Lievä älyllinen kehitysvamma

Anonyymi-ap

Kehitysvamma on vamma ymmärrys- ja oppimiskyvyn alueella.

Suomessa arvioidaan olevan noin 40 000 – 50 000 ihmistä, joilla on kehitysvamma tai samankaltaisia tarpeita. Kehitysvamma ilmenee ennen 18 vuoden ikää.

Kehitysvammadiagnoosilla on aiemmin viitattu nykyistä paljon laajempaan joukkoon ihmisiä. Lääketieteen edistyessä myös diagnostiikka on monimuotoistunut. Diagnooseja annetaan nyt aiempaa hitaammin ja niiden muoto on eriytyneempi.

Kehitysvammadiagnoosin tilalle, mutta myös sen rinnalle on tullut muita määritteitä. Henkilöllä saattaa olla useita diagnooseja, joista yksi on kehitysvamma, oppimisvaikeus tai muu hahmottamisen ja oppimisen vaikeuteen viittaava diagnoosinimitys. Joskus lapsen diagnoosiksi jää epämääräinen ”laaja-alaiset neurologiset kehityksen vaikeudet”. Yhteistä näille diagnooseille on se, että ne viittaavat ennen aikuisikää havaittuun, ymmärtämiseen, oppimiseen ja arjen toimintoihin liittyvään tuen tarpeeseen.

Kehitysvammaisten Tukiliiton kohderyhmääkään ei enää määritellä vain yhden diagnoosin avulla. Olemme järjestö kaikille, joiden vamma olisi aiemmin määritelty kehitysvammadiagnoosin kautta. Tämä ei tarkoita, että kehitysvamma olisi ilmiönä poistumassa. Vain sitä ympäröivät sanat ja keskustelu ovat muuttuneet.

Kehitysvamma voi tarkoittaa erilaisia asioita
Vamma voi johtua joko syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista tai lapsuusiän sairauksista ja tapaturmista. Osa syistä jää kokonaan selvittämättä.

Kehitysvamma ei ole sairaus. Se on vaurio tai vamma, joka haittaa jokapäiväistä selviytymistä sitä vähemmän, mitä paremmin yhteiskunta on suunniteltu meille kaikille.

Kehitysvamma voi tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Vamman aste vaihtelee vaikeasta kehitysvammasta lievään oppimisvaikeuteen. Monilla kehitysvammaisilla ihmisillä on lisävammoja, jotka saattavat vaikeuttaa liikkumista, puhetta tai vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa.

Uusien asioiden oppiminen ja käsitteellinen ajattelu ovat kehitysvammaisille ihmisille vaikeampia kuin muille. Kuitenkin kehitysvammaiset ihmiset oppivat monia asioita samalla tavalla kuin muut

Yli 30 000 älyllisen kehitysvamman saaneena kykenisi palkka töitä tekee mutta ne tarvitsevat työhön valmentaja ihmiset avuksi jotka ovat vahvasti apuna alussa.

Mutta te jotka ette ole nähnyt kehitysvamman väliin jääneitä te olette rasisteja kuten ne joilla on selkeä älyllinen kehitysvamma diagnoosi

1

266

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2240
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        853
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        825
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        796
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        528
        737
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        67
        661
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe