Bugg baunssi

Olen ollut monilla erilaisilla bugg kursseilla. Buggia voidaan tanssia monilla tyyleillä mutta yksi juttu mielestäni on laajadti jäänyt aliopeteyulsi, nimittäin syke eli baunssi. Netistä löytyy Stol tanssinppettajien suosituskin jonka mukaan bugissa tulisi opettaa alusta ssti joka iskulla alaspäin suuntautuvaa koko kehon baunssia. Jopa niin että askelissa lähdetään liikkeelle vasta kun syke on löytynyt.

Buggia on vaikeaa tanssia svengaavasti ilman sykettä, varsinkin nopeaan tempoon se on yhtä mahdotonta kuin jos yrittäisi tanssia humppaa ilman joustoa. Toisaalta lavatanssijoiden keskuudessa kuulee vieläkin virheellisiä käsityksiä esim. että jousto olisi vain vyötäröstä alaspäin niinkuin esim. Carolina shagissa.

Oman kehon sykkeen saaminen mukaan buggiin antaa hyvän perustan muullekin vartalonkäytölle ja mm. Viejän askelvariaatioille, mutta se vaatii oikeaa opetusta ja ennen kaikkea paljon harjoittelua.

Miksikähän tätä lavakursseilla niin vähän opetetaan? Tekeekö sen periaatr: " yhdellä kurssikäynnillä bugg takataskuun" ? Tai " rahat pois lurkuksilta"?
25389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus. Tähän ei ole ainakaa minulla mitään lisättävää.
Tanssi ei ole pelkkiä askekeita. Se on painon siirtoa sekä koko kehon hallintaa.

Kankeilla suomalaisilla on paljon treenattavaa.

Äänestä
  • Kyllä vaan! Ja bugin standardi-kuvioilla pärjää vallankin mainiosti monessa muussakin lajissa, mikäli tarkoituksena on kohottaa esmes vaikkapajustiinsa sillä bugilla siihen mennessä sasvutettuja tanssitunnelmia entisestään. Nimittäin täytyy vain muistaa ottaa jonkun muun lajin mukainen tanssiasento ja noudattaa sen lajin omaista vientiseurantaa.

    Itsekeksityillä kuvioilla ja tanssiasennoilla ja vienneillähän ainakin seuraajan eli useissa lajeissa standardi-kuvioihin ynnä muuhun sensemmoiseen tanssitunnelmien kannalta katsoen tuikitärkeään sievoisia summia satsanneen naisen osalta tanssitunnelma olisi lässähtänyt jo bugilla varsin pahoin, mikä varmasti olisi säteillyt sen viejän elikkäs itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehenkin tanssitunnelmiin.

    Äänestä

Nuoren naisen kanssa syke nousee ja svengi paranee.

Äänestä

Koittakaapa tosiaan tanssia humppaa ilman minkäänlaista joustoa! Buggin tanssijoista kumminkin yrittää vähintään 70 % mennä ilman joustoa, eikä tahdo pysyä nopeammassa tahdissa... eikä se visekään oilein luonnaa kun tanssitaan eri baunssilla.

Äänestä
  • Vähän sama kun toinen tanssisi kävelyhumppaa ja toinen triplettiä

    Äänestä

  • Kiitos näistä linkeistä, selkeästi Anssi opastaa 👍

    Äänestä


  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Masa osaa viedä...
    https://youtu.be/lr7eU2THgiU
    Tällä tyylillä Lyylit pysyy käsissä 👍

    Tuo on aika vanha video. Vaikka ko. pari on kärkipään tanssijoita ja taitavat olla ammattivalmentajiakin, näkyy tuossa heidän bugg tyylissä vahvasti kilpatanssitausta. Varsinkin miehen jousto ja vartalonkäytyö on liian lattarimaista eikä mielestäni sovi yhtään ainakaan vähänkään rockn roll henkiseen musiikkiin. Lisäksi miehen askellus muistuttaa kävelyhumppaa.
    Buggia voi tanssia noinkin, ei se tietenkään mitenkään väärin ole mutta itse en lähtisi opettajille jotka näkevät buggin noin. Mutta ehkä heidänkin bugg tyylinsä on muuttunut vuosikymmenten saatossa...

    Äänestä



  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tässäkin hyvää buggia ruotsin huipulta. Nuo supmalaiset eivät yllä lähellekään tätä tyyliä
    https://m.youtube.com/watch?v=AaU4Dc4GZzM

    Suomessa mennään Suomityylillä suomalaiseen musiikkiin. Hyvää Itsenäisyyspäivää 🇫🇮

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suomessa mennään Suomityylillä suomalaiseen musiikkiin. Hyvää Itsenäisyyspäivää 🇫🇮

    Suomessa ei ole mitään "Suomi-tyyliä". Kyse on hajanaisesta käsitysten sekemelskasta jossa yhdistäviä tekijöitä ei ole montaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suomessa mennään Suomityylillä suomalaiseen musiikkiin. Hyvää Itsenäisyyspäivää 🇫🇮

    Tuonne kannattaa mennä jos bugituttaa:

    https://aminnefolkpark.fi/evenemang/vikingarna/

    Äänestä

Kaikkein paras erikoiskuvio on erikoiskuviomiehellä joka nopeimmin saattaa daamin standardikuvioon ja standardiasentoon seuraavaa lakanavalssia silmälläpitäen.

Äänestä

Jalan jousto pitäisi olla kuten noustessa rappuja ylös, usein se tehdään väärin päin eli kuten laskeuduttaisiin rappuja (=humppamainen)

Äänestä
  • Miten niin?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten niin?

    Alaspäin askellus on juuri se töks töks eli loikitaan

    Äänestä

Minun tietokoneessa on widows. Siinä tanssii joku bugi tai sitten se on ominaisuus. Miten sen saa pois?

Äänestä
  • Pistä kone kiinni.
    Töpselit irti seinästä.
    Ulkoilua.
    Yritä uudelleen.
    🇫🇮💑👌

    Äänestä

  • Koneessasi on bugi nimeltä windows. Tai oikeastaan se on virus mutta kuitenkin.

    Äänestä

Äläkää vaan menkö neuvomaan ruotsalaisia miten buggia tanssitaan.

Suomalaiset yleensä eivät tanssi buggia bug musiikkiin.
Suomalaisilla on aivan eri tyyli tanssia bugmusaa!

Suomalaiset tanssinopettajatkin voisivat katsoa peiliin kun järjestävät bug-kurssejaan.

Äänestä
  • Se on tosiaan vähän kummallista että jokin jive, lattarit jne. kun ovat Suomessa tuontitavaraa niin niitä pyritään paljon selkeämmin ns. lajin- ja tyylinomaisesti. Miksikähän Buggia ei?
    Enpä muista esim. lattarikursseilla juuri kuulleeni muuta musiikkia tai että olisi cha chahan opetettu jotain " suomi-tyyliä". Sen sijaan buggia raiskataan edestä ja takaa...

    Onko yksi syy tanssin nelijakoisuus joka tarjoaa lähes rajattomasti oikoteitä onneen melkein minkä tahansa musiikin ja tallustamisen kautta?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Se on tosiaan vähän kummallista että jokin jive, lattarit jne. kun ovat Suomessa tuontitavaraa niin niitä pyritään paljon selkeämmin ns. lajin- ja tyylinomaisesti. Miksikähän Buggia ei?
    Enpä muista esim. lattarikursseilla juuri kuulleeni muuta musiikkia tai että olisi cha chahan opetettu jotain " suomi-tyyliä". Sen sijaan buggia raiskataan edestä ja takaa...

    Onko yksi syy tanssin nelijakoisuus joka tarjoaa lähes rajattomasti oikoteitä onneen melkein minkä tahansa musiikin ja tallustamisen kautta?

    Vaikka onhan sitä vaikka minkälaista hölmöjen tanssikurssilaisten rahastamista kun koko ajan keksitään jotain uutta, swing polkkaa, milonga humppaa, fuusio tangoa ja ties mitä jivehumppaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vaikka onhan sitä vaikka minkälaista hölmöjen tanssikurssilaisten rahastamista kun koko ajan keksitään jotain uutta, swing polkkaa, milonga humppaa, fuusio tangoa ja ties mitä jivehumppaa.

    Näin se taitaa olla. Yleisetanssikurssitkin/tanssikoulut ovat kovaa bisnestä.

    Tanssiseurat järjestävät myös omaa tanssinopetusta. Käsittääkseni nämä ovat paljon edullisempia, mutta tanssiseuran jäsenmaksu lisää kustannuksia.

    Jos pitää tanssimisesta niin suosittelen tanssiseuraan liittymistä etenkin jos sellainen on suhtkoht lähellä. Pitempää matkaa näillä polttoaineen hinnoilla ei ehkä sitten tule lähdettyäkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ollut monilla erilaisilla bugg kursseilla. Buggia voidaan tanssia monilla tyyleillä mutta yksi juttu mielestäni on laajadti jäänyt aliopeteyulsi, nimittäin syke eli baunssi. Netistä löytyy Stol tanssinppettajien suosituskin jonka mukaan bugissa tulisi opettaa alusta ssti joka iskulla alaspäin suuntautuvaa koko kehon baunssia. Jopa niin että askelissa lähdetään liikkeelle vasta kun syke on löytynyt.

Buggia on vaikeaa tanssia svengaavasti ilman sykettä, varsinkin nopeaan tempoon se on yhtä mahdotonta kuin jos yrittäisi tanssia humppaa ilman joustoa. Toisaalta lavatanssijoiden keskuudessa kuulee vieläkin virheellisiä käsityksiä esim. että jousto olisi vain vyötäröstä alaspäin niinkuin esim. Carolina shagissa.

Oman kehon sykkeen saaminen mukaan buggiin antaa hyvän perustan muullekin vartalonkäytölle ja mm. Viejän askelvariaatioille, mutta se vaatii oikeaa opetusta ja ennen kaikkea paljon harjoittelua.

Miksikähän tätä lavakursseilla niin vähän opetetaan? Tekeekö sen periaatr: " yhdellä kurssikäynnillä bugg takataskuun" ? Tai " rahat pois lurkuksilta"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu