaan mielelläni nuo muutkin kokemuksesi! Jään mielenkiinnolla odottelemaan!

        Se oli välillä enemmän kuin pelottavaa, kai se lapsen mukautumiskyky minut sitten "pelasti", etten tänäpäivänä "hössää" siellä taulujen kimpussa ja juttele näkymättömille sukulaisille :)

        Ei kokemuksia voi laittaa mitenkään "pelottavuusjärjestykseen", ne ovat kaikki niin henkilökohtaisia ja erilaisia, toisaalta meillä oli niin selkeästi "yliluonnollisia" voimia liikkeellä, ettei ainakaan tarvinnut omaa mielenterveyttään kyseenalaistaa. Ajatellaanpa, että kuulisit vaikka vuosia pelkkiä ääniä, alkaisihan sitä väkisellä miettiä, tulevatko ne "pään sisältä" vai jostain muualta.

        Vintti kuulostaa kieltämättä oudolta pakopaikalta, pääasia kuitenkin, etä tunsit siellä olevasi turvassa. Kerro ihmeessä omista kokemuksistasi, täällä voidaan sitten miettiä joukolla, pystyykö niitä "järjellä" selittämään.

      • kukkumaija
        Orson kirjoitti:

        Jos Mummosi oli kova komentelemaan ja pitämään kuria talossa, niin eikös hän voisi olla ainakin yksi niistä talon asukeista, vai mitä?

        -Orson

        Totta, kyllä hän oli hyvin kunnioitusta herättävä persoona aikanaan. Voi kyllä olla niinkin, että hän tunsi talon tarkkaan ja halusi "suojella" meitä lapsia omalla tavallaan.

        Minä en ollut kovin läheinen hänen kanssaan, hän oli liian hieno ja tosiaan komenteli, toisin kuin toinen mummoni, joka oli huivipäinen, pullantuoksuinen, "oikea" mummo.

      • Neitonen79
        kukkumaija kirjoitti:

        yökukkuja se sinäkin näyt olevan, niin minäkin, tätä tarinaa on kyllä ollut mukavampi muistella päivänvalossa.

        Kyllä talo on rauhallisempi nykyään, kukapa sitä "ärsyttäisi", ei iäkäs äitini ainakaan. Äitini on muutenkin ollut aina luonteeltaan tosi "sääkeri" joten senkin puolesta hän on varmaan saanut olla rauhassa.

        Jos minä lähtisin sinne lapsineni mähräämään ja melskaamaan niin taitaisi taas herätä "unestaan". Uskon, että talo kai sitten reagoi näihin tiettyihin ärsykkeisiin.

        Olemmehan me lasten kanssa siellä käyneet, talo nyt vaan ei muutenkaan sovi pienille kaikkine "museoroinineen" ja koriste-esineineen.

        Itse muistan pienenä vieraillessani (kun emme vielä asuneet siinä), miten mummo komensi kun vain esim. osassa tuoleista sai istua, verhoihin ei saanut koskea, maton "hapsuja" ei saanut sekoittaa ym, mietippä nyt, kuka lapsi edes ajattelee jotain matonnhapsuja.

        Yökukkujahan se minäkin. Lapset kun menee nukkumaan jää itselle aikaa sitten muuhun :)

        Todella mielenkiintoisia oli nuo sinun uudemmatkin tarinat! Minä en olisi varmasti uskaltanut siellä asua! :)

      • Laura
        kukkumaija kirjoitti:

        Totta, kyllä hän oli hyvin kunnioitusta herättävä persoona aikanaan. Voi kyllä olla niinkin, että hän tunsi talon tarkkaan ja halusi "suojella" meitä lapsia omalla tavallaan.

        Minä en ollut kovin läheinen hänen kanssaan, hän oli liian hieno ja tosiaan komenteli, toisin kuin toinen mummoni, joka oli huivipäinen, pullantuoksuinen, "oikea" mummo.

        että mummosi se siellä salakuunteli puheluitasi, soitteli palveijainkelloa ja hätyytteli sinua kiikuttamaan kahvia itselleen!

        Näitä tekstejä lukiessa se jotenkin tuntuu ihan päivän selvältä - mummosi oli tarkka ja hieno ihminen, jäi jostain syystä kuoltuaan taloon, eikä osaa lopettaa siitä ja teistä huolehtimista!?

        Onko taloa koskaan siunattu? Jostain kuulin/luin, että kummittelu voi loppua jos pappi tulee siunaamaan talon. Se ei edes nykyään enää ole kovin kummallista, että koti siunataan - tuttavapariskunta meni naimisiin ja heidät vihkinyt pappi tuli etukäteen kyläilemään ja tutustumaan, samalla siunasi tulevan avioparin kodin. Eivätkä he varsinaisesti ole mitään uskovaisia.

      • kukkumaija
        Laura kirjoitti:

        että mummosi se siellä salakuunteli puheluitasi, soitteli palveijainkelloa ja hätyytteli sinua kiikuttamaan kahvia itselleen!

        Näitä tekstejä lukiessa se jotenkin tuntuu ihan päivän selvältä - mummosi oli tarkka ja hieno ihminen, jäi jostain syystä kuoltuaan taloon, eikä osaa lopettaa siitä ja teistä huolehtimista!?

        Onko taloa koskaan siunattu? Jostain kuulin/luin, että kummittelu voi loppua jos pappi tulee siunaamaan talon. Se ei edes nykyään enää ole kovin kummallista, että koti siunataan - tuttavapariskunta meni naimisiin ja heidät vihkinyt pappi tuli etukäteen kyläilemään ja tutustumaan, samalla siunasi tulevan avioparin kodin. Eivätkä he varsinaisesti ole mitään uskovaisia.

        Eipä ole taloa siunattu tietojeni mukaan, enkä ole kyllä kuullutkaan sellaisesta, tuo tieto tulee minun tapauksessani muutaman kymmenen vuotta myöhässä :)

        Mummon tapauksessa on vahinko, ettemme ehtineet tavata toisiamme "aikuisina", ehkä hänenkin näkökantansa ja elämänarvonsa olisivat valottuneet minulle paremmin, kuin lapsen silmin kaikilla kielloilla ja säännöillä höystettynä.

        Joitakin asioita on muuten itsellenikin "selvinnyt" tämän kirjoittamisen kautta, sekä kommenttien avulla. Olisi ollut hyvä "purkaa" asiat paperille jo kauan sitten.

        Niin ja sattumista puheenollen, nimimerkkisi sattuu olemaan kaima hänelle, josta nyt keskustelemme. (Tiedän kyllä, että nimi on yleinen, mielestäni yksi kauneimpia myös.)

        Pyysivätkö tuttavasi pappia siunaamaan kodin, vai miksi niin tehtiin?

    • DreamHunter

      Kehotit kysymään jos kiinnostaa niin minulla olisi kysymys liittyen pianon itsellään soimiseen. Oliko kyseessä siis joku sävel vai yksittäistä pimputusta? Miten usein piano soi itsekseen? Onko suvussanne edesmennyt pianisti tai joku joka tykkäsi omaksi huvikseen pimputella?

      Ystäväni kertoi kerran hänen ja siskonsa kokemuksesta lapsena, jolloin he olivat kokeilleet spiritismiä. Olivat olleet kaksin kotona, päiväsaikaan, leikillään kokeilleet pelaamista ja yhtäkkiä kesken pelin (lasi ei ollut liikkunut) alkoi piano toisessa huoneessa soimaan. Soitto ei ollut mikään tietty sävel vaan "luritusta".

      • kukkumaija

        Kiitos kysymyksestä, samassa kun luin sen, tulin ajatelleeksi erästä asiaa, jota en aiemmin ole huomannut, mutta kerron ensin:

        Olen soittanut pianoa lapsesta asti. Talossa asuessa saatoin soittaa parikin tuntia yhteen menoon ja uppoutua musiikkiin. Veljeni inhosi yli kaiken jatkuvaa "pimputtamistani", mutta äiti piti siitä ja jaksoi kuunnella ja kannustaa.

        Harjoittelin eräänä päivänä todella vaikeaa preludia (ne ovat lähinnä sormihajoitusta, sellaisia nopeita lurituksia), etenkin eräs kohta tökkäsi koko ajan, ties kuinka monen "eiku" "eikun" jälkeen annoin periksi sillä kertaa ja lähdin omaan huoneeseeni.

        Myöhemmin äiti kutsui illalliselle. Aterioidessamme isä kyseli päivän kuulumisia ja äiti kertoi, miten olin sinnikkäästi harjoitellut vaikeaa kappaletta, joka ei ollut lähtenyt "kulkemaan" millään, kunnes olin pitänyt pienen tauon (painellut huoneeseeni) ja soittanut sen jälkeen hankalan kohdan kuin "tyhjää vaan".

        Siinähän sitten intettiin, kun minä väitin, etten osaa edelleenkään sitä kohtaa ja äiti taas väitti selvästi kuulleensa kuinka soitin sen.

        Minä pistin sen aikanaan "kummittelun" piikkiin, mutta nyt miettiessäni, en minä tiedä suvustamme todellakaan muita pianisteja, olisinko sittenkin jotenkin jatkanut "mielikuvaharjoittelua" ja "välittänyt" sen pianoon tai äidin korviin.

      • DreamHunter
        kukkumaija kirjoitti:

        Kiitos kysymyksestä, samassa kun luin sen, tulin ajatelleeksi erästä asiaa, jota en aiemmin ole huomannut, mutta kerron ensin:

        Olen soittanut pianoa lapsesta asti. Talossa asuessa saatoin soittaa parikin tuntia yhteen menoon ja uppoutua musiikkiin. Veljeni inhosi yli kaiken jatkuvaa "pimputtamistani", mutta äiti piti siitä ja jaksoi kuunnella ja kannustaa.

        Harjoittelin eräänä päivänä todella vaikeaa preludia (ne ovat lähinnä sormihajoitusta, sellaisia nopeita lurituksia), etenkin eräs kohta tökkäsi koko ajan, ties kuinka monen "eiku" "eikun" jälkeen annoin periksi sillä kertaa ja lähdin omaan huoneeseeni.

        Myöhemmin äiti kutsui illalliselle. Aterioidessamme isä kyseli päivän kuulumisia ja äiti kertoi, miten olin sinnikkäästi harjoitellut vaikeaa kappaletta, joka ei ollut lähtenyt "kulkemaan" millään, kunnes olin pitänyt pienen tauon (painellut huoneeseeni) ja soittanut sen jälkeen hankalan kohdan kuin "tyhjää vaan".

        Siinähän sitten intettiin, kun minä väitin, etten osaa edelleenkään sitä kohtaa ja äiti taas väitti selvästi kuulleensa kuinka soitin sen.

        Minä pistin sen aikanaan "kummittelun" piikkiin, mutta nyt miettiessäni, en minä tiedä suvustamme todellakaan muita pianisteja, olisinko sittenkin jotenkin jatkanut "mielikuvaharjoittelua" ja "välittänyt" sen pianoon tai äidin korviin.

        vielä, mitä silloin tapahtui kun taloon vedettiin sähköt...

        Oletko muuten koskaan kertonut lapsillesi iltasatuna kummitusjuttuja, niitähän lapset rakastavat :) Vaikka siten, että "olipa kerran" eikä suinkaan, että "olipa kerran mummolassa" :)

      • kukkumaija
        DreamHunter kirjoitti:

        vielä, mitä silloin tapahtui kun taloon vedettiin sähköt...

        Oletko muuten koskaan kertonut lapsillesi iltasatuna kummitusjuttuja, niitähän lapset rakastavat :) Vaikka siten, että "olipa kerran" eikä suinkaan, että "olipa kerran mummolassa" :)

        Olen kertonut paljonkin, vieläpä nimenomaan sanoilla "aikanaan mummolassa". Kaikki tarinani lapsille kertovat vain siitä toisesta "oikeasta" mummolasta, sekä siitä, miten siellä ennen elettiin.

        Ovat pieniä hassuja tarinoita joiden tarkoitus ei ole pelästyttää, eikä niissä "pillastunutta" poroa hurjempia otuksia esiinny.

        En tiedä, kerronko aikanaan talosta heille, vielä sen aika ei ole ollut. Pidän tarinoiden kertomisesta, perua "oikealta" mummolta, nämäkin olisi ollut paljon mukavampi kertoa "nenät vastakkain", kirjoittaminen on vaivalloista, eikä tunnelma välity kuten kerrottaessa.

        Virittelimme kerran tällä palstalla pientä kokoontumista kummitusjuttujen parissa, silloin kyllä mietin, miten palstalaiset olisivat ehkä arvostaneet, jos tapaamispaikaksi olisi otettu meidän talo. Siinä tapauksessa olisin kertonut talon tarinan vasta paikan päällä. (Jonka jälkeen olisimme todennäköisesti yöpyneet neitokaisen kanssa saunassa, ja "poimineet" teidän muiden "jäännökset" aamulla lähtiessämme kotiin." :)

        No, vitsi vitsinä, tapaaminen jäi sillä kertaa suunnittelun asteelle.

    • kukkumaija

      Tämäkin tapaus kaipaa sanasen pohjustukseksi. Meillä oli yksi puhelinlinja, mutta kaksi konetta. Toinen oli eteisaulassa ja toinen vanhempieni makuuhuoneessa.

      Niinkuin he, joilla on samanlainen systeemi ollut tietävät, että jos toisen kuulokkeen nostaa puhelun aikana, toinen kuulee sen "klik" äänenä ja tietää, että toisessa puhelimessa on joku. Näin voi halutessaan vaikka kolme ihmistä keskustella keskenään, kaksi talossa ja kolmas linjalla.

      Eräänä iltana istuin aulassa ja juoruilin koulukaverini kanssa puhelimessa. Jonkin aikaa keskusteltuamme kuulin juuri tuon "klik" äänen ja huikkasin puhelimeen: -varattu. Luurin paikoilleen laskemisen ääntä ei kuulunut, joten sanoin:-pistä se luuri kiinni, minä kuulen, että olet siellä.

      Tiesin, että vanhempani olivat "Tapanintansseissa", joten olin varma, että veljeni yritti "salakuunnella" keskustelua.

      Sovimme, että jatkamme kaverini kanssa juttua myöhemmin ja hän poistui linjalta. Olin siis "veljeni" kanssa kahden linjalla. Haukuin häntä ja sanoin kuulevani selvästi, kuinka hän edelleen "roikkuu" linjalla.

      Silloin toisesta päästä kuului, kuinka luuri laskettiin alas, ja minä suljin omani, sekä lähdin makuuhuoneeseen jatkamaan veljeni haukkumista. En pelännyt tippaakaan tässä vaiheessa, niin varma olin siitä, että toisessa päässä oli veljeni.

      Pyyhälsin makuuhuoneeseen tuohduksissani, ketään siellä ei ollut, mutta puhelimen vieressä oli "puhelintuoli", joka huoneeseen tullessani "nousi" takaisin kuopalta, eli näin aivan selvästi, kuinka tyhjästä tuolista joku nousi seisomaan.

      Sittenpä sitä taas mentiin, huusin veljeäni nimeltä juostessani halki talon, vastausta ei kuulunut, en todellakaan jäänyt etsiskelemään sen enempää, vaan painelin suoraan ulos, tässä tapauksessa yöpaidassa pakkaseen.

      Juoksin saunalle, joka on aina auki ja kohta näin ikkunasta kun veljeni kurkisteli ovelta. Oli kyllä kuullut minun huutavan, muttei ollut ehtinyt huoneestaan kyllin nopeasti, kun minä olin jo pinkaissut ovesta pihalle.

      • DreamHunter

        Aivan kuin suoraan jostain kauhuleffasta, huh! Voin kuvitella tunteesi, kun tajusit ettei toisessa puhelimessa ollutkaan veljesi.

        Omat lapsuuden kokemukseni liittyvät kiinteästi kahteen eri paikkaan. Toinen on lapsuuden kotini, eli vanha sittemmin laajennettu ja saneerattu puutalo sekä isovanhempieni koti maalla. Sekin suuri ja vanha talo. Lapsena esimerkiksi jäin joskus koulusta kotiin tullessani ulos, kun vara-avain ei ollutkaan paikallaan ja olin unohtanut oman avaimeni kotiin. Koetin monta kertaa ulko-ovea, mutta se oli ja pysyi lukossa. Sitten hetken mielijoteesta työnsin pitkän pikkurillin kynnen abloy-lukkoon ja väänsin sen verran, kuin kynsi antoi periksi ilman, että se teki kipeää. Lukko naksahti auki. Jälkeenpäin selitin vanhemmilleni tapahtunutta eivätkä he tietenkään uskoneet. Monet kerrat yritin uudelleen samaa temppua todistaakseni, että olin oikeassa, lukko ei hievahtanutkaan.

        Isovanhempieni talossa sen sijaan kaikki lattialle pudottamani pienehköt esineet (kuten väriliitu, paperinpala, arpakuutio jne.) hävisivät sille tielleen, eikä niitä koskaan enää löytynyt. Joskus hiukan suuremmatkin esineet vain hävisivät esim. yön aikana. Kerran hävisi metallilangasta punottu kullanvärinen kori, jonka isoisäni oli tuonut meriltä aikoinaan (hän oli merikapteeni). Kerran taas Afrikan rannikolta peräisin oleva nahkainen laukku, jossa oli norsunluiset kantokahvat. Niitä sitten yhdessä etsittiin, mutta turhaan. Joku piti kai niistä ja halusi ne itselleen...?

        Kummallisinta tässä kaikessa on se, että ymmärrettävästi esineet voivat kadota suuressa talossa ja taas löytyä jostain, mutta noita esineitä ei koskaan löytynyt. Ei edes siinä vaiheessa, kun isoisäni kuoli, isoäiti muutti kaupunkiin ja talo tyhjennettiin.

      • kukkumaija
        DreamHunter kirjoitti:

        Aivan kuin suoraan jostain kauhuleffasta, huh! Voin kuvitella tunteesi, kun tajusit ettei toisessa puhelimessa ollutkaan veljesi.

        Omat lapsuuden kokemukseni liittyvät kiinteästi kahteen eri paikkaan. Toinen on lapsuuden kotini, eli vanha sittemmin laajennettu ja saneerattu puutalo sekä isovanhempieni koti maalla. Sekin suuri ja vanha talo. Lapsena esimerkiksi jäin joskus koulusta kotiin tullessani ulos, kun vara-avain ei ollutkaan paikallaan ja olin unohtanut oman avaimeni kotiin. Koetin monta kertaa ulko-ovea, mutta se oli ja pysyi lukossa. Sitten hetken mielijoteesta työnsin pitkän pikkurillin kynnen abloy-lukkoon ja väänsin sen verran, kuin kynsi antoi periksi ilman, että se teki kipeää. Lukko naksahti auki. Jälkeenpäin selitin vanhemmilleni tapahtunutta eivätkä he tietenkään uskoneet. Monet kerrat yritin uudelleen samaa temppua todistaakseni, että olin oikeassa, lukko ei hievahtanutkaan.

        Isovanhempieni talossa sen sijaan kaikki lattialle pudottamani pienehköt esineet (kuten väriliitu, paperinpala, arpakuutio jne.) hävisivät sille tielleen, eikä niitä koskaan enää löytynyt. Joskus hiukan suuremmatkin esineet vain hävisivät esim. yön aikana. Kerran hävisi metallilangasta punottu kullanvärinen kori, jonka isoisäni oli tuonut meriltä aikoinaan (hän oli merikapteeni). Kerran taas Afrikan rannikolta peräisin oleva nahkainen laukku, jossa oli norsunluiset kantokahvat. Niitä sitten yhdessä etsittiin, mutta turhaan. Joku piti kai niistä ja halusi ne itselleen...?

        Kummallisinta tässä kaikessa on se, että ymmärrettävästi esineet voivat kadota suuressa talossa ja taas löytyä jostain, mutta noita esineitä ei koskaan löytynyt. Ei edes siinä vaiheessa, kun isoisäni kuoli, isoäiti muutti kaupunkiin ja talo tyhjennettiin.

        Tuo lukko juttu on kieltämättä outo, lapsillahan on niin pehmeät kynnetkin, sinut kai vaan haluttiin laskea sisään...

        Noista katoamisista on ollut keskustelua ennekin, noinkin isoja esineitä, outoa on. Minulla tahtoo nuo rahat "kadota", eikä niitäkään tarvittaessa löydy mistään. :)

        Harmi, että noin erikoisia esineitäkin joutui hukkaan, olisitte ne varmasti mielellään säilyttäneet. Joku on tarvinnut sekä koria, että laukkua, jotta voi poimia ne pudottamasi pikkuesineet niihin. :)

        Sinäkin puhuit lapsuuden muistoista. Onko sinulla enää "yhteyttä" kumpaankaan rakennukseen? Minäpä uskon, että meitä on paljon, siis näitä kokemuksia ja vanhoja "eläväisiä" taloja täytyy olla enemmän. Kynnys tällaisten asioiden kertomiseen on vain liian korkea.

      • DreamHunter
        kukkumaija kirjoitti:

        Tuo lukko juttu on kieltämättä outo, lapsillahan on niin pehmeät kynnetkin, sinut kai vaan haluttiin laskea sisään...

        Noista katoamisista on ollut keskustelua ennekin, noinkin isoja esineitä, outoa on. Minulla tahtoo nuo rahat "kadota", eikä niitäkään tarvittaessa löydy mistään. :)

        Harmi, että noin erikoisia esineitäkin joutui hukkaan, olisitte ne varmasti mielellään säilyttäneet. Joku on tarvinnut sekä koria, että laukkua, jotta voi poimia ne pudottamasi pikkuesineet niihin. :)

        Sinäkin puhuit lapsuuden muistoista. Onko sinulla enää "yhteyttä" kumpaankaan rakennukseen? Minäpä uskon, että meitä on paljon, siis näitä kokemuksia ja vanhoja "eläväisiä" taloja täytyy olla enemmän. Kynnys tällaisten asioiden kertomiseen on vain liian korkea.

        Lapsuudenkotini myytiin ollessani 17 vuotias, joten tuohon taloon ei enää yhteyttä ole. Sen sijaan mummolan osti äitini sisar perheineen. Oli tavallaan kiva, että talo pysyi suvussa, koska siihen kuitenkin liittyy äärettömän hyviä muistoja - kaikesta huolimatta :)

        Edelleen kokoonnumme äitini puolen suvun kanssa tuohon taloon viettämään joulua joka vuosi. Tunnelmallinen vanha sali saa ihan eri merkityksen, kun ihmisiä on paljon ja lapset juoksentelevat ympäriinsä :) Toisaalta mitään ei enää ole tapahtunut sitten lapsuuden kokemusten, mutta sitten taas - en ole talossa ollut yksinäni tai yöpynyt aikuisena.

        Todellakin kynnys on korkea kertoa tällaisista kokemuksista. Lapsena jo siihen oppi, että tavallaan turha kertoa, kukaan ei kuitenkaan usko - eivät ainakaan aikuiset. Serkuille ja kavereille tietysti jaettiin kaikki kammottavat kokemukset ;)

        Kerroit, että ystäväsi yhä tiedustelevat talon kuulumisia?! Vieläkö sinusta tuntuu, että jotain voisi tapahtua vai vältätkö tilanteet, joissa jotain voisi tapahtua?

        Kerroit tuosta tapaamisesta, jota palstalaiset ovat suunnitelleet. Se olisi varmasti tosi jännä ja mielenkiitoinen tilaisuus jakaa kokemuksia ja jutella ihmisten kanssa, jotka todella uskovat, että "jotain muutakin" on. Kypsytellään ajatusta :)

      • kukkumaija
        DreamHunter kirjoitti:

        Lapsuudenkotini myytiin ollessani 17 vuotias, joten tuohon taloon ei enää yhteyttä ole. Sen sijaan mummolan osti äitini sisar perheineen. Oli tavallaan kiva, että talo pysyi suvussa, koska siihen kuitenkin liittyy äärettömän hyviä muistoja - kaikesta huolimatta :)

        Edelleen kokoonnumme äitini puolen suvun kanssa tuohon taloon viettämään joulua joka vuosi. Tunnelmallinen vanha sali saa ihan eri merkityksen, kun ihmisiä on paljon ja lapset juoksentelevat ympäriinsä :) Toisaalta mitään ei enää ole tapahtunut sitten lapsuuden kokemusten, mutta sitten taas - en ole talossa ollut yksinäni tai yöpynyt aikuisena.

        Todellakin kynnys on korkea kertoa tällaisista kokemuksista. Lapsena jo siihen oppi, että tavallaan turha kertoa, kukaan ei kuitenkaan usko - eivät ainakaan aikuiset. Serkuille ja kavereille tietysti jaettiin kaikki kammottavat kokemukset ;)

        Kerroit, että ystäväsi yhä tiedustelevat talon kuulumisia?! Vieläkö sinusta tuntuu, että jotain voisi tapahtua vai vältätkö tilanteet, joissa jotain voisi tapahtua?

        Kerroit tuosta tapaamisesta, jota palstalaiset ovat suunnitelleet. Se olisi varmasti tosi jännä ja mielenkiitoinen tilaisuus jakaa kokemuksia ja jutella ihmisten kanssa, jotka todella uskovat, että "jotain muutakin" on. Kypsytellään ajatusta :)

        Oletko edelleen vanhojen rakennusten ystävä? Itse asun tällä hetkellä "vain" 80 vuotta vanhassa talossa, ja viihdyn loistavasti. Vanhoissa rakennuksissa on oma henkensä, jota uusista ei löydy (esim. koneellinen ilmastointi on mielestäni kamala).

        Olen samaa mieltä tuosta "aikuisille kertomisesta", kuinkahan paljon sitä on itse syyllistynyt samaan omien lasten kanssa ihan ajattelemattaan , aikaa kun ei aina heillekkään niin paljon ole kuin pitäisi.

        Kyllä minunkin "luottohenkilöitä" olivat veljeni lisäksi lähinnä ystävät. Me taas emme kokoonnu taloon jouluna, lasten kanssa olemme olleet joka joulu mieheni kotona. Talo on saanut siinä mielessä "mieleisensä" asukkaan äidistäni (vaikkei sukua olekkaan, isäni oli paljon "boheemimpi") ettei hänkään ole erityisen innostunut pikkuvieraista, kyläilee kyllä meillä mielellään. Ja tottahan on sekin, ettei talo "museotavaroineen" ole sovelias paikka lapsille. Ehkäpä viimeinen sana, millä lähtisin taloa vieraalle kuvailemaan, on "kodikas".

        Hyvä että muistosi ovat kauniita, minä en osaa ajatella hyvää talostamme, parhaat lapsuusmuistot liittyvät aikaan ennen sitä. Onneksi matkustelimme paljon, sieltä kyllä on ihania muistoja.

    • tapahtunut

      Onko sulle tapahtunut näitä ilmiöitä muualla,vaiko vain siinä samassa talossa

      • kukkumaija

        Minulle itselle ei ole tapahtunut, mutta taidan olla eräänlainen kummittelun "asiantuntija", niin paljon olen vuosien varrella kuullut toisten kertomia tarinoita.

        Taustastani johtuen minulle on ollut helppo tulla kertomaan hurjiakin tarinoita (olen kuullut kammottavampia kokemuksia kuin itselläni useita.) Paikkakunta ei ollut niin iso, etteikö siellä talostamme kaikki tienneet, joten olin "otollinen" maaperä kaikenlaisille oudoille asioille. Niitä vaan ei valitettavasti sen tarkemmin silloin "analysoitu" niinkuin esim. tällä palstalla usein tehdään.

        Muutettuani pois, sekä saatuani etäisyyttä taloon, yliluonnolliset asiat jäivät kiinnostamaan, monelle "uudelle" tuttavuudelle en ole kokemuksiani kertonut, sitävastoin heidän tiedossaan olevia outoja kokemuksia kyllä olen kysellyt.

    • kukkumaija

      Tämä on muisteloistani ainoa, joka ei ole omani, vaan on tapahtunut silloin, kun taloon on asennettu sähköt:

      Taloon olivat aikanaan tulleet siis sähkötkin, kyseessä oli paikkakuntalaisittain iso talo ja tässä asiassa oltiin hieman edelläkävijöitä.

      "Sähkömiehet" eivät olleet paikkakuntalaisia, vaan tulivat kauempaa, heille järjestettiin majoitus "pihapuovista".

      Nämä kolme miestä aloittivat asennustyöt. Ensimmäinen päivä meni ongelmitta muuten, mutta kaikilla kolmella kaverilla oli ollut päivän päätteeksi kova päänsärky. Olivat vitsailleet, että talossa on tunnelma kuin "ukonilman" alla, ja valoa sinne todella kaivataan. (Itse olen kokenut "tummuvat huoneet", joten epäilen kyseen olleen siitä.)

      Seuraavana päivänä he olivat talossa pidempään, (edellisenä päivänä oli mennyt paljon aikaa myös ulkotöissä). Olivat ihmetelleet mm. vanhan talon "lujuutta", sillä vaikka sähköt pintavetona silloin tehtiinkin (ovat osaksi sitä vieläkin) täytyi moneen paikkaan naputella erinäisiä "koloja" ja kovin olivat seinät kuulemma olleet vankkaa tekoa. Minä kun luulen, että talo koetti omalla tavallaan vastustaa muutosta ja "veikö miehiltä voimia" vai mikä oli, että työ oli tuntunut "nihkeältä".

      Homma oli kuitenkin edennyt siihen vaiheeseen, että itse sähköä (valoa) oltiin alettu kokeilla. Kylältäkin oli valunut pikkuhiljaa väkeä ihmettelemään tätä uutuutta. Kaikki oli sujunut ilmeisesti suunnitelmien mukaan ja oli tullut aika "esitellä" työn tulokset.

      Sähkömiehet, talon väki ja myös kylän väkeä oli kokoontunut isoon saliin (olohuone) ja sinne oli juhlavasti sytytetty valot. Siinä samassa hetkessä oli räjähtänyt...

      Onnettomuuden jälkipuinnissa kävi ilmi, että suurin osa ihmisistä selvisi säikähdyksellä, vammoja sai ainoastaan...

      ...nämä kolme sähkömiestä, myös se, joka seisoi paljon kauempana kuin monet katselijoista valokatkaisijan luona. Yhdellä kavereista oli ollut näön menetys hyvin lähellä, niin liki silmiä oli sirpaleita hänestä "kaivettu". Toisella oli tukka syttynyt palamaan, että "elävä kynttilä" oli kaiken kansan töllistelemänä tämä sähkömies. :) Kolmas oli saanut myös sirpaleita lähinnä kasvoilleen.

      Lääkärikin oli hälytetty apuun, mutta mitään "isompaa" vammaa ei kenellekkään aiheutunut. Olivat tehneet työnsä, joskin vastahakoisesti loppuun ja niin taloon "koitti valkeus". Monen monta ongelmaa oli näiden sähköjen kanssa ollut, myös kertomani palvelijainkellosysteemi oli ollut todellinen riesa aikanaan turhine "hälytyksineen".

      Saattoi olla sattumaa tämä sähkömiesten surullinen kohtalo, ammattimiehinä he varmaan riskit tunsivat (ehkeivät nyt tämänkaltaisia "uhkia" sentään.) :)

      • Orson

        Tarinastahan saisi hyvän kauhuelokuvan!

        Mitähän talolla, tai oikeastaan, sen asukeilla oli sähköjä vastaan?
        Vai halusikohan se vain pysyä muuttumattomana, rauhallisena "kummitus-pyhättönä"?
        Olen varma, että jos talossa olisi asunut muita, kuin sukulaisiasi, niin talo olisi piinannut heitä.

        Tämä on ehdottomasti ollut paras ja jännittävin tarina tällä palstalla, kiitos siitä sinulle.
        Toivon, että sinulla olisi vielä muutama tarina jäljellä.. eikös se "bileet"-tarina ole ainakin vielä jäljellä?

        -Orson

      • lammas-jr
        Orson kirjoitti:

        Tarinastahan saisi hyvän kauhuelokuvan!

        Mitähän talolla, tai oikeastaan, sen asukeilla oli sähköjä vastaan?
        Vai halusikohan se vain pysyä muuttumattomana, rauhallisena "kummitus-pyhättönä"?
        Olen varma, että jos talossa olisi asunut muita, kuin sukulaisiasi, niin talo olisi piinannut heitä.

        Tämä on ehdottomasti ollut paras ja jännittävin tarina tällä palstalla, kiitos siitä sinulle.
        Toivon, että sinulla olisi vielä muutama tarina jäljellä.. eikös se "bileet"-tarina ole ainakin vielä jäljellä?

        -Orson

        Itse ajattelin aikaisemmin päivällä kun kävin TAAS läpi näitä viestejä, että tästä tulisi loistava elokuva. Sitten sitä voisi höystää jonkun käsikirjoittajan mielikuvituksella. Ghostbusterssit ja kaikki :D Pahoja henkiä ja tutkijoille käy huonosti. Toiveajattelua vain.
        Tietenkin sen voisi tehdä sellaisenaan niinkuin on tapahtunut, mutta voi käydä välillä tylsäksi kun kaikki katsojat tuskin tajuaa mistä on kysymys.

      • kukkumaija
        Orson kirjoitti:

        Tarinastahan saisi hyvän kauhuelokuvan!

        Mitähän talolla, tai oikeastaan, sen asukeilla oli sähköjä vastaan?
        Vai halusikohan se vain pysyä muuttumattomana, rauhallisena "kummitus-pyhättönä"?
        Olen varma, että jos talossa olisi asunut muita, kuin sukulaisiasi, niin talo olisi piinannut heitä.

        Tämä on ehdottomasti ollut paras ja jännittävin tarina tällä palstalla, kiitos siitä sinulle.
        Toivon, että sinulla olisi vielä muutama tarina jäljellä.. eikös se "bileet"-tarina ole ainakin vielä jäljellä?

        -Orson

        ...kelle kunnia kuuluu, eli tässä tapauksessa talolle, Todella mukava kuulla, että olet viihtynyt tarinan parissa, se tietysti on ollut tarkoituksenakin.

        Toisaalta ei tässä ihmeellisiä kertojan lahjoja tarvita, senkun "pistää" tulemaan parhaaksi katsomassaan järjestyksessä. Olen toki yrittänyt välttää toistoa, tapahtumia riittää, mutta olen koettanut kertoa niistä vähän erityyppisiä.

        Vastustavathan ihmisetkin usein muutosta, etenkin vanhemmat, miksipä sitten ei talokin jossa on "vanha henki". Kyllähän se mietityttää minuakin, että "painuuko" sitä vuosien mittaan samanlaiseksi, vai voiko olla jopa niin, että talo "muovaa" asukkaista itselleen sopivan. Niin tai näin, olen hyvin tyytyväinen, etten sen "vaikutuspiirissä" elä, eivätkä etenkään lapseni.

      • kukkumaija
        lammas-jr kirjoitti:

        Itse ajattelin aikaisemmin päivällä kun kävin TAAS läpi näitä viestejä, että tästä tulisi loistava elokuva. Sitten sitä voisi höystää jonkun käsikirjoittajan mielikuvituksella. Ghostbusterssit ja kaikki :D Pahoja henkiä ja tutkijoille käy huonosti. Toiveajattelua vain.
        Tietenkin sen voisi tehdä sellaisenaan niinkuin on tapahtunut, mutta voi käydä välillä tylsäksi kun kaikki katsojat tuskin tajuaa mistä on kysymys.

        vaikka johan varoittelin etukäteen :) Tuttavapiirissä olemme myös aikanaan elokuvan tekemistä pohtineet, dokumentti aiheesta oli päälimmäisenä vaihtoehtona.

        Mutta, jos tähän kauhuelokuvateemaan lähdetään, miten olisi "interaktiivinen" kauhuelokuva, joka esitettäisiin talomme salissa, aidoilla tuoleilla istuen, sekä aidoilla verhoilla pimennettynä. Tähän suuntaanhan sitä nykyään ollaan menossa ja jos volyymia tarpeeksi isolle säädettäisiin, voitaisiin joka esityksestä saada "yksilöllinen" mikä sekin kuuluu nykyajan laatusanoihin, kun ei voitaisi koskaan tietää, mille "päälle" talo milloinkin sattuu :)

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        ...kelle kunnia kuuluu, eli tässä tapauksessa talolle, Todella mukava kuulla, että olet viihtynyt tarinan parissa, se tietysti on ollut tarkoituksenakin.

        Toisaalta ei tässä ihmeellisiä kertojan lahjoja tarvita, senkun "pistää" tulemaan parhaaksi katsomassaan järjestyksessä. Olen toki yrittänyt välttää toistoa, tapahtumia riittää, mutta olen koettanut kertoa niistä vähän erityyppisiä.

        Vastustavathan ihmisetkin usein muutosta, etenkin vanhemmat, miksipä sitten ei talokin jossa on "vanha henki". Kyllähän se mietityttää minuakin, että "painuuko" sitä vuosien mittaan samanlaiseksi, vai voiko olla jopa niin, että talo "muovaa" asukkaista itselleen sopivan. Niin tai näin, olen hyvin tyytyväinen, etten sen "vaikutuspiirissä" elä, eivätkä etenkään lapseni.

        Kirjanhan voisit aina talostanne kirjoittaa...jos aikaa ja energiaa riittaa...?

      • kukkumaija
        Noita-Nainen kirjoitti:

        Kirjanhan voisit aina talostanne kirjoittaa...jos aikaa ja energiaa riittaa...?

        vaan kun en tästä kirjoittamisesta oikein pidä. Mielummin olisin kertonut tarinan, mutta löytyisiköhän suvustamme joku "haamukirjoittaja" omasta takaa?? :)

    • haaste

      Pyydä tutkijat taloosi ja voita 10000 euroa,jos pystyt todistamaan yhdenkin paranormaalin ilmiön!
      Yhdysvaltalainen James Randy lupaa palkkiota yli MILJOONA dollaria!!! Sullahan ei pitäisi olla mitään
      vaikeuksia todistaa noita ilmiöitä! linkki:
      http://www.skepsis.fi/haaste/

      • DreamHunter

        noita tapahtumia "voida käskeä"?! En oikein usko. Niinkuin Kukkumaija alussa sanoikin, kun hän pelkäsi tai odotti jotain tapahtuvaksi, mitään ei tapahtunut.

        Sitä paitsi tuossa linkissä sanotaan, että haasteen vastaanottaneen tulee matkustaa valtoihin ja esittää siellä tälle taikurille jokin ilmiö. Ja jos luet tekstit huomaat, ettei näitä tapahtumia ollut muualla, kuin tässä nimenomaisessa talossa.

        Mutta hykerryttävä ajatus joka tapauksessa - tienata kotikummituksella noin paljon rahaa :)

      • kymppitonni
        DreamHunter kirjoitti:

        noita tapahtumia "voida käskeä"?! En oikein usko. Niinkuin Kukkumaija alussa sanoikin, kun hän pelkäsi tai odotti jotain tapahtuvaksi, mitään ei tapahtunut.

        Sitä paitsi tuossa linkissä sanotaan, että haasteen vastaanottaneen tulee matkustaa valtoihin ja esittää siellä tälle taikurille jokin ilmiö. Ja jos luet tekstit huomaat, ettei näitä tapahtumia ollut muualla, kuin tässä nimenomaisessa talossa.

        Mutta hykerryttävä ajatus joka tapauksessa - tienata kotikummituksella noin paljon rahaa :)

        Mut sen kymppitonnin saa kyllä ihan paikanpäällä Suomessa tapahtuneessa ilmiössä.
        Onhan näistä "kummitustaloista" aina ollut puhetta,mutta kun tulee todistaminen eteen,niin...
        Kertoahan saa ihmisille vaikka mitä,mutta kuka uskoo?

      • kukkumaija

        ... ensinnäkin tuosta otsikosta, jos kymppitonni tekee jostakusta mielestäsi rikkaan, taidampa olla todella varakas...

        miljoona kieltämättä on sellainen summa, jota ei olankohautuksella voi ohittaa.

        Toisaalta mielestäni yksi sukumme "kirous" on ollut juuri tämä "maallisen mammonan" haaliminen, eipä silti, ettenkö olisi siihen itsekkin ihan kiitettävästi osallistunut, nytkin olen oikeasti kiintynyt nykyiseen kotiini niin, että saapa nähdä olenko joskus tämän asunnon uusi "kotikummitus" :)

        Sinulla on lujempi usko tuohon todistamisen helppouteen kuin itselläni, etpä taidakkaan olla niin skeptinen kuin annat ymmärtää...

        Tuo sivusto vaikuttaa ensinäkemältä hieman sekavalta, tutstun siihen myöhemmin, mutta jos olet sen palstan vakiojäseniä, voit halutessasi "viedä" taloni tarinan tai osia siitä luvallani sinne, mielenkiinnolla lukisin kommentteja, jotka ovat varmasti aika toisenlaisia kuin täällä.

        Lisää aiheesta seuraavissa keskusteluissa...

      • kukkumaija
        DreamHunter kirjoitti:

        noita tapahtumia "voida käskeä"?! En oikein usko. Niinkuin Kukkumaija alussa sanoikin, kun hän pelkäsi tai odotti jotain tapahtuvaksi, mitään ei tapahtunut.

        Sitä paitsi tuossa linkissä sanotaan, että haasteen vastaanottaneen tulee matkustaa valtoihin ja esittää siellä tälle taikurille jokin ilmiö. Ja jos luet tekstit huomaat, ettei näitä tapahtumia ollut muualla, kuin tässä nimenomaisessa talossa.

        Mutta hykerryttävä ajatus joka tapauksessa - tienata kotikummituksella noin paljon rahaa :)

        Olet oikeassa, käskeä ei varmastikkaan voi, mutta toisaalta tunnen "talon tavat" aika tarkkaan, joten houkutella aina voisi koettaa. :)

        Siihen aikaan en todella ymmärtänyt, että juuri meteli ja sotkeminen olivat asioita, joita talossa tuli välttää, samoin uudistukset. Eli kun haasteessa puhuttiin "olosuhteista" ne voisivat tässä tapauksessa jopa palvella tarkoitusta.

        Jos paikalle "raahautuisi" joku tutkijaryhmä laitteineen ja vehkeineen, niin on aika taattu, ettei talo siitä pitäisi, jos siihen lisättäisiin muutama "ärsyke" hyväksi havaittua meteliä (sitäpä en vaan tiedä vaatisiko meteli lapsia paikalle, jolloin juttu taas mutkistuisi), niin kukapa tietää?

        Minusta olisi hyvin mielenkiintoista tavata näitä "asiantuntijoita", taas kerran voisi avautua mahdollisuus kuulla pari hyvää tarinaa.

        Talon kuljettaminen jenkkeihin kyllä vaatisi tämän korvauksen etukäteen kuittaamista.

        No, mukava näitä on spekuloida, totuus on se, että äitini elinaikana mitään tällaista ei tulla harrastamaan, kymppitonni ei todellakaan ole niin merkittävä summa (itseasiassa tuo Iiro Seppänen on kyllä ihan jees...)

      • kukkumaija
        kymppitonni kirjoitti:

        Mut sen kymppitonnin saa kyllä ihan paikanpäällä Suomessa tapahtuneessa ilmiössä.
        Onhan näistä "kummitustaloista" aina ollut puhetta,mutta kun tulee todistaminen eteen,niin...
        Kertoahan saa ihmisille vaikka mitä,mutta kuka uskoo?

        yllätys yllätys, minäkin olen skeptikko. Ihan turha kuvitella, että "nielisin" kaiken kuulemani, lähtökohtani on ehkä toinen, mutta kun ihminen nyt kertakaikkiaan "uskoo kun näkee", niin minunkin on helppo uskoa se, mitä olen omin silmin todistanut, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö kyseenalaistaisi muiden kokemuksia.

        Jos todella pystyt edes hetken kuvittelemaan (sehän ei vaadi kuin hitusen mielikuvitusta), henkilöä, jonka kokemuspohja on samankaltainen kuin minulla, niin ymmärrät, miten helppoa minun on yhtyä mielipiteeseesi, koska kokemuksistani huolimatta minunkin on vaikea uskoa näitä asioita saatikka sinun.

        Minä en missään tapauksessa "elvistele" kokemuksillani, en ole kuin noita-nainen, joka varmasti omalla olemuksellaan jo "viettelee" henget ympärilleen. Minä olen tavallinen tyyppi, joka on sattunut "väärään paikkaan väärään aikaan", enkä koskaan olisi niin valinnut itse.

        Jos joku vielä kertoisi jonkin todellisen syyn, miksi kenenkään tarvisi yhtään nettikeskustelua oikeaksi todistaa, niin hyvä olisi. Vaikka nämä tapahtumat sinulle oikeaksi todistettaisiin, ei se muuttaisi mitään, yhtään helpompaa sinun ei olisi uskoa seuraavaa kuulemaasi tapausta.

        Saattoi tulla sekava selostus, mutta jos et tähän asti ole yhdellekkään "puheenvuorolleni" uskottavuusarvoa antanut, niin menköön tämä sitten samaan kastiin :)

      • TheMan83

        Puhuit kotibileissä tapahtuneesta kauhusta? jakaisitko sen meidänkin kanssa? Ja oikein hyvää jatkoa! :)

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        yllätys yllätys, minäkin olen skeptikko. Ihan turha kuvitella, että "nielisin" kaiken kuulemani, lähtökohtani on ehkä toinen, mutta kun ihminen nyt kertakaikkiaan "uskoo kun näkee", niin minunkin on helppo uskoa se, mitä olen omin silmin todistanut, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö kyseenalaistaisi muiden kokemuksia.

        Jos todella pystyt edes hetken kuvittelemaan (sehän ei vaadi kuin hitusen mielikuvitusta), henkilöä, jonka kokemuspohja on samankaltainen kuin minulla, niin ymmärrät, miten helppoa minun on yhtyä mielipiteeseesi, koska kokemuksistani huolimatta minunkin on vaikea uskoa näitä asioita saatikka sinun.

        Minä en missään tapauksessa "elvistele" kokemuksillani, en ole kuin noita-nainen, joka varmasti omalla olemuksellaan jo "viettelee" henget ympärilleen. Minä olen tavallinen tyyppi, joka on sattunut "väärään paikkaan väärään aikaan", enkä koskaan olisi niin valinnut itse.

        Jos joku vielä kertoisi jonkin todellisen syyn, miksi kenenkään tarvisi yhtään nettikeskustelua oikeaksi todistaa, niin hyvä olisi. Vaikka nämä tapahtumat sinulle oikeaksi todistettaisiin, ei se muuttaisi mitään, yhtään helpompaa sinun ei olisi uskoa seuraavaa kuulemaasi tapausta.

        Saattoi tulla sekava selostus, mutta jos et tähän asti ole yhdellekkään "puheenvuorolleni" uskottavuusarvoa antanut, niin menköön tämä sitten samaan kastiin :)

        "Minä en missään tapauksessa "elvistele" kokemuksillani, en ole kuin noita-nainen, joka varmasti omalla olemuksellaan jo "viettelee" henget ympärilleen. Minä olen tavallinen tyyppi, joka on sattunut "väärään paikkaan väärään aikaan", enkä koskaan olisi niin valinnut itse."

        Ensin ehka hieman suutahdin kommentistasi, mutta sitten rupesin nauramaan...niin juuri - "viettelee" henget ymparilleen...;)

        Itse asiassa se onkin joskus JUURI noin...;)

        Joskus minulla on turhankin "rauhallista", ja rupean sitten - niin - "viettelemaan" henkia ymparilleni...

        Mutta mitaan spiritistilauta-touhuja EN harrasta...enka suosittele kenellekaan...joskus olen harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, etta tulos voisi olla karmiva...

      • kukkumaija
        Noita-Nainen kirjoitti:

        "Minä en missään tapauksessa "elvistele" kokemuksillani, en ole kuin noita-nainen, joka varmasti omalla olemuksellaan jo "viettelee" henget ympärilleen. Minä olen tavallinen tyyppi, joka on sattunut "väärään paikkaan väärään aikaan", enkä koskaan olisi niin valinnut itse."

        Ensin ehka hieman suutahdin kommentistasi, mutta sitten rupesin nauramaan...niin juuri - "viettelee" henget ymparilleen...;)

        Itse asiassa se onkin joskus JUURI noin...;)

        Joskus minulla on turhankin "rauhallista", ja rupean sitten - niin - "viettelemaan" henkia ymparilleni...

        Mutta mitaan spiritistilauta-touhuja EN harrasta...enka suosittele kenellekaan...joskus olen harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, etta tulos voisi olla karmiva...

        missään tapauksessa kommentti ei ollut tarkoitettu loukkaavaksi, hyvä että ymmärsit sen.

        Päinvastoin, sen oli "kunnianosoitukseni" sinulle, joka olet niin erilainen kuin itse olen. Pidän todella hahmostasi (vai miksi näitä täällä kuuluu nimittää), olethan yksi palstan "kulmakivistä" ja näkemyksesi on niin usein sellainen, jota itse en olisi tullut ajatelleeksi, että rikastutat "olemuksellasi" montaa keskustelua.

        Tuo viettelee on varmasti väärä sana, jos laitan tilalle "hengistynyt" niin se on lähempänä, vaikka kuulostaakin lähinnä hengästyneeltä. Sano sinä se oikea termi, kun varmaan tiedät mitä tarkoitan :)

      • Noita-Nainen
        kukkumaija kirjoitti:

        missään tapauksessa kommentti ei ollut tarkoitettu loukkaavaksi, hyvä että ymmärsit sen.

        Päinvastoin, sen oli "kunnianosoitukseni" sinulle, joka olet niin erilainen kuin itse olen. Pidän todella hahmostasi (vai miksi näitä täällä kuuluu nimittää), olethan yksi palstan "kulmakivistä" ja näkemyksesi on niin usein sellainen, jota itse en olisi tullut ajatelleeksi, että rikastutat "olemuksellasi" montaa keskustelua.

        Tuo viettelee on varmasti väärä sana, jos laitan tilalle "hengistynyt" niin se on lähempänä, vaikka kuulostaakin lähinnä hengästyneeltä. Sano sinä se oikea termi, kun varmaan tiedät mitä tarkoitan :)

        Kappas - ollaankin tassa samoihin aikoihin koneen aaressa:) Telepatiaa...?

        Niin..."hengistynyt" tai "joku, joka saa halutessaan suhteellisen helposti yhteyden henkimaailmaan"...mutta johan pitkaksi meni...;)

      • kukkumaija
        TheMan83 kirjoitti:

        Puhuit kotibileissä tapahtuneesta kauhusta? jakaisitko sen meidänkin kanssa? Ja oikein hyvää jatkoa! :)

        Jaan mielelläni, olenhan niin luvannut. Eli, yleisön pyynnöstä (sekä niistä huolimatta) seuraavaksi kerron tarinan kotibileistäni...

        Hyvää jatkoa sinulle myös.

      • kukkumaija
        Noita-Nainen kirjoitti:

        Kappas - ollaankin tassa samoihin aikoihin koneen aaressa:) Telepatiaa...?

        Niin..."hengistynyt" tai "joku, joka saa halutessaan suhteellisen helposti yhteyden henkimaailmaan"...mutta johan pitkaksi meni...;)

        taikka vielä "henkimaailmalle herkistynyt", mutta nyt en uskalla enää vastata, koska joku valopää muuten kohta väittää minun olevan sivupersoonasi tai päinvastoin, kun näin sujuvasti mielipiteitämme vaihtelemme :)

        Sitäpaitsi minulla on homma kesken ja yksi tarina vielä kerrottavana, palataan...

    • Dreamy

      Niin juuri, otsikko kertoo kaiken. :>

      Ällistytit minut suuresti tuolla luettelolla noista ihmeellisistä tapahtumista. En olisi koskaan uskonut, että maailma on noin ihmeellinen. Salaperäinen. Jopa hullunkurinen. Epäuskoinen.

      Wau, sanon vain. Eipä siitä paljoa muuta voi sanoa.

      • kukkumaija

        täne "pahnanpohjimmaiseksi" anteeksi vain. Kylläpä nuoreksi tytöksi tiivistät osuvasti tarinani. Tuo on juuri oikea tapa suhtautua niihin.

        Teet todennäköisesti juuri niin, kuin toivoisin muidenkin tekevän. Nauttivan tarinan lukemisesta ilman sen suurempia paineita siitä, ovatko ne tapahtuneet oikeasti ja millä se todistetaan.

        Se ei ole tämän tarkoituksena. Hyviä hetkiä puolin ja toisin, ajanvietettähän tämä on.

    • kukkumaija

      No niin, taitaa olla lupaamani kotibileet tarinan vuoro. Välillä pitää selventää asioita, joka ei ole aina helppoa, kun ei välttämättä huomaa mikä itsestäänselvä asia saattaa jäädä lukijalle hämäräksi. Sen vuoksi "tunnelma" välillä kärsii.

      Tälläkin tarinalla oli fyysisiä seurauksia eräälle juhlijoista, sitä en pistä kuitenkaan "suoraan" talon piikkiin, lasketaan se ennemminkin huonoksi onneksi, sillä niin voi käydä kenelle tahansa ja missä tilanteessa hyvänsä.

      Eräällä tytöllä nimittäin "loksahti" leuka auki säikähdyksestä, eikä sitä saanut "omin voimin" takaisin kiinni, vaan piti käydä lääkärin kautta. Ei kuulemma ole mitenkään harvinaista, ja toisilla on siihen "taipumusta", onko joku raketeellinen juttu, en tiedä, en ole alan ihmisiä.

      Olin kärttänyt lupaa pitää kotibileet pitkään, se oli tavallista meillä päin, meillä kun ei ollut nuorisotaloja tai muita sisätiloja joissa olisimme "luuhanneet".

      Vihdoin sain luvan ja äidin kanssa valmistauduimme pistämällä kaappeihin kaikki mahdolliset koriste-esineet turvaan juhlijoilta, vanhemmat lupasivat lähteä "pois jaloista" ja minä soittelin tohkeissani ystäväni kanssa arvuutellen tulisiko se ja se kutsumamme poika meille.

      Pari ystävääni tuli meille etukäteen, äiti oli varannut tarjottavaa, ja suurin murheemme oli siinä vaiheessa minkälaiset vaatteet päälle pukisimme.

      Olen kuvaillut talomme huonejärjestystä aiemmin, koettakaa "pysyä perässä", juhlat alkakoot...

      • Miyo

        älä pidä meitä enää jännityksessä...

    • kukkumaija

      Nuoria bileisiin tuli paljon, hyvin kuitenkin "upposimme" ympäri taloa, eikä tungosta ollut.

      Ruokasalin pöydälle oli katettu seisova pöytä. Juomia oli joillakin (lähinnä pojilla) omasta takaa, suurin osa tyytyi talon alkoholittomiin virvokkeisiin.

      Pääpaikkana pidimme isoa olohuonetta, jossa oli tilaa tanssia, sitä harrastimmekin ahkerasti jo alkuillasta. Muutamia "vakipareja" vetäytyi muihin huoneisiin välillä, suurin osa meistä viihtyi "julkisissa" tiloissa.

      Kun tapahtumat alkoivat, olin itse ulkoportailla pitämässä seuraa tupakoivalle ystävälleni, juhlat olivat kestäneet tunnin, puolitoista ja musiikki soi olohuoneessa isolla tanssijoiden iloksi.

      Se kuului ulos asti... Mietin ensin kuka oli laittanut basson täysille stereoista, olin menossa takaisin sisälle laittamaan sen pienemmälle ja ovella jo tajusin, että asiat ovat huonosti.

      Jo eteisaula oli tummunut, sillä kertaa en kääntynyt ulos, enhän ollut yksin, vaan talo oli täynnä ystäviäni.

      Olohuoneessa kuului todella isolla rauhalliseen tahtiin BUM....BUM... kuin sydämen syke. Kaikki huoneessaolijat seisoivat ja tuijottivat samaan suuntaan, ikkunoihin, jossa...

      ...verhot tanssivat. Olohuoneen ikkunoiden kaikki kuusi verhoa "tanssivat" kuin jotkut "entisajann hovineidot", rytmikkäästi, nostelivat "helmojaan" ja hitaasti kääntyilivät edestakaisin. Se oli kammottavaa, ne jotka tulivat perästäpäin huoneeseen, pysähtyivät tuijottamaan samaa näkyä kuin muutkin, hievahtamatta.

      Vihdoin joku "heräsi" ja meihin kaikkiin alkoi tulla liikettä, kukaan ei huutanut, vain se kauhea BUM, BUM, kaikui huoneessa ( ei tullut stereoista, joku oli sammuttanut ne, luultuaan äänen lähtevän niistä, ennen verhojen tanssia).

      Samassa ruokasalista ryntäsi joukko vieraita, ruokasalin seisovalta pöydältä oli sipsikulho ja siitä oli noussut kasa sipsejä ilmaan, leijunut tasaisesti ylös katonrajaan ja sataneet sieltä alas.

      Talosta lähdettiin kukin tyylillään, toiset huutaen, kirkuen, nauraen, vaan kaikki taisivat lähteä juosten. Kenkiä ei kukaan "tarvinnut" siinä vaiheessa.

      Toiset painelivat suoraan kotiin, suuri osa jäi meistä pihalle, taisimme olla lopulta kaikki jonkinlaisen joukkohysterian vallassa, niin paljon lopulta nauroimme kippurassa pihamaalla.

      Sana kulki nopeasti, vanhempani tulivat kyläilemästä melko pian ja isäni vei loput vieraat (kaksi autolastillista) koteihinsa.

      Jälkipuintia kävimme pitkään, keskustelunaihe oli taattu, mihinkään "järkevään" lopputulokseen emme päässeet. Minä olin lopulta jotenkin tyytyväinen, että kaikki olivat nähneet talon "luonteen" olihan siitä niin paljon puhuttu.

      Kaikille läsnäolijoille ne olivat oikeasti "ikimuistoiset", joskin hieman lyhyehköt juhlat.

      • Miyo

        en minä ainakaan kovin helpolla tuollaista unohtaisi. ei taida kukaan juhlijoista enää epäillä etteikö kummituksia olisi olemassa...
        nyt kun on kuullut sinun kokemuksesi, niin omat tuntuu aika pieniltä...

      • Neitonen79

        Aika uskomaton tarina! Mielenkiintoisia juttuja sinulla kyllä tosiaan riittää! Olisi niin jännää päästä itsekkin vähän tutkailemaan sitä taloa :)
        Tai jotain muuta vastaavaa. Kyllä sitä rohkeutta sitten riittäisi kun ei vaan yksin tarvitsisi mennä...heh :)

        Vaikka aihe onkin äärimmäisen pelottava niin on se samaan aikaan äärimmäisen mielenkiintoinenkin :)
        jatka vain jos sinulla vielä on jotain kertomatta.
        Nämä jutut on kyllä sen verran herkullisia :)

      • kerrontaa

        sinulta kukkumaija upea suoritus. Oikeellisuus ei relevanttia tässä klassikossa. Nyt maltan mennä nukkumaan. KIITOS!!

      • Noita-Nainen

        No jopas...siella teidan talossanne on naemma aivan turha soittaa stereoita liian kovalla tai muuten "bilettaa"...

        Mitahan ne sinun "sukulaisesti" siita pitaisivat, jos siella talossanne vietettaisiin ihan "sivistyneet viini-iltamat"...jotain jazzia rauhallisella volyymilla ja viinia ja keskustelua?

        Tuota voisit ehka viela yrittaa...;)

      • mii(emmix)

        mun Qmmitäti on kertonu ton bailustoorin about samallai. onx ne ollu T.......ssa????

      • häirikkö
        mii(emmix) kirjoitti:

        mun Qmmitäti on kertonu ton bailustoorin about samallai. onx ne ollu T.......ssa????

        ... varmaan, just joo, mä taas luin sen iltalehdestä... ne järjestettiin muuten helv...ssä

    • kukkumaija

      Kiitos itsellenne, kun kuljitte mukanani talon huoneissa, toivottavasti viihdyitte "vieraanani".

      Talon tarina jatkuu, kaikkea en jaksa kertoa, kattavan "otannan" tapahtuneesta kuitenkin saitte.

      Mietin oikeasti pitkään, kerronko tarinan ja jos kerron, niin minkä verran. Valitsin varmaan aika sopivasti, tarinan suosio yllätti minut täysin, samoin sen saama vastaanotto, niinhän se taitaa pitää paikkansa vanha totuus, että ihmisen pahimmat pelot löytyvät pään sisältä, pelkoni olivat aiheettomia, kiitos teidän.

      Ei ole kunnon kertomusta ilman muutamaa vastaväitettä, väittelystä en pidä, välttääkkään sitä ei tällaisessa tapauksessa voi.

      Ne, jotka väittävät, että tarinoita on helppo keksiä ja kirjoitella, heidät minä haastan vuorostani kirjoittamaan omansa, katsotaan miten helposti se teiltä lähtee.

      Tähän "kymppitonnikeskusteluun" annoin myös perusteluni, etten missään nimessä lähtisi äidin talossa asuessa moiseen "esitykseen", menkää kiusaamaan mummojanne mokomalla, jos kehtaatte, minä en kehtaa, eikä minulla olisi oikeutta siihen.

      Kylmät väreet minulla meni vieläkin selkäpiissä juhlailtaa muistellessa, toisaalta haikeus, onko siitä tosiaan jo niin kauan...

      Ai niin, ja älkääpä unohtako sitä, että tämäkin on, vahtokauppaa, teidän vuoronne kertoa omia kokemuksianne, ja jos tuntuu siltä, että joku tapaus on "mitätön" niin ei ole, nämäkin saattoivat kuulostaa osin pahemmalta kuin itse koettuna.


      Suljen siis taloni ovet toistaiseksi, en laita niitä lukkoon, jos tarvetta ilmenee voimme kurkistaa myöhemmin sisään...

      • holkku

        Erittäin mielenkiintonen talo! Vähä ku Winchester Mystery House ( http://www.winchestermysteryhouse.com/ ), mut ei kuitenkaa... noi bileet oli kuitenkii paras... varmaan ens yönä nään unta tanssivista verhoista =D. Kiitos ^_^.

      • peppini

        Voitasko jo kurkkia taas taloon? Saiskos jonkun kuvan kans (ei tarvi olla kummituskuva jos ei oo)

    • kiitän

      Näitä oli hauska lueskella.

    • seurannut

      Oikein kivoja tarinoita sinulla,sinunhan pitäisi alkaa kirjoittamaan joku kauhu/fantasiakirja!
      Mukavaa keväänjatkoa, t: Anneli

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      106
      4858

    2. Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      3233

    3. Vanhalle ukon rähjälle

      Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen
      Ikävä
      50
      3155

    4. Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi

      Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      415
      2276

    5. Purra hermostui A-studiossa

      Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.
      Perussuomalaiset
      237
      1402

    6. Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."

      Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito
      Ensitreffit alttarilla
      11
      1233

    7. Mitä sanoisit

      Ihastukselle, jos näkisitte?
      Tunteet
      76
      1217

    8. Miten meinasit

      Suhtautua minuun kun taas kohdataan?
      Ikävä
      71
      1166

    9. Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!

      Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1138

    10. Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle

      Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että
      Maailman menoa
      121
      1042
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt