omalla sivullaan veljensä tai siskonsa asioita niin ettei mainitse nimiä, mutta mainitsee sanan siskoni tai veljeni kyseisen asian kohdalla. Kirjoitukset näkyvät koko maailmalle kyseisen henkilön omalla Facebook-sivulla. Nyt on näin ettei sisko halua lainkaan omia asioitaan koko maailmalle tiedoksi ja sisko on Facebookissa myöskin.
Onko laillista kirjoittaa Facebookissa
11
447
Vastaukset
- Anonyymi
Sillä ei ole merkitystä kirjoitatko "siskostasi", vai mainitsetko hänet nimeltä. Merkitystä on sillä, mitä asiaa kirjoitat. Esimerkiksi kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen voivat toteutua, vaikka et mainitsisi erisnimiä lainkaan.
- Anonyymi
Eli siis, jotkin asiat mitä hän kertoo siskostaan eivät ole kunnianloukkauksia tai ei katsota kunnianloukkauksena sitäkään, että kirjoittaa siskostaan jotain mitä sisko ei halua muiden tietävän ainakaan julkisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

vaikka asia ei ole mitään erikoista eikä oikeastaan kuin tavallinen tieto siitä, mitä sisko tekee työkseen tai onko sisko vapaaehtoistyötä tekevä, harrastaako luistelua tai esimerkiksi joogaa, niin jos sisko ei halua näitä julkisuuteen veljensä sivuille Facebookkiin, niin eikö silloin kirjoituksia luokitella loukkaaviksi eli veli saa pitää kirjoitukset omalla facebook-seinällään.

veli siis loukkaa siskoaan , näinhän se tässä menee, vaiko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
veli siis loukkaa siskoaan , näinhän se tässä menee, vaiko?
Nyt meni niin sekavaksi, että ei pysty enää vastaamaan.
Sen, täyttääkö kirjoitus jonkin rikoksen, arvioi ensin poliisi, sitten syyttäjä ja viime kädessä tuomioistuin. Yllä mainitut rikokset olivat vain esimerkkejä, on niitä muitakin mahdollisia. Lisäksi on asianhaaroja, kuten esimerkiksi kertojan tarkoitus tietojensa levittämisessä ja se, onko siskolla jokin julkinen asema, jonka kannalta tiedot ovat merkityksellisiä.
Kannattaa siis harkita mitä toisesta sanoo "koko maailmalle".
Mutta oleellista on se, että henkilö tulee olla tunnistettavissa. Täysin nimetöntä tai anonyymiä, kuten "Anonyymi-ap:tä" tai "Anonyymi0003:a" kohtaan on koko lailla vaikea tehdä rikosta. Omaa "siskoa" kohtaan kylläkin, vaikka ei nimeltä mainitsisikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt meni niin sekavaksi, että ei pysty enää vastaamaan.
Sen, täyttääkö kirjoitus jonkin rikoksen, arvioi ensin poliisi, sitten syyttäjä ja viime kädessä tuomioistuin. Yllä mainitut rikokset olivat vain esimerkkejä, on niitä muitakin mahdollisia. Lisäksi on asianhaaroja, kuten esimerkiksi kertojan tarkoitus tietojensa levittämisessä ja se, onko siskolla jokin julkinen asema, jonka kannalta tiedot ovat merkityksellisiä.
Kannattaa siis harkita mitä toisesta sanoo "koko maailmalle".
Mutta oleellista on se, että henkilö tulee olla tunnistettavissa. Täysin nimetöntä tai anonyymiä, kuten "Anonyymi-ap:tä" tai "Anonyymi0003:a" kohtaan on koko lailla vaikea tehdä rikosta. Omaa "siskoa" kohtaan kylläkin, vaikka ei nimeltä mainitsisikaan.Poliisi itse myy näitä yksityishenkilöiden juttuja iltapäivälehdille, Hesariin ja keskustelupalstoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis, jotkin asiat mitä hän kertoo siskostaan eivät ole kunnianloukkauksia tai ei katsota kunnianloukkauksena sitäkään, että kirjoittaa siskostaan jotain mitä sisko ei halua muiden tietävän ainakaan julkisesti.
Yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys.
Sellaista rikosta, kuin "yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys" ei ole olemassakaan.
Rikoslaki kyllä tuntee rikoksen nimeltä "yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen".
Sillä on kuitenkin muitakin kvalifikaatioperusteita, kuin että henkilö itse ei halua jotain tietoja julkaistavan. - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17681898f
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Samaa tekevät iltapäivälehdet, Hesari ja nämä trollit suomi24:lla. Kirjoittelevat koko maailman nähtäväksi yksityisen tavisihmisen yksityisasioita useimmiten kuitenkin nimeä mainitsematta, mutta joskus jopa nimen mainitsevat ilman lupaa tietty. Eivät ole koskaan haastatelleet tai kysyneet lupaa henkilöltä itseltään. Asuinpaikan ja muita yksityiskohtia mainitsevat ja tämä rikkoo henkilön turvallisuutta. Kyseessä ei kuitenkaan minkään sortin julkisuuden henkilö, aktivisti, journalisti eikä merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva. Päivittäin joka päivä kirjoittelevat juttuja lehteen, keskustelupalstoille. Todella intiimejä, yksityiskohtaisia asioita henkilön elämästä.
- Anonyymi
Uuniperunoista ei saa kirjoittaa. Sen vahvisti korkein oikeus entistä pääministeriä koskevassa oikeudenkäynnissä.
Vastaus siis riippuu mistä asioista facebookissa kirjoitetaan. Uuniperunat kuuluvat henkilön yksityisyydensuojan piiriin, niistä kirjoittaminen on varmuudella rikos nimeltään 'yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen'.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594