Kokonaista hieman yli viikon rakas kykeni olematta ladata aiheesta Tuk Tuk, jonka johdosta seuraavassa hieman aiheesta.
Kun poikamme koulutovereineen joskus on hupaillut kanssani kun ovat viettäneet hauskaa polskuttelua täällä meidän kotona Chiang Maissa allasjuhlien merkeissä, olen sanonut heille että mikäli joskus kykenevät uunottamaan minua satanolla, niin palkitsen heidät.
Kuten mainitsin, synttäripäivän aamuna pihaamme oli rullattu minun tietämättäni vanha tukki.
Päivän vanhetessa ja parin Meukow-Kuksallisen jälkeen minulta kysyttiin, että miten olisi pienoiset koeajot ja tyypitys onko tehoja tarpeeksi nokkapyörän nostattamiseen.
Jep ja jouduin pukeutumaan hassunkuriseen kuljettajan asuun.
Avaimet kouraan ja kuskin paikalle, kun pelkääjien paikalle ahtautui niin monta kuin thaimaalaiseen tapaan kuuluu.
Mutta voi herranen aika sentään, samalla pelipaikalle sireenit ulvoen saapui kaksi moottoripyöräpoliisia koronamaskit kasvoillaan ja repivät minut väkivalloin ajoneuvosta ja kaatoivat tatamiin.
Pilli suuhun ja viisari värähti, joten hauskuus loppui siihen kunnes oivalsin, että poliisithan olikin ystäviäni laatupyöräilyn saralta.
Poliisien käytös tuolloin muuttui ystävälliseksi ja pistivät ulisevat moponsa syrjään ilmoittaen että tehtävä oli viimeinen kyseiseltä päivältä ja että missä sitä laatujuomaa on myös heille, koska he osallistuvat juhliin.
Saivat laatujuomansa ja siirtyivät tukin penkille antaen pyynnön minulle, että on koeajon aika.
No ei muuta kuin starttaamaan peliä, mutta mitään ei tapahtunut, arveltiin akun olevan finaalissa ja konepelliä auki.
Jaahas, pelistähän oli otettu moottori pois ja lapset kysyivät, onkos tämä kepponen sellainen satanolla kepponen?
Asiaa setvittäessä selvisi että tukin olivat hankkineet ilmaiseksi jostain romukaupasta ja sen määränpää minun uunotukseni jälkeen on kansainvälisen koulun piha.
Siellä oppilaat kuvaamataidon tunneillaan maalailevat pelin suihkepulloilla, jotka minä joudun kustantamaan lupaukseni mukaan.
Laatumoottoripyörien osalta on syntynyt ajatuksia, koska koiranmuotoinen alituiseen ajaa nykyisin Inkkarilla ja poika on ryhtynyt rakentamaan Kingiä mieluisekseen, että muut kakspyöräiset laitettaisiin vex vex vaan ja, että minä hankin Honda GL:n jota toiset jopa homosohvaksi nimittelee.
Tässä siis rakkaalle aihetta vuodeksi 2023. siis muista HOMOSOHVA.
Niin ja “Sihteerinä” kestotilauksen johdosta mainitsen, että palstan pääartisti on täydellisen huumorintajuton hermoheikko, skitso, psykopaatti ja omanapanarsisti ja kaikkea mainituista erittäin voimakkaasti.
$

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.