Uskomaton ravivuosi

Anonyymi-ap

Sjöblomin uskomaton ravivuosi
Ravit Pietarsaarelaisen hevosmiehen kaksi osaomistamaa peitsaria ikäluokkiensa parhaat Amerikassa
Tiina Ruotsala

Vaikka pietarsaarelaiset isä ja poika, Svante ja Matts Sjöblom sulkivat oman ratatallin oven Pännäisissä viisi vuotta sitten, poika jatkaa harrastusta menestyksekkäästi ulkomailla. Matts Sjöblomin osaomistamat hevoset Pebble Beach ja Volume Eight palkitaan vuoden 2022 ikäluokkiensa parhaina peitsareiden Dan Patch Awardissa Amerikassa. Palkinnot jaetaan 19. helmikuuta Rosen Shingle Creek-hotellissa pidettävässä Dan Patch Awards gaalassa Floridan Orlandossa.
Pebble Beach äänestettiin kolmivuotiaiden oriiden ja ruunien parhaaksi ja Volume Eight kaksivuotiaiden oriiden ja ruunien parhaaksi. On poikkeuksellista, että kaksi ikäluokkiensa parhaista on suomalaisen osaomistama! Hevosista Pebble Beachin kauden ansiot nousivat yli 1,3 miljoonaan dollariin. Nyt ori on syndikoitu siitosoriiksi eikä se enää kilpaile.

Matts Sjöblomilla on osakkuushevosia lähes parikymmentä, joista valtaosa Amerikassa sekä muutama Suomessa ja Ruotsissa. Palkituilla peitsareilla on muutakin suomalaista kuin osaomistaja. Hevosia valmentaneen australialaisen Noel Daleyn tallilla työskentelevät hoitajina suomalaiset Sonja Booth ja Laura Pohjola.

Matts Sjöblomin kausi 2022 Amerikassa hevosten osaomistajana on vailla vertaa.
USA:ssa hevoskilpailutoimittajien järjestö jakaa vuoden lopussa ikäluokkiensa ja sukupuoltensa parhaille kärryhevosille palkinnon, joka kantaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kilpailleen peitsariori Dan Patchin nimeä. Harvoin kaksi palkintoa on mennyt samalle omistajalle, vielä harvinaisempaa on, että osaomistaja on Euroopasta.

Svante Sjöblom kertoi Keskipohjanmaan haastattelussa (16.7.2022) seuraavansa netin kautta Suomen ja Ruotsin raveja sekä poikansa kimppahevosten menestystä niin Euroopassa kuin Amerikassa.

Matts Sjöblom totesi puolestaan, että Kuninkuusravit, Halsuan Miljoonaravit ja Jaakon Ravit ovat käyntilistalla joka vuosi. Hän kokee, että kaikista tuntemistaan ravimaista Suomessa on niin yleisöllä kuin omistajilla läheisin suhde itse hevoseen ja erityisesti suomenhevoseen.

0

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jetin syöksy saanut lisää vauhtia

        Huh huh - uusimmat uutiset viittaa siihen aika vahvasti, että nyt mennään lujaa kyytiä kohti pohjaa! Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jospa sieltä viel
        Kotimaiset julkkisjuorut
        50
        2107
      2. Nainen tuutko mun vaimoksi

        Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
        Ikävä
        77
        1282
      3. Hyvää iltaa

        Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
        Ikävä
        88
        843
      4. Uusi viihdesarja-tietovisa Hengaillaan sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit?

        Ylen uusi Hengaillaan starttasi lauantaina. Jenni Poikelus juonsi ja Riku Rantala tuomaroi. Ohjelma sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit
        Tv-sarjat
        43
        789
      5. Mulla on ikävä sinua

        Kun oli edes joku yhteys. Nyt ei ole enää mitään, ja tuskin tulee koskaan olemaan. Katsoin kuvaasi ja tulin niin iloiseksi, mutta samalla haikeaksi.
        Ikävä
        25
        749
      6. Suomi kuihtuu ilman maahanmuuttoa

        Aika pahan laittoi Iltalehti persuille :-D https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/87de288c-7c6f-4ed3-b81c-72bea585649a
        Maailman menoa
        344
        694
      7. Ikuisuusaihe yön pimeiden tuntien mausteeksi

        Kuka nyt sitten on koijannut, ketä ja miten, se on aina hyvä debatin paikka. Ei ne miehetkään puhtaita pulmusia tuolla saralla ole, siksi kummeksuttaa
        Sinkut
        166
        686
      8. Törmäsin lauseeseen

        "Kun ihmiset tietävät tehneensä sinulle väärin, he välttelevät sinua". Taitaa olla totuuden siemen.
        Ikävä
        61
        643
      9. Suomalaisen koulun alamäki alkoi ministeri Vikkusen aikana

        konsulentit hyppäsivät pöydällä ja meno jatkui Graham-Laasosen aikana, kun kokoomus halpuutti suomalaista koulutusjärjestelmää parhaansa mukaan. Nyt t
        Perussuomalaiset
        58
        591
      10. Montako askelta olisi pitänyt ottaa

        että olisit voinut suudella kaivattuasi? Mulla 2-3.
        Ikävä
        41
        575
      Aihe