UFOlogia tänään-ristiriitaista tiedottamista-hämmästelyä

Ufologia tänään- ristiriitaista tiedoittamista-hämmästelyä.

Vuonna 2021 päätettiin USA:n kongressissa että tulevaisuudessa USA:n tiedusteluviranomaiset toimittavat kongressille kerran vuodessa raportin jossa kerrotaan saaduista uforaporteista ja niiden tutkimustuloksista.
Ensimmäisessä raportissa vuonna 2021 kerrottiin että viranomaiset olivat tutkineet 144 raporttia ja näistä pystyttiin selittämään 1.
Seuraava raportti kerrottiin ilmestyvän 31.10.2022 ja että siitä annettaisiin yksi kongressille ja yleisölle suppeampi versio,
Tuo mainittu päivämäärä tuli ja meni mutta ei ainakaan yleisölle tarkoitettua versiota ole näkynyt.
Virallisesti ei ole myöskään kerrottu että kongressin kappaletta olisi annettu, vaikkakin julkisuuteen on eri lehtien mukaan vuotanut tieto siitä että kongressi kyllä on saanut oman versionsa.
1.New York Times kertoo raportista 28.10.2022 että “Many Military U.F.O. Reports Are Just Foreign Spying on Airborne Trash”.
Tuossa otsikossa on sana “Many” (monet,monta) tärkeä.
2.”Daily Mail” julkaisee jutun 30.10.2022 ja poiketen muista lähteistä niin Daily Mail antaa myös tarkkoja numerotietoja,eli että raportti on 22-sivuinen ja että on tutkittu 366 raporttia joista yli 150 jää selvittämättä.
3.”Live Science ” raportoi myös,viitaten NYTin juttuun, tutkimuksesta 3.11.2022 ja kertoo että tutkimuksessa on selvinnyt että kohde joka näkyy n.s.”Gofast”-filnissä itse asiassa kulkee vain nopeudella 48 km/h.
4. Ruotsin ”Aftonbladet” kertoo tutkimuksesta 6.11.2022 ja julkaisee jutun otsikolla ”USA:Inte ufon-det är kinesiska drönare”(Eivät ole ufoja-vaan kiinalaisia droneja). Aftonbladet kertoo myös siitä että Gofast- filmin kohde liikkuu vain nopeudella 48 km/h.
Aftonbladet lopettaa kuitenkin juttunsa sanoilla :Kaikkia tapauksia ei voitu selittää.
5.Myös Helsingin Sanomat kertoo tutkimuksesta 6.11.2022 ja kirjoittaa m.m.: ” valtaosan tämän vuoden raportissa julkistettavista havainnoista on arvioitu johtuneen esimerkiksi vieraan vallan tiedustelutoiminnasta tai ilmassa olevista muista ihmisen aiheuttamista häiriöistä, kuten sääilmapalloista. Osassa tapauksissa kyse saattaa olla myös miehittämättömistä lennokeista.”

Kun ”alkuperäinen ” lähde.eli tässä tapauksessa näyttää olevan New York Times niin on mielenkiintoista vähän katsoa miten eri lehdet raportoivat asiasta:
-Ainoa lehti joka antaa tarkkoja lukuja on Daily Mail joka kertoo että 366 tapausta tutkittiin joista yli 150 jäi selvittämättä.
-Ruotsalainen Aftonbladetin suuri otsikko huutaa ”USA:Inte ufon-det är kinesiska drönare”.Vaikka ihan lopussa kerrotaan ettei kaikkia tapauksia ole selvitetty niin lukija saa kyllä sen kuvan jutusta että kaikki on selvitetty.
-Alkuperäisen lähteen New York Timesin otsikossa käytetty sana ”Many” (monet,monta) voi itse asiassa tarkoittaa mitä vaan,kuten vaikkapa 15 havaintoa.Missään nimessä se ei ole sama kuin ”kaikki” tai edes ”suurin osa”.
Riippuen siitä mitä lehteä lukija on lukenut niin hänelle jää ristiriitaisia käsityksiä siitä kuinka paljon on tutkittu ja mihin tulokseen on tultu.
Hämmästystä aiheuttaa se puuttuva yleisölle tarkoitettu versio raportista jota ei ole julkaistu.
Missä se viipyy?
Hämmästystä aiheuttaa mielestäni myös tuo tieto että ”Gofastin” kohde liikkui vain nopeudella 48 km/h. Asiassa on hyvä muistaa että esim.laivaston hävittäjien ja muiden kohteiden liikkeitä seurataan tarkasti myös laivojen tutkilla.

