Valotulitus

Olipa melkoinen lätsähdys! Odotin jotain näyttävämpää. Linnanpuistoon oli huijattu puoli Hämeenlinnaan tuijottamaan muutamaa valoviirua. Liikennekaaos lähikaduilla oli aivan ennennäkemätön, ja poliisia olisi tarvittu ohjailemaan liikennettä.
23828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olisit mennyt näyttävämpää paikkaan vaikka Pariisiin. Suomessa ei kannata odotella mahdottomia jos käyttää järkeä. Hieno tilaisuus !

Äänestä

Heheh.

Äänestä

Anna kun arvaan.
Syy oli tietysti pääministerin?

Äänestä

Jos tarkoitus oli mennä arvostelemaan tapahtumaa niin lähtökohta oli älytön. Olimme perheen kanssa yhdessä nauttimassa tapahtumasta.

Äänestä
  • Ei ollut kyllä oikein minkäännäköinen.

    Äänestä

  • Nautittelo etukäteen jotain miestä/naista väkevämpää?

    Äänestä

  • Olipa nautittavaa kastella jalkansa siellä puiston sohjoisessa lumihangessa ja saada kaupanpäällisiksi flunssan oireet. Äkkiä kotio juomaan kuumaa glögiä ja haistattaan pitkät tollaselle valotulitukselle. Paljon komeempi ilotulitus näkyi myöhemmin omasta ikkunasta, kun naapurit oli satsanneet varmaan satoja euroja raketteihin. Kiitos heille sitä. Oli viimeinen kerta kun läksin katsoon mitään kaupungin valospektaakkelia. Naurattaa vieläkin se höynäytetty kansan paljous linnanpuistossa, ite muitten mukana. Sai olla viimeinen kerta!

    Äänestä

Mikähän järki tulla autolla. Suksetkin on olemassa ja helikopterit.

Äänestä

Kukahan tuonkin lätsähdyksen maksoi? Kaupunki eli mekö? Hyi hitto, ei enää ikinä tuollaista humpuukia!

Äänestä

Oli kyllä ihan ylimainostettu "tapahtuma". Nauttiko joku tuosta?

Äänestä

Kaikkea ne ihmiset meneekin tuijottamaan. Tietysti ylimainostetaan ja hehkutetaan, että saadaan porukkaa paikalle, ettei turhaan vilkutella valoja.

Äänestä

Ihan mitäänsanomaton esitys. Sitä paitsi ei edes kunnolla näkynyt mitään valoja, joku vihree ja punanen vaihteli linnan seinissä ja taustalla minuutin verran jotakin englanninkielistä pölötystä, josta ei saanut mitään selvää. Lopettakaa tommoset naurettavat "showt". Ketään tuskin sävähdytti.

Äänestä
  • Onko sinulla aina paha olla? Loistava tapahtuma.

    Äänestä

Eipä ollut Helsingissäkään kummoista, kun ilotulitus peruttiin. Muutama valonheitin ja viedeotaulujen grafiikat. Telkkari kuvasi vaan humalaisten raketteja yleisön keskellä.

Äänestä

Valojen järjestäjä niin kehui aamun HäSassa, ettei muka yhtään negatiivista palautetta ole tullut. Valetta, viimeksi aamun lehden tekstareista luin yhden ja lehden uutisessa toisaalla kerrottiin, että liiknneruuhkat olivat hallitsemattomat ja järjestäjät olivat ilmoittaneet paikalle saapuvan n. 900 katsojaa, kun todellakin siellä oli tuhansia ihmisiä, joista osa ei nähnyt mitään ja surin osa lähti tosi pettyneinä pois.

Äänestä

Jos se oli kaupungin tilaama ja maksama tapahtuma, niin ei IKINÄ ENÄÄ mitään noin turhanpäiväistä ja veronmaksajien rahat talteen.

Äänestä

Persutko sen järjesti? No pitihän se arvata.

Äänestä

Ilmaista valohoitoa pitihän sen arvata että hämäläiset lähtee sankoin joukoin.

Äänestä

Ihmettelen miksei näissä valojutuissa käytetä järveä ja jääpintaa hyväksi. Vaikka drooneilla valonlähteitä yläilmoihin ja sitten kaikkea sateenkaarijuttuja jotka heijastavat moniarvoista yhteiskuntaa transuineen, homoineen ja muine sellaisine jotka kärsivät miesvankilassa kuten vaikka Michael penttilä :(

Äänestä
  • Kaipaatko -hboy esiintymisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kaipaatko -hboy esiintymisiä?

    Puuhasteluja joihin on varaa silloin kun kehitellään oikein kovasti. Jos tästä järjestetään kansanäänestys että saako tapahtuma jatkoa ja kerrotaan kustannukset sun muut kulut niin mitäpä veikkaatte....onko jatkossa. Vai onko jokaisen kansalaisen vaan mentävä ihan itse taskulampun kanssa valaisemaan seiniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kaipaatko -hboy esiintymisiä?

    Ei Michael ole h-boy vaan nainen. Haluatko vankilaan mielipiteesi vuosi oi transufoobikko?

    Äänestä

Oli lyllä todella huonosti järjestetty ja mitäänsanomaton. Lapset oli ihan ihmeissääm, että tätäkö me tultiin katsomaan :D Onneksi oli viekä ilotulitteita lidlin edessä myynnissä, haettiin sieltä kasa itsellemme, jäi niin kusetettu olo valoshowsta, että oli pakko hakea lapsille jotain hauskaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olipa melkoinen lätsähdys! Odotin jotain näyttävämpää. Linnanpuistoon oli huijattu puoli Hämeenlinnaan tuijottamaan muutamaa valoviirua. Liikennekaaos lähikaduilla oli aivan ennennäkemätön, ja poliisia olisi tarvittu ohjailemaan liikennettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu