Vaimo ottaa vallan mieheltään 1/2

Anonyymi-ap

Oli jo pimeä talvi-ilta ja kadut synkkiä. Pete oli tullut taas kerran uupuneena töistä kotiin. Hänen avovaimonsa Sonja kiehnäsi taas illallisen jälkeen kiimaisena ja yritti saada kiinnostumaan pienestä pikapanosta. Liian väsyneenä mies kuitenkin rojahti sänkyyn ihan vaan lepäämään. Sonja tuli hänen viereensä ja yritti suudella Peteä tämän reittä hieroen. En nyt jaksa, Pete tokaisi, työntäen Sonjaa pois päin. Sonja suuttui ja kyseli pitääkö tämän todella lähteä etsimään vierasta munaa kadulta, kun ei kotona saa edes seksiä? Pete ei nalkutuksesta välittänyt vaan vaipui jo kohta sikeään uneen.
Vajaan tunnin päästä hän kuitenkin heräsi outoon tuntemukseen. Hänen kätensä oli käsiraudoissa ja hän tunsi nousevansa kohti kattoa käsistä roikkuen. Mitä tapahtuu? Sonja oli kahlinnut hänet käsirautoihin ja pujottanut niiden välistä käyden, josta Pete roikkui nyt ripustettuna katon jämerään valaisin koukkuun. Sonja vinssasi hänet sängyn päälle niin korkealle, etteivät jalat yltäneet sängylle. Hänen suunsa oli kapuloitu, joten ei hän pystynyt kuin mumisemaan vihaisesti Sonjan ripustaessa hänet kattoon roikkumaan. Sonja repi Peteltä päättäväisesti housut pois ja jätti hänet alasti roikkumaan, poistuen itse huoneesta. Hetken päästä hän palasi mustan ratsupiiskan kanssa ja selitti impotenttien tuhkamunien ansaitsevan pelkkää piiskaa. Hän uhkasi piiskaavansa Peteä kunnes hänen munansa seisoo kunnolla ja hän saisi lupauksen, ettei Pete enää koskaan sano hänelle ei. Piiskan iskuja sateli pitkin Peten pakaroita ja selkää. Sonja kiersi vankiaan ympäri piiskaten myös etupuolta. Hän iski suoraan munille ja piiskasi myös avuttoman vankinsa pallit perinpohjin. Piiskatessaan hän sadatteli ja solvasi Peteä rivosti, nimitellen tätä velttokaluiseksi runkkariksi, homoksi, tuhkamunaksi, lahnaksi ja huoraksi. Lopulta Peten iho oli kauttaaltaan tulipunaisten juovien värittämä, mutta muna ei edelleenkään ollut kuin korkeintaan puolijäykkä.
Ei näköjään auta edes piiska tähän meidän velttokulliin, Sonja totesi ja poistui jälleen huoneesta. Takaisin tullessaan hänellä oli Peten kauhuksi lantiolleen vyötetty lannedildo. Oli hän toki nähnyt lesbojen naivan toisiaan sellaisilla pornoelokuvissa. Siinä oli pitkä ja paksu pikimustana kiiltelevä kumikalu. Näytetään sitten itse miehelle miten naista pitää naida, Sonja tuhisi ja voidellen mahtavaa dildoaan voiteella jota hän puristi tuubista. Sonja asetti dildon terskan Peten persereikää vasten ja painoi voimakkaasti lantiotaan eteenpäin, tarttuen Peten lantiosta molemmilla käsillään vetäen tätä itseensä päin. Kova pitkä painaminen sai Peten sulkijalihaksen lopulta aukeamaan ja sauva työntyi väkisin Peten tiukkaan neitsytperseeseen. Sonja ei säälinyt miestä, vaan aloitti samantien vimmatun naimisen, upottaen joka työnnöllä dildon niin syvälle kuin voi. Näin sun pitää mua naida, saatanan impotentti. Laiska velttokulli homo. Näin nussitaan. Ota oppia! Sonja puhisi nussiessaan miestään säälittä. Petestä tuntui kuin koko perse repeäisi. Kumikulli oli aivan liian suuri hänen tiukkaan koloonsa. Sonja puri samalla Peteä niskasta ja kaulasta. Raapi kynsillään Peten rintakehää ja puristeli sekä venytteli vuoroin nännejä sekä munaa. Villin nainnin tuoksinassa Peten kyrpä alkoi jäykistymään ja paksunemaan. Tämän huomatessaan Sonja hidasti tahtia hekeksi. Tiesinhän mä että sä oot pelkkä likanen hinttari, hän naurahti. Sitten hän alkoi nussia Peten persettä niin rajusti ja nopeasti kuin jaksoi. Samalla hän puristi Peten kullin nyrkkiinsä ja alkoi runkata sitä työntöjen tahdissa. Meidän Pete haluu munaa perseeseen. Voi nussi mua kulta perseeseen. Vitun homo lutka, saatana. Sonja sadatteli ja nussi Peten persettä. Lopulta Peten kalu seisoi kivikovana ja alkoi ruiskuttaa spermaa ulos. Petestä se oli samalla perverssiä, nöyryyttävää ja silti niin kiihottavaa, että hän laukesi yhteen elämänsä suurimmista orgasmeista. Saatiinhan se selville, mitä se meidän isäntä on vailla, Sonja pilkkasi. Mutta nyt sä ruiskautit noin kaikki spermat pitkin lakanoita ja mä jäin kokonaan ilman munaa, hän jatkoi. Mut ei se mitään. Kyllä mä keinot keksin, Sonja vakuutteli ja lähti jälleen huoneesta jättäen Peten edelleen roikkumaan köytettynä katosta.

4

4136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osa 1.5/2

      Pete roikkui edelleen makuuhuoneen katosta sidottuna.
      Aikaa kului pitkän tovin. Käsiraudat Peten ranteissa alkoivat ikävästi pureutumaan lihaan. Pete koitti pyristellä itseään vapaaksi katon valaisimen pidikkeestä, mutta melko hintelänä ja kevyenä miehenä pystynyt vapauttamaan itseään. Viimein hän kuuli ulko-oven käyvän ja jonkun saapuvan asuntoon. Hän kuulee puhetta eteisen suunnalta. Vieraita ääniä. Täysin tuntemattoman kuuloisia. Oven takaa kuului nyt ääniä. Joku liikutti varmaan keittiön tuolia. Puheen sorinaa ja naureskelua. Vaatteiden kahinaa. Vihdoin Sonja avaa oveen ja astuu makuuhuoneeseen, seurassaan kolme rotevaa mustaa miestä. Kaikki täysin alastomina. He nauravat Peten ahdingolle ja kyselevät, onko tuo surkimus todella Sonja mies. Sonja selittää tilanteen ja kertoo että nyt Pete saa oppitunnin siitä kuinka naista naidaan kunnolla. He asettuvat sängyn päätyyn Peten etupuolelle. Sonja polvistuu miesten keskelle ja alkaa imemään heidän massiivisia kalujaan vuorotellen. Hän imee ja nuolee jokaista terskasta palleihin, kunnes kaikki kyrvät nousevat pystyyn kivikovina sauvoina. Sonja pyytää yhden miehistä makaamaan selälleen ja istuu itse hänen päälleen ohjaten massiivisen mustan kyrvän suoraan vittuunsa. Hän alkaa hitaasti ratsastaa allaan sojottavaa kalua. Hän viittaa toista miestä astumaan lähemmäs ja alkaa samalla ottaa tämän mulkkua suuhunsa. Kolmas katselee hetken ja kyyristyy sitten Sonja taakse, alkaen sovittelemaan kaluaan Sonja perseeseen. Muna jokaisessa reiässään Sonja ratsastaa reippaasti, miesten vastatessa halukkaasti joka liikkeeseen. Siinä Sonja nai kolmea miestä heidän aviovuoteessaan, Peten seuratessa toimitusta avuttomana. Jokin siinä kuitenkin kiihottaa Peteäkin ja hänen pienehkö mulkkunsa nousee seisokkiin. Onhan tämä kuin katsoisi pornoleffaa, hän mietti itsekseen. Miehet kiihdyttivät tahtia ja naivat nyt selvästi lauetakseen mahdollisimman nopeasti. Sonja kiemurteli nautinnon väreillessä pitkin hänen koko kehoaan. Hän ratsasti orgasmista toiseen massiivisten kalujen venyttäessä hänen jokaista koloaan. Hänestä alkoi tuntua kuin hän laukeasi jokaisella työnnöllä, näistä ihanista jättiläismäisistä munista. Miehet vaihtoivat paikkaa. Nyt persettä nainut työnsi munansa Sonjan suuhun, suuta nainut kömpi Sonjan alle ja survoi munansa vittuun. Alta siirtyvä mies puolestaan painoi elimensä Sonjan tiukkaan persereikään. Näin jatkuivat orgiat miesten välillä vaihtaen paikkaa, kunnes kaikki olivat käyneet läpi joka reiän ja lopulta miehet yksitellen laukesivat ruiskuttean palliensa sisällön syvälle Sonjan vittuun, perseeseen ja suuhun. Miesten vetäydyttä Sonja vielä nuoli ja imi kiitokseksi jokaisen spermaisen kyrvän puhtaaksi. Hänen silmänsä loistivat ja hän näytti onnelliselta.
      Seuraavaksi Sonja pyysi miehiä auttamaan Peten alas roikkumasta ja he sitoivat Peten sängylle selälleen, kiinnittäen Peten nilkat ja ranteet sängyn jalkoihin. Hän joutui siinä makaamaan haarat levällään ja odottamaan, mitä tuleman pitää. Sonja suuteli ja halaili miehiä toivottaen heidät tulemaan milloin tahansa uudelleen, vaikka kavereittensa kanssa. Miehet lähtivät asunnosta ja Sonja palasi Peten luo. Toivottavasti opit tuosta näytöksestä jotain, ettei tarvitse kovin usein järjestää uutta esitystä, Sonja tokaisi. Hän irroitti kapulan Peten suusta.

    • Anonyymi

      Osa 2/2

      Sonja kiipesi sängylle ja istui Peten naamalle. Nyt nuolet mun pillun ja perseen puhtaaksi, hän komensi. Pete ei voinut muuta kuin totella alistuneena. Spermaa valui Sonjan pillusta ja se oli paksua sekä suolaisen makuista. Pete nieli sitä kakoen. Sonja hieroi pillua Peten naamalle kunnes voihki nautinnosta. Melko kyltymätön nainen, Pete mietti itsekseen. Sonja käski Peten työntämään kielensä Sonjan persereikään ja sieltäkin kieli lipoi lusikkakaupalla valuvaa spermaa. Aikansa Sonjan persettä nuoltuaan Pete tunsi olevansa täysin kiihottunut ja muna pystyssä. Sonjakin huomasi sen ja nappasi Peteä kyrvästä kiinni. Hän siirtyi seisovan munan yläpuolelle ja istui sen päälle ohjaten sen kädellään samalla sisäänsä. Sonja alkoi ratsastaa Peten seisovaa kyrpää tyytyväinen virne kasvoillaan. Melko pieni mulkkuhan tää sun pippelis on, Sonja sanoi. Mutta kyllä tääkin on tyhjää parempi. Nyt sun on tajuttava, ettet panttaa multa munaa tai tulee rangaistus. Ymmärrätkö? Sonja kysyi. Joo, mut kun mä todella olin niin väsynyt, ettei mulla seissy, Pete selittelee. Kyllä mamma aina keinot keksii, Sonja vastaa ja jatkaa ratsatusta hieman tahtia kiihdyttäen. Mutta sun täytyy tajuta sekin, ettet sä voi omistaa mua kokonaan, koska sulla on niin pieni kyrpä, Sonja jatkaa. Mun on saatava naida isokyrpäisiä miehiä aina välillä. Mä haluun suurta munaa takaapäin ja monta miestä kerralla. Sitä sä et voi mulle antaa, kulta pieni. Sonja selittää asiaa lempeällä äänellä. Pari jatkaa rakasteluaan ja lopulta Peten kyrpä alkaa suihkutella spermaa Sonjan pillun perkoille. Hetken Peten päällä maattuaan Sonja nousee ja valittaa Peten lauenneen taas aivan liian pian. Hän istuu jälleen Peten naamalle ja nuolettaa pilluaan kohti uutta orgasmia. Samalla Peten oma sperma valuu hänen omaan suuhunsa. Lopulta Sonja laukeaa taas täristen ja voihkien. Peten kieli lipoo kuuliaisesti pillunhuulten välissä, välillä klitorista tapaillen. Sonja nousee ja ottaa nyt makuuhuoneen lipaston laatikosta jotain. Hän tuo esineen Peten naaman eteen ja heiluttelee sitä siinä. Tiedätkö mikä tää on? Sonja kysyy. En tiiä. Mikä lie mulkun kidutin, Pete vastaa. Tää on siveysvyö, miehille. Sonja kertoo. Tästä lähtien joudut käyttämään tätä, ettet runkkaile itteäs, petä mua tai muuten tuhlaa sun palluroiden sisältöä. Ne on mua varten ja tää varmistaa sen. Näetkö tän lukon? Tää varmistaa, ettet voi ottaa tätä pois ja mä pidän avaimen. Mä avaan sen vaan silloin, kun mä haluun käyttää sun mulkkua. Kusemaan pystyt kyllä tän kanssa. Mut niinkuin näet, siinä ei ole tilaa mulkun kovettumiselle tai nousemiselle. Sonja survoo kovakouraisesti siveysvyön Peten mulkun ympärille ja asettaa lukitusrenkaan pallien taakse. Hän lukitsee sen kiinni pienellä metallisella lukolla ja pujottaa avaimen roikkumaan nilkkarenkaaseensa. Näetkös rakas? Kaikkeen on ratkaisu, Sonja sanoo iloisesti ja lisää: Nyt kultsu kultaseni, mä irrotan sut ja mä toivon et sä osaat olla kiltisti. Et ala meuhkaamaan vaan halaat mua ja suostut rakastamaan mua niinkuin mä tahdon. Sopiiko kulta? Pete nyökkää hymyillen ja Sonjan irroitettua hänet, he halaavat sekä suutelevat hellästi. Pete on itsekin yllättynyt kuinka onnelliseksi hän olonsa tuntee. Mä todella rakastan sua. Sä olet niin upea ja ihana nainen. Hän kuiskasi rakkaansa korvaan tämän kehrätessä tyytyväisenä kainalossa.

      Loppu

    • Anonyymi

      Joo kiireellä kirjotettu ja kirjoitusvirheitä. Eipä silti. Tarina välittyy.

    • Anonyymi

      Tähän olis kyllä saanut helpolla pientä miesten välistä lisättyä. Varsinkin tohon kimppakiva kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe