Vatsatauti

Aika rajua vatsatautia on nyt liikenteessä.Lauantaina minua varoitti yksi terveysalan nainen . Kylläpä se tulikin aika kovana tautina .....eikä ole koskaan ennen ollut
´minulla.....
mimmimum-..mi
6200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt on niin monenlaisia tauteja liikkeellä, ettei tiedä minkä on saanut.
Joissakin on päällekkäisiä oireita.

Äänestä

Meillä päin esiintynyt paljon RS-virusta, eräs kertoi sairastaneen koronan, heti perään tarttui rs-virus, sanoi ettei korona sen rinnalla tuntunut miltään.

Äänestä
  • Minulla menee päinvastoin, olen toista viikkoa koronassa, horkka-kuumevaihe on
    onneksi (toivottavasti !) ohi, muuten ei ole hääppöset oltavat. Hetkittäin voi hellittää,
    yht'äkkiä on taas kamala olo. Monenlaista oiretta kiertää ja on yht'aikaa päällä.
    Sydänoireet eivät ole helpommasta päästä eikä neurologisetkaan. Toivottavasti aamulla
    herää ajattelukykyisenä.

    Äänestä

Lapsenlapset potevat enterorokkoa. Kynnet on melkein irronneet jo.

Äänestä

On sitä kaikenlaista.
Nytkin täällä saman päivän lehdessä, että joissakin kinkuissa listeriaa ja joissakin kananmunissa salmonellaa.
No minua ne ei hipaise, sillä kinkkua en syö muutenkaan ja kananmunia en syö koskaan raakana tai puolikypsinäkään.

Sitä lentävää vatsatautia sanoivat alkaneen olla jo harvinaisen aikaisin tänä talvena, jo ennen joulua hyvästikin vaikka se yleensä alkaa vasta kevättalvella. Minulla sitä ei ole onneksi koskaan vielä ollut, mutta sanovat sen vievän joitakin ihan sairaalaan asti.

Äänestä

On aika valita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aika rajua vatsatautia on nyt liikenteessä.Lauantaina minua varoitti yksi terveysalan nainen . Kylläpä se tulikin aika kovana tautina .....eikä ole koskaan ennen ollut
´minulla.....
mimmimum-..mi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu