Prinssin ja tuomarin salaliitto

Anonyymi-ap

Saksan 50:n hengen vallankaappausryhmässä oli mukana väkeä yhteiskunnan ylätasolta ja Saksan puolustusvoimista, muun muassa entisiä sotilaita, opettajia, lääkäreitä, yrittäjiä, kansanedustaja (AfD), tuomari ja kiinteistösijoittaja ja
prinssi Heinrich, jonka ryhmä suunnitteli nostavansa Saksan johtoon.

Saksassa äärioikeiston toimijat eivät ole enää vain yksityistapauksia puolustusvoimissa ja poliisissa.
Kymmenien äärioikeistolaisten terroristiryhmä oli valmistellut iskuaan hankkimalla mm. aseita ja satelliittipuhelimia.
Innoitusta ryhmä oli saanut Yhdysvaltojen kongressitalon valtauksesta 2021.
Sisältä nousevaa uhkaa demokratialle ei voi vähätellä.

40

553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saksassa on äärioikeistolaista väkivaltaa niinkuin Suomessakin.
      TV:ssä äärioikeiston edustaja kutsui eilen kiertäen pakolaisia "haittaihmisiksi".
      Äärioikeiston käsite "haittamaahanmuutto" tarkoittaa selkosuomella sitä,
      että "haittamaahanmuuttaja" on "haittaihminen".

    • Anonyymi

      Suomessa Korkein oikeus määräsi PVL:n lakkautettavaksi 2020. Se jatkaa toimintaansa toisen järjestön nimissä.

    • Anonyymi

      Äärioikeistossa muhii harhainen hulluus.

    • Anonyymi

      Saksassa vallankaappausta suunnitelleet äärioikeistolaiset ovat ilmeisesti yrittäneet pitää yhteyttä Venäjän hallintoon.

      • Anonyymi

        Mitä sitten? Saksan hallituksella on yhteyksiä USA:han:)


    • Anonyymi

      Viranomaisten tietojen mukaan liikkeeseen kuuluu noin 19 000 jäsentä.
      Se on lisännyt kannatustaan viime vuosina muun muassa lähentymällä koronadenialisteja.
      Myös AfD-puolueessa on ollut jo pidempään äärioikeistolainen siipi, joka on kasvattanut valtaansa.

      AfD Saksassa - PS Suomessa.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltain kongressitaloa ei vallattu, vaan FBI:n siviilipukuiset agentit ohjasivat yleisön sisään ja yllyttivät ihmisiä.

      • Anonyymi

        Persun versio 🤣


    • Anonyymi

      AdD:llä on yhteyksiä oikeistoekstremismiin.
      Suomessa oikeistoradikalismia edustaa perussuomalaiset, joilla on AfD:n tavoin dokumentoituja yhteyksiä oikeistoekstremismiin.

      • Anonyymi

        Ekstremistien kynnys käyttää väkivaltaa on matalampi.


    • Anonyymi

      Äärioikeistoryhmät ovat kykeneviä väkivaltaan. Ei meidän tarvitse arvuutella äärioikeiston uhkaa Suomessa koska olemme nähneet, että he kykenevät väkivaltaan, ja tuomioitakin on jaettu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Milloin ääriaines - haittapuolue Suomessa agitoi vastaavaa ?

      • Anonyymi

        Äärioikeistoryhmät ovat suunnitelleet fasistista vallankumousta pohjoismaissa,
        että pohjoismaat olisivat fasistisia osavaltioita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärioikeistoryhmät ovat suunnitelleet fasistista vallankumousta pohjoismaissa,
        että pohjoismaat olisivat fasistisia osavaltioita.

        Kotimais-pohjoismainen vallankumous meni onneksi pieleen jo alkutekijöissään,
        kun PVL lakkautettiin, vaikka sen toiminta jatkuukin vielä.
        Äärioikeisto on kuitenkin vaarallinen yhteiskuntarauhan rikkoja.


    • Anonyymi

      Milloin lopetatte jonnunjoutavan länkytyksenne.

    • Anonyymi

      Kannattaa miettiä, että mikä on syy ja mikä seuraus. Miksi aikoivat toimia tuolla tavalla? Mikä on muuttunut yhteiskunnassa aikaisempaan suhteen, että miettivät tuollaisia toimia?

      • Anonyymi

        Yhteiskunnassa on ainakin se muuttunut, että monissa maissa hyväksytään fasistipuolue.
        Niissä puolueissa eletään harhoissa. Suomessakin kyseisen puolueen kannattajat on
        aivopesty vihaamaan muita suomalaisia ja kaikkia ulkomaalaisia.
        Puolue saa äänensä höhliä höynäyttämällä.

        PS. Saksana 'prinssi' ei olekaan prinssi, hän on ruhtinas.


    • Anonyymi

      Suomalaisten höhlien ruhtinatar on Sanna Marin.

    • Anonyymi

      "Saksan sekopäisille äärioikeistofanaatikoille ei kannata nauraa. Pidätettyjen lista näyttää klovnien armeijalta, mutta se on silti vaarallinen."
      IL

      • Anonyymi

        Saksan hörhöt muistuttavat PS:ää. Niilläkin on syvä viha hallitsevia eliittejä ja viranomaisia kohtaan ja se viha on aivopesty kannattajien päähän. Liike on sekä vaarallinen että arvaamaton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksan hörhöt muistuttavat PS:ää. Niilläkin on syvä viha hallitsevia eliittejä ja viranomaisia kohtaan ja se viha on aivopesty kannattajien päähän. Liike on sekä vaarallinen että arvaamaton.

        PS on viha- , maalittaja- ja trollauspuolue.


    • Anonyymi

      Suomessa ole mitään "eliittiä" edes, mutta kun saa vihantunteen aivopestyä
      ihmisen päähän, sitten vaan onkii sen äänen puolueelle.
      PS:n ei tarvitse edes tehdä mitään äänestäjiensä eteen, eikä se yritäkään,
      PS on pelkkää hönöjen hyväksikäyttöä. Niitten avulla saa itselle hyvän likun.

    • Anonyymi

      Jaa,a. Tuollainen vihanpito joka täällä niiden suvaitsevien ihmisten kommentteja lukiessa tulee ilmi on kyllä jossakin määrin käsittämätön?

      Mistä kummunnee, tietääkseni esimerkiksi PS- puolue ei ole ketään teistä pahoinpidellyt tai suorastaan murhannut!

      Pahastutteko jossakin Afrikassa tapahtuvista asioista, tai ihan vaan pelkästä "väärästä sanasta" kuten näyttää olevan?

      • Anonyymi

        Vaalit on tulossa keväällä ja PS täytyy mustamaalata.
        PS on kylläkin valeoppositiopuolue, mutta täytyy saada näyttämään että se olisi todellinen vastavoima. Siten saadaan äänet pois todellisilta vaihtoehdoilta. Mikäli PS :ää ei haukuttaisi, paljastuisi että nykyinen PS on samaa globalistimassaa kuin kaikki muutkin suuret puolueet.
        Ovela peliliike.


    • Anonyymi

      Saksassa siellä julkipinnan alla asunee aika paljon uusnatsismia tms. Nämä pidätetyt ovat vain oman liikkeensä ja liikesuuntansa jäävuoren huippu, ehkä eivät edes sitä...?

      • Anonyymi

        Saksassa uusnatsismia on piilossa paljon niinkuin meilläkin.
        PS on sen "jäävuoren huippu".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa uusnatsismia on piilossa paljon niinkuin meilläkin.
        PS on sen "jäävuoren huippu".

        Etnonationalismille on aina syy miksi sitä esiintyy joissakin maissa enemmän, joissakin vähemmän.

        Sy yhteys löytyy yleensä maahanmuutosta, ei missään maassa tunneta tervetulleiksi sellaista väkeä joka ei aiokkaan eikä myöskään halua sopeutua, vaan rakentaa rinnakkais-yhteiskunnan ainoastaan hyödyntääkseen etuja?

        Ja jatkaa oman kulttuurinsa länsimaihin sopimattomia tapoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etnonationalismille on aina syy miksi sitä esiintyy joissakin maissa enemmän, joissakin vähemmän.

        Sy yhteys löytyy yleensä maahanmuutosta, ei missään maassa tunneta tervetulleiksi sellaista väkeä joka ei aiokkaan eikä myöskään halua sopeutua, vaan rakentaa rinnakkais-yhteiskunnan ainoastaan hyödyntääkseen etuja?

        Ja jatkaa oman kulttuurinsa länsimaihin sopimattomia tapoja.

        Ai jaa, löytyikö siis mielestäsi syy esim. natsiaatteen ja - liikkeen nousulle maahanmuutosta?


    • Anonyymi

      Hitler oli etnonationalisti myös.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Halla-ahon todellinen olemus tulee hyvin esiin kuvassa.


    • Anonyymi

      Ampparipskan levittäjät prinsseistä

      SEN SIJAAN LUMITUULEN osakeanti merkittiin PARISSA TUNNISSA TÄYTEEN
      Ostamalla osakkeen noin 300 hintaan saa 11 -sentillä sähköä per kWh 500 kilowattituntia joka vuosi tästä eteenpäin ja vielä halvemmalla jos valtio alkaa
      maksaa tukea vaihtoehtoenergialle

      KUTEN MINÄ NYT

      onneksi te jauhatte prinsseistä mutta minä saan sähkösopimuksen
      hyvä näin
      Saksan prinsseistä on hyvä jauhaa junttilassa kun silloin kerran yritimme saada
      sellaisen Hessenistä mutta saimmekin Prinssieversti Lipposen joka toimi rysssien kanssaj KuningasKekkosen joka valittiin 6 vuoden välein uudestaan tai vielä tiheämmin

      junttilasta kajahtaa täällä

    • Anonyymi

      Fasististen ja rasististen aatteiden kannattajille perussuomalaiset on laitimmaisena oikealla sijaitsevana puolueena luontevin viiteryhmä eduskunnassa.

      Halla-ahon tausta on muun muassa äärikansallismielisessä Suomen Sisu -järjestössä. Tämän kannattajakunnan silmissä esimerkiksi tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on meriitti.

    • Anonyymi

      Savolialaisten vastainen kiihotus on kuin ajaisi keri pukilla moottori tiellä ja lukisi calluppien sanomaa asian tuntiana yli nopeutta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe