Valtuuston koko kasvanut

Anonyymi-ap

Oletteko huomanneet, että valtuuston koko olisi kasvanut tässä valtuustokauden aikana?

17

507

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >>valtuuston koko olisi kasvanut...?<<

      Tarkoitatko että valtuutetut olisivat lihoneet eli valtuuston paino lisääntynyt?

      • Anonyymi

        Paino-indeksin nousu laskee paino-arvoa merkittävästi.


      • Anonyymi

        Väli-aika. Kahvia ja pullaa.


    • Anonyymi

      En ole.

    • Anonyymi

      Valtuuston paino on silmämääräisesti arvioituna saattanut nousta, mutta painoarvo selkeesti vähentynyt. Kokouksia vuonna 2021 yhdeksän, tänä vuonna seitsemän. Lähes kaikki käsittelyyn tulevat asiat on jo kunnanhallituksessa päätetty.

    • Anonyymi

      Kunnanvaltuuston pj kieltää perinteiseen tapaansa omasta puolestaan kaikenlaisen kunnan, valtuuston, hallituksen arvostelun suomi24 kanavalla. Taitaa henkilö olla neuvostovallan aikainen jäänne ajattelultaan vai pelottaako vanhojen omien syntien esilletulo kunnassa kyseenalaisesti toimittuaan ehkä jo liian pitkään. Onneksi hän ei sentään tunnu tätä kaistaa omistavan tai hallinnoivan. Sanan vapaus - mitkä ihanat sanat, juhlapuheissa. Jos ei paikallis-lehti ota vastaan juttuja edes omalla nimellä niin missä niitä höyryjä sitten pitäisi päästellä, kansalais-sodassako ?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Sanonta viittaa siihen toteamukseen, jonka mukaan äänekkäimmin ns. ”syytöksestä” valittava on syyllinen.


      • Anonyymi

        Säälittävä monologi täysin väärässä foorumissa juurikin tuon somekirjoittelun osalta - viittasi myös suoraan siihen, että joidenkin kirjoittajista täytyy olla päättäjiä, koska kirjoitetaan asioista, joista muuten ei voi tietää.
        Vuoden viimeinen valtuustokokous - ja ennen joulun toivotuksia naurettava besservissermäinen nuhtelu Kankkulalta. Olisiko aika hänenkin eläköityä luottamustoimista jo?


      • Anonyymi

        "Kävin minäkin kaksi kertaa lukemassa Suomi24-palstaa. En löytänyt mitään rakentavaa kritiikkiä tai kehittämiskohteita kunnan työskentelyssä. Aloin vain miettiä, onko ne ihan täysjärkisten ihmisten juttuja."


    • Anonyymi

      Onko Kuhmoisten ikioma Putin syntynyt?
      Onneksi taitaa tulla ikä vastaan hänelläkin kuolevaisena. Hauta on nielaissut monia korvaamattomia ihmisiä. Suomi on demokratia jossa on sananvapaus. Urho Kaleva Kekkosella oli yli 300 eri nimimerkkiä joilla hän kirjoitti vahvoja mielipiteitään eri maakuntien lehtiin. Suomen sananvapauslaki takaa kirjoittamisen nimimerkin alta. Kuhmoinen onkin oma lukunsa läpyskällään lehdistössä. Kuhmoisten "puolueeton...riippumaton" paikallislehti on ihan oma juttunsa avoimuudesta kuunnella kansalaisia. Lähtihän jälkeen kuntalaisten keskuudessa pidetty toimittaja pois toimituksesta. Liekö saanut tarpeekseen "puolueettomasta omistajaohjauksesta"? Huonosti on historiassa totuutta kirjoittavat toimittajat saati päätoimittajat lehdessä painostuksen alla viihtyneet kun on jo vapauden suuntaan ovea näytetty raittiiseen ulkoilmaan.
      Odotamme mielenkiinnolla entisen erotetun päätoimittajan tutkivaa kirjaa "riippumattomasta" lehdykästä.

      • Anonyymi

        Kolme paikallislehden toimittajaa oli kunnan ohjauksessa


    • Anonyymi

      Sananvapauden vastaisia monologeja odottaisi kuulevan vain Pohjois Korean tai Venäjän liian kauan vallassa olleiden diktaattoreiden suusta.
      Valta turmelee ja siitä oli jälleen hyvä osoitus eilinen yksinpuhelu joka länsimaisessa demokratiassa esitettiin väärässä foorumissa. Loppupelissä sopii miettiä kuka tässä nyt munasi itsensä lopullisesti? Suiden tukkiminen poikii vastakkaisen reaktion. Tyhmäkin sen tietää. Sellaisia tukitaan naapurissa asein ja vankiloin. Erittäin vaarallinen kehitys luottamusmiehen suusta kuultuna muuten kotoisassa kunnassamme?
      Savo on sen verran idässä että sieltä päin tuotuna voi kuultua puhetta tullakin. Pohjanmaalla tuollaisen puhujalta pestäisiin suu saippualla ja hankeen jäähtymään. Tulihan tuokin nyt selväksi miten kaksinaamaisia henkilöitä elää keskuudessamme.

      • Anonyymi

        Savolainen on kieroudessaankin rehellisempi ja suorempi kuin tuo onneton sanan vapauden kahlitsija. Selvästi taitaa pelottaa vanhojen asioiden esiin kaivaminen joissa hän itse on ollut jo liian pitkään negatiivisesti vaikuttamassa kuntalaisten asioihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Savolainen on kieroudessaankin rehellisempi ja suorempi kuin tuo onneton sanan vapauden kahlitsija. Selvästi taitaa pelottaa vanhojen asioiden esiin kaivaminen joissa hän itse on ollut jo liian pitkään negatiivisesti vaikuttamassa kuntalaisten asioihin.

        Maailman sivu on pitkä. Vanhat peitellyt asiat voivat tulla eteen ja se on paha paikka


    • Anonyymi

      Hän on Savosta kotoisin joten yrittäkää ymmärtää tämäkin yksinpuhelun aivopieru. Itse tuskin ymmärtää miten naurettavaksi itsensä taas teki.
      Nyt näin. Ennen hän esitti näitä aivopieruja kapakoissa täydessä perussa.
      Hyvä moralisoida muita kun on vuosia ollut kylän parhain juorukello

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1617
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      148
      1244
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      899
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      846
    5. 54
      741
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      715
    8. 87
      647
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      608
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe