Walk Jive

Muutama pari Etelä-Suomen lavoilla näyttää tanssivan eräänlaista Kävely-Jiveä. Siihen tanssitaan Jiven tapaan Rock-askel ja sitten kolmosella ja nelosella "ympäri". Ainakin Jivelle tyypilliset peruskuviot näyttävät kulkevan pääsääntöisesti neljän askeleen ja iskun sarjoina. Muutenkin se näyttää kulkevan Jiven tapaan linjassa ja paikallaan, ja se on selvästi Jive-formaatin mukainen. Buggista ei ole kysymys, vaikkakin siihen muutamia Bugg-kuvioita myös tanssitaan. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tanssi näyttää ainakin muutaman parin osalta hyvinkin näyttävän näköiseltä. Sitä tanssitaan myös suomalaiseen Humppamusiikkiin!!! Missähän voisi saada opetusta tähän yksinkertaiseen, mutta näyttävän näköiseen tanssiin.
151076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siinä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin antaa mennä vaan Jive kuvioita kävelyrytmillä. Musiikiksi sopii tasaiskuinen Swing-musiikki esim. Neobilly, Neoswing ja vastaavat joissa on kuultavissa tai aistittavissa tasajakoinen rytmi. Ja tosiaan humppamusiikki on siihen ihan omiaan. Tanssin olen opetellut videopätkien avulla. Toissa kesänä tanssin Walk-Jiveä ensimmäisen kerran lavoilla ja myös opetin sen muutamalle tanssin harrastajalle. Nyt meitä on sitten muutama kymmen tanssijaa jotka tätä tanssia lavoilla tanssivat. Monet hyvän seuraamisen hallitsevat naiset oppivat tanssin muutamassa minuutissa. Miehille tanssi on hieman vaikeampi, koska se perustuu selkeään vientiin. Jenkkitanssien harrastajilta tanssi kulkee yleensä vaivatta. Ei muuta kuin yrittämään.

Äänestä
  • Näitä uusia tansseja tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Onhan se tietysti hyvä, ettei tanssiminen käy yksitoikkoiseksi, kun on suurin piirtein joka biisiin eri askeleet. Eli miten tämä nyt poikkeaa buggista? Ykkönen otetaan jiven tapaan taakse,vai? Mistä olet kyseisen videopätkän löytänyt?

    Äänestä

  • Jazz-tyttö kirjoitti:

    Näitä uusia tansseja tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Onhan se tietysti hyvä, ettei tanssiminen käy yksitoikkoiseksi, kun on suurin piirtein joka biisiin eri askeleet. Eli miten tämä nyt poikkeaa buggista? Ykkönen otetaan jiven tapaan taakse,vai? Mistä olet kyseisen videopätkän löytänyt?

    Ykkönen Jiven tapaan taakse. Perusaskeleena voidaan pitää paikanvaihtoa käden alta, jossa mies tekee naiselle tilaa siirtymällä sivuun Jiven tapaan, jolloin nainen pääsee liikkumaan suoraan. Käännös 3 ja 4 askelilla. Peruskuviot tanssitaan siis Jiven tapaan linjassa ja paikallaan. Tanssi tuntuu eittämättä Buggin kaltaiselta, mutta se on kuitenkin selvästi eri tanssi. Toki osa kuvioista ovat aivan samoja kuin Buggissa, mutta kuitenkin suurin osa kuvioista on suoraan Jivestä. Videopätkän löysin jostakin netistä. Osoitetta en muista. Olisikohan ollut peräti ranskalainen sivu. Bugga lienee saman tyylinen tanssi, mutta siinä askellus poikkeaa hiukan kävelyrytmistä.
    Buggin taidatkin tuntea !!!

