Poikkeavan tilanteen vuoksi!

Anonyymi-ap

Tulisi välittömästi määrätä poikkeavat toimenpiteet jalkakäytävien hoidossa jotta Suomen sairaloihin ei tulisi kymmenien tuhansien liukastumisista johtuvia tapaturmia nyt kun sairaalat ovat jo täynnä!
Poikkeavan tilaanteen vuoksi riittävän korkealta tasolta tulisi määrätä jalkakäytävien suolaaminen jotta nyt lauhtuvan sään aikana jäiseksi muuttuvat jalkakaytävillä olisi sulaa kohtaa kävellä. Selittelyt kenkien suolaantumisella on pieni merkitys verrattuna ihmisten työkyvyn pitkäaikaiseen menetykseen? Ennen uusia pakkasia ohuneinkiin lumen tuloa tulisi olla jäästä ainakin 90%:sti poistettu koska kukaan ei voi nähdä kävellessä ohuenkaan lumen alla olevaa jäätä kävelyteillä!
Suolauksen ajankohdan alkaessa iltaisin noin klo 21.00 päättyen noin klo 03.00 jolloin vähiten arkipäivänä on ulkona käveliöitä, yötöitähän ahkerimmat kaupungeilla muutenki tekee öisin katutöitä!
Nyt siis on aikaa kolme yötä suolata, pelkkä hiekotus ei riitä jäänpinnalla, hiekanmuruset jäätyneen pinnalla monin paikoin vierivät kenkien alla kuin pienet kuulat!
Sekään ei varmaan haittaisi jos kaupunki järjestäisi eripuolelle niitä puulattikoita joita ennenvanhaan oli (nykyisin ehkä jotain muita tynnyreitä) joista taloyhtiöiden huoltohenkilöt voisivat talvella aina sulankelin tullessa ripotella heidän alueen jalkakäytäville (muina aikoina kaupunki pitäisi laatikot lukittuna ja tarkistaisivat samalla suolaa olevan riittävästi laatikoissa) vaikka Helsingissä kaupunki on jo kauan sitten halunut hoitaa taloyhtiöiden jalkakäytävät joita eivät kuitenkaan kaikkialla hyvin hoida?

Onko tahtoa tehdä poikkeavan tilanteen vuoksi pikaisia muutiksia?!?!?!

2

282

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hirveät määrä sulaa valuu tie sivuun maahan ja imeytyy pohjaveteen.

    • Anonyymi

      on ollut ruuhkaa ensiavuissa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe