BB-tä jatkossa.

Kiinnostus laskee katsoa BB.tä jatkossa kun aina voittaa joku inhottava asukas,
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä Reeo oli paras mahdollinen voittaja. Ystävällinen ja avulias. Laittoi ruokaa. Ei kiroillut ja kiukutellut. Tsemppasi muita.

Äänestä

Paras voitti joten toivoa siten on. Tosin bb.n muututtua joksikin pyhäkouluformaatiksi on syönyt katsojia sadoillatuhansilla. Todennäköisesti tämä oli minullekin viimeinen kausi koko ohjelmaa mikäli vanha kunnon bb ei tee paluuta eli kamerat kaikkialla suihkussakin ja jos peitto heiluu kameroita ei käännetä pois ja viikkotehtävien tarkoitus on päättyä bileisiin kuten vanhaan hyvään aikaan. Silloin tapahtui ja se oli viihdettä parhaimmillaan.
Ja kun jokainen hakija tietää nämä säännöt, niin silloin ei voi valittaakkaan jos vähän tissiä vilahtaa kameroille.

Äänestä

Reo oli taloon ihan hyvä valinta, mutta jos bb jatkuu niin en toivisi, että taloon valitaan lähes pelkästään maahanmuutajia tai sellaisia joiden toinen vanhempi on ulkomaalainen.

Äänestä

Kusipäät pärjää koska tuotanto tekee itselleen ohjelmaa eikä suinkaan katsojille.
Kaikenlaiset Virtaset ja Sainiot aina liputtaa kaiken ilkeilyn puolesta ja suurimmat kehut jaetaan koulukiusaaja tyypeille.
Kyllähän pointtina on tietysti lypsää tyhmiltä katsojilta manit pois. Nuijathan alkaa suoltaa rahaa hyviksien puolesta varsinkin kun prosenttiluvut näytetään valheellisesti katsojille.
Voittaja on aina tuotanto. Noh - kyllähän ton paskan tekeminenkin varmasti maksaa maltaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiinnostus laskee katsoa BB.tä jatkossa kun aina voittaa joku inhottava asukas,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu