Jengirikollisuus

Anonyymi-ap

Vihdoinkin siihen puututtiin,laitettiin järjestyksenvalvojat linnaan,kohtelusta valittavat varmaan syyttömiä pulmusia.
Mikä on muuttunutei ennen tällaisia ammattikuntia ollut?

14

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu, vielä 1980-luvulla ei vartijoita ollut kuin vankiloissa töissä. Ei heitä tarvittu kaupoissa eikä muualla. Yhteiskunta on muuttunut levottomaksi ja hörhöjä enemmän liikkeellä.

      • Anonyymi

        Oli se auvoista aikaa.


      • Anonyymi

        Silloin kasvatettiin lapset, nykyään elävät kuten haluavat


    • Anonyymi

      Aloittajalla on puurot ja vellit sekaisin.

    • Anonyymi

      Matujen lempeät raiskaustuomiot ovat suomalainen omituisuus, arvostelee ex-valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki Kanava-lehdessä
      Riittääkö raiskauksen rangaistukseksi kehotus olla raiskaamatta uudelleen, kysyy ex-valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki. Kanava-lehden artikkelissaan hän vertaa Suomen linjaa muihin Pohjoismaihin ja arvostelee sitä, että meillä valtaosa raiskaajista saa vain ehdollista vankeutta.

      • Pakistanissa pääsee raiskauksesta kuin koira veräjästä, ei edes ehdollista, kun menee naimisiin raiskatun kanssa, luin äskettäin.


    • Anonyymi

      Osa suomalaisista tarvitsee valvomista. Suomalaiset rasistit ovat aggressiivisia.

    • Anonyymi

      Vai tarvitsee osa suomalaisista valvontaa oikein kotona vai ? Onhan nuo virkakunnan ja valtion sekä kunnan virkailijat yhdenlaisia rikollisia ilmankos myymälävahditkin on koukannut vankilan kautta töihin. Siellähän ne varkaat ja näpistelijät rellestää muita vahtimassa jopa kotona niin on kuin vankileiri.

    • Anonyymi

      Espoon Kaitaassa puukotettiin 14-vuotiasta nuorta.
      Poliisi kiinniottanut kaksi nuorta.
      Tälläisestä haittamaahamuutosta , saisivat kantaa suvakit muutakin vastuuta, kuin höpöttää harmillisesta yksittäistapauksesta.
      Näitä yksittäisiä , kun ollut tuhkatiheään.

    • Anonyymi

      Aika erikoista,että jotkut puolustelee tällaisiakin tekoja.

    • En kuullut että rikollisuutta puolustettaisi, se lastaan vihaa joka vitsaa säästää.

    • Anonyymi

      Milloinkohan tämä omenan juttu selviää?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1806
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1417
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1386
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1309
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1303
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1237
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1058
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      13
      1028
    Aihe