Perhe katoaa jos sitä ei yhdessä eletä

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eräs tilanne nosti mieleeni järkytyksen, jonka olen kokenut ja joutunut ajattelemaan asioita, niin kuulemiani, näkemiäni.

Tuossa näytti olevan kirjoitus uudesta puolisosta, joka ei hyväksy toisen edellisen liiton pieniä lapsia ja järjestelee "kiukkukohtauksia ja hallintaa ".

Nämä ovat niin kipeitä asioita, sillä tässäkin on syytä palata siihen , että on ero takana ja lapset pieniä.
Se tuska, kipu, pelko ym. muut asiat, minkä ero aiheuttaa, sitä kokee eronnut, mutta suuresti myös jopa pienet lapset sekä rakastavat läheiset ihmiset.

Eikä se ole hetken asia, nuo tunteet palaavat aina uudelleen . Eronnut usein hakee uutta rakkautta ja välittämistä, liiankin kiihkeästi. Usein unohtaakseen tuon kaiken pahan olon sisällään ja odottaa apua uudelta ihmiseltä lasten hoitamiseen ja kodissa elämiseen.

Se ei vie pois tuskaa, pelkoa ja kipua. Seksiä, jota ei enää entisessä liitossa ehkä saanut, oliko puoliso etsinyt salaisen elämän muualta.
En minäkään heti ymmärtänyt asiaa, että takana oli toinen elämä, jota "harrastuksen kautta ja kaveripiirin avulla salaisesti elettiin" jo vuositolkulla.

Siinä kotona oleva äiti oli oli vain yksin lasten kanssa ja hoito kodin asiat. Kävi työssä ja yritti opiskella.

Tässäkin äidin jaksaminen loppui ja luultavammin koki, että elämä helpottaa eron kautta ja saa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi vielä eli löytyy ihminen rinnalle elämään yhteistä elämää.
Se on ollut tuskien taival, lapset ovat kasvaneet ja yrittävät mielestäni, jopa liikaakin näyttää pärjääviltä. Yrittävät edes näin saada isänsä rakkautta ja huomioimista, välittämistä. sydäntä raastaa katsoa asiaa ja nähdä, että isällä on kaikki muu tärkeämpää edelleen.

Tuo tuska, kipu ja pelko asuvat edelleen kaikkien elämässä ja kuten pitäisi ymmärtää, että lapset kasvavat ja alkavat ymmärtää enemmän, heidän tuskansa ja kipuilunsa vain kasvaa.

Olen laittanut itseni likoon koko sydämellä niin, äidin kuin lasten eteen. Olen kaikkeni tehnyt kannatellakseni näitä elämässä eteenpäin.
Rahaa tietenkin usein tarvitaan avuksi, mutta se ei todellakaan ole tärkeintä, vaan lasten kanssa leikkiminen ja vierellä kulkeminen samoin kuin tuon äidin, joka on rikki revitty ja jätetty yksin selviämään. Se kaikki on niin arkaa, pittä valita jokainen sanansa ja tekonsa, että ei lisäisi tuskaa.

En tiedä tämänkään isän tunteita, onko edes osaakaan sitä tuskaa kipua hänellä. Sen näen edelleen, että hyvin itsekeskeinen minä elämä on. Nyt näyttää, että lasten vähä tapaaminen jäähtyy kokonaan ja lapsille tuskin jää mitään koskaan, ei rakkautta, välittämistä tai mitään muutakaan, kaikki hupenee uuteen elämään muualla ja seuraa riittää.

Tuska lapsilla tulee vain kasvamaan, olen huolestunut, kuinka he pystyvät näiden kokemusten jälkeen rakentamaan omaa ehjää elämää
samoin tuo äiti etsii edelleen elämäänsä, on joutunut erittäin koville, pitänyt tehdä työtä monin kerroin, elättääkseen lapset. Varsinkin niiksi päiviksi, kun lapset olivat viikonlopun isän luona pari kertaa kuukaudessa , ei aina silloinkaan, teki koko ajan toista työtä.

Niin vuosia on mennyt, mutta todella lasten kasvaessa näkevät nyt enemmän ja huomaan sen heille olevan raskasta. Vaikka lapset ovat pieniä erotessa, se ei poista heitä kasvaessaan näkemään totuutta.
Koko lopun elämääni kuljen heidän ja oman lapseni vierellä, tukien, kärsien nähdessäni sen tuhon, minkä tuo isä aiheutti salaisella elämällään ja vielä kaiken lisäksi syyt iskettiin monelta taholta äidin syyksi ja jopa meidän hänen vanhempiensa .

Mitä hartaimmin toivon, että tämä yhteiskunta ottaisi osansa tilanteisiin ja mahdollisimman moni eronnut ja molemmat puolisot kävisivät jonkinlaisen tarapia istunnon läpi, jotta voitaisiin saada tuohon hirveään tilanteeseen jo lasten vuoksi jotakin välittämistä, ihminen menee rikki erossa ja koskaan ei enää sama kuin ennen.

Samalla rikkoutuu niiden läheisten elämä, jotka vähänkin välittävät.
Suuri trakedia.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä