VAROKAA NÖRTTEJÄ

Minulla on karvaita kokemuksia rikkiviisaista nörteistä. Ensimmäisessä koneessani oli W 98. Sitä alkoi DOS-kielellä mestaroimaan insinööri, joka sanoi karsivansa turhia ohjelmia pois ja laittavansa koneeseen potkua lisää. Onnistui hävittämään koko Windowsin. Tilalle korpuista W 95, eli askel taaksepäin. Seuraavassa koneessani oli W Millenium, jota toinen rikkiviisas nörtti alkoi asentamaan nettiin käsipelillä. Kädet lensi kuin pianon soitossa, ja loihe lausumaan, että "ei se mee nettiin, mie hävitin sen, ja haen kotoa rompulla toisen ohjelman." Niin herra kiikutti W 98 SE:n. Minä siinä helvetinmoisessa sähläyksessä en ehtinyt sanaakaan sanoa. Taas askel taaksepäin. Tästä lähtien en päästä yhtäkään PC-tietämyksellään ja kokemuksellaan kehua rellestävää nörttiä kahta metriä lähemmäs tätä konetta, tai muuten tuhoavat vielä PX:n, jonka muuten se insinööri tuhosi omasta koneestaan. Silloin kun joku alkaa sähläämään koneellasi hillittömällä vauhdilla kuin tuli perseessä, niin ettei itsekään varmaan ehdi käyttää tervettä harkintaa, vihellä heti peli poikki, ja vaadi nähtäviksi koulutus- ja työtodistukset. Nekään eivät välttämättä ratkaise, vaan katso tyypin käytöstä koneella. Jos se hilluu kuin heikkopäinen mielettömällä vauhdilla, osoita ovea, vaikka olisi DI ja PC-maisteri.
6734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...vaikkapa autonasentaja tai lääkäri.On niitä jotka osaa ja niitä jotka luulee osaavansa.

Äänestä
  • asiantuntijoita vaikka pätevyys olis pelkästään MikroBitistä ja siitäkin asiakaspuolelta...

    Windowsin saa kyllä kusemaan vaikka olis akateeminen tutkinto aiheesta.

    Äänestä

Paras tapa pitää kone toimintakunnossa on itse hoitaa hommat. Ei se niin vaikeaa ole lukutaitoiselle. Kirjasto on mainio paikka hakea tietämystä ja onhan jos jonkin sorttisia kurssejakin olemassa. Ihan turhaa on päästää NÖRTTEJÄ söheltämään. Oma apu paras apu.

Äänestä

Niitä ne nörtit on,luulevat tietävänsä kaiken paremmin,kuin esim tietokoneliikkeen huoltomiehet,tai naiset.Luokseni tuli kerran ns.asiantuntija konfaamaan telewell 400 nettiboxin,tulos:takuu ei korvannut sitä boxia.En tiedä mitä se jannu oikeen sille teki.

Äänestä
  • Vanha sananlasku pitää paikkansa tässäkin: Markan suutari tekee kympin vahingon.

    Äänestä

  • Suutari kirjoitti:

    Vanha sananlasku pitää paikkansa tässäkin: Markan suutari tekee kympin vahingon.

    Voivat myydä kaverille, jonka kone ei kunnolla tunnu toimivan (W98, 900MHz prosessori, 40G kovalevy), uuden emolevyn, asentaa W98:uudestaan vanhan päälle ottamatta backupia ja hävittää kaverilta yli 1300 digikuvaa, mitkä olivat kansioissa työpöydällä (tyhmästi tehty tietysti). Bisnestä ei synny, jos kehottaisi kaveria polttamaan tiedostonsa CD:lle ja asentamaan Windowsin uudelleen, mikä sinänsä olisi jonkun nörtin antama neuvo. Sitten meikäläinen kaksi päivää palauttelee niitä tiedostoja. Uskomatonta, miten paljon kovalevyltä löytyy, jos ei ole päälle keritty kirjoittaa, jopa alkuperäiset raakakuvat löytyivät melkein kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyrsii vieläkin kirjoitti:

Minulla on karvaita kokemuksia rikkiviisaista nörteistä. Ensimmäisessä koneessani oli W 98. Sitä alkoi DOS-kielellä mestaroimaan insinööri, joka sanoi karsivansa turhia ohjelmia pois ja laittavansa koneeseen potkua lisää. Onnistui hävittämään koko Windowsin. Tilalle korpuista W 95, eli askel taaksepäin. Seuraavassa koneessani oli W Millenium, jota toinen rikkiviisas nörtti alkoi asentamaan nettiin käsipelillä. Kädet lensi kuin pianon soitossa, ja loihe lausumaan, että "ei se mee nettiin, mie hävitin sen, ja haen kotoa rompulla toisen ohjelman." Niin herra kiikutti W 98 SE:n. Minä siinä helvetinmoisessa sähläyksessä en ehtinyt sanaakaan sanoa. Taas askel taaksepäin. Tästä lähtien en päästä yhtäkään PC-tietämyksellään ja kokemuksellaan kehua rellestävää nörttiä kahta metriä lähemmäs tätä konetta, tai muuten tuhoavat vielä PX:n, jonka muuten se insinööri tuhosi omasta koneestaan. Silloin kun joku alkaa sähläämään koneellasi hillittömällä vauhdilla kuin tuli perseessä, niin ettei itsekään varmaan ehdi käyttää tervettä harkintaa, vihellä heti peli poikki, ja vaadi nähtäviksi koulutus- ja työtodistukset. Nekään eivät välttämättä ratkaise, vaan katso tyypin käytöstä koneella. Jos se hilluu kuin heikkopäinen mielettömällä vauhdilla, osoita ovea, vaikka olisi DI ja PC-maisteri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu