Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Jotenkin tuntuu että tänä vuonna itsenäisyyden merkitys on korostunut ja konkretisoirunut.

16

134

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvää Itsenäisyyspäivää🇫🇮
      Kyllä! Tämä vuosi on todellakin tehnyt entistä tärkeämmäksi itsenäisyyden, mutta myös itsenäisyyden puolustaminen on saanut uutta merkitystä.

    • Anonyymi

      Hyvää itsenäisyys päivää kaikille.

    • Anonyymi

      Suomen itsenäisyys on se peruskallio, joka on antanut meille mahdollisuuden moneen, koulutukseen, kehitykseen, kansainväliseen osaamiseen ja terveydenhuoltoon.
      Kaikkien näiden puolesta kannattaa edelleenkin kohentaa olojamme.
      Hyvää itsenäisyyspäivää!

    • Anonyymi

      Menen kirkkoon ja itsenäisyyskahveille. Tämä on juhlapäivä minulle vaan onko ollut tälle lapselle. On muuten nykyisin suunnilleen ikäisiämme, missä lienee Heidi.

      Mitä tarkoitan itsenäisyydellä
      Kiukuttelen, en tahdo syödä ruokaa. En tahdo mennä nukkumaan, en tahdo tulla ulkoolta sisään.
      Näin kirjoitti Heidi. II lk, 50 vuotta sitten. Lähde Hesari tänään.

    • Anonyymi

      Erilainen itsenäisyyspäivä, altistuimme koronalle sunnuntaina, joten emme mene läheistemme joukkoon juhlimaan itsenäisyyttämme.
      Aamulla oli verkossa reippaan kokoinen kuha, joten siitä rakennan kotimaisen päivällisen. Paistettua kuhaa, oman metsän sienistä tehtyä sienikastiketta ja oman maan pottuja, jälkkäriksi tietysti oman metsän mustikoista tehtyä piirakkaa.

      On tämä hieno maa, täällä puhtaan luonnon keskellä voi elää hyvää maaseudun elämää, siitä kiitos esi-isillemme, jotka taistelivat meille itsenäisyyden oman henkensä uhalla.

      Perinteisesti Tuntematon Sotilas pyörii tuossa ruudulla, illemmalla seuraamme Presidenttiparimme vastaanottoa ja sen jälkeen lähdemme hiljentyneelle hautausmaalle iltakävelylle, läheisten haudoille vein jo eilen kynttilät, samoin muualla poisnukkuneiden muistipaikalle.

      Itsenäisyyspäivä on vuoden tärkein juhla!

      • Kävin juuri hautausmaalla puhdistamassa lumesta hautapaikkoja ja vein kynttilät palamaan. Yksi äitini sisaruksista oli sotainvalidi# hän nukkui pois muutama viikko sitten. Ensimmäistä kertaa vein kynttilän haudalleen.

        Meillä on nyt itsenäisyyspäivän aikoihin myös yhdet syntymäpäivät.


    • Anonyymi

      Samalla kaavalla menee kuin on mennyt kohta 20 vuotta, yksin kotona.

    • Anonyymi

      Tämä vuosi on ollut opettavainen.
      Itse kannatan rauhaa itäisen ystävämme kanssa, en sotaa.

      • Anonyymi

        Kukaan suomalainen ei sotaa halua kenenkään kanssa, ei itänaapurinkaan kanssa. Tämä on totuus.


      • Ainakin se on opettanut et mikään ei ole itsestään selvää ja mitä vaan voi tapahtua . Suomikaan välttämättä ei ole lintukoto.


    • Anonyymi

      Hyvää itsenäisyyspäivää.

      =DW=

    • Anonyymi

      Pojalla tänään nimipäivä Suomen kalenterin mukaan :D

      Grattis

    • Anonyymi

      Kyllä, Ukrainakin oli itsenäinen, muttei sillä ollut mitään merkitystä sodan syttymiseen. Pitää siis nauttia vapaudesta ja itsenäisyydestä sekä jonkin tason turvallisuudestakin- tosin mitä vain voi tapahtua, milloin vain!

      • Anonyymi

        Suomalaismiehet, ihanien uusien naisystävien kanssa oli ilo silmälle.
        Petri ja Ville olivat niin onnellisen näköisiä, niinkuin Mikakin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaismiehet, ihanien uusien naisystävien kanssa oli ilo silmälle.
        Petri ja Ville olivat niin onnellisen näköisiä, niinkuin Mikakin.

        Jos se onnellisuus ei johtunutkaan naisesta? Jos se johtui vain siitä että oli mahdollisuus päästä Itsenäisyyspäivän juhliin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      481
      1765
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1517
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1348
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1325
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      915
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      879
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      746
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      741
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      732
    Aihe