Esiintyykö Suomen poliisin keskuudessa korruptiota? Lahjusten ottoa yms.? Voiko oikeuslaitokseen yhä luottaa?
Suomen poliisi ja korruptio?
6
523
Vastaukset
- Anonyymi
ei voi luottaa. luotto on mennyt jo aikoja sitten eikä se tule ennekuin koko l
johto ja alipäällystö ja suurin osa miehistöä on lakaistu ulos. lisäksi tulee myöntää kaikki rikokset ja virkarikokset joihin poliisihenkiöstö on syyllistynyt - Anonyymi
UB ukot on vaan talousasioista sen verran pihalla etteivät ole tutkineet keikkojen tilaajien taustoja ja varallisuutta, esimerkiksi tuo Oulun 50 000€ pokerivelan perintä on tunnettujen miljonäärien tilaama keikka, näitä velikultia on usein nähty sanomalehti Kalevassa jakamassa viisauttaan tai Kaleva on osallistunut heidän yrityskauppojen juhlintaan. Rikollisuus on ammatti ja perintä on ammattitaito, ihmettelen kuinka halvalla perinnän tekijät näitä tehtäviä suorittavat tilaajien asemaan ja tulotason nähden, osa näistä pokerivelan perintään sotkeutuneiden nimistä löytyvät vapaamuurarien jäsenrekisteristä. Tiettävästi eräs eläkkeellä oleva poliisiupseeri oli jo palvelusaikanaan läheisissä tekemisissä kyseisen rappariporukan kanssa. Sama väki vaikuttaa tuoreeseen oululaiseen kokoomuskansanedustajaan, siis porukka joka järjestää toimeksiantoja ammattirikollisille. On tuohon verkostoon osunut myös edullisia kiinteistökauppojakin joissa on myyty kaupungin omaisuutta hämmentävän halvalla.
- Anonyymi
Ei voi luottaa. Valepoliisit ovat lahjottuja. Siksi vankilaan viedään enemmän miehiä kuin naisia.
- Anonyymi
Lakkoaikana silmät ja korvat avautuvat huomaamaan uusia näkökulmia.
- Anonyymi
Ei saa katsella
Tv-dekkareita. - Anonyymi
Vuosi vuodelta enemmän. 1 sai tutulta poliisilta tiedot jos hänestä oli tutkinta päällä. Samoin tapaus Rasmus Takaluoma. Hitti ja huti. Tarjoat baarissa iltaan, niin saat paljon tietoa mitä kaupungissa tapahtuu ja kuka on epäiltynä ja mistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671