Millainen paikka on Hersonissos näin keväällä? Tuleeko mieleen hyviä edullisia ruokapaikkoja?Ilmeisesti vanhan kaupungin puolelta voi tehdä löytöjä siinäkin suhteessa. Millainen hintataso??Edellisillä reissuilla Kreetalta on tarttunut matkaan hyviä vanhoja(30v.) liköörejä yms. Paikallisten kaupoista lähinnä.Kreikkalainen ruoka on muuten mailman parasta;)
Hersonissos Kreeta
antakaa vinkkiä
51579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
anteeksi, mutta ellei paikka ole kyummenessä vuodessa räjähdysmäisesti kasvanut, niin hersonissos on tavallinen pikkukylä, läpiajokatu, pari poikkikadun tynkää hotelleineen ja piskuinen kiviranta - ne rannan ruokapaikat kalleimmat ja huonoimmat. Vanha kaupunki lienee yläkylä jossa kourallinen taloja - ja niissä oli hyviä edullisia ruokapaikkoja.
juu 4000 vakinaista asukasta, kesällä toki paljon enenmän kun on turistit..
Valitettavasti on kasvanut. Eihän se toki mikään suuri kaupunki ole vieläkään, mutta -voi sitä brittinuorten määrää! Ja hollantilaisia, irkkuja, sveduja mönkijöillään tukkimassa katuja. Eihän siinä mitään, mutta kun joka nurkalla on irkkupubia ja jokaisen pubin kulmalla kyltti, jossa mainostetaan, mikä futismatsi sinä iltana näkyy, niin kyllä jossain on menty pahasti pieleen. Mutta maailma muuttuu. Edelliset kokemukset 18 v sitten ja silloin rantakadullakin ravintoloissa sai erittäin hyvää ruokaa edullisesti ja tunnelma oli oikein rauhallinen ;)
Hersonissos on vilkas lähinnä nuorison suosima paikka. Sivulta: http://www.jiannis.com/ löytyy aika hyvin tietoa paikasta.
Kävimme ensimmäisen kerran Kreetalla 15 vuotta sitten . . . ja Hersoniksessa. Silloin se oli mukava pikkykylä. Sen jälkeen olemme käyneet Kreetalla miltei vuosittain, joskus jopa kaksi kertaa. Ainakin yksi 3 viikkon mittainen jakso tulee siellä oltua joka vuosi. Saari on meille todella tuttu ja ystäviä on kertynyt vuosien varrella.
Hersoniksessakin olemme käyneet, mutta emme missään nimessä majoittaudu sinne. Ei kuuna päivänä. Se on pelkkä turistirysä . . . bailupaikka . . .englantilaisten menomesta. Vanhat yläkylät ovat kadonneet, tilalla on kultakauppoja ja juottoloita. Me olemma havainneet, että Rethymnon saaren kesivaiheilla on hyvä ja rauhallisempi vaihtoehto, josta on mukava singahdella autolla joka suuntaan. Sieltä pääsee kivasti vuorten yli etelärannikolle ja saaren keskiosan pikkukyliin, joissa vielä on tallella se oikea Kreeta. Sitä ei löydä pohjoisrannikon turistipaikoista enää.