Mikäli venäläiset pyrkii tuhoamaan MIM-104 Patriot ilmatorjuntaohjuksia hyvinki kaukaa eivät onnistu sillä hyvinki mahdollista jo nyt rakennettavana on saman näköisiä laukaisimia vanerista, pahvista. Menetelmää käytettiin jo toisenmaailmansodan aikana ainakin pohjois-afrikassa hyvällä menestyksellä saksalaisia vastaan. Kaukaa laukaistavat ohjukset melkoisella varmuudella osisivat noihin vale MIM-104 Patriot ilmatorjuntaohjuslaukaisuitelineisiin. Vaikka jostain satelliitin kautta venäläiset näkisivät laukaisupaikan eivät todennäköisesti osuisi MIM-104 Patriot, koska oikeat tavalla tai toisella suojautuvat sopivan suuriin suojiin. Yllättävät suojautumiskeinot kuulemma on myös peilinkirkkaat suojat jolloin jotenki häikäisy estää kohteen näkemisen, mahdollisesti häikäisyllä pystytään myös harhauttamaan lämpöohjuksia mikäli heijastimen alapuoli on riittävästi lämpöä eristävää materiaalia. Lisätä voi lämmönlähteitä ympäristöön vaikkapa aidoilla sikalaumoilla (eläimillä, kuollut sikaki on syötävää).
Mikä sitten tehokkain menetelmä MIM-104 Patriot ilmatorjuntaohjusten tuhoamiseen on, yllättävän yksinkertainen menetelmä? Lennokit jotka välittömästi havainnon jälkeen noin yhdessä sekunnissa yksittäinen lennokki lähtee jakaantuun kuuteen osaan jolloin vähintään yksi osa lennokista pääsee hyökkään/putoamaan kohteeseen lähietäisyydeltä. Mikäli kuitenkin MIM-104 Patriot ilmatorjuntaohjus havaitsee kohteen kauempaa ei jakautunutkaan lennokki saavuta kohdetta, todennäköisyys voi toteutua tässäkin kun/jos lennokkeja on monta eikä yhdenkään kokonaisen lennokin lentorata ole toisten lennokkien kassa samalla reitillä?
Mitkä ovat todennäköisyydet?
Anonyymi-ap
3
77
Vastaukset
- Anonyymi
Yritän tässä miettiä millä tavalla tämä liittyy Imatraan? Olemmeko sodassa ja en vain ole jostain syystä huomannut panssarivaunuja Lappeentiellä?
- Anonyymi
Koko Suomi on sodassa etkö seuraa asioita. Se edellinenkään yli 75v sitten ollut sota ei ole loppunut viikottain sitä kerrataan ja samat tapahtumat toistetaan. Kaiken huipuksi nämä nykyiset sotaa käyvät ovat sodassa myös toisiaan vastaan lehtien jutuissa ja somessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816