    Äänestä

  • Walkkaaja kirjoitti:

    Luulen ainakin tuntevani Buggin; 4 askelta 4 iskuun, ja ykkönen eteenpäin. Näin ainakin olen oppinut. Onko Sinun mielestäsi sitten Bugg ja Bugga eri tanssi? Tästä oli jollakin toisella palstalla keskustelua jokin aika sitten. Onko Sinulla Walk Jiveen joku suosikkikappale, jota lavoilla soitetaan? Voisi sitten kokeilla.

    Bugg ja Bugga ovat eri tanssit. Bugga on Walk-Jiven tapaan selkeästi Jiveformaatin mukainen tanssi. Buggaa tietojeni mukaan opetettaisiin jossain tanssikoulussa myös Easy-Jive nimisenä.

    Yleisesti ottaen joku tasarytminen kappale, jossa on kiireetön kävelyrytmi, on ihan hyvä harjoitteluun. Humpatkin ovat ihan hyviä, mutta ne voivat aloittelijoille olla hiukan nopeita.

    No, nyt menee vaikeaksi!!! Millainen askel Buggissa sitten on?

    Äänestä

  • Jazz-tyttö kirjoitti:

    No, nyt menee vaikeaksi!!! Millainen askel Buggissa sitten on?

    Ei mene vaikeaksi. Minä vaan kirjoittelen typerästi. Buggin askellus on tasainen kävelyaskellus, kuten Walk-Jivessä, mutta tanssin peruskuviot, luonne ja liikkuvuus tekevät siitä erilaisen tanssin kuin mitä Bugga ja Walk-Jive ovat. Oleellisin ero on siis se, että Jiveformaatin mukaiset tanssit tanssitaan linjassa ja paikallaan, kun taas Buggformaatti on luonteeltaan pyöreä, pyörivä ja liikkuva. Nimenomaan tämä ero tekee Bugista ja Walk-Jivestä luonteeltaan ja ilmeeltään erilaiset tanssit. Molemmissa askellus on tasarytminen kävelyaskellus.

    Äänestä

  • Walkkaaja kirjoitti:

    Bugg ja Bugga ovat eri tanssit. Bugga on Walk-Jiven tapaan selkeästi Jiveformaatin mukainen tanssi. Buggaa tietojeni mukaan opetettaisiin jossain tanssikoulussa myös Easy-Jive nimisenä.

    Yleisesti ottaen joku tasarytminen kappale, jossa on kiireetön kävelyrytmi, on ihan hyvä harjoitteluun. Humpatkin ovat ihan hyviä, mutta ne voivat aloittelijoille olla hiukan nopeita.

    Niin kyllähän se bugg ja bugga on sama tanssi, sanoo tanssin pelle-peloton mitä tahansa.

    bugga tulee ruattin kielestä, ja kuvaa teon sanaa bugin tanssimisesta.

    ei joka musiikki kappaleeseen tarvi omaa tanssia mennä keksimään, ei edes tangoon ja foksiin niissäkin kun on jo omansa eli 3/4 ja 4/4.

    Äänestä

  • Bow-tie kirjoitti:

    NO jo TAAS
    Kirjoittanut: Bow-tie, 30.4.2002 klo 09.53

    Niin kyllähän se bugg ja bugga on sama tanssi, sanoo tanssin pelle-peloton mitä tahansa.
    ------

    Kieliopilliset perusteet eivät tässä tapauksessa riitä.

    Äänestä

  • Tanssikenkä kirjoitti:

    NO jo TAAS
    Kirjoittanut: Bow-tie, 30.4.2002 klo 09.53

    Niin kyllähän se bugg ja bugga on sama tanssi, sanoo tanssin pelle-peloton mitä tahansa.
    ------

    Kieliopilliset perusteet eivät tässä tapauksessa riitä.

    Kävin minäkin eilen illalla buggaamassa, eli tanssimassa bugia, siis Riks bugia Riutanlavalla,

    Kun alatte, itse kukin tänne kehitteleen noita uusia tanssejanne, niin käykää nyt ihmeessä jossain oikeiden harrastajien sivuilla lainaamassa tietoa, esim Timo Arstilan sivut on hyvä lähtökohta.

    viime vuosina. Hauska muistella 10 vuoden takaista tilannetta.

    Äänestä

  • hiukan lisää kirjoitti:

    viime vuosina. Hauska muistella 10 vuoden takaista tilannetta.

    Lavarokista näyttääpi olevan kysymys. Tarkennettuna vielä rock-askeleella tanssittuna. Ykkösen ja kakkosen voi tanssia myös vapain suunnin. Tähän formaattiin tanssitaan aika yleisesti myös paikallaan tanssittavaa kävelyhumppaa.

    Äänestä

Johan oli potaskaa tuutin täydeltä taas kerran! Suosittelisin sinulle "Zaivari", samoin kuin "Walkkaaja" (=sama tyyppi?) että ottaisit vähän tanssista selvää että edes tietäisit mitä on bugg ja mitä jive!

Äänestä

"Muutama pari Etelä-Suomen lavoilla näyttää tanssivan eräänlaista Kävely-Jiveä."

Tod. näk. nuo muutama pari eivät vaan osaa tanssia mitään oikeasti hyvin vaan räpeltävät itse keksimiään askeleita.

"Siihen tanssitaan Jiven tapaan Rock-askel ja sitten kolmosella ja nelosella "ympäri"."

Miten niin "ympäri"? Kuperkeikkako? Vai spini?

"Ainakin Jivelle tyypilliset peruskuviot näyttävät kulkevan pääsääntöisesti neljän askeleen ja iskun sarjoina."

Paskapuhetta! Jivessa ei ole "pääsääntöisesti neljän iskun sarjoina" tehtäviä peruskuvioita! Jo pelkkä 1 perusaskel sisältää kuusi iskua (8 askelta) ja normaaliin peruskuvioon noita 6:n iskun sarjoja menee yleensä 1-4 kpl.

"Muutenkin se näyttää kulkevan Jiven tapaan linjassa ja paikallaan, ja se on selvästi Jive-formaatin mukainen. Buggista ei ole kysymys, vaikkakin siihen muutamia Bugg-kuvioita myös tanssitaan."

Paskapuhetta taaskin! Jivea ei tansita linjassa eikä siihen tanssita "bugg-kuvioita" vaan buggiin tanssitaan muunneltuja jive-kuvioita!

"Missähän voisi saada opetusta tähän yksinkertaiseen, mutta näyttävän näköiseen tanssiin."

Varmaan jossain tonttulassa! mene hyvä ihminen ensin vaikka bugg-kurssille ja sitten jive-kurssille niin tietäisit edes mistä puhut!

Äänestä
  • ...itse harkita jotain mielenhallintakurssia, sen verran raivokkaan aggressiivista tekstiä tulee. Miksi kiihdyt nettikeskustelusta tuolla tavoin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zaivari kirjoitti:

Muutama pari Etelä-Suomen lavoilla näyttää tanssivan eräänlaista Kävely-Jiveä. Siihen tanssitaan Jiven tapaan Rock-askel ja sitten kolmosella ja nelosella "ympäri". Ainakin Jivelle tyypilliset peruskuviot näyttävät kulkevan pääsääntöisesti neljän askeleen ja iskun sarjoina. Muutenkin se näyttää kulkevan Jiven tapaan linjassa ja paikallaan, ja se on selvästi Jive-formaatin mukainen. Buggista ei ole kysymys, vaikkakin siihen muutamia Bugg-kuvioita myös tanssitaan. Yksinkertaisuudestaan huolimatta tanssi näyttää ainakin muutaman parin osalta hyvinkin näyttävän näköiseltä. Sitä tanssitaan myös suomalaiseen Humppamusiikkiin!!! Missähän voisi saada opetusta tähän yksinkertaiseen, mutta näyttävän näköiseen tanssiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu