Hei. Minulla on todettu kuivat silmät, joita hoidankin jatkuvasti Viscotears-geelillä, kertakäyttöpipeteillä. Kun noin vuosi sitten eräs silmälääkäri tämän (vihdoin) diagnosoi atooppisuudestani johtuvaksi, loppui silmätulehduskierteeni siihen. Toistaiseksi.
Nyt ongelmani on pääasiassa silmäluomien voimakas kutina ja ajoittainen turpoaminen (prick-testeillä sekä epikutaani-testeillä ei mitään allergoita). Välillä silmistä tulee jos jonkin väristä rähmää, eli taitaa olla taas jonkinlainen tulehdus tullut. *Huokaus* Eli joinakin aamuina on rähmää todella paljon, toisina ei mitään.
Samalla kuivasilmäisyyteni on vaan pahentunut, vaikka käytänkin geeliä vaikka kuinka usein päivässä. Samoin silmät väsyvät todella herkästi, vaikka juuri lääkäri totesi näköni ihan hyväksi: yhteisnäkö 0,9, vasen 0,8, oikea 0,7. Toisina päivinä en meinaa nähdä mitään, toisinaan ei mitään ongelmia. Tämä tietenkin johtuu silmien kuivuudesta, mutta miten nyt ilmenneet turpoamiset ja voimakas luomienkin (varsinkin ripsien juurella) kutina liittyvät siihen? Täytyy myöntää, että herkästi hieron silmiäni, ja sitten ne ovatkin kauan punaiset ja vetiset ja eritettä piisaa. Ikäväkseni myös luomien ulkopuolelle on muodostunut ihon paksuuntumista kaikesta silmien kuivaamisesta jne. Eli nyt varmaan pitäisi hoitaa sekä silmien sisäpuolta että luomia? Vaivani ovat jatkuneet jo pitkään, tosin rähmiminen ja pahat turvotukset ovat tulleet vasta viime aikoina. Silmälääkäriin on mentävä, mutta entä jatkossa, sillä pelkään, että tämä on vain alku uudelle vuosia kestävälle tulehduskierteelle?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikäli silmät oikein rähmivät eli tulee valkoista eritettä, voi tämä olla merkki bakteerin aiheuttamasta sidekalvontulehduksesta, joka yleensä antibioottitipoilla talttuu. Mikäli tätä ei ole, voi kyseessä olla allergia tai atopia, joka saattaa tämän hoitoon tarkoitetuilla tipoilla helpottaa. Hankalissa tapauksissa voidaan lyhytaikaisesti käyttää myös kortisonipitoisia tippoja, mikäli muut eivät auta (eikä kyseessä ole bakteerin aiheuttama tulehdus).
Hei!
Silmien rähmiminen voi liittyä silmiesi liikarasitukseen ja vuodevaatteisiin.
Et kerro minkälaista työtä teet. Teetkö silmiä rasittavaa lähityötä. Käytätkö työksesi näyttöpäätettä. Työskenteletkö loisteputkivalaistussa työtilassa. Katseletko paljon televisiota. Onko televisio 50Hz malli?
Jos teet lähityötä käytätkö luku/lähityölaseja?
Silmiesi väsyminen voi kertoa siitä että silmäsi ovat silmälihaskrampissa (akkommodaatiospasmi) joka selittää myös sen ettet välillä näe kunnolla.
Silmien oikeat käyttöohjeet ja muita hyödyllisiä linkkejä saat aiheestani "Valelikinäkö pois"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000007453598
Yksi mahdollinen syy aamurähmimiseen voi olla tyyny ja vuodevaatteet joita käytät. Onko ne allergiatestattu. Kuinka vanha tyyny on. Tyyny pitäisi vaihtaa kolmen vuoden välein?
neuvoista! Olen itsekin päätynyt silmieni rasittumisen suhteen samoille linjoille. Päätteellä työskenneltyäni tai luettuani pitkään koitan jumppauttaa silmiäni katselemalla kauas. Minulla ei ole siis silmälaseja ollenkaan. Koska opiskelen ja käyn myös työssä, on tilanteeni hyvin vaihtelevat, joten suoraa yhteyttä tiettyyn valaistukseen tms. ei oikein ole. Lasien hankkiminen on harkinnassa, koska esim. luennoilla ei aina haluaisi istua siellä ensimmäisessä penkissä.. Muualla asia ei ilmene yhtä selkeästi.
Rähmimisen osalta olen myös miettinyt tyynyn ja lakanoiden osallisuutta, ja pyrinkin vaihtamaan lakanat usein sekä tuulettamaan niitä kunnolla miltei joka päivä. Tyyny on onneksi vain puoli vuotta vanha, ja juuri viime viikolla pesin sen 60 asteessa:) Epäilen, että olen sittenkin allerginen jossain määrin ehkä siitepölylle, ehkä huonepölylle, ja herkistyn niille silmistäni, koska ne ovat muutenkin kuivat ja herkät.
Eli ei muuta kuin kosteutustippoja silmiin ja ennen kaikkea koitan pitää kädet poissa silmistä, sillä hetken hierominen voi aiheuttaa melkoiset vaivat hetken päästä. (Harmi vaan kun kutittaa niin mielettömästi vähän väliä.)