Hei, tuttavani surmattiin elokuussa 2020 heinolassa. Tekijät on tiedossa sekä myös tekijöiden tunnustus viesti, mutta poliisi ei suostu tutkimaan asiaa. Mitä pitäisi tehdä?
Ilmeisesti mustasukkasuus taustalla, pahoinpidelty hengiltä. Asunnossa sillon olevat jättänyt kuolemaan varastanut puhelimen sekä tavarat. odottanut 2päivää ja soittanut poliisit käymään. Jolloin löytyi kuolleena olohuoneensa lattialta. Pahoinpidelty kerrostalon pihassa

Vastaukset 5
Vanhimmat
Binauraalisuus testattavaa.
Siis kerroitko jutun tutkijalle näistä tunnustuksista ja silti ei ole tehty kuulusteluja?
No onpas erikoinen tapaus. Vaikea ajatella, että jätettäisiin tutkimatta. Tosin, kaikkihan on mahdollista, valitettavasti.
Joopa, joo. Kesäkuussa 1960 tapahtuneet Bodom järven murhat on yli 200 tekijää tunnustanut.
Merkillistä jos yli 200 murhaajaa oli Bodom järvellä tuolloin eikä kunnollisia silminakijä havaintoja ole poliisille kerrottu.