Ideologinen sota ?

Anonyymi-ap

Ilta-Sanomien Pääkirjoitus 30.12.2022 Timo Paunonen:
"Tässä on Suomen metsien pahin uhka – kansallis­aarteellamme käydään ideologista sotaa, josta ei puutu halveksuntaa ja ylimielisyyttä
Vuosi 2023 pitäisi olla metsäkeskustelun eheytyksen vuosi Suomessa, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.

SE, että puuta hakataan Suomen metsistä ei ole kenellekään jäänyt epäselväksi.
Ei tarvitse kuin ajaa Helsingistä Lappiin autolla: hakkuuaukkoja riittää valtateiden varsillakin.

Moni tuttu metsäinen näkymä on muuttunut muistoksi vain.

Puun myyntiä, myyntihalukkuutta ja hakkuita säätelee hinta. Mutta muitakin syitä on. Väitän, että yksi syy on aivan luokaton suomalainen metsäkeskustelu.

Tiedonvälitys, tutkijat ja poliitikot ovat epäonnistuneet totaalisesti, jos metsänomistaja myy puuta siksi, että sitä ei hänen mielestään kohta saa myydä ollenkaan: EU tulee ja kieltää. Tämä on aivan yleinen käsitys maaseudun ikääntyneiden ja nuorempienkin metsänomistajien keskuudessa, ja heitä on paljon.

Pelkokertoimen voi lukea suoraan hallituspuolue keskustan mutavelliin vajonneesta kannatuksesta mielipidekyselyissä.

TÄSSÄ kuten monessa muussakin asiassa ratkaisee se, miltä asia näyttää eikä se, mikä on totta ja todellisuutta. Ylilyöntejä on voinut olla hakkuissa, mutta pääsääntöisesti meillä on hoidettu metsiä hyvin. Onko Suomessa valvotumpaa systeemiä yhteiskunnassa kuin metsien hoito? Jos taimi jää metsänomistajalta istuttamatta, kohta siitä huomautetaan.

Täytyy myös muistaa, että metsät ovat ratkaisevassa asemassa ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Sekin on selvä asia.

Luonnon monimuotoisuus, hakkuiden rajoittaminen, metsien suojelu, hiilinielut, päästöt, kestävä metsätalous, ennallistaminen. Käsitteitä ja erilaisia tutkimustuloksia riittää, ja niitä käytetään omaan ajatusmaailmaan sopivalla tavalla. Lopputuloksena on vyyhti, josta tavallinen tallaaja ei pysty sanomaan, onko meillä metsänhoidossa, hakkuissa, metsien tulevassa käytössä ja hiilinielussa jokin ongelma vai ei. Pitäisikö olla hakkaamatta puuta, jotta hiilivarasto vankistuisi vai pitäisikö hakata enemmän, jotta saataisiin lisää kasvavaa metsää ja sitä kautta tehokkaampi hiilinielu?

Kun keskustelu kuumenee, niin sitä käydään myös kasvavassa määrin puutteellisin tiedoin.
YLIOPISTOTUTKIJA Juho Aalto kirjoitti Kanava-lehdessä (4/2022), että hiilen nielut ja hiilen varastot menevät suomalaisessa ilmastokeskustelussa usein sekaisin – tahattomasti tai tahallaan. Hyytiälän metsäasemalla työskentelevä Aalto muistuttaa, että edes tutkimuksella ei ole antaa yksiselitteistä vastausta siihen, kumpaa olisi painotettava.

Aalto on myös huomannut, aivan oikein, suomalaisen metsäkeskustelun ylettömän tunnepitoisuuden, johon sisältyy erimielisten ”halveksuntaa ja ylimielistä itseriittoisuutta” – vieläpä kaikkiin suuntiin. Maalaiset vastaan kaupunkilaiset, luontoväki vastaan teollisuus, poliitikot vastaan tutkijat… Vastinpareja riittää.

Aalto kiteyttää oivasti metsäkeskustelua seuraavan kansalaisen hankalan tilanteen. Ulkopuolisella on edessään savotta, jossa joutuu ”poimimaan parkkuuraudan kauniiseen käteen ja kuorimaan keskustelun puhtaaksi halveksunnan ja muiden tunteiden sekalaisesta kaarnasta”.

Tässä ”savotassa” ei kyllä mediakaan saa puhtaita papereita, valitettavasti.

KYSYIN tutkija Aallolta ennen joulua, miltä tilanne näyttää nyt, puoli vuotta Kanava-lehden kirjoituksen jälkeen. Hänen mielestään syksy on jo näyttänyt, että kun keskustelu kuumenee, niin sitä käydään myös kasvavassa määrin puutteellisin tiedoin – tai jopa tietoisesti harhaanjohtavasti.

Vuosi 2023 voisi olla metsäkeskustelun eheytyksen vuosi Suomessa.

Kun Ukrainan sota hitsasi kansallista päätöksentekoa yhteen ideologisista eroista huolimatta, saman voisi odottaa tapahtuvan metsäkeskustelussa. Nyt tarvitaan suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä kaikilta, koska yhtä totuutta ei ole.

TÄYTYY muistaa, että kyse on loppujen lopuksi suomalaisten kansallisomaisuudesta, jota pitää hoitaa hyvin ja kestävästi, ja mikä tärkeintä, meidän on tehtävä päätökset ihan itse – ilman värittynyttä riitelyä poteroista.

Muuten päätökset tekee joku muu."

23

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Muuten päätökset tekee joku muu."

      No, eikös tuo ole jo maan tapa, et ne joku muu tekeekin.

      Paree myydä puut niin kauan kun vielä täällä saa juhlia, kyllä ne pian häviää nottei kerkeä edes juosta karkuun.

    • Anonyymi

      EU:ssa on päätösvallan ottaneet vihreät. Kaiken pitää tapahtua vihreitten
      ideologian mukaisesti.

    • Ei väliä kuka ottanut vallan, luonto ihmisenä se on kuulunut olennaisesti vapaa-aikaan.
      Nyt miellän luonnon vastuun nuoremmalle sukupolvelle, aivan varma siitä että he haluavat luontomme säilyvän kestävällä pohjalla, kukapa katselisi raiskioita. Metsä on sovitettava yhteen sen tuoton näkökulmasta, luonto ja metsä kärsii jos ottamme siitä enemmän mitä sen kasvu mahdollistaa.
      Inhoan puupelto ajatusta joka johtuu avohakkuista, ei avohakkuun jälkeen istuteta muuta yhtä puulajia.

      Mulle riittää kerrostalo ympäristö, ympäristöstä huolehteminen kuuluu jokaiselle puolueelle. Pertti Salolainen x-kokoomus kansanedustaja ärähti omalle puolueelle kun puhe oli eduskunnassa luonnon monimuotoisuudesta, kokoomukselaiset vähätteli muumuassa purojen suojelusta, pikku asia mutta kuuluu kokonaisuuteen.

      Nuorempi sukupolvi joitten vastuulla on myös vanhukset, heitä on kuunneltava.

      • Anonyymi

        "Ei väliä kuka ottanut vallan"

        On sillä SUURTA väliä ja sillä miten valtaa käyttää.
        Vihreitten tapa käyttää valtaa on VÄÄRÄ.
        Omille sidosryhmilleen vihreät rohmuavat rahaa ilmaston varjolla.


      • Anonyymi

        ...luonto ihmisenä...joopa joo.


    • Anonyymi

      Vaalityö vauhtiin ei mitään jaarittelua
      vasliitto ja kepu kutistettava
      voisi olla taktiikka

      ei voida saada kaikkea yhdessä vaalissa koska
      eduskuntavaali on nollasummapeli
      kuten pokeri
      eikä kasvava kuten osakemarkkina

      jos A häviää vapautuu paikkoja määrä b ja voi olla että joku C saa ne
      eli kaikki eivät voi hävitä

      häviäjät pitää valita ja äänestää niitä vastaan

      Eli punavihreiden tuhoajien hajotus voidaan aloittaa vasliitosta ja kepusta
      ne kutistetaan ja muu menee sitten itsekseen

      Uudellamaalla tulee uusi kansanedustaja nousujohteisesti edellisissä vaaleissa eli harkitsen hänen äänestämistään Henna Kajava
      https://fi-fi.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan

    • Anonyymi

      Vaalituloksen jälkeen näemme pystyykö uusi hallitus edes lähellekkään nykyisen hallituksen saavutuksiin, pahoin pelkään kokoomus persu halitukseen tulos tulee olemaan paljon huonompi, köyhät joutuu kyykkyyn se on varma.
      Kansa ei ymmärrä äänestäessään, iteppä siitä kärsii.

      • Anonyymi

        Savo vaihdetaan 2023 Kostamuksen alueeseen ja sen nimeksi muutetaan Kala Vale

        Kostamus ja sen järvi mukaan luettuna liiteään Suomeen ja sinne rakennetaan teollisuusmaa
        Kale Vala
        jossa on ydinvoimala ja puukemian teollisuutta yltä kyllin

        näin se homma etenee


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaalikarjan muisti voi olla aika lyhyt...

        https://voima.fi/artikkeli/2021/yhdeksan-kymmenesta-suomalaisesta-koyhtyi-edellisen-hallituksen-aikana/

        Ei se ole muistista hävinnyt, mutta nyt on vallan ottaneet vihreät, joka jatkavat
        kansalaisten köyhdyttämistä valheellisella "hyväntekijä" imagollaan.
        Kuka heti ensimmäisenä ajattelisi, että puhtaan ilman puolustajat
        hakevat vain omaa taloudellista etuaan.
        Kun vihreä puhuu, ei se ole tiede, joka puhuu.
        Kun vihreä puhuu, poliitikko puhuu.


    • Anonyymi

      Eli tärkeintä on hallituksen detuppuriaistaminen (osaan saksaa hän sanoi mutta ei tiedä että energian yksikkö on joule eikä joulu)

      ei tällaisia mallinukkeja tänne hösöämään

      PUUSTA SEN VERRAN ETTÄ yksityisesti ei ole väliä jos Suomen tuontantomesät tuhotaan

      UPM ei ole halpa tällä hetkellä mutta se voi dipata ja sieltä teidän on mahdollista saada se tulo per henkilö
      jonka tuppuriaiset jakavat EU:lle tyhmyyksissään kansantulossa

      ette ole siis voimattomia hörhöjen edessä

      Uruguayta Paso de los Torosia kohtaan äärivasemmisto tuntee vihaa ja jonkin verran naapurit Argentiina Brasilia kun ne eivät HUOMANNEET aloittaa puupeltojen kasvatusta
      ajoissa ja nyt UPM valitsi Uruguayn

      lisäksi Putinismin vastapainoksi UPM:llä on Leunassa siellä voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita bioaineilla eli muovi, tekstiili, kosmetiikka

    • Anonyymi

      Yhä suurempien sellutehtaitten (nykyään hienostellen biotuote) kasvaviin metsien parturointiin pitää suhtautua kriittisesti.
      Nuo suuryhtiöt ovat isojen pääomien vallankäyttäjiä, jotka toimivat häikäilemättömästi, kuten olemme saaneet todeta , kun metsäyhtiöitä siirtyi Saksaan halvan energian perässä, mutta ovat nyt siellä todenneet, kylmän totuuden halvasta energiasta haihtuneen , venäläisestä kaasusta.

      • Anonyymi

        tämä on ihan päätöntä puhetta
        UPM on Suomen toiseksi suurin energiantuottoyhtiö Fortumiin jälkeen
        eli energian nettovalmistaja


    • Anonyymi

      Jos ette opettele itse globalisaatio joudutte ansaan
      tuppuriaiset puuhaavat mitä tahtovat ja nostavat korvauksia ja järjestelevät
      turhavirkoja itselleen eu.ssa jne te ette saa mitään globalisaatiosta
      kuin päänsäryn
      ja pahimmillaan jokun pelleHaaviston maahantuomat isisterroriperheet
      maksettavaksenne

      siksi kansalaisten on itse osattava toimia globalisaatiossa ohi pelleporukan
      joka puuhaa niitä näitä toisten klovnien kanssa
      eussa ja muualla

      tämä hallituksen Suomen metsien tuholinja on todella hämmästyttävä kepunmahatädin mahalasku
      että se kehtaa tällaisenkin tehdä mutta sillä ei ole väliä se voidaan perua
      ja ennen kaikkea suomalainen voi suoraa toimia siten että saa omansa pois

    • Anonyymi

      Äärioikeisto persuja ei kiinnosta luonto päästöt mikään siihen liittyvä.

    • Anonyymi

      UPM omistaa neljänneksen Suomen vesienergiasta ja kolmanneksen Olkiluodon ydinvoimaloista

      eli se on valtava energian tuotaja ei käyttäjä

      SÄHKÖÄ Upm käyttä x:n verran ja tuottaa sitä 3x:n verran
      ja myy erotuksen markkinoille

      Saksakin kytketään lämpöverkkoon kunhan Putin-häiriö saadaan selvitettyä

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''...ja kolmanneksen Olkiluodon ydinvoimaloista.''

        Tai sitten ei omista...

        https://www.tvo.fi/yhtio/hallintojajohtaminen/tvo-konserni.html

        Keksustelu tällä palstalla on järjetöntä AMPPARIMIESTEN KANSSA
        he eivät tiedä taustoja mutta etsivät lässyä netistä

        UPM Energy omistaa osuuksia energiayhtiö Pohjolan Voimasta (PVO), joka on ydinvoimatuottaja Teollisuuden Voiman (TVO) enemmistöosakas. TVO:n omistama Olkiluodon ensimmäinen ydinvoimala valmistui 1978

        Sillä on Suomessa kahdeksan omaa vesivoimalaa, ja se omistaa Olkiluodon uudesta ydinvoimalayksiköstä kolmasosan. Lisäksi sillä on osuuksia energiayhtiö Pohjolan Voimasta.


    • Anonyymi

      UPM on pohjimmiltaan metsäyhtiö, energia on sivuosassa.
      Mitä tulee sähköenergiaan, niin Suomen metsäpuolen toimijat ovat olleet jatkuvasti mankumassa sähkötukia ja verohelpotuksia.
      Saksa on nyt niille kallis, tähystävät muualle, jollei sitten taas joku taho jelppisi.

      Erikoista, kun yx höyrypää saa tähänkin keskusteluun persut. Noh, torvi mikä torvi!

      • Anonyymi

        Stubb sanoisi tällaisesta älynjättiliäisestä ivtttu mitäbashaa


      • Anonyymi

        NÄYTTÄÄ bengiltä se on kuoliaaksijankuttaja sen pää ei suvituulessa käännyt
        on niin raskas


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubb sanoisi tällaisesta älynjättiliäisestä ivtttu mitäbashaa

        Heitä tikkaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yhä useammat miehet jäävät ilman seksikumppania

      Seksuaalinen yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen ongelma: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009348479.html?share=e7236ee8014c17d4d350174fb6afe007
      Sinkut
      444
      3049
    2. Martina ei viihdy kotona!

      Montako päivää ehti Martina olla kotona ennen kuin oli taas menossa. Tällä kertaa sentään koira mukanaan mutta loput perheestä jäi taas muiden hoidet
      Kotimaiset julkkisjuorut
      369
      1695
    3. Emeka Matthew Ekperech tuomittiin raiskauksesta vankeuteen - hän on valittanut tuomiosta

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/43a4cae4-09ed-485b-b47b-ded8761c4d07 Tuomittu joutuu maksamaan myös korvauksia. Yhdynnän kohteena ollut h
      Maailman menoa
      20
      962
    4. Ähtärin pandapäätös

      Kun pandapäätöstä valmisteltiin eläinpuiston toimitusjohtajana oli Juhani Haapaniemi, hallituksen puheenjohtajana oli kaupunginhallituksen puheenjoht
      Ähtäri
      33
      950
    5. Hengaillaan

      Hengaillaan-visailuohjelmasta ei todellakaan tule suosittua ja pitkäikäistä vaan se floppaa ja komeasti karahtaa kunnolla kivikolle,tuleepahan kokeilt
      Yle
      74
      923
    6. Millon olet

      Tavannut kaivattusi viimeksi ja missä.
      Ikävä
      51
      856
    7. Joko sinä mies unohdit tämän naisen?

      Kohta nähdään varmaan taas, mutta tykkäätkö yhtään?
      Ikävä
      51
      763
    8. Mistä juttelitte

      kun näitte viimeksi?
      Ikävä
      45
      753
    9. Minkä takia sä nainen vihaat mua

      Myönnän tehneeni väärin kun en ole ottanut asiaa heti pöydälle. Katuva mies.
      Ikävä
      56
      743
    Aihe