Mitä tehdä jos kohtuullisen perinnön iäkkäältä sukulaiseltaan saanut on itse erittäin iäkäs ja pahasti dementoitunut, eikä tarvitse kyseisiä perintöä, mutta hänen perillisillään olisi sille käyttöä, samalla halutaan välttää viive ja kaksinkertainen verotus perinnönsaajan itse kuoltua.
Eli, dementia estää luovuttamisen omille perillisilleen, mutta onko edunvalvojalla tässä sananvaltaa?
Eli, dementia estää luovuttamisen omille perillisilleen, mutta onko edunvalvojalla tässä sananvaltaa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Osaisiko Väestö- ja digivirasto vastata?
Edunvalvoja ei voi kieltäytyä arvokkaasta perinnöstä päämiehen puolesta.
Siksi nämä asiat pitäisi puhua ja järjestellä ennen edunvalvonnan tarvetta.
Noin minäkin tuumin, eli ”yli satavuotias dementoitunut vanhus” saattaa saada riesakseen arvottoman vanhan putkivikaisen kerrostaloasunnon syrjäseudulla mahdollisen rahasumman lisäksi. Kokonaisuudesta maksaa verot, eikä asunnosta pääse eroon?
Tuo tapaus on mahdottoman ja lähes mahdottoman välissä. Luopujan itsensä, siis dementikon, tulisi ymmärtää tapauksessaan testamentin teon tarkoitus. Edunvalvoja ei voi tehdä asiassa mitään, mutta kenties käräjäoikeus voi...?
Ja luopumisen tarkoitus, sillä edunvalvoja ei voi sitä tehdä valvottavan puolesta.
Edunvalvoja ei voi tehdä päätöstä, mutta jos perinnöstä (vanha remonttia kaipaava osake, jatkuvat yhtiömaksut) aiheutuu vain kuluja, edunvalvoja voi hakea maistraatilta lupaa perinnöstä luopumiseen.
Mutta todennäköisemmin käy niin, että edunvalvottavan on otettava perintö vastaan, ja edunvalvoja myy asunnon kohtuuhintaan, vaikka jälkipolville. Maistraatin luvalla, tietty.
Anyway, edunvalvoja ei saa ohittaa edunvalvottavan etua.
Mikä on maistraatti?
Kuukkeloi niin selvii.
Okei, ennen oli maistraatti, nykyisin nimi on digi- ja väestötietorekisteri eli DVV.
DVV valvoo edunvalvojan toimia.
"Tuo tapaus on mahdottoman ja lähes mahdottoman välissä. "
Eli nyt mahdotonta, lupaa ei voi lähtökohtaisesti saada.
Edunvalvoja ei saa lahjoittaa päämiehen omaisuutta, joten perintöosuuden luovuttaminen tai siitä luopuminen on mahdollista vain, jos (nyt) dementikko saa siitä käypää arvoa vastaavan korvauksen. On olemassa ylivelkaisia pesiä tai ennakkoperintötapauksia, joissa asia onnistuu.
Jos osuudella on rahallista arvoa, joka kerryttää edunvalvottavan omaisuutta, edunvalvoja ei saa luopua eikä luovuttaa perintöosaa, eikä lupaa silloin tule. Verojen optimointi suvussa ei kuulu DVV:n ajatusmalliin.
Kuten jo edellä hyvin kommnetoitu, edunvalvoja ei saa ottaa huomioon perillisten tai muidenkaan sukulaisten etuja.
Laki houlhoustoimesta asiasta todetaan:
37 §
"Edunvalvojan on hoidettava päämiehensä omaisuutta sillä tavoin, että omaisuus ja sen tuotto voidaan käyttää päämiehen hyödyksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Tässä tehtävässään edunvalvojan tulee tunnollisesti pitää huolta päämiehen oikeuksista ja edistää hänen parastaan."
Hyvä pointti, mutta entä jos perintö on tullut yllätyksenä perintökaaren kautta johtuen siitä, että vainajan testamenttia ei ole tai sitä ei löydy. Lisäksi iäkkäällä henkilöllä ei ole käyttöä perinnölle ja kaiken kukkuraksi edunvalvoja on lähiomainen
Perintönä saadun voi myydä. Rahalle on aina jokaiselle käyttöä.
Eri asia on että jos nykyään saa perinnöksi kiinteistön syrjäseudulta, siitä voi olla vain kuluja ja myynti vaikeaa. Voi siten olla tilanteita, joissa perinnöstä luopuminen olisi edunvalvottavan etu. Silloinkin tarvitaan viranomaisen lupa edunvalvojan tekemälle perinnöstä luopumiselle.
Lähiomainen edunvalvojana ei voi tehdä omaisuuden myyntiä koskevia toimenpiteitä. Pitäisi olla toinen ulkopuolinen edunvalvojana samalla valtakirjalla omaisuuden myyntiä koskien.
Muutoinkaan: Valtuutettu ei saa lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta... Paitsi pienen lahjan erikseen valtuutettuna.
Entä jos testamentti jaetaan laajan perikunnan kesken ja sen osana on kiinteää omaisuutta. Miten menettelee silloin edunvalvoja?
Laki on joskus aika hankala! Jos varsinainen testamentti esimerkiksi todetaan muotovirheen takia pätemättömäksi ja perintö menee jaettavaksi perintökaaren mukaan yhden perijöistä ollessa dementoitunut vanhus. Hän saa silloin perinnön, jota ei koskaan halunnut, eikä testamentin laatija koskaan hänelle aikonut antaa. Sääli sitä, joka hoitaa sotkun, jota kukaan ei halunnut saada aikaan. On siinä edunvalvojalla purtavaa!
Kylläpä sitä etua voi valvoa ja kaikki otetaan vastaan niinkuin perinnön jaosta tulee muillekin.
Voi vain todeta, että hyvä olisi ollut olla mallienkin tarjoama toinen ulkopuolinen edunvalvojana. Varavaltuutettukin niissä tarjotaan.
Perintökaaren mukaan kyseinen perintöhän tulee joskus palautumaan takaisin jakoon.
Kuten on todettu, perintö on menevä edunvalvottavalle, muuten nimetty edunvalvoja on ns. keltaisessa nesteessä.
Noinhan se on ja kuuluukin olla, mutta sopii toivoa että väestö- ja digivirastolla on kanttia lain puitteissa myös tehdä yleisestä linjasta poikkeavia päätöksiä. Se on mahdollista ja laillista, mutta toki harvinaista, mutta niin ovat jotkut tapauksetkin!
Huomaatko, laki vaikeuttaa paljon asioiden hoitoa, mutta mahdollistaa enemmän rikoksien tekemistä, eli ns. tilitys eli edunvalvojan tulee tehdä tilitys dvtvirastoon, ei siis esim. lähiomaisille ollenkaan joilla paremmat tiedot omaisuudesta, edunvalvottavan tilanteesta ja muista seikoista.
Joskus kun määrätäänkin lähiomainen edunvalvojaksi, hänelle tulee luulo, että edunvalvottavan omaisuus on tavallaan hänen, silloin menee puurot ja vellit sekaisin.
Mutta nuo viisaathan he lait säätää, vaikka kuinka olisi idiootti, niin silti ja laki edunvalvonnasta, valvonnasta on oikeamminkin susi syntyessään.
T. Lawetorder Z via V
Lähiomaisen asioita voi useimmiten hoitaa myös valtakirjalla, joten edunvalvojaksi nimeäminen kaikkine tehtävineen ja velvollisuuksineen saattaa olla katkera pala sellaiselle lähiomaiselle, joka ajaa aidosti iäkkään (esim. vanhempansa) asiaa ja etua.
Miksi et itse ryhdy edunvalvojaksi? Mitä yritit sanoa tuossa?
Yritin sanoa, että henkilö, jolla on omaisen valtuutus edunvalvojaksi siirtää mielellään sen virallistamista jos kykenee hoitamaan asioita valtakirjalla.
Tuskin valtakirjalla voi myydä eduvalvottavan omaisuutta. Ei varsinkaan, jos on eturistiriita. Paljastuu viimeistään vuositilissä.
Tuo on totta ja lisäksi varainhoitovaltakirjassa todetaan usein ”poislukien kiinteän omaisuuden myynti”.
Kommentoija ilmoittikin, että valtakirja on helpompi kuin edunvalvonta ja näin koko edunvalvontaa voi lykätä pitkäänkin tulevaisuuteen.
Tällöin erikseen olevalla valtakirjalla voi myös myydä, kun antaja on järjissään vielä.
On kerrottu jo, että muutoinkaan lähisukulainen edunvalvojana ei voi tehdä kyseisiä myyntiin johtavia toimenpiteitä, kun laki sen kieltää myös.
Tähän tarvitaan erikseen erityinen ulkopuolinen edunvalvojana samalla valtuutuksella.
Tämä ketju tuli mieleen lukiessani Ilta-Sanomien uutista Kotkassa konkurssiin menneestä asunto-osakeyhtiöstä (kohonneet lämmityskustannukset, maksamattomat vastikkeet jne.) Talon ollessa rakennettu 1960 on sen arvoa lähinnä nolla, mutta menot säilyy. Vastaavia tapauksia on yhä useampia ja jos vanhus sattuu saamaan tällaisen perinnöksi ovat sekä hyvät että huonot neuvot kalliit, tosin täällä ilmaiset!
Tässä on edunvalvojalla fundeeramisen paikka, ja ihan ilman oman edun tavoittelua!