Valkoinen joulu

Oli muuten vähällä ettei olisi valkoinen joulu, ei kovin montaa päivää kun lunta oli meillä lähes puolimetriä, nyt puolet siitä ja sekin osin eilisen sateen ansiota, kuonnon suojakelit olisi lumet pois aina keski-suomea myöten, voivat hävitä milloin tahansa.
Lumi lisää valoisuutta, metsän puut kietoutuneet hohtavaan lumivaippaan.
Joulumieltä ei ihmeemmin, kuitenkin vähän joulua koristelin, ruoka jonka laittanut on jouluisempaa mitä arkiruoka.

Hyvää valkoista joulua

15

180

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvää Joulua Täältä Itä-Helsinki aamun virkulta mummolta.Joulun valkoisutta samanlailla toivon.Maa toki valkoinen.Puiden oksilta se lumi lähti nollakeleissä pois.Kuin kadut,tiet. Sohjossakin sai kulkea talvi-kumisaappaissa.Toivotaan puut saavat takaisin lumi vaipat .On silloin maisema kaunis ja lumi valaisee. Paljon oli Haudalla lunta eilen 23.12. Helsinki -Malmin Hautausmaa ja Helsinki-Vantaa Honkanummen hautausmaa. Pimeätäkin kun Maksettu autokuski ,ystävä vei minut sytyttää kynttilät kumpaakin hautausmaa. Haki jo aamu kello 7. Kun hänellä oli työpäivä edessä. Pimeää siellä oli. Joissain haudoilla loisti kenties paterilla toimiva kynttilä?Mitä höpötänkään yksin asuvana tässä. Hyvää Joulua,parempaa vuotta 2023 Kaikille ja Terveyttä.

    • Anonyymi

      Hyvää Joulua

      Pertikki, olet yksi palstan tukipilareista ja on mukava, että jaksat kommunikoida
      kaikista ikävistä huomautuksista huolimatta.

      Lukija sieltä kaukaa jostakin...

    • Anonyymi

      Hyvää joulua 70 kirjoittajille.
      Beng

    • Anonyymi

      Hyvää joulua vaan.

      Ite en vietä kummemmin joulua, en usko joulupukkiin, tai jeesukseen. Mutta juu, ihan mainiot kelit tsadissa, on valkeeta ja luntakin melkolailla. Mutta kulkupaikat sulat ja snadi pakkanen, lumi ei loskaannu.

      Kävin eilen "jouluostoksilla" aamummalla. Ei oikein ollut aitoa joulun tunnelmaa marketeissa, oli aika paljon väkeä, ei kuitenkaan ruuhkaa. Eikä joulumusat huutaneet ollenkaan. Ostin kalaa ja rosollia. Ja oli peräti suurta herkkuani, silakkalaatikkoakin. Alkossakaan ei isoa ruuhkaa, ostin brändiä, jallua ja roseeviintä.

      Tässä pikku tömssyä otan lohileivän jälkeen ja odottelen raskasta joulua konserttia illemmalla telkkarista.

      Nykyisin jopa pidän joulusta, tavallaan. Kun otan niinkuin rusinat pullasta ja jätän joulun skeidat toisten murheiksi.

      Hyvää joulua vaan kaikille. Kippis!

      =DW=

    • Anonyymi

      Kävi niin kun ostin viikko sitten pullon wiskiä jouluksi, hiljalleen maistelin pitkin viikkoa ei siitä riittänyt jouluksi, enkä kehannu uutta hakea.
      Iltapäivällä köpöttelin lähi bupiin, vaan ei ollu auki, facebookia selasin, luki että bupi aukee klo 20:00, jää mietintään mänenkö ?

      Pertikki

      • Anonyymi

        No mänetkö ?
        Hyvää Joulua joka tapauksessa sinulle !


      • Anonyymi

        Jos et menis. Liukastelet pimeyksissä. Tapanina. Silloin yleensä on hilpeetä.
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et menis. Liukastelet pimeyksissä. Tapanina. Silloin yleensä on hilpeetä.
        Beng

        Grilli'bupi on alle sadan metrin päässä, kävin meitä oli minä ja toinen asiakas ja sekin istui salin toisessa päässä, tuumasin ei tämä tästä näy vilkastuvan kotona sentään tulee ääntä televisiosta..

        Nyt on joulu juhlista jaloin he he.

        Pertikki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grilli'bupi on alle sadan metrin päässä, kävin meitä oli minä ja toinen asiakas ja sekin istui salin toisessa päässä, tuumasin ei tämä tästä näy vilkastuvan kotona sentään tulee ääntä televisiosta..

        Nyt on joulu juhlista jaloin he he.

        Pertikki

        Minnäin jo pötköttelen vaakasuorassa.
        Hyvin tuo joulu on männynnä ja mikä jottei. Ei paineita, omalla painollaan.

        Hyvää Joulua! Huomenna jo Tapaninpäivä, niin se hurahti :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grilli'bupi on alle sadan metrin päässä, kävin meitä oli minä ja toinen asiakas ja sekin istui salin toisessa päässä, tuumasin ei tämä tästä näy vilkastuvan kotona sentään tulee ääntä televisiosta..

        Nyt on joulu juhlista jaloin he he.

        Pertikki

        Oisit mennyt samaan pöytään, varmasti olis juttua piisannut !


      • Anonyymi

        Meillä savon nurkilla ei moista määrää lunta ollut kuin viime talvena eikä suojakeliäkään ollu niin kauan että lumi olisi puolella vähentynyt,,,mites ne eteläsuomen nietokset savossa sulaa???


    • Hyvää joulu- ja Tapaninpäivää. Kohta joulu on ohi ja kohti Uutta Vuotta mennään. Joulunlaitto normaalisti mutta joulufiilis hieman hukassa. Mistä lie johtukee ei vaan tunnu. Haalistuuko tunteet? Aineettomat asiat tuottavat iloa eniten.

      • Ellen väärin arvaa sinun ei tarvitse ihan yksin olla, lisäksi sulla on koira ' ihmisen paras ystävä.
        Ei tämä joulu ole normi viikonloppua kummempi, viikonpäivät ei paljon poikkea toisistaan, silti olen mielellään elossa ja lääkkeitten turvin ei kolota ei kipua.
        Ainostaan vanhuuden jäykkyys, senkin kestää kun ei kiire mutta päivät alkaa tästä pitenee kesää kohti.


      • Pertikki kirjoitti:

        Ellen väärin arvaa sinun ei tarvitse ihan yksin olla, lisäksi sulla on koira ' ihmisen paras ystävä.
        Ei tämä joulu ole normi viikonloppua kummempi, viikonpäivät ei paljon poikkea toisistaan, silti olen mielellään elossa ja lääkkeitten turvin ei kolota ei kipua.
        Ainostaan vanhuuden jäykkyys, senkin kestää kun ei kiire mutta päivät alkaa tästä pitenee kesää kohti.

        Ei tarvitse olla yksikseen vaikka rauhallinen kotijoulu tuntuukin nyt mukavalta. Työaikana suurin osa jouluista oltiin töissä. Toppavaatteet päällä kuunneltiin joulurauhan julistus ja eikun tukka putkella iltavuoroon töihin.

        Koiran rutiinit on joka päivä samanlaiset, niiden mukaan mennään.
        Ihanaa kun päivä alkaa pidetä ja mennään kohti kevättä.

        Kipu ei ole mukava kaveri.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      513
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe