Polttopuun korkea hinta, laskekaa kannattavuus

Hyvin kirjoitettu

Polttopuuta myydään liian kalliilla. Jos puu on oikeasti kuivaa ja hyvälaatuiset",
on koivun irtokuution lämpöarvo noin 1000 kWh.
Tuosta saa uunilämmittäjä talteen ehkä 600 kWh. Jos hän maksaa irtokuutiosta 70 euroa, tulee kWh hinnaksi 11.7 senttiä.

Sähköpatteriin saa sähköä halvemmalla ja huomattavasti helpommin. Jos käyttää tonnin ilmalämpöpumppua (halvempi kuin takka ja savupiippu) saa lämpö jo selvästi halvemmalla.

Oikea hinta koivun irtokuutiolle olisi noin 35 euroa, jolloin hinta olisi kilpailukykyinen muiden lämmitysmuotojen kanssa. Se miksei klapeja tuohon hintaan myydä johtuu lähinnä korjuuketjun epätaloudellisuudesta. Puita kuljetellaan paikasta toiseen, varastoidaan moneen kertaan ja kuivatellaan"jne...
17625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Itse tehtynä luvallisesti naapurin maalta reilusti alle 5 euroa kuutio. Aikaa siihen vähän kuluu, mutta hyvää hyötyliikuntaa.

Äänestä

Hain kinkun paistoon leivinuunipuut tuosta 40m päästä.
Oli sopivasti pystyyn kuollut mänty ja jatkoroikka ylsi sopivasti joten pystyin käyttämään sähköketjusahaa.
Siirtokin hoitui ihan käsipelillä ja halkominen kirveellä, kuivatusta ei tarvinnut kun oli pystyyn kuivunut.

Mutta klapien hintaan, hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan mutta ei niin kuin aiemmin yksi ainstain kirjoitti, hänen mukaan liian suuri tarjonta nostaa hintaa.
Siis oikeasti kysynnän ja tarjonnan laki, eli mitä enemmän kysyntää ja vähemmän tarjontaa niin korkeampi hinta, kun hinta nousee kipurajan yli kysyntä hiipuu ja hinnat laskee.

Äänestä

Palveluiden ostaminen on ihan liian kallista. ILman pääomien hankintaa pelkkien ihmiskäsien tekemästä työstä on maksettava 45euroa- 65euroa / tunti. Ylellisen kallista verrattuna polttopuihin joita kasvatetaan useita vuosia.

Äänestä

Hieno hyväntekeväsyyttä metsänomistajalta antaa naapurin tehdä puita . Duunarilta tuskin voi odottaa samanlaista hyväntekemistä toista kohtaan.

Äänestä
  • Ennen oli hyvinkin yleistä, että metsänomistajat antoivat harventaa metsiään ja harventaja sai palkaksi ne harvennetut puut joista sitten voi tehdä niitä polttopuita.

    Nykyään moni on niin kateellinen, että ennemmin maksaa harvennuksesta ja ne puut jätetään lahoamaan sinne metsään. No ensimmäinen vaihtoehto olisi metsänomistajalle kannattavampi, mutta tälläistä se nykyään on.

    Näköjään silti edelleen löytyy metsänomistajia jotka saavat ilmaisen harvennuksen ja harventaja ”ilmaisia” puita, tai no maksaahan se moottorisaha, teräketjut, bensa, teräketjuöljy ja ei ole kyllä mitään aivan kevyimmästä päästä töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ennen oli hyvinkin yleistä, että metsänomistajat antoivat harventaa metsiään ja harventaja sai palkaksi ne harvennetut puut joista sitten voi tehdä niitä polttopuita.

    Nykyään moni on niin kateellinen, että ennemmin maksaa harvennuksesta ja ne puut jätetään lahoamaan sinne metsään. No ensimmäinen vaihtoehto olisi metsänomistajalle kannattavampi, mutta tälläistä se nykyään on.

    Näköjään silti edelleen löytyy metsänomistajia jotka saavat ilmaisen harvennuksen ja harventaja ”ilmaisia” puita, tai no maksaahan se moottorisaha, teräketjut, bensa, teräketjuöljy ja ei ole kyllä mitään aivan kevyimmästä päästä töitä.

    Kyllähän näin tapahtuu nykyisinkin. Eipä kelpaa.
    Tuulikaatoja ja ojanpenkkojen perkauspuita olen tarjonnut mökkinaapureilleni. Ei ole kelvannut, kun valmiiksi pilkotut ja kuivatut klapit ovat ’niin halpoja’, ettei kannata itse niitä tehdä.
    Toki ymmärrän, ettei tuo melkoisen raskas homma onnistu kaikilta ja monien viitsimiskynnyskin on korkea. Ei siinä mitään, se on ihan ok, ainahan klapit voi ostaa valmiina ja pihaan toimitettuna. Se on tietysti täysin hyväksyttävää. Se ei ole ilmaista tietenkään.

    Äänestä

Aloittajan laskema hinta 11,7 c/kWh on yläkantissa varaaville uuneille. Oikea hinta on alle 10 c. Se on kaiken lisäksi edullinen hinta: jos teet sähkösopimuksen vaikka hintaan 6 c/kWh, maksat loppujen lopuksi sähköstä 20 c/kWh, sillä pelkän energiamaksun päälle tulevat vielä perusmaksut liittymästä, siirtomaksut ja verot.

Vielä irtomotin hinnalla 100 e/m3 puilla lämmitys edullista. Ja mitä kallimmalla hinnalla teet sähkösopimuksen, sen edullisemmaksi puulla lämmitys tulee.

Äänestä
  • Kuukausimaksut ovat kiinteät. Ne ei pienene, jos vähennät sähkön käyttöä. Eli vain energian hinta ja siirron kulutusperusteinen maksu tulee ottaa huomioon, ellet sitten takan avulla voi lopettaa koko sähköliittymää.

    Puulämmitys on lisäksi epätarkka. Välillä lämpö on 3-5 astetta liian kuuma ja jos olet hetken poissa, niin liian alhainen. Tuo yli/alilämmittäminen laskee myös hyötysuhdetta. Ja toki jatkuva puuroskan imurointi asuintiloista, jos ei ole erillistä pannuhuonetta puukattiloinen. (Tällä toki pienene nuo lämpötilan vaihtelutkin verrattuna tulisijaan.)

    Jos käytät aikaa esimerkiksi 2vko puiden hakuun, tekoon, siirtelyyn paikasta toiseen ja polttoaineisiin, niin käymällä töissä jäisit todennäköisesti enemmän plussalle.

    Harrastuksena toki harrastus siinä missä muutkin. Toiset hiihtää, toiset lämmittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kuukausimaksut ovat kiinteät. Ne ei pienene, jos vähennät sähkön käyttöä. Eli vain energian hinta ja siirron kulutusperusteinen maksu tulee ottaa huomioon, ellet sitten takan avulla voi lopettaa koko sähköliittymää.

    Puulämmitys on lisäksi epätarkka. Välillä lämpö on 3-5 astetta liian kuuma ja jos olet hetken poissa, niin liian alhainen. Tuo yli/alilämmittäminen laskee myös hyötysuhdetta. Ja toki jatkuva puuroskan imurointi asuintiloista, jos ei ole erillistä pannuhuonetta puukattiloinen. (Tällä toki pienene nuo lämpötilan vaihtelutkin verrattuna tulisijaan.)

    Jos käytät aikaa esimerkiksi 2vko puiden hakuun, tekoon, siirtelyyn paikasta toiseen ja polttoaineisiin, niin käymällä töissä jäisit todennäköisesti enemmän plussalle.

    Harrastuksena toki harrastus siinä missä muutkin. Toiset hiihtää, toiset lämmittää.

    Et tiedä näköjään mitään puulla lämmittämisestä, ei lämpö heittele 3 - 5 astetta, kun talo on eristetty ja talossa on varaavaa massaa. puuroskan imurointi asuntiloista sekin puppua, riittää kun takan edestä takkasetin rikkalapiolla ottaa roskat pois. Koneilla tehtynä ei puiden teko ja siirtely vie 2 viikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itseään voi huijata monella tavalla. Joka tapauksessa puulämmitys tulee ottaa harrastuksena/elämän tapana ja siitä ei suurimmalle osalle ole säästökeinoksi.

    Äänestä

Maajussit ovat aina osanneet hyödyntää toisten hätää.

Äänestä
  • Mikä hätä sulla nyt on? Hallituksessa istuu työläisten sankarit DEMARIT.
    Buahahhahahaaa

    Äänestä

’Oikea’ hinta polttopuille on tietysti sellainen, jolla niitä saadaan myydyksi. Näinhän ne markkinat toimivat polttopuumarkkinoilla kuten muillakin markkinoilla.

Tietysti aina voidaan verrata hintaa tuotantokustannuksiin ja siitä edelleen myyjän saamiin katteisiin. Markkinat eivät kuitenkaan toimi niin. Jos tavarasta on niukkuutta hinta nousee ja taasen ylituotantotilanteessa hinta laskee ja näin kokolailla kiinteistä tuotantokustannuksista riippumatta.

Äänestä
  • Kekkosen aikaan mm. voin hinta nousi Suomessa vaikka siitä oli ylitarjontaa. Mikään kepuun ja maatalouteen liittyvä ei noudata markkinatalouden lakeja Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kekkosen aikaan mm. voin hinta nousi Suomessa vaikka siitä oli ylitarjontaa. Mikään kepuun ja maatalouteen liittyvä ei noudata markkinatalouden lakeja Suomessa.

    Miksi Venäjän öljylle laitettiin hintakatto? Tämäkö on sitä avointa kilpailua?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi Venäjän öljylle laitettiin hintakatto? Tämäkö on sitä avointa kilpailua?

    Ei, vaan sillä vaikeutetaan taloudellisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

    Sota on aina poikkeuksellinen tilanne markkinataloudessa ja erityisesti hyökkäyksen kohteelle. Myös niille, jotka auttavat hyökkäyksen kohdetta, joka puolustautuu olemassaolonsa ja henkensä edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kekkosen aikaan mm. voin hinta nousi Suomessa vaikka siitä oli ylitarjontaa. Mikään kepuun ja maatalouteen liittyvä ei noudata markkinatalouden lakeja Suomessa.

    Polttopuukauppa kyllä toimii vapaasti markkinoiden ehdoilla. Eipä sekoiteta sitä voimakkaasti poliittisesti ja taloudellisesti tuettuun maatalouden alkutuotannon tuotteisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvin kirjoitettu

Polttopuuta myydään liian kalliilla. Jos puu on oikeasti kuivaa ja hyvälaatuiset",
on koivun irtokuution lämpöarvo noin 1000 kWh.
Tuosta saa uunilämmittäjä talteen ehkä 600 kWh. Jos hän maksaa irtokuutiosta 70 euroa, tulee kWh hinnaksi 11.7 senttiä.

Sähköpatteriin saa sähköä halvemmalla ja huomattavasti helpommin. Jos käyttää tonnin ilmalämpöpumppua (halvempi kuin takka ja savupiippu) saa lämpö jo selvästi halvemmalla.

Oikea hinta koivun irtokuutiolle olisi noin 35 euroa, jolloin hinta olisi kilpailukykyinen muiden lämmitysmuotojen kanssa. Se miksei klapeja tuohon hintaan myydä johtuu lähinnä korjuuketjun epätaloudellisuudesta. Puita kuljetellaan paikasta toiseen, varastoidaan moneen kertaan ja kuivatellaan"jne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu