Kuka maksaa

Uutinen YLE:
Tapetuksi väitetyn irakilaismiehen tyttären rangaistus aleni
Helsingin hovioikeus lievensi kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen tyttären rangaistusta kahdella kuukaudella asiassa, jossa huijaus johti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioon Suomelle.

Ihmettelen kuka maksaa oikedenkäyntikulut tällaisissa jutuissa, tuskin asianomistajat, hovissa sai 2 kk pois 10 kk tuomiosta. Tuon jutun kulut ovat suuret kaikenkaikkiaan. Suomalaiset veronmaksajat kaiken maksaa, samoin 2 ihmisen elättämisen vankilassa.

Minä jouduin perusteettomasti syytetyksi erään yrityksen toimesta kun syyttivät petoksesta, vaikka sellaista ei tapahtunut (yritykselleni liisattu tulostin varastettiin, yritys väitti että olen sen myynyt. Jas asia olisi oikein tutkittu, se olisi selvinnyt koska kaikki mitä sillä tulostettiin niistä menintieto koneen liisanneelle yhtiölle, sen mukaan laskuttivat jos meni kopioiden määrä yli sopimuksen määrästä. Jossakinhan se oli käytössä varmaankin, oli kallis härveli) Asia kästeltiin käräjäoikeudessa, ei selvinnyt siellä kun väitin että en ole sitä myynyt, minut oli seuraavaksi haastettu hoviin. Asianajajani ei halunnut enää ajaa asiaa, sanoi että tulee niin kalliksi että on epävarmaa saanko laskua maksetuksi jos häviän (koneen hinnan n. 14 t. lisäksi oik. kulut.)
Jätin sitten minäkin enkä mennyt istuntoon, ihme kyllä siitä ei ole kuulunut mitään, aikaa on mennyt n. 30 vuotta.
Suomalainen ei voi hoitaa asioitaan, ulkomaalaisille ilmeisesti maksetaan kaikki, nuohan ovat oikeesti syyllisiä,lähes vuoden tuomio oli kahdelle, toinen sai 2 kk siitä pois.
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Irakilaismiehen tapausta käsittelivät eduskunnan kansanedustajatkin. Honkasalo tais olla kiivain Suomen tuomitsija siinä vaiheessa kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin rankaisi Suomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uutinen YLE:
Tapetuksi väitetyn irakilaismiehen tyttären rangaistus aleni
Helsingin hovioikeus lievensi kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen tyttären rangaistusta kahdella kuukaudella asiassa, jossa huijaus johti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioon Suomelle.

Ihmettelen kuka maksaa oikedenkäyntikulut tällaisissa jutuissa, tuskin asianomistajat, hovissa sai 2 kk pois 10 kk tuomiosta. Tuon jutun kulut ovat suuret kaikenkaikkiaan. Suomalaiset veronmaksajat kaiken maksaa, samoin 2 ihmisen elättämisen vankilassa.

Minä jouduin perusteettomasti syytetyksi erään yrityksen toimesta kun syyttivät petoksesta, vaikka sellaista ei tapahtunut (yritykselleni liisattu tulostin varastettiin, yritys väitti että olen sen myynyt. Jas asia olisi oikein tutkittu, se olisi selvinnyt koska kaikki mitä sillä tulostettiin niistä menintieto koneen liisanneelle yhtiölle, sen mukaan laskuttivat jos meni kopioiden määrä yli sopimuksen määrästä. Jossakinhan se oli käytössä varmaankin, oli kallis härveli) Asia kästeltiin käräjäoikeudessa, ei selvinnyt siellä kun väitin että en ole sitä myynyt, minut oli seuraavaksi haastettu hoviin. Asianajajani ei halunnut enää ajaa asiaa, sanoi että tulee niin kalliksi että on epävarmaa saanko laskua maksetuksi jos häviän (koneen hinnan n. 14 t. lisäksi oik. kulut.)
Jätin sitten minäkin enkä mennyt istuntoon, ihme kyllä siitä ei ole kuulunut mitään, aikaa on mennyt n. 30 vuotta.
Suomalainen ei voi hoitaa asioitaan, ulkomaalaisille ilmeisesti maksetaan kaikki, nuohan ovat oikeesti syyllisiä,lähes vuoden tuomio oli kahdelle, toinen sai 2 kk siitä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu