Olen lukemassa parhaillaan kirjaa nimeltään Kultaiset korvarenkaat,joka käsittelee romanien historiaa, tapoja, kulttuuria jne. Kirjoittajia on useita.
Ajattelemisen aihetta antoi paljon romanien alkuperä 700-luvun Intiasta. Kirjan mukaan he olisivat olleet ns kastittomia ja lähteneet levottomia oloja pakoon islaminuskoisten valloitusretkien alta.
Kun islaminuskoiset olivat jo vallanneet turkkilaisten asuttamat alueet, niin sitä mukaa romanit siirtyivät levottomuuksia kauemmaksi.
Eli romanit edellä ja turkkilaiset perässä -asetelma antoi eurooppalaisille kuvan, että romanit olisivat olleet turkkilaisten valloittajien kätyreitä ja jo silloin tulivat karkoitetuksi jokaisesta Euroopan maasta.
Erehdystä, sanoo lipee.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä yritit sanoa... mielenkiinto kyllä heräsi.
ÄLÄ VÄLITÄ, KUN NÄMÄ JOTKUT IDIOOTIT NIMITTELEVÄT JA PILKKAAVAT SINUA.
HEITÄ TAITAA SUUTUTTAA KOSKA OLET KYPSÄ, SUVAITSEVAINEN JA ENNAKKOLUULOTONA MUSTALAISIA KOHTAAN , KOSKA HE EIVÄT ITSE SITÄ OLE
Maksa makkaras!!!
...romaneista. Haiskahtaa vähän tulevalta mustalaisten suolelta. Meinaatko ihan ittekin ruveta sellaseks "romantikoksi" ja vetää 10 kiloa samettia vyötärölle ja alkaa tienata lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä?
Kun kiinnostun jostakin asiasta, niin yritän lukemalla ottaa siitä selvää mahdollisimman paljon - aivokapasiteetini rajoitukset huomioon ottaen.
Kun taas nämä muut tolvanat täällä väittävät omiaan ja näkevät mitä haluavat, siitä mihinkä silmä sattuu osumaan!!
Ehkä he eivä vain KYKENE ottamaan asioista enempää selvää, tai ehkä he ovat niin laiskoja!!!
Mutta tyhmyydellä se vain heidä palkitsee, kuten huomattu!;)
siis ovat pelkästään näitä valkoturpia ,jotka raiskaavat lapsiaan ja paloittelevat naapureitaan jonka jälkeen hieman syövätkin heitä...
sehän se nättiä ois.Tuollahan tuo mainitti että on nyt raittiutta yrittänny.onnee siitä.
...ryöstä ja raiskaa mummoja ja lapsia, murhaa kadulla vastaan tulijoita...varasta kaikki makkarat kaupasta ja huijaa...elikkä jatka hyvän harrastuksesi, elikkä romanikulttuurin ylläpitoa armaassa Suomenmaassa A.D. 2005.
Ajattelin kysyä sinulta...tiedätkö mitään hyvää sivua om Suomen rom suomen kielellä?
Tässä hieno sivu...ruotsalainen
http://wbd.nti.se/~wbd0201100bo006/
Olen huuhaillut...vilkaise palstalle aina silloin tällöin...nyt se on toisella puolella...
/aye
tollaset vaatteet on vain suomen mustalaisilla,nekin on suomalista alkuperää joilla tuollaset vaatteet.
Hei, olen tehnyt nuo sivut aikoinani kurssityönä, ruotsiksi sillä asun Ruotsissa. Kiitos palautteesta...