23

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan mahtavan tarpeellinen aktivontialoitus , koska tulee seuraava ?

    • Anonyymi

      No onpa yllätys ettei raportteja ole vielä julkaistu suurelle yleisölle. Eihän tuo ristiriitaiselta kuullosta. Tulkinnan varaa on vain taas paljon. Siitä jokainen ottaa taas omansa.

    • Anonyymi

      Eli jälleen samoja tyhjänpäiväisiä ottiatuota-papereita mitä aiemminkin.
      Mitään ei selviä ennen kuin joku salailuun kyrsiintynyt korkean tason turvaluokiteltu virkailija paljastaa koko homman ja ottaa 527 vuotta linnaa sanktiona siitä.

    • Anonyymi

      Oliskohan taas niin, että kaikki jenkkien suuret ja sensaationhakuiset uutiset on tarkoitettu netissä keräämään vain mainostajien toivomia klikkauksia. Eli itse asialla ei ole niin merkitystä kunhan rahastus loppupeleissä toimii jonkun hyväksi.

      Yleisölle kerrotaan että niin ja niin monta raporttia tutkittiin ja vain joku yksittäinen tapaus selvitettiin.
      Selvittämättömät raportit olivat sen verran puutteellisia tai sekavia joten ne jätettiin selvittämättä.
      Ei siis siksi, että niissä olisi ollut jotain salaperäistä mitä ei pystytty järjellä ymmärtämään.

      En yhtään ihmettelisi jos paljastuu, että oikeat tiedepiirit naureskelevat kaikille muka virallisille tutkimusorganisaatioille joita tuntuu nousevan kuin sieniä sateella.
      Ainoaksi totuudeksi jää että yhtään mitään vieraan älyn aiheuttamaa ilmiötä ei ole voitu todistaa tapahtuneen.

      En itse hämmästele enää yhtään mitään mitä kerrotaan nähdyn jos mitään ei voida todistaa sitovasti.

      • Anonyymi

        Spaceship Earth:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Unisphere

        Jonkun pallomaisen ison objektin muistan nähneeni vuonna bussin ikkunasta 1988 Queensin kaupungiosassa, mutta ei taida ehkä sopia näihin kumpaankaan kuitenkaan. Saattoi olla jokin maailmannäyttely kyseessä tms.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Spaceship_Earth


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Lehtien tulkinnoille kuten myöskään yksittäistapauksen nopeudelle en antaisi kyllä minkäänlaista painoarvoa.

      Kiinalaisten dronejen ehdottaminen menee puhtaasti komiikan puolelle. Sellaisesta ei ole minkäänlaista todistetta.

      Yhtäkään näistä "Ufoista" ei ole kiinni saatu ja kukaan ei ole todistanut niitä yhtäkään vielä kenenkään rakentamaksi, ei ole tuonut todisteita niistä esiin eikä yksikään maa tai taho ole ilmoittautunut niiden valmistajaksi.

      Siis aivan pelkkiä puheita kaikki tyyni. Tilanne on -nolla 2019 tilanteeseen. Ei mitään uutta.

      Ympäripyöreät mihinkään perustumattomat huutelut ei muuta mitään. Odotellaan miten asiat etenee. Kuka lataa todisteet tiskiin ja mistä ja missä määrin.

      • Anonyymi

        Ufoasiaa on jauhettu vuosikymmeniä. On ollut valtiollisia tutkimuksia ja parlamenttien kuulemisia, on ollut pilvin pimein ei-valtiollisia ufotutkijoiden kongresseja ja niissä esitettyjä paljastuksia.
        Sama nuhjaaminen tulee jatkumaan eikä muutu, ennen kuin joku valtion hallinnossa tai armeijan palveluksessa oleva/ollut, joka todella tietää asioista, murtaa salailun, vuotaa dokumentit ja ottaa siitä seuraavat kovat rangaistukset.


      • Anonyymi

        Eikös silloin ehdotukset vieraan sivilisaation aluksista mene ennemminkin komiikan puolelle kuin kiinalaiset dronit ?! Kiinalaisia droneja on sentään todistettavasti olemassa vai kiistätkö senkin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös silloin ehdotukset vieraan sivilisaation aluksista mene ennemminkin komiikan puolelle kuin kiinalaiset dronit ?! Kiinalaisia droneja on sentään todistettavasti olemassa vai kiistätkö senkin?

        On kysyttävä, kumpi tuli ensin ufo vaiko drone.

        Entistä enemmän meno alkaa muistuttamaan jotakin Vatikaanin touhuun verrattavaa.
        Kerran kaksi vuodessa jokin paavia vastaava tulee höpöttämään jotain aikansakuluksi.
        Vielä kun keksitään paikka mikä vastaa Pietarinkirkon aukiota niin sinne saa sitten mennä porukka taivastelemaan, kun joku käppänä aukoo suutansa parvella.

        Ollaan kuin ei osattaisi ajatella mitään itse. Ihmiset tyytyvät siihen, että salaisuuksista kerrotaan sitten kai joskus.

        Bob Lazar on kertonut mitä on nähnyt. Hän kertoo aluksen yksityiskohdista.
        Esim. gravitaatiovahvistimista sekä " sensoripaneeleista". Hän on paljastanut myös sen missä hän on näitä nähnyt.
        Minä tiedän, että Bob Lazarin kertoma näyttää pitävän paikkansa.
        Tämän jälkeen kaikki tuo "tietämättömäksi" heittäytyminen näyttää vastemieliseltä teatterilta. Sillä on tarkoitus pelata vain aikaa. Ufo on hieman monimutkaisempi kuin Olkiluoto 3.

        Aina törmää näihin "tietäjiin" jotka ensin sanovat että se ei ole mahdollista ja heti perään kertovat että eivät tiedä miten se toimii. Miksi kieltää jos ei tiedä.
        Kyllä humanoidit saavat sirut toimimaan...

        https://yle.fi/a/74-20008091


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös silloin ehdotukset vieraan sivilisaation aluksista mene ennemminkin komiikan puolelle kuin kiinalaiset dronit ?! Kiinalaisia droneja on sentään todistettavasti olemassa vai kiistätkö senkin?

        On tietenkin mutta niistä olisi näissä tapauksissa todisteet ja niitä olisi ammuttu alas. Se on helppoa.


    • Anonyymi

      Eikös tässä ole kyse kumpia on todistettavasti, vieraanvallan avaruusaluksia vai kiinalaisia droneja? Etkö ymmärrä lukemaasi?

      • Anonyymi

        Olet lahjakas ihminen, sillä kykenet yhtäaikaa lukemaan, olemaan välittämättä lukemastasi ja unohtamaan sen saman tien.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet lahjakas ihminen, sillä kykenet yhtäaikaa lukemaan, olemaan välittämättä lukemastasi ja unohtamaan sen saman tien.

        Tuo koskee itseäsi, et vain ymmärrä sitä , mikä tulikin jo todistetuksi.


    • Anonyymi

      Nyt en ihan ymmärrä mitä ihmeellistä on siinä että joku objekteista lentää 48kmh? Sekö että nimeksi on annettu "gofast"? Onhan niitä objekteja tusinoittain, jotka leijuu paikoillaan 0kmh.

      On myös objekteja joille on laskettu 55-70 tuhatta kilometriä tunnissa. Onko nekin mainittu näissä ihmettelyissä jotka joku viisas on julistanut kiinalaisiksi droneiksi?
      Muuttaako kiinalainen drone suuntaa tai kiihdyttää 700-5000 G:n voimalla? Miksi ei kiinalainen drone aiheuta yliäänipamausta ja missä on sen voimanlähde? Siivet?

    • Anonyymi

      Minulla tapana hauskuuttaa Jyväskylän tätiä näyttämällä näitä keskusteluja.

      Hän käyttää teistä nimitystä kärpästen jahtaajat ja nauraa iloisesti päälle.

      Hänen mukaansa tällä palstalla kohistut kuvat ja videot ovat 99% kärpäsiä, taitaa sinne mahtua muutama peukalonkuva.

      • Tärkeintä on että elämässä on hauskaa, että löytää sen oman kivan!
        Tätisi on löytänyt onnen ja ilon kärpäsien jahtaajista.

        Buddhalaisuuden ydin on henkilökohtaisen onnen tavoittelu ja henkinen kehittyminen. Henkiseen kehittymiseen kuuluu myös erilaisten taitojen opiskelu.

        Tulee mieleeni näistä erilaisista teorioista, kun arvostettu tutkivan journalismin verkosto Bellingcat (erikoistunut sotiin, rikoksiin ja ihmisoikeuskysymyksiin) selvitteli Britanniassa tapahtunutta Skripalien myrkyttämistä.

        He käyttivät tietolähteenään anonyymiä Uralin takana asuvaa etänäkijämummoa, joka tunnisti oletetut tekijät valokuvista pirskottelemalla jotakin pyhää tuhkaa ilmaan.

        Tuon anonyymin Uralin takana asuvan etänäkijämummon povaukset menee samaan mappiin Jyväskylän tätisi juttujen kanssa, eli niillä ei ole mitään tekoa todellisessa maailmassa, sillä erotuksella kuitenkin, että mitään Jyväskylän ufotätiä ei ole olemassakaan, vaan puhut lämpimiksesi.

        Hyvää joulun odottelun aikaa! 8)


      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Tärkeintä on että elämässä on hauskaa, että löytää sen oman kivan!
        Tätisi on löytänyt onnen ja ilon kärpäsien jahtaajista.

        Buddhalaisuuden ydin on henkilökohtaisen onnen tavoittelu ja henkinen kehittyminen. Henkiseen kehittymiseen kuuluu myös erilaisten taitojen opiskelu.

        Tulee mieleeni näistä erilaisista teorioista, kun arvostettu tutkivan journalismin verkosto Bellingcat (erikoistunut sotiin, rikoksiin ja ihmisoikeuskysymyksiin) selvitteli Britanniassa tapahtunutta Skripalien myrkyttämistä.

        He käyttivät tietolähteenään anonyymiä Uralin takana asuvaa etänäkijämummoa, joka tunnisti oletetut tekijät valokuvista pirskottelemalla jotakin pyhää tuhkaa ilmaan.

        Tuon anonyymin Uralin takana asuvan etänäkijämummon povaukset menee samaan mappiin Jyväskylän tätisi juttujen kanssa, eli niillä ei ole mitään tekoa todellisessa maailmassa, sillä erotuksella kuitenkin, että mitään Jyväskylän ufotätiä ei ole olemassakaan, vaan puhut lämpimiksesi.

        Hyvää joulun odottelun aikaa! 8)

        Näin piti taas päänrepijänä tunnetun buddhistin päästä lyttäämään jonkun viattoman mummun ilonaiheet.
        Olet valaistunut ja viisas. Om mani padme hum. OMMM!

        -----BEGIN PGP MESSAGE-----
        Charset: utf-8
        Version: GnuPG v2
        hIwDwaaP1K7TS80BBACqkFmjKQLatAVUnB/lBVStrQ3FuRbGB neJ4obzQg6UEEY
        Yh9jyAkuQY2kaTyFU6zyqoprCXeU4IrUe5H36LhzitElOzfK6f3d5tKRfe/u9cS7
        RQDy7wsC9lN3ukeMz xQK SQONwucTdtMc2uboFoRON42wkCpC/7aZArwQB6z1M
        u2o56PESya08L6eOqZzhwAm0
        =kb5R
        -----END PGP MESSAGE-----


      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Tärkeintä on että elämässä on hauskaa, että löytää sen oman kivan!
        Tätisi on löytänyt onnen ja ilon kärpäsien jahtaajista.

        Buddhalaisuuden ydin on henkilökohtaisen onnen tavoittelu ja henkinen kehittyminen. Henkiseen kehittymiseen kuuluu myös erilaisten taitojen opiskelu.

        Tulee mieleeni näistä erilaisista teorioista, kun arvostettu tutkivan journalismin verkosto Bellingcat (erikoistunut sotiin, rikoksiin ja ihmisoikeuskysymyksiin) selvitteli Britanniassa tapahtunutta Skripalien myrkyttämistä.

        He käyttivät tietolähteenään anonyymiä Uralin takana asuvaa etänäkijämummoa, joka tunnisti oletetut tekijät valokuvista pirskottelemalla jotakin pyhää tuhkaa ilmaan.

        Tuon anonyymin Uralin takana asuvan etänäkijämummon povaukset menee samaan mappiin Jyväskylän tätisi juttujen kanssa, eli niillä ei ole mitään tekoa todellisessa maailmassa, sillä erotuksella kuitenkin, että mitään Jyväskylän ufotätiä ei ole olemassakaan, vaan puhut lämpimiksesi.

        Hyvää joulun odottelun aikaa! 8)

        "Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä."

        Noin se käy kun liikaa uhoaa.


    • Anonyymi

      Onko Borgilla tai muilla tietoa, kuka oli Ross Coulthardtin tässä pätkässä mainitsema Ned(Nat) Covert(s), tai jotain siihen suuntaan? Tuo nimi epäselvä.
      Coulthardt sanoo hänen olleen Yhdysvaltain laivaston entinen tiede- ja teknologiajohtaja.

      Kohdassa 45:30 -alkaen

      https://www.youtube.com/watch?v=HnY4W9DoKbM

      • Anonyymi

        Ned on lyhenne Edwardista. Hänen on täytynyt olla ennen Obamaa, koska sen nimistä ei ole ollut Obaman aikana eikä sen jälkeen tuossa virassa.


    • Anonyymi

      Ilmeisesti keksitty nimi tämäkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe