Meinasin ostaa UV-suojatut aurinkolasit kun aurinko paistoi niin kirkkaasti lunta vasten. Mietin Polaroidia. Tietääkö joku seuraavaa.
Onko polaroid laseissa sen vuoksi että se suojaa vanhoja silmiä vahingoittumasta vai vain mukavuutta varten, että on kivempi katsella kun ei heijasta.
Eli että ilman polarointia vanhoille silmille on vaarallisempaa olla talvella hangen ja kesällä veden äärellä. Olen niissä molemmissa paljon.
Jos suojaan silmiäni vahingoittumasta polaroidilla, maksan reilun 100sen ylimääräistä.
Jos se on vain mukavuuden vuoksi. en maksa.
Kysyin jo asiaa Instrusta, myyjä vastasi ettei tiedä kun ei ole terveyden alan ammattilainen, hän myy laseja. Kävin hiljattain silmälääkärillä, mutten tuota hoksannut kysäistä.
Vanhat silmät ja häikäisy
26
164
Vastaukset
- Anonyymi
Minäkään en tiedä, mutta netissä on paljon tietoa:
Kaikki CE-merkityt aurinkolasit suojaavat UV-säteilyltä ja häikäisyltä, vaikka niissä ei olisi polarisointia. Polarisoivat aurinkolasit poistavat normaalin häikäisyn lisäksi vaakapintojen heijastuksia, kuten vedenpinnasta, lumesta tai märästä tiestä kimpoavaa valoa. Siksi ne sopivat polarisoimattomia aurinkolaseja paremmin esimerkiksi keväthangille tai vesille.
Polarisointi lisätään aurinkolasien linsseihin polarisoivalla kalvolla, joka päästää läpi vain osan valonsäteistä. Kalvon saa niin yksi- kuin moniteholinsseihin. Polarisointi sisältyy toisinaan linssien hintaan, mutta sen voi hankkia myös lisäominaisuutena. - Anonyymi
Polarisoivat aurinkolasit ovat erityisen kätevät autoilijoille. Ne auttavat näkemään ratissa paremmin, sillä polarisointi estää heijastumia asfaltista tai kojelaudasta, parantaa kontrastia, helpottaa yksityiskohtien erottamista sekä kirkastaa värejä. Heijastumien poisto voi olla avuksi myös migreenistä kärsiville.
- Anonyymi
Tärkeintä on, että UV-suojaus on riittävä.
Jos jaksat ruksata mainokset pois tieltä ja hyppiä mainosten yli
tässä on selventävä juttu miten valitset turvalliset aurinkolasit
https://kotiliesi.fi/terveys/8-vinkkia-nain-valitset-turvalliset-aurinkolasit/ - Anonyymi
''Kaikki CE-merkityt aurinkolasit suojaavat UV-säteilyltä ja häikäisyltä, vaikka niissä ei olisi polarisointia.
Polarisoivat aurinkolasit poistavat normaalin häikäisyn lisäksi vaakapintojen heijastuksia, kuten vedenpinnasta, lumesta tai märästä tiestä kimpoavaa valoa.
Siksi ne sopivat polarisoimattomia aurinkolaseja paremmin esimerkiksi keväthangille tai vesille.'' - Anonyymi
Kiitos vastauksista. Olen lukenut netin. Eli nuo molemmat ovat mukavuutta sekä autoilussa parempaa ja tarkempaa näkyvyyttä..
Mutta silmien vahingoittumisesta jos ei polaroidia ole, ei vastauksissanne mainita.
Onko polaroid suoja mahdollista vaurioitumista vastaan. Vai pysyykö silmä samanlaisena vaurioiumisen suhteen, kohdistuuko siihen heijastusta vai ei.- Anonyymi
Nämä ampparimiehet eivät jne tiedä mutta niillä on halu vastata
valo jaetaan kahteen vektorikomponenttiin pysty ja vaaka
pinoista heijastuu rutosti vaakaa
polarointi poistaa vaakasuuntaista komponenttia
pystysuuntainen jää
pinnan muodot näkyvät paremmin
kaikki valo kulkee samalla nopeudella joten valon energia eli vahingoittava määrä ei riipu sen nopeudesta
Einstein sai tästä nobel-palkinnon valosähköinen ilmiö
valon vahingoittava vaikutus tulee sen energiasta jota kutsutaan siniseksi
eli ultravioletiksi valoksi
TÄHÄN polrasiaation eli vakakomponentin poistaminen ei vaikuta - Anonyymi
Mitä itse mielenkiinnosta aukaisin muutaman linkin UV-suojasta ja polaroinnin vaikutuksista niin kaikista tärkein silmien suojaksi on että aurinkolasit on käsitelty UVA ja UVB suojalla auringon säteilyä vastaan.
Polaroinnista ei lue mitään että se suojaisi tai vahingoittaisi silmiä. Mutta näkökenttä ei rasitu niin paljon polaroiduissa aurinkolaseissa. Varmaan välttämättömät henkilölle jolla taipumusta migreeniin.
Ajattelin tässä kuinka ihmeessä sitä penskana ei suojattu silmiä mitenkään ja oltiin tuntikausia talvisin hiihtämässä, luistelemassa ulkona, laskemassa mäkeä ja kesäisin uimassa järvessä sekä joessa + meressä. Auringonvalonhan sanotaan lisäävään harmaakaihin muodostumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä itse mielenkiinnosta aukaisin muutaman linkin UV-suojasta ja polaroinnin vaikutuksista niin kaikista tärkein silmien suojaksi on että aurinkolasit on käsitelty UVA ja UVB suojalla auringon säteilyä vastaan.
Polaroinnista ei lue mitään että se suojaisi tai vahingoittaisi silmiä. Mutta näkökenttä ei rasitu niin paljon polaroiduissa aurinkolaseissa. Varmaan välttämättömät henkilölle jolla taipumusta migreeniin.
Ajattelin tässä kuinka ihmeessä sitä penskana ei suojattu silmiä mitenkään ja oltiin tuntikausia talvisin hiihtämässä, luistelemassa ulkona, laskemassa mäkeä ja kesäisin uimassa järvessä sekä joessa meressä. Auringonvalonhan sanotaan lisäävään harmaakaihin muodostumista.uba ja ubv ja ubc ovat lääkäreiden hihasta vetämiä rajoja
joilla oletetaan olevan vaikutus ihmisen FYSIOLOGIAAN
eli karsinogeneettiseen dna-mutaatioon - Anonyymi
Tulin siihen tulokseen, että UV-suoja riittää silmien terveyden näkökulmasta,
En osta koskaan enää Instrusta rillejä. Viimeksi kun sieltä hankin ne hiottiin Virossa
ja meni kaksi kertaa pieleen. Sain onneksi rahat takaisin kun hirmustuin.
Kaksi kertaa "sain" ventata rillejä kolme viikkoa ja taksilla hakemaan (nekin rahat
meni kankkulan kaivoon, kun rollaattorilla en pysty kulkemaan julkisissa)
plus vaiva juosta Instrussa turhaan.
Kyseessä oli pelkkää lukemista varten lasit.
Ei mitkään monitehot.
Yksinkertaisia lukulaseja ei osattu hioa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulin siihen tulokseen, että UV-suoja riittää silmien terveyden näkökulmasta,
En osta koskaan enää Instrusta rillejä. Viimeksi kun sieltä hankin ne hiottiin Virossa
ja meni kaksi kertaa pieleen. Sain onneksi rahat takaisin kun hirmustuin.
Kaksi kertaa "sain" ventata rillejä kolme viikkoa ja taksilla hakemaan (nekin rahat
meni kankkulan kaivoon, kun rollaattorilla en pysty kulkemaan julkisissa)
plus vaiva juosta Instrussa turhaan.
Kyseessä oli pelkkää lukemista varten lasit.
Ei mitkään monitehot.
Yksinkertaisia lukulaseja ei osattu hioa.Meillä yksityinen optikko laittoi pojalle linssit joko väärinpäin tai väärin silmin.
Huomattiin kun poika meni opiskelemaan Tampereelle ja haki uusia laseja. Optikko oti yhteyttä meidän optikkoon ja saimme anteeksipyynnön
Myöhemmin on selvinnyt että sama kallis optikkoliike tekee vielä virheitä. Ja halua, kaksi kolmesta myyjästä vaihtunut, virheet ei ole loppuneet.
Olen oppinut, ostan halvinta, kallis hinta ei ole mitenkään laadun tae.
Kokemusta on, on 6 lasta ja jokaisella 2 lasta, ja 8 jo 2 lasta, jne. Maksan kaikkien laskuja, jotta ei mee perintöveroja . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä yksityinen optikko laittoi pojalle linssit joko väärinpäin tai väärin silmin.
Huomattiin kun poika meni opiskelemaan Tampereelle ja haki uusia laseja. Optikko oti yhteyttä meidän optikkoon ja saimme anteeksipyynnön
Myöhemmin on selvinnyt että sama kallis optikkoliike tekee vielä virheitä. Ja halua, kaksi kolmesta myyjästä vaihtunut, virheet ei ole loppuneet.
Olen oppinut, ostan halvinta, kallis hinta ei ole mitenkään laadun tae.
Kokemusta on, on 6 lasta ja jokaisella 2 lasta, ja 8 jo 2 lasta, jne. Maksan kaikkien laskuja, jotta ei mee perintöveroja .Tampereella on kaikki väärinpäin!
- Anonyymi
Laadukkaat aurinkolasit antavat kyllä suojaa, kuten Ray-Ban. Hankin ne jo 90-luvulla, ja olen ollut tyytyväinen käyttäjä: autoillessa, etelän biitsillä ja Lapin keväthangilla. Saa eri värisävyillä.
- Anonyymi
Saako varmasti sateenkaaren väreissä, lähden heti Maanantaina ostoksille?
- Anonyymi
Päädyin siihen että en tarvitse polarisointia. Sillä ei ole vaikutusta silmien vahingoittumiseen tai ei-vahingoittumiseen heijastuksesta.
Sillä on vain mukavuuteen vaikutus.
Yksi puhelinystävä löysi netistä että lentäjillä ei suositella Polarointia aurinkolaseissa, se häiritsee näkyvyyttä ilmassa kun se ei heijasta toisen lentokoneen lähellä oloa. Jotenkin näin vapaasta, hän pajatti tekstin suoraan netistä.
Tästä päättelin että ehkä ei ole autolla ajaessakiaan hyväksi, mutta tämä on pelkkää arvelevaa johtopäätöstäni, ei tietoa.
Niin että eikun UV-suojattuja kauniita aurinkolaseja hankkimaan.
Tuolla joku kertoi, ettei lapsena silmät viottuneen auringosta vaikka päivät pitkät oltiin auringossa. Olisiko niin että suojaava otsonikerros on nykypäivänä ohentunut ja auringonvalo on nyt purevampaa ja vahingoittavampaa kuin ennen.- Anonyymi
Niin tämä puhelinystävä kertoi että pitäisi löytyä merkintä EC, mikä tarkoittaa että laatu ei ole feikkiä.
- Anonyymi
Täällä on turha kertoa terveydestä mutta silmissä on niin pieni tarkkanäköisyyden kohta että sitä pitää vaalia ja se tapahtuu siten että syödään ....
ja ihan turha täällä kertoa turhaa mitään
Tämä on ajantappokone- Anonyymi
En ole vaalinut yhtään. Nuorena oli - 1,75. 70 v luovuin laseista. Nyt 85v tarkastuksessa näin koko taulun , Lääkäri nätti missä olisi ajokorttivaatimus, missä ammattikuskin vaatimus, tuntui etä jos olisin rajoilla en sellaisella näölä uskaltaisi ajaa.
Näköä ei voi muten valita, kuin katselemalla lähelle ja kauaksi.
En ole käyttänyt aurinkolaseja kuin noin 76v iästä.
Tietokoneen katselu ei ainakaan heikennä. Olen tehnyt työni, 32v viimeistä vuota 68v asti ATK päätteellä. - Anonyymi
Mutta miksi SINÄ täällä tapat aikaasi?
- Anonyymi
Tiedän ainoastaan sen, aurinkolasit pitäisi olla moottoripyöräilijän aurinkolasit. Sellaiset kun suojaa joka puolelta. Jos ne on vain nenällä ja suojaa sieltä tulevaa kuin katsot, ei käytännössä mitään apuja.
https://m.motonet.fi/fi/tuote/3828986/Global-Vision-Chicago-ajolasit-tumma-linssi- Anonyymi
LISÄÄN vielä, melkeinpä tärkeämpi on lierihattu tai vähintään lippalakki,,, jonka alareuna on musta.
- Anonyymi
En avannut linkkiä, mutta auinkolasit tosiaan pitää valita niin että suojaa silmiä joka sunnasta. Tyttärelläni on Raybanit ja ainut ongelma on se että valo paistaa sivusta silmiin. Pyöreä malli ei riitä kattamaan koko silmän aluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En avannut linkkiä, mutta auinkolasit tosiaan pitää valita niin että suojaa silmiä joka sunnasta. Tyttärelläni on Raybanit ja ainut ongelma on se että valo paistaa sivusta silmiin. Pyöreä malli ei riitä kattamaan koko silmän aluetta.
Urheilijoilla näyttää olevan hyvän näköisiä aurinkolaseja jotka suojaavat myös silmäkulmaa.
Pitäisköhän käydä katsomassa urheilukaupassa aurinkolasi valikoimaa.
- Anonyymi
Minulla latasen kokoiset finnit ja ne ovat aina tiellä tietymättömillä
- Anonyymi
Aika isoja finnejä kasvaa kyllä sinulle. Noissa on jo puhkomista.
- Anonyymi
hyvät jos paljon tekstailee viestejä ulkona tai kuvaa, 3,5 euroo
https://www.aliexpress.com/item/32877059208.html?spm=a2g0o.productlist.main.13.1c7f2601XfmRkE&algo_pvid=301807d5-f79e-4fa8-aad7-d7ae3427706a&algo_exp_id=301807d5-f79e-4fa8-aad7-d7ae3427706a-6&pdp_ext_f={"sku_id":"65500835572"}&pdp_npi=2@dis!EUR!3.06!1.53!!!!!@211bd7d616730047304493592d06d9!65500835572!sea&curPageLogUid=THuQklzePWJw
yleiskäyttöön , niin noni on kokeillut ja alkanut käyttämään. 4,50 e.
https://www.aliexpress.com/item/4000789258796.html?spm=a2g0o.productlist.main.49.1c7f2601XfmRkE&algo_pvid=301807d5-f79e-4fa8-aad7-d7ae3427706a&algo_exp_id=301807d5-f79e-4fa8-aad7-d7ae3427706a-24&pdp_ext_f={"sku_id":"10000007855699470"}&pdp_npi=2@dis!EUR!4.36!3.05!!!!!@211bd7d616730047304493592d06d9!10000007855699470!sea&curPageLogUid=Hs9Vw7Qaamru
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816