Kerätään tähän vain sellaisia mandela efektejä jotka ovat muuttuneet kaksi kertaa tai enemmän.

Anonyymi-ap

Ja laittakaa mielellään myös lyhyehkö kertomus siitä, miten tulitte kiinnittäneeksi asiaan huomiota.

Pari esimerkkiä, jotka sattuivat omalle kohdalleni:

Kun Naisen tuoksu -elokuva tuli ensimmäisen kerran telkkarista, niin minulle jäi muistikuva, että lentoemännän nimi näkyi myös katsojille, mutta kun vuosien varrella elokuva on tullut muutaman kerran uudestaan, niin valo aina heijastui siitä pienestä nimilaatasta niin, ettei nimestä saanut selvää, ja olen katsellut kohtausta jopa hidastettuna nähdäkseni josko nimi edes vilahtaisi, mutta tuloksetta. Mutta nyt nimilaatta puuttuu rinnasta kokonaan, ja lisäksi se punainen kaulahuivi näyttää nyt jotenkin isolta, tosin en muista mitä kaulassa olisi aiemmin ollut.

Kun Frendit-sarja tuli ensimmäisen kerran, niin siinä jaksossa, jossa Rachel synnyttää ja Chandler ryhtyi viereisessä huoneessa hedelmöittämään Monicaa, niin kun he yllättäen kuulevat naurua, Chandler katsoi Monicaan ja kysyi "Kuulitko sinä tuon?" johon Monica vastasi "Voiko niitä olla kaksi?". Kun sarja taas alkoi kolmisen vuotta sitten pitkän tauon jälkeen, ja Chandler kysyi saman kysymyksen, niin ensimmäisellä esityskierroksella Monica vastasikin "Janice. . .?". Mutta nyt he kääntyvät hölmistyneinä katsomaan kameraan, ja Monica sanoo ensin "Kuulostiko tuo Janicelta?" johon Chandler vastaa "Jos ei ollut, niin sitten niitä on kaksi ja se merkitsee maailmanloppua.".

1

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

      😋 ­N­­y­­m­­f­­­o­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17659729D

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4136
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2611
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1372
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe