Huoltovarmuus on lakisääteinen asia, mutta miksei sähkön huoltovarmuudesta ole huolehdittu? Asiantuntijat ovat sähköpulasta jo vuosia varoitelleet, mutta mitään ei ole tehty. Varavoimalatkin on purettu ja aiheutettu kestämätön tilanne.
Kuka vatsaa siitä, että Suomessa on saatavilla riittävästi sähköä? Oikeuskanslerin tulisi käynnistää selvitys, mikseivät edelliset hallitukset ole hoitaneet lakisääteistä varautumista.
Minin toimenpiteisiin nykyinen hallitus on ryhtynyt, jotta tilannetta saataisiin käännetty paremmaksi tulevien vuosien osalta. Tarvitaan paljon uutta säästä riippumatonta voimalakapasiteettia.
Kenen vastuulla on Suomen sähköntarve?
10
431
Vastaukset 10
- Anonyymi
Ensiksi on Energiavirasto joka on tiukasti ajanut sähköverkko yhtiöiden etuja, ei kuluttajan. Ei ole tehnyt mitään kuluttajan hyväksi, johtajia on aivan mahdoton määrä, pääjohtaja on oikein emäliero. Ei tehnyt mitään aloitetta runkolinjojen vahvistamiseksi länsi-Suomen tuulivoima-alueelta vaikka kehitys oli nähtävissä jo yli 10 vuotta sitten. Nyt herätään kun on jo housussa, ja syytellään muita toimettomuudesta. Sitten sähkön hinta: mitä tästä kaikesta sanoo Suomen Kartellilainsäädäntö ja oikeuskansleri?Asfalttikartellin osakkaat saivat rajut rapsut aikanaan. Sähkön myyjät ovat nyt selvästi kartellissa. Perustelevat toimintaa oudoilla asioilla: sähkön säästö kärsii jos hinta on alempi kuin todellinen kustannus?? Saatavilla olevan sähkön määrä ei lisäänny hintoja nostamalla.
- Anonyymi
Taas nähtiin suome kallispalkiseten jihta jien ammattitaito
Ihan o lis pienipalkainen työläinenkin rysiny t tämönkin homman - Anonyymi
Kenen nimet löytyy hiilivoimaloiden purkupäätösten alta, pääkaupunkiseudun vihervasureiden ajama asia se joka on tapauksessa lienee...
- Anonyymi
Kiireen vilkkaan uusia yhdinvoimaloita jne...nyt eu sijoittajat jarruttavat uusia voimaloita ettei hillot karkaa purkista..varmaan joku kermaperse nytkin huuhtoo persettään paljussa ja vastapäätä köyhä mummo kääntelee lämmitystä pienenmmälle ja vetelee vilttiä korvilke.. Jos laitetaan kulutuskatto ja hintakatto sekä pörssi jossa saa kuluttaa niinpaljon kuin haluaa ja huuhdella sitä vittuaan paljussa..
- Anonyymi
Hiilivoimaloiden tuhoajia pitäisi syyttää kansan edun vastaisesta toiminnasta !!!
- Anonyymi
Alaisitko viipymättä rakentamaan voimalaa, jos huoltovarmuuskeskukselta tulisi sinulle ukaasi, että paljonko sinun on energiaa toimitettava kantaverkkoon jatkossa?
- Anonyymi
Tässä tapauksessa huoltovarmuuskeskuksen ukaasit tuskin velvoittavat purkamaan valmiita voimaloita....
- Anonyymi
Energiantuotannon isoista linjoista ovat päättäneet poliitikot. Vihreä siirtymä jyrää ja tuulienergian rakentamisella rahastaneet firmat ovat hyötyneet.
Kokonaisuudesta ei tunnu huolehtivan kukaan. Nyt on edetty erilasia vippaskonsteja käyttäen. Ensin pitäisi luoda suunnitelma, miten tarvittava sähkö tuotetaan jokaisessa tilanteessa ja rakentaa järjestelmä tämän mukaan.
Jatkuvasti käytettävissä olevan energian tuotantoon on vaikea investoida, kun energian hinta heiluu jatkuvasti. Uusien voimaloiden tuotto-odotuksille ei ole järkevää pohjaa, kun arvaamaton tuulivoima sotkee laskelmat. - Anonyymi
Eiköhän se ole eduskunnan vastuulla. Siellä päättävät ne, jotka olemme sinne äänestäneet.
- Anonyymi
Ollaan niin oikeusvaltiota olevinaan. Siksi ei ole huolehdittu.
Vesihuollon kohdalla sentään alkoivat jo turvaamaan selustaansa, koska ovat mitä ilmeisimmin tajunneet, että sähkön kanssa tulee Suomelle kallis lasku jo puretun energiainfran uudelleen rakentamisen myötä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/300fd5b1-055d-4dad-ac29-9348dfc1c939
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400