Pukeutumiskoodit

Mediassa on käsitelty pitkään naisiin kohdistuvaa alistamista, joka korostuu pukeutumisohjeiden seuraamisessa.
Iranissa nuori nainen menetti henkensä "väärin" asetetun huivinsa vuoksi, ja Qatarissa vaaditaan naisten kulkevan peitettyinä päästä jalkoihin. Emme täällä länsimaissa hyväksy tätä.
On kuitenkin eri asia tuomita ja esittää vastalauseita kuin mennä paikan päälle kevyesti puettuna, vastoin maan lakeja. Pukeutuja saattaa joutua suuriin vaikeuksiin, ja samalla myös aiheuttaa maansa hallituksille ja viranomaisille turhaa työtä ja tuskaa, jos vaatekoodin rikkomisesta tulee seurauksia, minkälaisia tahansa. Turha diplomatiaa ja rahanmenoa pelkän ylimielisyyden takia. On tyhmää sohia kepillä muurahaispesää. Sanommehan täälläkin: "Maassa maan tavalla."
On tietysti eri asia matkustaa maan edustajana, diplomaattina tai hallituksen edustajana tällaiseen valtioon. Viralliselta vieraalta ei voi vaatia määrättyjä asuja, vaan on jokaisella tulijalla oikeus pukeutua omassa maassaan käytössä oleviin asuihin.
Tavallisen turistin on viisainta joko pysyä kotona, tai ottaa selvää, millainen asuste on korrekti ko. maan etiketin mukaan.
Naisten aseman parantaminen ei onnistu valtaapitävien jääräpäiden ärsyttämisellä.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mediassa on käsitelty pitkään naisiin kohdistuvaa alistamista, joka korostuu pukeutumisohjeiden seuraamisessa.
Iranissa nuori nainen menetti henkensä "väärin" asetetun huivinsa vuoksi, ja Qatarissa vaaditaan naisten kulkevan peitettyinä päästä jalkoihin. Emme täällä länsimaissa hyväksy tätä.
On kuitenkin eri asia tuomita ja esittää vastalauseita kuin mennä paikan päälle kevyesti puettuna, vastoin maan lakeja. Pukeutuja saattaa joutua suuriin vaikeuksiin, ja samalla myös aiheuttaa maansa hallituksille ja viranomaisille turhaa työtä ja tuskaa, jos vaatekoodin rikkomisesta tulee seurauksia, minkälaisia tahansa. Turha diplomatiaa ja rahanmenoa pelkän ylimielisyyden takia. On tyhmää sohia kepillä muurahaispesää. Sanommehan täälläkin: "Maassa maan tavalla."
On tietysti eri asia matkustaa maan edustajana, diplomaattina tai hallituksen edustajana tällaiseen valtioon. Viralliselta vieraalta ei voi vaatia määrättyjä asuja, vaan on jokaisella tulijalla oikeus pukeutua omassa maassaan käytössä oleviin asuihin.
Tavallisen turistin on viisainta joko pysyä kotona, tai ottaa selvää, millainen asuste on korrekti ko. maan etiketin mukaan.
Naisten aseman parantaminen ei onnistu valtaapitävien jääräpäiden ärsyttämisellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu