Sara Sieppi - itsekeskeisyyden synonyymi?

Anonyymi-ap

Ei siinä vielä mitään että hän poistaa Instagramistaan kaikki ne asiallisetkin kommentit , joissa häntä ei ylistetä kuningattareksi ja kauniiksi sydämien ja tulenlieskahymiöiden kera. Toisaalta hyvinkin rasvaiset kommentit saavat jäädä jos niiden höysteenä on tarpeeksi imartelevia hymiöitä.

Ei sekään vielä mitään ettei hän näytä vastaavan noille innostuneille faneilleen ja seuraajilleen elleivät sitten kysymykset kohdistu suoraan juuri sillä hetkellä hänen mainostamaansa tuotteeseen, toisin sanoen jolloin hän voi muuttaa vastaamisesta aiheutuneen vaivan rahaksi.

Mutta sitä hieman ihmettelen ettei hän vaivautunut millään lailla toivottamaan hyvää joulua näille seuraajilleen muiden ns Instavaikuttajien tapaan. Nämähän ovat kuitenkin ovat mahdollistaneet ja rahoittaneet hänen nykyisen elämäntyylinsä. Yksi osoitus ylimielisyydestä ja kenties myös huonosta kotikasvatuksesta?

jäin odottamaan jonkinlaista on hyvän uuden vuoden toivotusta mutta sitäkään ei kuulunut, ainoastaan kuva shampanjapullosta ja maininta että käsillä ovat vuoden viimeiset minuutit.

Ainoa mikä puuttui kuvasta oli luksuslaukku ja maininta hotellihuoneen hinnasta josta voinee päätellä että Siepin pää on mennyt Afrikan helteessä täysin sekaisin. Tai kenties hotellit ovat kehittyneeseen makuun niin vaatimattomia ettei hän kehtaa hintojakaan edes mainita? Ainakin hän tuntui väheksyvän kovasti erästä savannilla sijaitsevaa hotellia , ilmeisesti ajattelematta hetkeäkään minkälaista ylellisyyttä on esimerkiksi ikioma uima-allas keskellä rutikuivaa savannia. Mutta onneksi hän kantaa tuota luksuslaukkua mukanaan niin safarilla kuin muuallakin: siellä köyhässä maassa on niin mukavaa briljeerata rikkauksillaan kun osaavat ehkä arvostaa paremmin kuin täällä vauraammassa Suomessa , jossa feikkimarmoriseinät ja kullatut maustemyllyt eivät herättäneetkään varauksetonta ihastuksen kohinaa.

Vai liekö mustamakkara alkanut maistua jo happamalta parempiin herkkuihin tottuneesta?

Itse kiteytän uudenvuoden toivotukset niin tälle ylimieliselle ja itserakkaalle ökyprinsessalle kahteen vanhaan sananlaskuun:

Mikä laulaen tulee se viheltäen menee

ja

ylpeys käy lankeemuksen edellä .

Alamäki jo alkanut.

Jonkinlainen lankeemus ja tason alentuminen on jonkun mielestä tapahtunut jo siinä kun lätkänpelaajat on ollut pakko vaihtaa pallonpotkijoihin (saatan erehtyä mutta muistelisin, että jokin vuosi takaperin Sieppi ei puhunut kovinkaan mukavaan sävyyn näistä pallon perässä juoksijoista).

Asuntokaupasta taisi tulla melkoisesti takkiin. Balilaisia ylihinnoiteltuja tuotteita kauppaava yritys ei kannattanut eikä Semihimallakaan taida kovin hyvin mennä loistavasta liikevaihdosta huolimatta. Siepin omahyväinen asenne on (hänen oman kertomansa mukaan) karkoittanut asiakkaita, vaikka tässäkin Siepin mukaan vikaa oli ainoastaan vastapuolessa kun ei kelpuuttanut Siepin tekemiä mainoksia. Suomen Asiakastiedon riskimittarin mukaan taas Semihima on luokiteltu ”erittäin suuren riskin” yritykseksi. Lisäksi perintämittarin mukaan yrityksen perinnän onnistumisennustetta kuvaillaan erittäin huonoksi. Siepin yritykseltä löytyy myös kaksi maksuhäiriömerkintää viime vuodelta , summiltaan 1259 ja 227 euroa. Kyse on perintäfirman trattaprotestista. Ei kovin viisasta bisnestoimintaa ja taas yksi näyte ylimielisestä asenteesta : tällaiset pikkuasiat samoin kuin ennakkoverojenmaksu tai tullisäännökset kuten ei myöskään liikennesäännöt tai ulkoministeriön tai thl:n suositukset eivät Siepin mielestä taida koskea häntä.

Mielenkiinnolla sitä lopullista mahalaskua odotellen, sillä kuplilla on tapana ennen pitkää poksahdella rikki..

66

1612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tuu kauaa menestyyn tolla asenteella kun ikää tulee ja kiloja kerääntyy. Jo nyt huomas että joutuu todella paljon käyttään meikkiä ja filttereitä ja kuvankäsittelyä että näyttäis edes joltakin. Siks kai on nyt niin kiire löytään mies ettei pidä rimaa edes korkellla kunhan joku miehenkuvatus vaan huolisi

      • Anonyymi

        No ei tuo sometus ketään kanna. Sanoohan sen järkikin. En ymmärrä edes sitä, että jotkut seuraakin vielä noita, joilla ei ole edes mitään annettavaa vaan pelkkiä kuplia. Naisia pidetään jo nyt tyhminä ja nuo vaan lisää sitä mielikuvaa. Kai se seuraavaksi itkee jossain naisten lehdessä, kun"kkaikki haukkuu". Julkisuudessa on pysyttävä etelän-, kaukomatkojen ja valkoisten sohvien kanssa hinnalla millä hyvänsä. Eihän tuokaan pimu edes töitä tee, sugardaddytkö kustantaa?


    • Anonyymi

      Martinasta tuli vastaan vuosien takaa hyvin samantyyppinen aloitus. Yhtä pitkäkin ja siinä oli aluksi jotenkin niin että ei siinä että Martina mitenkään kiinnostais mutta... ja en ole sen elämää paljon seurannut jne. jne.

      • Anonyymi

        Kukakohan se siellä taas kääntämässä joka ikistä aihetta keskusteluksi Martinasta. Ah se kaukorakkaus😍


    • Anonyymi

      En oikein tiedä onko Sara itsekeskeinen eli hyvin itsekäs, ajattelematon, huonokäytöksinen, vai hieman yksinkertainen.
      Luxuslaukkujen ja merkkitavaroiden kanssa pröystäily Afrikassa ainakin on tyhmää ja jopa vaarallista. Sama se vaikka itsensä tahallaan vaarantaa, mutta hän vaarantaa myös seuralaisensa siinä sivussa.
      Maailmassa on monia maita joissa kannattaa pitää ns. matalaa profiilia, ja ne asiat selviävät kyllä nopeasti googlaamalla ennen matkaa.

      Saran mainoskuviin liittyen toivon hänen nyt vihdoin uudistavan tyyliään. Turhauttavaa katsottavaa kuvat jotka vuodesta toiseen toistavat samaa kaavaa samoilla kuvakulmilla, ja ilmeillä. Toinen vaihto-ehto hänelle keskittyä vain niihin miehille suunnattuihin permo-pornokuviin. Toki hän niilläkin seuraajia saa pidettyä.

    • Anonyymi

      Tilanne- ja tyylitaju puuttuvat täysin. Pissi on noussut pahasti päähän ja maailman naisen elkeet ovat vain päälle liimattua ja sieltä alta pilkistää kouluja käymätön ja sivistymätön maalaistyttö.

      • Anonyymi

        Olen jo vuosia sitten todennut Siepin hyvin yksinkertaiseksi, enkä erehtynyt. 🤡


    • Anonyymi

      Viimeisimmässä kuvassa ylpeänä poseeraa usein merkkilogoin varustetun Balenciaga -laukun kanssa siitä huolimatta, että Balenciaga on tällä hetkellä aivan valtavassa kohussa lapsia pornografisoineen mainoskampanjansa vuoksi. Jopa Kim Kardashian joutui antamaan damage control haastattelun aiheesta.

      • Anonyymi

        Ei Soeppi tuollaisesta välitä .Tuskin on tietoinen koko asiasta. pääasia että saa komeilla laukkujensa kanssa. kaikista Tärkeintä on että niissä on tarpeeksi suuret logot että tyhmempikin sen huomaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Soeppi tuollaisesta välitä .Tuskin on tietoinen koko asiasta. pääasia että saa komeilla laukkujensa kanssa. kaikista Tärkeintä on että niissä on tarpeeksi suuret logot että tyhmempikin sen huomaa.

        Luuletko että Sara aivan vahingossa tai tietämättään on valinnut kuvaan juuri Balenciagan laukun? Kyllä takana on kylmää laskelmallisuutta kun Sara ajatteli että juuri tämä laukku takaa hänellle taas uutta lööppijulkisuutta.


    • Anonyymi

      Voidaanko tästä vetää se johtopäätös että Sara ei paheksu lapsipornografiaa /sen käyttöä mainonnassa kun noin avoimesti liputtaa Balenciagan puolesta? Voidaanko jopa mennä niin pitkälle, että hän ei pistä pahakseen vaikka nuo kyseenalaiset asiat valjastettaisiin myös hänen omien tarkoitusperiensä hyväksi? Pääasia on se, että
      julkisuutta tulee, otsikoihin päästään ja rahavirta Saran pussiin jatkuu katkeamattomana. Voihan sitten jossakin välissä taas kovan rummutuksen myötä ja krokotiilinkyyneleitä vuodattaen heittää pari lanttia johonkin nenäpäiväkeräykseen.

      • Anonyymi

        Jep


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep

        Ei tee raha onnelliseksi, muttei näköjään viisaammaksikaan. 🤡


      • Anonyymi

        Paljon mahdollista, etteivät nämä ikävät tosielämän uutiset maailmasta tavoita minäminä-ihmisiä, joten ei ole Sarakaan kuullut asiasta, vielä.
        Kunhan joku kertoo, tai juorulehti ottaa häneen yhteyttä, niin saamme kunnon itkuvuodatuksen. Syyllinen löytyy ikävistä moraalinvartijoista, Saran kovista työkiireistä, ja puolustuksena se, että kyllä muutkin käyttävät edelleen tätä merkkiä.
        Lisäksi hän muistaa mainita, ettei ole koskaan nähnytkään lapsipornoa, joten sekin todistaa hänen viattomuuttaan.


    • Anonyymi

      No kauan se kesti ennen kuin prinsessa Sieppi alkoi taas narinansa ja valituksensa .Taitaa olla vika enemmän siinä että hän ei ole perehtynyt etukäteen matkakohteeseen kuin missään muussa .Ainiin mutta sehän valitti jo siitä yhdestä hotellistakin joka ei kuulemma ollu 200 euron arvoinen... nyt kannattais neidin pitää mölyt masussa ettei pian pallonpotkija löydä mukavampaa mammaa ja sen jälkeen voi olla mahdollisuudet miesten suhteen menneet, sillä kelle enää kelpaisi

    • Anonyymi

      Minusta on omituista, että Sieppi poseeraa Balenciagan laukun kanssa. Eikö hän tiedä, vai eikö hän välitä?

      Se kampanja oli karsea. Ovatko ihan terveitä päästään nämä suunnittelijat, jotka pukevat lasten leluja BDSM -asusteisiin ja laittaa lapset poseeraamaan niiden kanssa? Kyllä se vaan on koko yhteisön ja etenkin niiden velvollisuus, joilla vaikutusvaltaa on, sanoa, ettei tämmöinen ole hyväksyttävää eikä ole ok. Pahat ihmiset aina koettelee rajoja, niin se vaan menee. Mikään lapsiin kohdistuva pornografinen materiaali ei ole ok.

    • Anonyymi

      Voin vaikka lyödä vetoa että poseeraaminen nimenomaa Balenciagan laukun kanssa oli saralta tarkkkaan harkittu veto. Hänellähän olisi ollut valita vaikka mikä luksuslaukku tahansa mutta silti hän valitsi juuri kohutun balenciagan? Miksi?

      Sara ei varmasti seuraa uutisia mutta seuraa haukkana muotitalojen tapahtumia joten hän oli aivan varmasti selvillä tästä kohusta ja halusi vain saada oman siivunsa syntyneestä kohusta ja huomiosta. Julkisuuden tavoittelussa kun kaikki keinot ovat sallittuja ja huonon julkisuuden voi aina kääntää rahaksi sopivasti uhriutumalla ja vakuuttelemallla että ei ollut tietoinen koko asiasta.

    • Anonyymi

      Hän kaverineen joutui huijatuksi. Maksettua majoitusta ei ollutkaan. Arveli saavansa ison puhelinlaskun selvitellessään asiaa.

      Kummeksun kun kaverihan hänellä on maailmankansalainen ja kieliä osaa, niin miksi kaveri ei hoitanut asiaa puhelimellaan, kuten herrasmiehet tekee ?
      Lisäksi Sara mainitsi, että kaikilla ei välttis oo rahaa maksaa uutta majoitusta.

      Ei sillä kaverilla kai sit oo, kun tuokin on Saran kukkarosta maksettava.

      Tuli hieman siipeilyn maku, kun Sara maksaa ja hoitaa vaan.

      • Anonyymi

        Eikös nää sokerimammat yleensä maksa kaikki lelupoikiensa kulut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös nää sokerimammat yleensä maksa kaikki lelupoikiensa kulut?

        Sellaisen kuvan sain kieltämättä.


      • Anonyymi

        No ehkä Saralla on varaa ylläpitää rakastajaa? On kyllä omituista julkisesti kitistä jostain 200€ majoituksesta ja 100€ puhelinlaskusta, kun ollaan saatu lukea niin monesti jo Saran huimista tuloista ja vähintään yhtä hulppeista menoista. Sarahan osti kertomansa mukaan mökinkin edes koko paikkaa näkemättä. Mutta sitten joku puhelinlasku on ongelma?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ehkä Saralla on varaa ylläpitää rakastajaa? On kyllä omituista julkisesti kitistä jostain 200€ majoituksesta ja 100€ puhelinlaskusta, kun ollaan saatu lukea niin monesti jo Saran huimista tuloista ja vähintään yhtä hulppeista menoista. Sarahan osti kertomansa mukaan mökinkin edes koko paikkaa näkemättä. Mutta sitten joku puhelinlasku on ongelma?

        Saran tyylisten ihmisten täytyy aina saada valittaa jostakin ja kiukutella silkasta kiukuttelemisen ilosta.

        mutta sitä tässä kuviossa ihmettelen että mikä ihmeen kiire Saralla oli julistaa ja julkistaa Pyry poikaystäväkseen. Pyry sen sijaan on ollit fiksumpi ja ei ole lausunut puolikasta sanaa sarasta. olisi ollut vaan sarakin asiasta hissukseen niin kukaan ei olisi tiennyt mitään ja suhde olisi saanut kehittyä rauhassa. Jos ja kun suhde päättyy niin hän taas pistää kaiken mediajulkisuuden syyksi .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saran tyylisten ihmisten täytyy aina saada valittaa jostakin ja kiukutella silkasta kiukuttelemisen ilosta.

        mutta sitä tässä kuviossa ihmettelen että mikä ihmeen kiire Saralla oli julistaa ja julkistaa Pyry poikaystäväkseen. Pyry sen sijaan on ollit fiksumpi ja ei ole lausunut puolikasta sanaa sarasta. olisi ollut vaan sarakin asiasta hissukseen niin kukaan ei olisi tiennyt mitään ja suhde olisi saanut kehittyä rauhassa. Jos ja kun suhde päättyy niin hän taas pistää kaiken mediajulkisuuden syyksi .

        Ehkä Saran kiire julkistaa poikaystävä johtui yleisestä ihmettelystä miten hän vain sinkkuna elää, ja naisystäviensä kanssa matkustelee ja juhlii näyttävästi.


    • Anonyymi

      Aika epäsuhtainen pariskunta minusta , poitsu on reilusti nuorempi ja mammansa rinnalla kuin hontelo kusiluikku, mamma taas niissä otoksissa joita ei ole päässyt itse käsittelemään, jos ei nyt lihava niin ainakin parikymmentä kiloa painavampi tuhti matami ja reilusti ikäistään vanhemman näköinen. Jotenkin humoristisen näköisiä tuollaiset kombot joissa mies on laiha ja nainen huomattavasti paremmassa lihassa

      • Anonyymi

        Sara leikkii prinsessaa ja odottaa sen mukaista kohtelua kaikilta ja kaikkialla. Jos ei tarpeeksi huomata ja passata, niin nirppanokka valittaa heti. Naurettavan nolo tyrkky! 🤡


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sara leikkii prinsessaa ja odottaa sen mukaista kohtelua kaikilta ja kaikkialla. Jos ei tarpeeksi huomata ja passata, niin nirppanokka valittaa heti. Naurettavan nolo tyrkky! 🤡

        Olin jotenkin toivonut, että tämä mies jollain tavalla tasoittaisi Saran särmiä vähäsen ja Afrikka avartaisi maailmankuvaa, mutta kenties ei sittenkään?

        Jotenkin näistä somettajista tulee aina välillä väkisinkin sellainen viba, että onko se hyvä juttu laisinkaan ihmisen kasvulle ja kehitykselle saada noin paljon niin vähällä vaivalla?

        Eikä Sara ole suinkaan ainoa lajissaan. Luin eilen lehtijuttua tästä fitnessvaikuttaja Pernilla Böckermannista, joka on kanssa rikastunut somella. Hänkin korostaa, miten tekee niin paljon töitä, kuten nämä kaikki. Ja miten joka päivälle on tehtävälista. Jutussa oli kuva näistä tehtävälistoista ja siellä luki päivälle tyyliin "treeni", "ruoka", "leffa" eikä muuta, eli asioita, jotka on tavan tallaajalle ihan perussettiä, tai vapaa-ajan vietettä töiden ja velvollisuuksien ohella. Toki siinä on lisäksi oman itsen kuvaaminen ja postaaminen someen.

        Siis kuvittelevatko nämä somettajat, jotka eivät ole koskaan hankkineet kunnon koulutusta millekään alalle, tai olleet missään vaativissa hommissa töissä, että tuo on oikeasti jotain vaativaa? Sarakin kertoi lehdissä, miten oli burnoutin partaalla, vaikka panostus kuviin (esim. kuvattavien vaatteiden silittäminen, taustat, kuvakulmat, laatu, valaistus jne.) on vähän sinnepäin eikä ikinä menisi läpi missään oikeassa mainostoimistossa työskentelevältä kuvaajalta?


    • Anonyymi

      Todellakin, aika epäsuhta pari. Tuolla varmaan luullaan, että poika on ns. ostettu poika matkan ratoksi. Ja hei Sara, Kapkaupungissa on paljon muutakin kuin se iänikuinen beach, joille aina suuntaat lomilla ensimmäiseksi.

      • Anonyymi

        Saran jutut on aika huvittavia. Vähän jo säälittää, kun joutuu tipahtamaan maan tasalle.
        Ei tuo prinsessaleikki enää kauan kestä. 🤡


    • Anonyymi

      Nyt lomalla Ahrikassa Kapkaupungissa eii majoitusta ollutkaan. 🤭😂🤣 Voi voi Sara ei todellakaan nuku muuta kuin viiden tähden hotellissa. Siinä pallon pelaaja on saanut tuta neidin pahan mielen. ⚽️🙈

      • Anonyymi

        Ihmeen kauan on tuota nirppanokkaa jo sietänytkin. En usko, että on mukavaa matkaseuraa.


      • Anonyymi

        Hehän löysivät varsinaisen huippuhotellin menetetyn tilalle! Siellä nyt varmasti palvelu pelaa, ja saamme hienoja kuvia.
        Tutustuukohan Sara koskaan missään maassa itse siihen maahan, ruokaan, tapoihin, elämiseen, ja ihmisiin siellä? Vai onko vain uima-allasta, rantaa, hotellia, palvelun tasoa, ja ennenkaikkea omia kuvia ja omien tarpeiden tyydyttämistä?
        Näistä hän ei ainakaan ole kertoillut, muistaakseni. Kansainväliset hotellit, ja turistikohteet kun ympäri maailmaa ovat melko samanlaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehän löysivät varsinaisen huippuhotellin menetetyn tilalle! Siellä nyt varmasti palvelu pelaa, ja saamme hienoja kuvia.
        Tutustuukohan Sara koskaan missään maassa itse siihen maahan, ruokaan, tapoihin, elämiseen, ja ihmisiin siellä? Vai onko vain uima-allasta, rantaa, hotellia, palvelun tasoa, ja ennenkaikkea omia kuvia ja omien tarpeiden tyydyttämistä?
        Näistä hän ei ainakaan ole kertoillut, muistaakseni. Kansainväliset hotellit, ja turistikohteet kun ympäri maailmaa ovat melko samanlaisia.

        Jokin vuosi sitten Sara oli muutaman vaikuttajakollegansa kanssa kutsuttuna , oliko se Turkkiin vai Thaimaahan , enenää muista, valtiollisen matkailuviranomaisen vieraiksi. Kutsuvieraille on järjestetty joku tilaisuus matkailusta ja luonnonsuojelusta ym ja kaikki muut julkaisivat päivityksissään tai storeissaan ainakin hieman tilaisuudesta mutta Sara kuvasi ainoastaan rantaa, ruokaa ja itseään.

        Jotakin kertoo myös se , että Afrikan matkansa safariosuuden eläimineen sara kuittaa vain muutamalla kuvalla (mukana tietysti kuva siitä tarkeimmästä eli Balenciagasta) ja innottomalla maininnalla ja eksoottisen majoituksen savannillla laimeasti "aika perus, ei ole 200 euron arvoinen" mutta viinimaistiaisista hän hehkuttaa monin kuvin ja sanoin aivan haltioissaan. Näin ne asiat pistetään arvojärjestyksern!


    • Anonyymi

      Voi noita sometähtösiä, ei mitään muuta elämässä kuin oman naaman ja kehon kuvaaminen ja tykkäysten kerjääminen, arvostellahan ei saa, vaikka rinnat pursuaisivat kuin löllö pullataikina avoinaisista kaula-aukoista koko kansan nähtäväksi, ei mikään kaunis näky. Somesta (ig) on tullut joka naisen oma blayboy-lehti sillä erolla että ig:ssa ei ole laatukriteereitä.

      • Anonyymi

        Ei yllätä! Sieppi on kuuluisa itserakkaudestaan ja yksinkertaisuudestaan.


    • Anonyymi

      voipi olla itserakas ja pinnallinen mutta minäpä olen saanut suuhoitoa häneltä

      • Anonyymi

        Luuletko olevasi ainoa? 😝


    • Anonyymi

      Mainostaa viininlitkuttelua. On ihan geeniperimää ja toinen puoli ympäristön vaikutusta. Tällä tavoin putkahtaa viininaamoja.

      • Anonyymi

        Pikku Sarasta on hienoa juoda viiniä, kaikki pitää olla aina hienoa prinsessalle. 😝


      • Anonyymi

        Kiva että edes joku asia saa tuon ikuisen hapannaama narisijan vähän näyttämään muutakin ilmettä.


    • Anonyymi

      Mutta tapahtui arvokkaalle merkkilaukulle? Ei näy kuvissa kuin joku täysin merkitön hapsukassi! Miten edes kehtaa kulkea moisen halpapussin kanssa? Melkein kuin marketin muovikassin kanssa kulkisi merkkitietoinen äveriäs somevaikuttaja.
      Lukeeko hän kenties näitä palstakirjoituksia, tai peräti juorulehden juttuja?
      Laittoiko joku joka on Suomessa näitä lukenut, viestiä Saralle, ettei nyt mene merkkilaukulla mainostaminen ihan putkeen?

    • Anonyymi

      Ei mene nyt hyvin siepillä...

      Balenciaga -kuva oli paitsi täysi huti myös osoitus siepon arvostelukyvyttömyydestä, täydellisestä tilannetajun puutteesta ja ennnen kaikkea tyhmyydestä. Lisäksi ura on alkanut alamäkensä ja vauhti tulee vain kiihtymään sitä mukaa kun vuosia ja kiloja karttuu ja nuoremmat, nätimmät ja taitavammat menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Saran mieltymys roskaruokiin näkyy paitsi siinä, että aiheutuneiden tuhojen piiloonmeikkaamiseen ja kuvien jälkikäsittelyyn menee aina vain enemmän aikaa. Silti kuvien tykkäysmääärät ja kommentit ovat romahtaneet myös niissä kuvissa, joissa riippparit pursuavat kaksi numeroa liian ahtaista topeista ja sieppi toistaa ikuista maneeriaan, tunkee kätensä hiuslisäkkeisiinsä ja tavoittelee hekumallista katsetta tyhjiin silmiinsä. Hodarit ovat tietysti tehneet osansa mutta suurin syy lienee myös viime aikojen makumieltymysten muutos, joka on saanut hänet ylenkatsomaan kotimaisia kunnon napsahtelevia nakkeja ja tunkemaan sämpyläänsä vähän toisenlaista kyrsää....

      • Anonyymi

        Saralla on liian suuret luulot itsestään, olleet jo kauan. Ei hyvältä tulevaisuus näytä tällä höppänällä.


      • Anonyymi

        Seuraajia saa kyllä lisää sen kun käy "kaupassa."
        Odotellaan Suomeen paluuta, niin saamme varmasti kuvat, jossa paita napaan asti auki, silmissä lapsenomainen viaton katse, ja säälinkerjäys valitus ihmisten ilkeydestä koskien Saran ikimuistoista matkaa, ja merkkilaukkukohua, johon Sara on täysin viaton.
        Miehet tykkäävät ainakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraajia saa kyllä lisää sen kun käy "kaupassa."
        Odotellaan Suomeen paluuta, niin saamme varmasti kuvat, jossa paita napaan asti auki, silmissä lapsenomainen viaton katse, ja säälinkerjäys valitus ihmisten ilkeydestä koskien Saran ikimuistoista matkaa, ja merkkilaukkukohua, johon Sara on täysin viaton.
        Miehet tykkäävät ainakin.

        Mitä enemmän paljasta pintaa näkyville, sitä suuremmat kannatusluvut selvästi, joten kyllä kannattaa vähentää vaatteita, kannattaa myös vähän aina itkaista pääsee lehtien sivuille ja pysyy pinnalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä enemmän paljasta pintaa näkyville, sitä suuremmat kannatusluvut selvästi, joten kyllä kannattaa vähentää vaatteita, kannattaa myös vähän aina itkaista pääsee lehtien sivuille ja pysyy pinnalla.

        Kyllä saaralla itkunaiheita tulee riittämään!


      • Anonyymi

        Ei voi myös olla mitenkään terveellistä litkiä kokista joka hemmetin ruoan kanssa, riippumatta ravintolassa. Muistan sen kerran, kun Sieppo oli jonkun tyrkky-ystävänsä kanssa Italiassa ja siellä hienossa ravintolassa joi kokista 😂. Tyylitö, sivistymätön tyrkky. Muidut muuten kulkivat sitä paitsi Milanon kaduilla sellaisissa rytkyissä, joita italialaiset naiset käyttävät ainoastaan rannalla.


    • Anonyymi

      Pistää vähän miettimään noitten saran postausten painotukset. Safarilta ja eläimistä oli vain muutama hassu kuva ja pari innotonta lausetta (kuten "ei ollut 200 euron arvoista")mutta matkan lähestyedsä loppua ja luksuksen astuttua kuvaan sara on herännyt apatiastaan. viiden tähden hotellista hän on kuvannut huoneen joka ikisen sentin ja julkaisee uudestaan ja uudestaan samoja kuvia joita hotellin sivuiltakin saattaisi katsoa. myös ruokapöydät, viinit ja varsinkin karkkibuffet saavat aina erikoismaininnan.

      • Anonyymi

        Ne ovat Saralle tärkeitä asioita! Joku muu ( köyhä tavallinen matkaaja) voisi kiinnostua itse kohdemaasta, ja laajemmin elämästä siellä, ja ihmisistä.
        Onhan toki kiva vertailla eri maiden ja maanosien kansainvälisten hotellien herkkutarjontaa, ja palvelun tasoa, niistä aina pieniä eroja kuitenkin löytää. Samoin juomapuolesta saa vaihtelua, eikä noita viinitiloja ihan joka maasta löydä. Ainakaan tasokkaita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat Saralle tärkeitä asioita! Joku muu ( köyhä tavallinen matkaaja) voisi kiinnostua itse kohdemaasta, ja laajemmin elämästä siellä, ja ihmisistä.
        Onhan toki kiva vertailla eri maiden ja maanosien kansainvälisten hotellien herkkutarjontaa, ja palvelun tasoa, niistä aina pieniä eroja kuitenkin löytää. Samoin juomapuolesta saa vaihtelua, eikä noita viinitiloja ihan joka maasta löydä. Ainakaan tasokkaita.

        Olen melko varma, että tuo "tasokas turisti" ei tervehdi hotellien siivoojaa, eikä muutakaan henk.kuntaa, mutta valituksia tulee helposti.


    • Anonyymi

      Minusta on ilkeää kommentoida ikävästi Siepin painoa, tai tämän uuden rakkaan etnistä taustaa.

      Mutta samalla täytyy todeta, että Sieppi käy jo hieman sääliksi. Esim. nämä kitinäpostaukset, jotka osoittavat täydellistä tilannetajun ja sosiaalisen pelisilmän puutetta. Kuvitelkaa itsenne tuon miehen asemaan ja että olette kutsuneet rakkaan käymään kotimaassanne ja se kommentoi julkisesti jotain ”ei todellakaan 200€ arvoista” settiä ja valittaa jostain 100€ puhelinlaskusta jne. Nuohan on juttuja, jotka voi varmasti harmittaa, joo, mutta Sieppi nostaa ne reissun pääosaan tekemällä niistä julkiset IG postaukset satojentuhansien seuraajien kanavalleen. Eikö muuta postattavaa Afrikasta oikeasti muka ole? Mitään Namibian kulttuuriin, ihmisiin, eläimiin, ruokakulttuuriin liittyvää? Mitään positiivista?

      Sitten tuo Balenciaga kuva kohun keskellä. Ja mitä ihmettä Sieppi on oikein pukenut päälleen tuonne viinitilalle? Katsoin aluksi, että sehän on liian pieni bikiniyläosa ja rantasaronki. Joskus vähän enemmän vaatetta todella on vähän enemmän, nimenomaan mitä tulee tyylikkyyteen ja arvokkuuteen. Ei Sieppi enää ole mikään teini.

      Jokainenhan tekee tavallaan ja elää miten tahtoo, mutta nämä kömmähdykset on vähän noloja siihen nähden, miten Sieppi koristaa olevansa kovatuloinen someammattilainen.

    • Anonyymi

      Näyttävät vähän epäilyttäviltä nuo Siepin postauksien viimeaikoina saamat kommentit. Ne ovat keskenään samanlaisia, siis pelkkiä hymiöitä ja kommentoijatkin kuin yhdestä muotista valettuja: harvalla on ainuttakaan julkaisua, ei profiilia.

      Heittämällä herää epäilys että joku on käynyt ostoksilla?

      • Anonyymi

        Ostoksilla käynti ei ole uusi asia, mutta onko taas käyty "jouluostoksilla?"

        Sara tosiaan olisi voinut edes muodonvuoksi ja kohteliaisuuttaan enemmän ihastella Namibiaa, ja koko matkaa Afrikkaan poikaystävänsä ja hänen perheensä vuoksi.
        Mutta ei. Onko hän todella noin huonokäytöksinen nainen? Jos on, niin toivon todella Pyryn löytävän paremman puolisoehdokkaan ja pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostoksilla käynti ei ole uusi asia, mutta onko taas käyty "jouluostoksilla?"

        Sara tosiaan olisi voinut edes muodonvuoksi ja kohteliaisuuttaan enemmän ihastella Namibiaa, ja koko matkaa Afrikkaan poikaystävänsä ja hänen perheensä vuoksi.
        Mutta ei. Onko hän todella noin huonokäytöksinen nainen? Jos on, niin toivon todella Pyryn löytävän paremman puolisoehdokkaan ja pian.

        Itserakas,itsekäs ja yksinkertainen juntti!!
        Kuvittelee oikeasti olevansa joku, mutta oikeasti on vain typerä tyrkky. 🥳


    • Anonyymi

      Kaakamon varamissi on näköjään lukenut mitä hänen Afrikan matkastaan kirjoitellaan ja on kiirehtinyt matkan päätteeksi lisäämään IG tililleen Afrikkaa ja sen eläimiä ylistävän koosteen. Hän on myös näköjään piilottanut paheksuntaa herättäneen pikkulaukkunsa ainakin toistaiseksi, tuo teeskentelevä ja tekopyhä tyrkky.

      Jännittävää nähdä jäikö Afrikan matkasta mitään mielen pohjalle raksuttamaan vai jatkuuko entinen meno taas Suomeen päästyä.

      Vielä jännittävämpää nähdä kuinka kauan tämä sokerisuhde jatkuu ja minkä selityksen Syöppö keksii sille kun kohta on jälleen yksinään, sillä hänessähän ei koskaan ole mitään vikaa itsessään.

      • Anonyymi

        Hah hah, johan mä arvasin, että Sara seuraa itse näitä keskustelupalstoja siellä matkallaan, tai joku hänen läheisistään seuraa ja kertoo Saralle!


    • Anonyymi

      Kestää tasan niin kauan kun Saralla rahat riittää.

      Olin pitänyt Soinia jokseenkin järkevänä nuorena miehenä mutta Saran päivityksistä sai aivan toisenlaisen kuvan. Minkälainen mies kehtaa maksattaa tyttöystävällä hotelliyöpymiset ja pistää tämän vielä puhelimitse selvittämään sekaannukset hotellivarauksissa. Soini oli sentään omassa kotimaassaan ja kielitaitoinen kun taas Saran kielitaito muistetaan niistä kuuluisista Miss Maailma -kisoista jossa ei saanut tolkun sanaa suustaan.

      Ei muutakun kengänkuva takamukseen tuollaiselle tyypille: noin epätoivoiseksi ei saa ruveta vaikka kuinka biologinen kello tikittäisi eikä parempia ole heti näköpiirissä

      • Anonyymi

        Hotellisekaannus kyllä sattui Etelä-Afrikassa, ja Pyryn kotimaa on Namibia.
        Sara ja Pyry kyllä muuten ovat vastakohdat toisilleen, joten ihmeitä pitää tapahtua mikäli tuosta pitkä suhde tulee, tai peräti parisuhde.
        Kaikkien kalliiden statussymbolien perässä kulkeva nirppanokka ei jotenkin mätsää tavallisen jalkapalloilijan kanssa. Eri asia olisi joku miljoonatuloja tahkoava pelaaja, joita maailmalta kyllä löytyy. Heillä on missejä ja malleja tyttöystävinä ja vaimoina, vaikka mies useinkaan ei ulkonäöllä pääse pistesijoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hotellisekaannus kyllä sattui Etelä-Afrikassa, ja Pyryn kotimaa on Namibia.
        Sara ja Pyry kyllä muuten ovat vastakohdat toisilleen, joten ihmeitä pitää tapahtua mikäli tuosta pitkä suhde tulee, tai peräti parisuhde.
        Kaikkien kalliiden statussymbolien perässä kulkeva nirppanokka ei jotenkin mätsää tavallisen jalkapalloilijan kanssa. Eri asia olisi joku miljoonatuloja tahkoava pelaaja, joita maailmalta kyllä löytyy. Heillä on missejä ja malleja tyttöystävinä ja vaimoina, vaikka mies useinkaan ei ulkonäöllä pääse pistesijoille.

        No ei kukaan mies tule olemaan ylpeä vaimostaan, jos se on Sara Sieppi.
        Sieppi on niin yksinkertainen mököttäjä, ettei tuota kehtaisi mihinkään ihmisten ilmoille viedä. Ei pysty keskustelemaan muusta, kuin itsestään ja muutenkin käyttäytyy ylimielisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei kukaan mies tule olemaan ylpeä vaimostaan, jos se on Sara Sieppi.
        Sieppi on niin yksinkertainen mököttäjä, ettei tuota kehtaisi mihinkään ihmisten ilmoille viedä. Ei pysty keskustelemaan muusta, kuin itsestään ja muutenkin käyttäytyy ylimielisesti.

        Ei ole edustusvaimo ainesta, ei. 🤡


    • Anonyymi

      Sara Sieppi Lapin korvesta tullut,ja nyt rikkauksillaan leuhkii. Big brotherissa oli vielä niin ujo ja hiljainen.Laittoi sitten valkoiset tekohampaat,botoksia huuliin ja silikoni tissit,ja siten pääsi bimbo -julkkikseksi!

      • Anonyymi

        Joo, Big Brotherissa oli (olevinaan) niin kiltti ja ujo ja hiljainen, vaan muistatko tapahtui heti kun joku pääsi selkänsä . Se nimenomaan Sara joka puhui selän takana pahaa eikä lainkaan ollut enää kiltti ja hiljainen. Entä muistatko siinä viidakko ohjelmassa miten hän ilmeili satu silvon selän takana? Sara sieppi on paitsi teeskentelijä myös todella ilkeä, katkera ja kiero ihminen, jonka menneisyydestä ei puutu sen paremmin koulukiusaajana olemista kuin varattujen miehien salarakkaana olemista. Nämä kaksi viimeistä hän on itse kertonut haastatteluissaan, kierouden on voinut jokainen huomata hänen ohjelmistaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Big Brotherissa oli (olevinaan) niin kiltti ja ujo ja hiljainen, vaan muistatko tapahtui heti kun joku pääsi selkänsä . Se nimenomaan Sara joka puhui selän takana pahaa eikä lainkaan ollut enää kiltti ja hiljainen. Entä muistatko siinä viidakko ohjelmassa miten hän ilmeili satu silvon selän takana? Sara sieppi on paitsi teeskentelijä myös todella ilkeä, katkera ja kiero ihminen, jonka menneisyydestä ei puutu sen paremmin koulukiusaajana olemista kuin varattujen miehien salarakkaana olemista. Nämä kaksi viimeistä hän on itse kertonut haastatteluissaan, kierouden on voinut jokainen huomata hänen ohjelmistaan.

        Kohta pientä itkettää!! 😭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta pientä itkettää!! 😭

        Eikös niitä tekokyyneleitä väännetä tuossa Iholla-ohjelmassakin (ainakin se mainos ohjelmasta on karsea, tekoitkua väännetään väkisin), pellejähän nuo ovat. No mitäpä ihminen ei tekisi rahan takia ja saadakseen julkisuutta, sitten kun heistä ei tykätä tai haukutaan roskaohjelmaksi, pitää vuodattaa itkua lehtien palstoilla, miten ihmiset kiusaavat ja ovat julmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös niitä tekokyyneleitä väännetä tuossa Iholla-ohjelmassakin (ainakin se mainos ohjelmasta on karsea, tekoitkua väännetään väkisin), pellejähän nuo ovat. No mitäpä ihminen ei tekisi rahan takia ja saadakseen julkisuutta, sitten kun heistä ei tykätä tai haukutaan roskaohjelmaksi, pitää vuodattaa itkua lehtien palstoilla, miten ihmiset kiusaavat ja ovat julmia.

        Kovat on luulot itsestään näillä höppänöillä.


    • Anonyymi

      Itsekeskeisyys on tyypillistä lappalaisille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6565
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1857
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      83
      1235
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1032
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      81
      915
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      830
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      757
    Aihe