Suomalaisten ostovoima heikkenee jopa lähes kolminkertaisesti aiempiin arvioihin nähden.
Tämä tietää konkurssi aaltoa ja jätti työttömyyttä ja yhdessä inflaation ja enerkia mm, sähkön myötä syvääkin syvempää taantumaa eli lamaa, josta ei niin vain enää nousta ja valtion velka on jo nyt yli suurta.
Miten varautua tulevaan?
Suomalaisten ostovoima heikkenee
6
167
Vastaukset
- Anonyymi
Äänestä ensi kerralla miestä. Sillä se lähtee.
- Anonyymi
Suurin syypää on synytettyyn tilanteeseen, ilmasto tavoitteet, joiden seurauskena suomen energia omavaraisuutta on tietisesti alnnettu ja siten saatu aikaan ainakin osittain nyt vallitseva tilanne.
Aimpi hallitus on syyllinen.
Jotku äänesti miestä/ miehiä ja nämä penteleet myivät suomen sähkö verkon ulkomaille pörssiyhtiöksi.
tämähän aikaisemman hallituksen tekosia jossa kok,keskuta ja ps, suhmuroi oikein urakalla ja samoihin aikoihin suomeen käveli n, 35.500 " miestä" ilman mitään henkilö papereita makoileen hyvinvointiin.... - Anonyymi
Kulutukseni ollut jo täysin nollilla pidemmän aikaa.
- Anonyymi
Kun on tuota höpöheinä bisnestä niin massia tulee ovista ja ikkunoista
- Anonyymi
Onneksi kokoomuslaiset pärjäävät koronatuen ja sähkötuen ansiosta entistä paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057