Onko totta, että kokoomuksen ryhmä viimeinkin ymmärsi laittaa kengänkuvan Puukilan takamuksiin. Saa nähdä lisääntyykö hänen asioiden vääristely ja sotkeminen vai joko hän ymmärtää ulospäin näkyvän tyhmyytensä
Vihdoinkin
Anonyymi-ap
33210500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 332
Vanhimmat
Vau. Siinäpä vasta hyvä lähtö-laukaus vuodelle ja kokomustalaisten alamäelle. Kiitos Martti, Juha, Eija, Tarja, Pekka … voitte jatkaa keskenänne keskinäistä kähmintäänne ja manipulointia ilman totuuden torvea joka olisikin saattanut tuoda vanhat salatut syntinne kaikkien nähtäville. Onnea ja kannatusta Oskulle uudessa avoimessa ryhmässä.
… Kari, Ilkka, Päivi, Arja, Vesa-Pekka. Suorastaan liikuttavaa yksimielisyyttä. Näytittehän puolueen todellisen luonteen ja tilan kummisedän johdolla.
Mitä kaksi-naamaisia hyypiöitä koko kokomustalaisten joukko. Edessäpäin ollaan mielin kielin aivan muuta kuin mitä salaa kulisseissa pelataan.
Ja tämä kun on niin TOTTA !!
" kokomustalaisten" - hyvin sanottu!
Olettaisin nyt myös, että ns sisäpiiri on vihdoin kaatunut ja vihdoinkin päästään keskustelemaan asioista avoimesti. Ei nämä kunnan jutiut ole pelkästään ns päättäjien asioitavaan aboimuuden kautta me kaikkien meidän pitää saada tiedot asioista.
Tämmönen ummehtunut - viitsittekö vaivaantua kuuntelemaan kunnan päätöksiä... olisko jotain toki vanhoillista aatemaailmaa.
Huhtikuussa 2025 nähdään, kuka on OIKEESTI tehnyt töitä KUNTALAISTEN tavoitteiden eteen.
Kikkare-kokkare-salaseura toimii kuin vapaamuurarit, veljeä/siskoa ei (vuokra-) korruptioissa jätetä tai kuka uskaltaa vastustaa neuvostoliiton aikaista; leijonien, senioreiden kummisetää, jokapaikan höylää tai harmoisten sanomien taka-joukkoa, saa kylmää kyytiä. Millaista omien kähmintöjen lisäksi, muiden kansalaisten työllisyyden hoitoa olette vuosien mittaan näiltä kikkareilta nähneet ?
Loistava uutinen ,tosin ei hän tyhmyyttään ymmärrä. Keväällä taas parta tärisee kirpparin edessä, kun selitetään muiden tyhmyyttä ja omaa loistavuuttaan.
Katkera kokomustalainen pelkää jo tulevia vaaleja kun saattaa töppäyksillään ja asioille-itse-mitään-tekemättömyydellään vaikka tipahtaa, niinkuin koko puolue, seuraavalla kierroksella. Kyrsiihän se kun ei itse ole saanut vuosiin yhtään mitään aikaan. Toisin kuin eka kauden valittu sitoutumaton.
" Keväällä taas parta tärisee kirpparin edessä "
Julkisuuden vanha sääntö: Sama se, puhutaanko pahaa vai hyvää. Pääasia, että puhutaan.
Eikö kokoomuksen valtuustoryhmä voisi ostaa Oskulle vaikka kitaran, että kuulisi musiikkia suusoiton välissä. Ohikulkijatkin tuntisivat olevan suuremmassakin paikassa missä on katusoittajiakin. Epäilen ettei hän kirpputorin tuotolla pysty kitaraa ostamaan.
Ja taas uusi kateellinen, katkera tyyppi josta itsestä ei ole yhtään mihinkään muuhun kuin suun soittoon.
Eikö kunnanhallituksen puheenjohtaja sanonut, ettei tänne saa kirjoittaa mielipiteitä. Voisitte sitten kunnioittaa tätä pyyntöä.
Jos tämä on totta - niin kokoomuksen porukka on tyhmempää kuin olisin osannut kuvitella. Nythän Puukila voi lopun kautta paukuttaa menemään ilman Harmoisten sensuuria - mielenkiintoisia aikoja tulossa -JOS tuo aloitus on totta.
Ja mitähän Puukkila voi saada aikaan?? ,joutavaa puheen lätinää ,siihen on jo totuttu,kuka niihin enään uskoo .
Joo nää toiset ei ees lätise!
Hmmm on muuten tehnyt valtuustoaloitteita. Onko oma äännestämisesi ehdokas tehnyt jotain tänä aikana?
"Ja mitähän Puukila voi saada aikaan?"
Ahkera saa enemmän aikaan kuin laiska. Sekä hyvää että pahaa.
Moitetta, moitetta, moitetta saa, ken jotain yrittää ja tekee!
Vanha sanonta: kiittämättömyys on maailman palkka, pätee erityisesti Kuhmoisissa.,
Entä jos ei edes yritä eikä tee yhtään mitään mutta valtuustossa vaan pitää pönöttää.
"Entä jos ei edes yritä eikä tee yhtään mitään mutta valtuustossa vaan pitää pönöttää."
Onneksi heillä on nykyisin edes läppärit, jotta aika kuluu kahville pääsyä odotellessa.
Osku laajentaa tavaratalossa niin siitä tulee kunnan suurin työnantaja
Pilkkaajat, "parempia" ihmisiä?
Kunta itse on kunnan suurin työnantaja. Mitäs siihen sanot?
Siihen asti kun Osku saneeraa
Eihän Iskua voi pilkata
Oskun uusi tavaratalo tulee olemaan Keski Suomen suuri nähtävyys
Olipa melkoisen typerä kommentti, taas. Vaikka jätätkin välimerkit pois ettei sinua tunnistettaisi, ei viestin mauttomasta tyylistä ja tekijästä voi erehtyä. DBTL.
Vinkki: Älä ota enää.
Erehtymätön Osku
"Pelkäävät Puukilan suorasanaisuutta ja selkärankaa. "
Kuhmoisissa totuuden puhujat ovat aina herättäneet pelkoa, jopa raivoa.
Totuuden puhuja ei saa yösijaa majatalossa on vanha sanonta. Kuhmoisissa totuuden puhumisen tuoma riski on paljon, paljon suurempi ja jopa hengenvaarallista.
"Kuhmoisissa totuuden puhujat ovat aina herättäneet pelkoa, jopa raivoa."
Mistä tämä oikein johtuu ?? Onko kysymyksessä huono itsetunto, vai pelko siitä, että joku toinen on lahjakkaampi kuin toinen. Joku järkevä selitys kunnan kehityksen jumiutumiselle pitää olla. Jatkuvalla möykkäämisellä ja väittelyillä asiat eivät parane.
Kunnan kehityksen kaari on kaikkien nähtävissä. Kunnanjohtajan vaihtamisella (erottamisella) tai vaihtumisella (edellinen halusi itse lähteä) ei ole mitään muuta saavutettu kuin likapyykkiä. Olisiko peilistä mitään hyötyä?
Kunnanjohtaja voi myös vetää peilin käteensä ja kertoa esimiehilleen mitä saavutuksia on hänen aikanaan tai hänestä huolimatta kuntaan saatu. Montako uutta firmaa, työntekijää, venettä, kuntaan muuttanutta veronmaksajaa tänne on tullut. Eikö niiden kuuluisi olla kunnanjohtajan prioriteetti, ei tiktokeilla tai puolikuntoisena pekkoilut kesäjuhlissa. Pormestari tilalle 3.500,- / kk. Ei kai voi paljon huonommaksi mennä mutta puolet halvemmalla.
Aikuinen täysjärkinen kuntalainen kyllä tajuaa että kateudesta ja pelostahan on kysymys kun joku on kyvykkäämpi ja saa aikaan enemmän kuin itse tai muut. Tämän aiheen aloitus tulee kateelliselta ja itseensä katkeralta luonteelta. Näitä kateellisia on aina ollut ja tulee olemaan. Ei mitään uutta. Ehkä voisi jopa sääliä aloittajaa ja toivoa että saa helpotusta sopivista hoidoista. Alkoholin voimallako kirjoittanut?
Sellainen typerys joka ei osaa edes haavaa hoitaa ei kukaan ole kateellinen
Millainen typerys siirtää kuntalaisten laiturin omaan rantaansa kuvitellen ettei totuus paljastu. Häpeä !
Minä en ole Kuhmoisista.Puukilan tiedän sukelluksista.Huusi räyhäsi ja solvasi.Uskoiko se tosiaan että joku maksaa siitä.Typerä oli jos uskoi tai sitten niin rikas että vain huvitteli kun sai räyhätä
Ihmeen hyvin firma on silti pysynyt vuosikymmenet pystyssä jos noin on käyttäydytty. Ei voi muuta sanoa tälle ns. ulkopaikka-kuntalaiselle (miksi muuten yleensä tänne kirjoittelet etkä vaikka Heinolan sivuille) että sääli on sairautta mutta kateus on ansaittava.
Firma on pysynyt mutta oppilaat kaikkosi
"Aikuinen täysjärkinen kuntalainen kyllä tajuaa että kateudesta ja pelostahan on kysymys kun joku on kyvykkäämpi ja saa aikaan enemmän kuin itse tai muut."
Hyvä analyysi. Kateus on kuhmoislainen voimavara ja monelle ainoa etiäpäin lykkijä.
Kyllä Iskulla melkoinen tavaratalo varmaan on kun kannatti riehua oppilaat ulos kursseilta
Sekava tyyppi tämä laituri-varas ja siitä jopa kuvin esimiehelleen valehdellut itä-hämeen vähemmän tekninen kasvatti ja tyhjän toimittaja.
Miksi Osku ei hae laituriaan takaisin ?
On tää musta-pekka ihan sekaisin.
Onko se laituri tuotu Oskun kirpparille myytäväksi vai mihin se on kadonnut
Taikka jos Osku on vaan unohtanut minne sen jätti viime kerralla
Erikoinen järjen juoksu ja oma huumorinsa tällä oikealla laituri-varkaalla. Kuvittelee puhdistavansa omaa omaatuntoaan syyttelemällä muita kiinni-jäämisestään. Diabolos eli saatana onkin sekoittaja, hävittäjä, tuhoaja.
"Onko se laituri tuotu Oskun kirpparille myytäväksi vai mihin se on kadonnut"
Laituri on 24-hallin pihan Jämsän puoleisella kentällä kaikkien ihailtavissa.
Oli siihen asti koko kesän ihan toimiva laituri kunnes se löydettiin teknisen työntekijän omasta rannasta. Kun asiasta uhatttiin rikos-ilmoituksella, arvokas ponttooni-laituri toimitettiin jo samana päivänä ”romuna” 24-hallin pihaan unohdettavaksi nurmikoituvaan pihaan, SEN SIJAAN että se olisi viety 200 metrin päähän Suvantolan rantaan oikealle paikallleen jossa se on palvellut kymmeniä vuosia kuhmoislaisia. Sellaista kunnan järjen käyttöä Kummoisissa, jossa ei mistään virheistä vastata omalla pussillaan tai varastelevaa ja valehtelevaa työntekijää yhtään millään sanktioilla.
Ei se tainnut Oskun laituri ollakaan
Vai miksi Osku ei vie omaansa pois
Jos laituri on vanha se on ilmeisesti vaarallisena poistettu.
Tätä tukee myös se että se on tuotu nurmikolle
Kunta ei saa vaarallista laituria pitää käytössä.
Silloin se on kaatopaikka tavaraa jota ei lain mukaan saa ottaa mutta käytännössä kaatopailta haetaan kamaa
Osku Suuri vahtii kaatopaikatkin
Huono selitys ja oikein huono yritys taas pestä musta valkoiseksi. Miksi se ”vaarallisena” kuitenkin toimi koko kesän, ja toimisi varmaan vieläkin, tämän kunnallisen teknisen toimiston vähän muunkin kunnalta omijan, omassa rannassa. Varkaus on varkaus, se muuksi muutu.
Oskun pelastustaidot on osoittautuneet varsin kevyiksi joten ainakaan siihen ei ole syytä luottaa.
Se että laituri joskus on ollut kunnossa ei tee siitä turvallista
On aivan eri asia pitää Rosas laituria omassa rannassa kuin yleisellä rannalla
Korjaus:risaa laituria
Miksi sinä laituri-varas pyrit jatkuvasti hämmentämään sotkemalla Oskua ihan itse aiheuttamiisi ongelmiin ?
Kuntalaisena haluan tietää kuka on varastanut ja mitä?
Vuosia on puhuttu laiturivarkaudesta nimeämättömän henkilön tekemänä, mutta nyt Osku on nimetty syylliseksi. Pitääkö paikkansa, vai valehdellaanko taas röyhkeästi?
Tekijä itse kuvittelee olevansa hauska kääntämällä käänteis-psykologialla Oskun mukaan. Kai sillä tavalla luulee omaa sairasta nuppiaan rauhoitella.
Erehdyt
Varastettu laituri oli Oskun
Osku kyllä tietää syyllisen mutta ei kerro
Osku ei omistanut laiturista kuin 0,5 promillea, samoin kuin kaikki muutkin 2 000 kuntalaista
Tuo huono vitsi ei enää kanna. Täyttää tuo jatkuva tietyn nimen esilläpito kunnianloukkauksen määritelmän. Oleppa varas nyt erityisen tarkkana, sinut on niin tunnistettu jo pitkään mauttomuukistasi.
Oskun nerous ei sietänyt tyhmiä kurssilaisia.
Osku uskoi että kyllä se kutsuntatoimisto uusia alokkaita lähettää mutta taisi olla väärä aselaji
Sattuuhan sitä......,.
Onko Osku hengenvaarallinen ?
Sitä vaan mietin, että jos OPuukila on niin heikkolahjainen, kuin ap antaa ymmärtää, niin minkä takia hänellä on niin paljon ystäviä?
Ja yhtä paljon vihamiehiä .
Taitavat olla vihamiehet poliitikkoja ja ystävät tavan maalaisjärkisiä.
"Taitavat olla vihamiehet poliitikkoja" Valtuutetuthan eivät käy Suomi24ssä tai jos käyvätkin, vain pari kertaa, eivätkä kirjoita tänne.
Siitähän Martti-setäkin meitä varoitteli.
Ystävät vähäjärkisiä
Yksi kunnon vihamies vastaa teholtaan vähintäin kymmentä ystävää-
Avaus sen todisti mitä Martti-manipuloija aavisteli että siellä Suomi24 kirjoittelijat eivät taida aivan täysjärkisiä edes ollakaan. Martilla oli myös hyvä avaus valtuuston kokoukseen; tuskin näitä kokouksia siellä netissä kukaan edes seuraa.
Hyih tätä Kuhmoisten kateusilkeyssyöpää joka tuhoaa ja taltuttaa alleen kaiken yhteisen ilon ja hyvän.
Ei se koske kuin poliitikkoja. Tavan tallaajat elävät normisti hissukseen omaa arkeaan enemmän tai vähemmän tyytyväisinä.
Vaivaantuu - oli sanavalinta.
Mitenkähän tämä liittyy Puukilan erottamiseen ryhmästä, koittakaa saada vielä Korhosen kauppakin mukaan keskustelun.
Ai kateus ja ilkeys, että mihin puolueeseen liittyy ?
Hyvä kun muistutit. Eikö se kauppamuseon itselleen kaapannut ollutkin kokomustalainen edustaja jolle muut kokomustalaiset sen pelasivat.
Kunnanvaltuuston kokous 11.04.2022 klo 18:00 - 18:30
§19 Työllisyyskatsaus 2021
MK:-Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee työllisyyskatsauksen tiedokseen. Työllisyyskatsaus on liitteenä. Avaan keskustelun.
Valtuutettu Puukila ole hyvä
OP:-Arvoisa puheenjohtaja. Noniin tämä tulis nyt sitten kunnanjohtaja Väyryselle. Eli pyytäisin että kunnanjohtaja Väyrynen kertoisi meille valtuutetuille vuoden 2021 työllisyyskatsauksesta ja sen taulukoista tarkemmin. Jos mahdollista voisitteko työllisyyskatsauksen laittaa isolle näytölle taulukkoineen ja esitellä ne meille. Kuhmoinen on työttömyystilastoissa Pirkanmaan listaykkönen joten tämä on erittäin tärkeä kohta meidän tietää mitä me olemme suunnitelleet ja miten tästä edetään. Kiitos
VV:-No voisin sen verran kommentoida tähän alkuun että tota noin tämä ei ole Puukilan kyselytunti elikkä täällä ei valtuutetut esitä kysymyksiä muille valtuutetuille eikä kunnanjohtajalle. Mutta summa summarum niin totanoin meillähän tää työllisyyskatsaus on karua katsottavaa elikkä meillä on työllisten määrä vähentynyt vuodesta 2010 vuoteen 2022 200 henkilöllä elikkä meil oli työllisiä vuonna 2010 yli 1000 henkilöä ja täl hetkel ollaan menty jo alle 800. Niin se on siinä suhteessa hyvin vakavan keskustelun paikka eli mitä meidän elinvoimalle tehdään että saadaan tää työttömyys laskuun ja työllisyys nousuun. Elikkä mehän ollaan Pirkanmaan työttömyystilastoissa ihan kärjessä. Sille me ei voida... Se on ihan fakta tilastoissa ja meidän täytyy ottaa se työn alle. Mä tänään puhuin meidän työnsuunnittelija Miran kanssa näistä asioista. Se on ollut iso askel eteenpäin että meillä on nyt palkattuna työnsuunnittelija ja he ovat aloittaneet kuntouttavan työtoiminnan ryhmän tossa pari kuukautta sitten.Ja pienin askelin tästä mennään eteenpäin. Kivijalkana meillä on kunnan elinvoima ja sitä kautta kun me saadaan kunnan elinvoimaa nousemaan niin sitäkautta me saadaan myös työllistyneiden määrä. Meillä työttömissä nin osa on aivan pitkäaikaistyöttömiä 30% suunnilleen on pitkäaikaistyöttömiä. Heihin tietenkin käytetään erilaisii keinoja mitä sitten lyhytaikasiin työttömyytten on totaniin tehtävissä. Lyhytaikaisia työttömiä meillä on tuolla Tampereen TE-keskuksen kautta he hoitavat niitä ja tää työnsuunnittelija hoitaa näitä pitkäaikaistyöttömiä. Riittikö tämä vastaus Puukilalle?
MK:-Ja voisi myös todeta että nuo materiaalit läheteään valtuutetuille etukäteen ja niihin on hyvä tutustua etukäteen siellä kotona jo ennakkoon ja tietenkin jos joku kohta siitä liitteestä on epäselvä niin voi sitä kysyä, mutta pääsääntöisesti valtuutettujen tehtävä on etukäteen tutustua tähän kokousmateriaaliin. Oliko vielä muita puheenvuoroja tähän liittyen?
Ja tuollaisesta asiantuntija-työllistämisestä maksamme yli 6.000,-/kk. Veroineen, ta-maksuineen yli 12.000,-/kk. Yli 144.000,- vuodessa. Mistä hyvästä, mitä sillä rahalla saamme muuta kuin tyhjän jauhamista ja valtuutetun lauseiden toistamista ?
Oikein pistää sikäläinen pätevä tekemisen meininki huippasemaan näin etäämmältäkin seuraten . Koskahan kuullaan tuloksia vaikkapa yritysten ja työpaikkojen hankinnasta Kuhmoisiin?
Paljon tyhjää puhetta, vähän villoja !
"Se on ollut iso askel eteenpäin että meillä on nyt palkattuna työnsuunnittelija ja he ovat aloittaneet kuntouttavan työtoiminnan ryhmän tossa pari kuukautta sitten."
Eikä yhdellekään valtuutetulle tule mieleen oikaista, että työnsuunnittelija vsta 2013 istuu valtuuston kokouksessa kunnanjohtajan vasemmalla puolella?
Mitään väärää ei oikaista, ennen kuin siihen on pakko. Ei kuntalaiset ole tyhmiä. Ei kuuroja eikä sokeita.
Nyt sitä huhtikuussa 2022 kehuttua työnsuunnittelijaa ei sitten enää ole.
Yrittäjäyhdistys painaa päälle kuin yleinen syyttäjä, että lähiaikoina valittavan uuden "Panun" työaika painotettaisiin yrityspuolelle 70/30% (alkuperäinen ehdotus oli 60/40) yrityspuoli/työllisyydenhoito.
"hyvin vakavan keskustelun paikka "
On hyvin vakavan keskustelun paikka, mutta sitä keskustelua ei käydä?
Hienoa! Kokoomus on vihdoinkin näyttänyt miten pystyvät avoimesti työskentelemään.
Vaaleissa sitten tavataan.
Eiköhän siellä pääkokkina tässäkin farssissa puuhannut Kankkulan setä, näpsäkkänä apukokkina ja viestinviejänä (meilläpäin sanottaisiin juoksupoikana) toimi Harmoisten mafian nuorempi vesa. Loput ovat ”ryhmäpaineessa” laittaneet nimensä irtisanomislappuun? Ryhmäpaine, sillä pestään omat kädet ja piiloudutaan näiden kahden kokin selän taakse, ainakin silloin kun eivät ole itse kuulemassa.
Arvostus Kuhmoisten kokoomukseen meni tässä rytäkässä, ei siksi että Puukila irtisanottiin valtuustoryhmästä, vaan juuri siksi, että mitään ei ole tämä porukka oppinut. Tätäkään asiaa ei voitu hoitaa fiksusti. Totta se on, joukossa tyhmyys tiivistyy.
Sopivasti Rydmanin keissi ryyditti paikallisia kokkeja, kuinka alkaa puolueen johdossa kiehua yli ja palaa pian pohjaan jos ei tehdä jotain. Kyse on perimmältään puoluekurista, marssijärjestyksestä jossa ei ainakaan innokas, sitoutumaton asioiden ja aktiivinen ehdotusten esille tuoja, saa hyppiä aisan yli ja henkilökohtaisesti tulla esille vaan uudet ideat tulee alistaa yhteiselle hyvälle eli ryhmän johtaja tai puolueen vanhin vain ja ainoastaan saavat esitellä ideansa yhtenä kaikkien ja puolueen puolesta . Siksi kyseinen puolueen sisäistä hegemoniaa horjuttava häirikkö tuli poistaa. Hiljaista on perinteisesti salissa jatkossa, ainakin oikealla reunalla, aivan kuin ennen, vanhaan hyvään aikaan. Uusi, vanha kokoomustalaiset, liity meihin, jos et halua omaa ääntäsi kuuluviin.
Voi voi kun Oskua kohdellaan kaltoin ,Oskun kirppari jengi on nyt vihainen ja pitää varmaan kokouksen ,jossa todetaan,että Kankkulan setä on ilkeä ,ei leikitä enään sen kanssa.
Tais sun pampperseihin lirahtaa, kun heittäydyit ite kurahaalaritasolle.
Älä tule paha kakku ...
Et saa enää leikkiä meidän hiekkalaatikolla. Näin lapset joskus toimii ja kiusaa, kunnes kiltti hoitotäti tulee ja opettaa kohteliaille tavoille tuhmat, rähjäävät ärripurrit.
Tilanne alaa muistuttamaan 2000 luvun repiviä LW-riitoja, joita puitiin laajasti lehdistössä.
Ja kukahan hoitotätiä nyt leikkisi?
Hyvin on nämä tenavien termit tuttuja.
Tais tulla rimanalitus, kun hiekkalaatikkoon päädyit.
Tärkeää on saada äänestäjät huomaamaan vanhojen puolueiden, niiden luutuneiden napa-henkilöiden salaiset ja salatut toiminta-tavat ja äänestämään jatkossa uutta toiminnan ja avoimuuden puolesta, puolueista täysin vapaata Avoin Kuhmoinen-ryhmää kuten Sysmässä on jo onnistuneesti päätetty tehdä. Siitä voisi poikia vaikka millaisia uusia tulevaisuuden yhteistyön hedelmiä Päijänteen portille esim. tyyliin ”Linta takaisin”.
”Linta takaisin”
Mutta kun Valtteri suuntaa kumikanavansa kanssa kohti Näsijärveä?
Vladimir-Martin hiekkalaatikossa on ihan omat säännöt. Jos niistä kuntalainen poikkeaa, hiekkaa lentää ropeliin jos toiseenkin.
Onko Vlada-Martin hiekka-laatikko yhteinen Valtterin ajan hiekkaa vain-lavan kanssa joka hallitsee kuntalan pihaa ?
Toivottavasti puolueeton paikallislehti antaa tasapuolisesti palstatilaa kiistan molemmille osapuolille, niin lehden omistaville kuin ahkeralle & sukkelalle.
Puolueeton? Nythän vitsin heitit!
Mielipidekirjoituksia ei enää ole, mutta historian haviinaa sivu tolkulla, muorin muisteluja. Sehän on parasta, mitä nyt ajankohtaisista kirjoitettas ... muistellaan kultaista menneisyyttä.
Mielenkiintoisia menneiden asioiden tutkiskelua olisivat esin Lockwoodin tarina, sähkölaitoksen myyminen, Kauppamuseon; joka täällä aina kipuilee -mitä se sisältää? Koulujen korjaukset, joilla saatiin ne homekouluiksi?
Onneksi ei ole kunnantaloa korjattu.
Kaikki eivät ole täällä näistä kuulleetkaan, joten voisiko lehti siirtyä historian osalta ehkä jo 1970 - 1990 luvulle. Jos niin ku lehdykkään pitää saada lisää palstoja sekä tarinaa.
"Mielenkiintoisia menneiden asioiden tutkiskelua olisivat esin Lockwoodin tarina,"
Lockwoodin tarina on edelleenkin tutkiskelun alla ja kunnanhallitus on saanut asiasta oikeuskanslerilta nootin, kuten puolueeton paikallislehti asiasta marraskuussa ilmoitti.
..... Mielenkiintoisia menneiden asioiden tutkiskelua olisivat esin Lockwoodin tarina, sähkölaitoksen myyminen, Kauppamuseon; joka täällä aina kipuilee -mitä se sisältää? Koulujen korjaukset, joilla saatiin ne homekouluiksi?.....
Menneitä analysoimalla luultavastli löytyisi polun pää / se kuuluisa punainen lanka, Kuhmoisten kehityjsen surkiaan paikalleen jämähtämieeseen
Kuhmoisten kuuluisan punaisen langan ja kunnan vuonna 1996 alkaneen kehityksen pyrkimyksen paikalleen jämähtämisen syy löytyy punaisesta langasta, jossa on solmu. Se on solmittu 4.9.2000. Se solmu on täydellinen umpisolmu. Sen avaamiseen tarvitaan ulkopuolista voimaa, koska nykyisistä päättäjistä osa on sitä itse on ollut solmimassa. Myöhemmin olleet kiristämässä sitä entistä tiukemmaksi, jotta totuus solmun syntymisen syystä ja sen kohtalokkaista seuraamuksista ei koskaan paljastuisi kuntalaisille.
Tämä uskomaton epäonnistunut kehitystarina on tosi, kuten Tapio Rautavaaran laulussa korttipakka
https://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM
Kun näen viitosen, muistan viisi viisasta miestä, jotka laittoivat itsensä likoon ja yrittivät kehittää kuntaa
Vuoden vitsi 2023 on jo valittu. Puolueeton kotiseutulehti...heh....
Tais tulla kokkareille vähä paineita. Istuvatko jatkossakin ihan mykkinä valtuuston kokouksissa ja riittääkö näytöt mihinkään kepulaisten kanssa.
Hhhoijaa poliittisia mokia, kun sotketaan henkilökemia puoluepolitiikkaan.
Kyseisessä tapauksessa sitä ei voi olla sotkematta,jos tyyppi yrittää olla kaiken autuaaksi tekevä ,aina oikeassa oleva kunnan pelastaja on selvää ,että joku tai jotkut siihen puuttuvat.Tämä kunta toimi silloinkin kun Puukila sukelsi Eilatissa ja toimii edelleen, vaikka hän huomenna lähtisi Israeliin.
Noh noh kyllä nyt taas se oma saamattomuus harmittaa. Montako sukellus-koulutusfirmaa olet perustanut. Jatkakaa ihan vaan samalla linjalla turpa kiinni valtuuston kokouksissa. Että teidän pitikin ottaa tuollainen aktiivi joukkueseen joka ei osaa kuin keksiä jatkuvasti uusia ideoita kuntalaisten rahanmenon säästämiseksi ja vuosikausia jatkuneen korruptionne esiin nostamiseksi. Enemmän saanut aikaan ensimmäisellä kaudellaan kuin kokomustalaiset yhteensä vuosikausiin.
Hhohhoijaa. Jopas sinua Puukila ärsyttää ... onks niiku sattunut varpaille astumaan? Etkös vähä häpeä?!
Juu on toiminut kunta ja nyt kun valtion kukkaro ei enää ole niin avoin kaikelle kopeloinnille, niin kannattas vähän katsoa tulevaisuuteen, kuin peitellä vanhoja mokia.
Kunnan autuaaksi tekevä vain esittää asioita, joita te siellä valtuustossa ja hallituksessa päätätte. Jokaisellahan on siellä myös oikeus esittää ja tulla kuuluksi. Videotallenteiden mukaan - hiljaista on.
Me päätetään sitten seuraavalla vaalikinkereillä, kuka siellä esitti ehdotuksia, yritti vaikuttaa ja ketkä vain vaivaantuneina istuivat kokouksissa sanomatta mitään!
Et paras pustää vähä paremmaksi !
Sitä odotellessa, muuten Puukila on ollut kokomuslainen jo teini-iästä lähtien, vain tiedoksi,kun uutta vaaliliitoa muokataan.
Puukila oli jo 70-luvulla Kuhmoisten Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja.
Nykyisessä valtuustossa pisimpään Kokoomuksen aktiivitoiminnassa mukana ollut.
Eikö siellä ollut jo silloin myös joku Simola. Martti oli onneksi vielä muilla savotoilla.
Eihän Puukila kokoomuksen jäsen ole. Hän ei ole missään mihin raahaa menee. Jo sen aikoinaan Kanervan Ilkka , jonka kaveri Puukila kehui olevansa, että pysykää mahdollismmankaukana siitä kaverista.
Nyt on jo kuolleetkin kaivettu haudoistaan Puukilaa moittimaan...
Etpä tainnut, junan tuoma, täällä olla 1970-luvulla kun Puukila oli jo kokoomuksessa. Faktan tarkistusta voisit harjoittaa mutta ehkä siihen ei ole sen enempää halukkuutta kuin kapasiteettiakaan.
Kokoomuksen ryhmäkuri on olla samaa mieltä simolat ja kankkunen. Siksi siellä on vain lampaita jotka eivät uskalla tai pysty käyttämään omia aivojaan ajatteluun. Ja ne jotka ehkä uskaltais, hiljennetään korruptiolla, kuten halvat vuokrat, auraukset, laiturit, kauppamuseo, ynm...
Kummallisen korruptioitunut kunta 🤔
Tietäisivätpä äänestäjät, kuinka alentuvasti meistä tuossa joukossa puhutaan, jos erehdytään kokomustalaisten väelle ehdottamaan jotakin parannusta tai muutosta. Edessäpäin ovat kovin ymmärtäväisiä ja kuuntelevia, takanapäin keskuudessaan naureskelevat. Kenkkulan setä on tässäkin ihan paras.
Äänestäjä on tärkeä vain juuri ennen vaaleja, valituksi tulon jälkeen tyhmä riesa.
Kummisetä Martti puukotti myös törkeästi Kimmo Malinia selkään, rikkoi näin puolueen omatkin rivit nykyisen kunnanjohtajan valinnan yhteydessä dissatessaan kylillä ahkerasti Malinia meille kaikille muillekin valtuutetuille, ettei vaan Kimmoa, oman kylän ja puolueen edustajaa, virkaan valittaisi. Syynä lienee perimmältään, kateuden lisäksi, oman vallan tunteen kadottamisen pelko, sivuraiteelle joutuminen omassa puolueessaan. Malin oli kuitenkin aiemmin k-h puheenjohtaja ja siellä johtotehtävissä. Samankaltaista vallan menetyksen pelkoa taisi olla hampaan kolossa kohdistettuna tällä kertaa Puukilan suorapuheisuuteen.
Noooo kunhan maltamme yhden yön nukkua, saamme lukea Pravdasta totuuden.
Hei partasuti. Oisko aika jo lopettaa tuo valheiden levittely. Alkaa kohta osua sua omaan nilkkaan. On tainnut jo osuakin, eli jatka vain=)
Taisi näköjään osua ainakin tuohon kirjottajaan.
Pravda vaikeni tilanpuutteen vaiko asian vähäpätöisyyden takia??
Miksiköhän Päivi lähti muihin hommiln ? Lehti on nykyään, jos mahdollista, entistä tylsempi. Todella typeriä historiikkeja ym. Ketä kiinnostaa ?!?
Hyvä kysymys!!
Jo en väärin muista, oli Puukila Väyrysen suurimpia kannattajia johtajaksi ,ja puheiden mukaan hänen ansiosta virkaan valittu .
Näin on. Puukila myös kannatti Juha Simolaa Kokoomuksen ryhmänjohtajaksi.
Me kaikki teemme virheitä, muuten ei laivoja ajaisi karille eikä lentokoneita putoaisi.
Ei vain ollut perillä, mikä peli täällä oli meneillään. Ja tokihan kummatkin kumartelivat joka suuntaan, niin ettei voinut olla näkemättä, miten tämä mielinkielin soppa saatiin kasaan. Onko ens vaalikaudella näille enää mitään tukea. Vai joko silmät aukesivat äänestäjiltä.
Simolla on myös aika semmonen hepponen partasuti leuan alla - häntäkö tarkoitit?
Oskun aivoilla niitä ei muualla olisikaan
Miksi ihmeessä Puukila erotettiin?
Liikaa aloitteita.
SUORAAN SANOEN AIVAN PASKA JÄTKÄ, JOLLA EI PIENINTÄKÄÄN TAITOA YHTEISTYÖHÖN. TAITAA TUO PÄIVIKIN KUULUA AINA OIKESSA OLEVIIN IHMISIIN.
Tämä ei taida olla mitenkään sääntöjen vastaista palstan pitäjälle. Kyllä muualla punakynä käy vähemmästäkin.
Tämä jos jotain osoittaa, ketkä täällä kirjoittelevat.
ISOILLA KIRJAIMILLA mahtailevat pikku ukot!
Jotka eivät sopineet Simolalle eikä muille pikkumiehille!
Aloitteita, joita Simola ja kaamea kankkunen eivät saaneet kokoomuksen ryhmän aloitteiksi ja siten sulkaa omaan hattuunsa. Millä lie, ehkä nousevat vyokrat, sai peloiteltua yrittäjävaltuutetut allekirjoittamaan irtisanomisen. Naama punaisena huutaminen ei aina tehoa...vink, vink simola....
Ou nou - tälläkö tasolla täällä kuntademokratia toimii???
Eihön se näin voi mennä. Tai no ehkä halutaan olla hiljaa ja ei toivota mitään uutta.
Arkielämä on opettanut meille, että Puukilalle potkut havainnollistaa hyvinvointimalliamme sekä organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.
" ... sekä organisaation sisäisiä ratkaisumalleja."
Eräs ratkaisutapa on keskustelujen sabotoiminen mielipiteitä rajoittaen.
Nyt on poistettu useita kertoja viesti jonka sanoma oli tähän tapaan:
Kuntalaisten sumuttaminen on rikollista ja kuntalaiset tämän toiminnan salliessaan ovat tyhmiä,
"Kuntalaisten sumuttaminen on rikollista ja kuntalaiset tämän toiminnan salliessaan ovat tyhmiä"
Ovatko venäläisetkin tyhmiä?
Kulttuuri vaan on vuosien ja vuosikymmenten saatossa mennyt sellaiseksi. Sananvapautta rajoitetaan, sosiaalinen paine on kova, toisinajattelijoita syyllistetään
*Ou nou - tälläkö tasolla täällä kuntademokratia toimii???
Täsmälleen ja kauan.
"Kuntalaisten sumuttaminen on rikollista, mutta kuntalaiset ovat maineensa veroisia tyhmiä salliessaan rikollisen toiminnan jatkumisen."
Mihin meet kun huomaat, että sua kusetetaan? Nesteelle?
"Nyt on poistettu useita kertoja viesti jonka sanoma oli .... ."
Jälleen ko. viesti poistettiin välittömästi. Onhan tämä valikoiva sensuuri suoranaisen naurettavaa menettelyä!
Tämähän se sääntöjenvastainen oli:
Anonyymi
2023-01-10 12:23:32
Anonyymi
2023-01-10 23:35:21
Kuntalaisten sumuttaminen on rikollista, mutta kuntalaiset ovat maineensa veroisia tyhmiä salliessaan rikollisen toiminnan jatkumisen.
POISTETTU 5 kert.
Paikallisella moderaattorilla on ihka omat säännöt.
Piilossa pysyy ja mullan alle menee, sumutukset.
Paitsi, että luettuasi täällä, luettuasi kunnansivut sekä sitoutuneen lehden sisällön voit itse päätellä - miten se oikein tämä toimiikaan. Ja jos vielä verojakin maksat kuntaan, voit välillä miettiä, että saatko niitä luvattuja palveluja vai ovatko jotkut luvatut palvelut vähän niinkuin hyvin vai huonosti hoidettuja.
Väitän, että yksityiset yrittäjät tekevät parhaansa sekä kunnan työntekijät, mutta saattaa olla vähän pöhöttynyttä päällikkötasoa, jotka ovat aina tehneet kuten ovat halunneet.
Itkettävää tämä kaikki. Aikoinaan upean, mahdollisuuksista rikkaan Kuhmoisten määrätietoinen tuhoaminen.
"kuntalaiset ovat maineensa veroisia tyhmiä salliessaan rikollisen toiminnan jatkumisen"
Kuka meitä tyhmiksi on nimittänyt, korkeintaan paksukalloisiksi?
Yksi aktiivisimmista Väyrysen tukijoista virkaan oli Puukila. Mustelkaa vain sitä Malinin mollausta ja brankkarin kehumista .
Virheitä tekee varmaan meistä jokainen, hän on tuota virhettään itsekin laajasti ja julkisesti katunut.
Keitä olivat Malin mollaajat?
Muistan kyllä Valtsun kannatuksen vahvasti, mutta Kimmon mollausta en Puukilan kommenteissa kuullut.
Jos on jonkun henkilön kannalla, tarkoittaako se automaattisesti toisen mollaamista? Selvennyksenä: ei tarkoita.
Tätä se juuri on ollut. Mahdollisuudet on romutettu itsekkyydellä.
Eikö Kuhmoisissa päättäjät lainkaan tunne epäitsekästä vastuuta ja intohimoa koko kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin ja menestyksen edistämiseen?
Suuret ja kauaskantoisimmat päätökset ja tapahtumathan ovat pidemmän aikaa toteutettu hämärissä, räikeän yksilökeskeisesti sulkemalla kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet.
"Koko kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin ja menestyksen edistäminen."
Tätä ei ole nähty eikä tulla näkemäänkään.
Ei nykyisellä päättäjäkokoonpanolla, koska suurin osa on naimisissa kunnan kanssa muodossa tai toisessa. Vuokratilat, sukulainen tai puoliso kunnalla töissä, erillaiset maksuttomat ja salaiset etuudet, muuten vaan hyväveli ja sisaryhteydet.
Hyvin sanottu!
Mistähän tämä kokoisessa kunnassa löytyisi päättäjiä ,joka tai jonka kaveri ei olisi kunnan palveluksessa ?salaisia etuja ? miten ne on salaisia,jos niistä täällä tiedetään , voi pyhä yksinkertaisuus .
Mikä voisi olla sellainen tieto salatusta edusta joka olisi tänne lipunut salaa muilta kuntalaisilta ?
Paras ratkaisu olisi kuntaliitos Kangasalaan.
NO SEHÄN OLi KIMMON AJATS.
Pitäiskö koomuksen poruukn alkaa uskoa tohtorismiehen ajatuksia liityä Kangasalaan niikuin hän metsäaammatilaiaena liitti meidät hollolan seurakuntaan. Ei taida miehellä talousasiat oiken olla hallinnessa. Onhan se kiva kun tyhmällä appiukolla rittää rahaa auttaa ainokaisen tytön viisasta miestä. Näillähn se koomus näyttåå mevän
Johan on taas ripeetä toimintaa: Kelloon 11:49 ja 11:41 tehty postaus on jo poistettu!
Mitähän sääntöjenvastaista sisälsi?
Ma 16.1.23 klo 03:54:40 kommentti poistettu
Varmaan jotakin stp hen liittyvää....
stp - mitä tarkoittaa?
Tämäkin kommentti/kysymys on poistunut sääntöjenvastaisena.
stp on varmaankin suomen temokraattinen puolue
Oiskohan noin ja jos on miksköhän kyselystä ei tykätty?
2023-01-17 kello 08:27:53 kommentti poistettu.
Näin toimii totalitäärinen järjestelmä.
Vasta yksitoista poistettu., t. Isoveli.
Persujen rivit kutsuu Puukila , taas parta tutisee ja pohjaton paskan puhuminen jatkuu ,pormestari malli ,24-halli ,koulukeskus, kaikki nurin mutta puhetta riittää.
Mistähän omasta salatusta mokasta ja valehtelusta moinen katkeruus sikiää ?
"taas parta tutisee ja pohjaton paskan puhuminen jatkuu"
Puhutaanko tässä liikaa poliitikoista henkilöinä ja liian vähän varsinaisista asiakysymyksistä?
Viis asiasta tai totuudesta kunhan voidaan esittää joku syyllinen, asioiden ja vääryyksien paljastaja jota sitten lyödään jatkuvasti. Se vain on tärkeintä.
Poliitikko on henkilö ,joka itse on vapaaehtoisesti lähtenyt peliin mukaan ,olkoon siis myös valmis kestämään arvostelun ,jota saa osakseen . Täällä voidaan arvostella Korppilaa ,Kankkusta ,Salmea miksi ei myös Puukilaa??.
"Täällä voidaan arvostella Korppilaa ,Kankkusta ,Salmea miksi ei myös Puukilaa??."
Ja Paajasta, Heinosta ja Hattusta ja ja ja...
Vähän erikoista kyllä tämä viime aikoina sallittu joidenkin henkilöiden asiatonkin arvostelu. Kauppamuseon aikaiset päättäjänimet, jos ne tulevat mainituiksi, vilahtelevat hetkessä taivaan tuuliin.
Lait eivät koskaan koske tasapuolisesti kaikkia.
Ei koske lait tasapuolisesti, vaikka oikeuskansleri nuhtelee kunnanhallitusta.
Kunta-henkilö itse nytkin nämä nimet työajallaan on esiin nostanut. Mutta kunnassahan voikin raitilla turhan edestakaisin ajelemisen lisäksi lukea itsensä vaikka ammattikoulun opettajaksi työajallaan. Mitä se kertoo tällaisten ”virkamiesten” työn kuvasta tai määrästä, työ-ajan käytöstä tai moraalin tasostaan. Mitään ei muka ehditä, silti lisää väkeä kuntalan palkkalistoille haalitaan jatkuvasti, siksikö kun osa vaikuttaa aivan kädettömiltä yksinkertaisimpiinkin tehtäviin kunnassa kuten esim. pitämään kuntalaisten laituri omalla paikallaan.
Liekö asiassa perää, mutta huhutaan kuttuuripomonkin käyttäneen opiskeluihin kunnallisia etuja ?
Jokainen puuhaa kunnassa omiaan, mitä sattuu, ei ole vastuuta mistään, tai normaali yrityksen hierarkiaa, henkilösuhteita, ja varsinkaan esimieheltä vaadittavaa valvontaa alaisistaan. Tittelit eivät käytännössä tarkoita yhtään mitään.
IT-maailma on ihmeellinen. Tuollaisen muista ilkeästi kirjoittavan koneet ja laitteet on nykytekniikalla helppo näppäillä seurantaan.
Onhan täällä kirjoiteltu Puukilasta " partasutina" , vedetty kaikenlaista hänen olemuksestaan tai elämästään. Ilmeisesti joku tuntee hänet hyvinkin läheisesti, kun osaa kirjoitella. Toki tänne taitaa myös kirjoitella ihmisiä, jotka luulevat, tietävät tai haluavat uskoa, että Puukila on myös saanut ääntä kuuluville varsinkin kunnanvaltuustossa. Hyvä niin eli on avoin keskustelu kunnan asioista.
Mielestäni asiat puhuttavat eikä ihmisten ( politiikkojen) habitus tai elämä kuulu riepoteltavaksi tässä foorumissa.
Juurikin niin ,ei pidä yrittää nostaa itseään kaikkitietäväksi profeetaksi ,kuten lähi-idän lähettiläämme on tehnyt.
Eikä pidä yrittää omia kuntalaisten omaisuutta … vink vink.
"Eikä pidä yrittää omia kuntalaisten omaisuutta … vink vink."
Saavutettu etu.
”Saavutettu etu” poistui omasta rannasta rivakasti kuin Sirkesalo rantatuolista kun varkaus tai luvaton käyttöönotto kävi julkiseksi ja laajemmin kuntalaisten tietoon ja olisi saattanut johtaa ulkopuolisiin jatko-toimiin, koska tunnetusti mitään sisäistä valvontaa tai kurinpito-menettelyä ei kunnassa ole löytynyt muidenkaan laittomuuksien yhteydessä. Yksityisellä puolella olisi jo verokortti palautettu.
Vai olisiko ”lähti kuin hauki rannasta” sivistyneempi ja aiheeseen tarkemmin osuva ilmaus.
Kuhmoisten Sanomat 8,2,2023:
"Puukila pois kokoomuksesta
Kunnanvaltuutettu Osmo(Osku) Puukila on erotettu kokoomuksen valtuustoryhmästä, kertoo kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Simola. Hänen mukaansa erottamisen syynä oli luottamuspula."
Kuhmoisten Sanomilla on mielenkiintoinen tapa uutisoida niin, että esim. tässä tapauksessa tuodaan esille ainoastaan Juha Simolan näkemys asiasta.
Kuka omistaa lehden, sen jutut eli vain mikä S:loille kelpaa.
No nyt se on julkista. Sekä sekin tuli ilmi, miten sisäänpäin ja kateellista ajattelua kokkareiden paikallisyhdistyksessä on. Hui!! Puolueen julkinen ääni on vain yhdellä, muut kulkevat perässä...
Pitäsköhän Orpolta kysyä toteutuuko kokoomuksen tahtotila tässä kylässä? Tällähän voi olla vaikutusta, jopa eduskunnan vaaleihin...
Kuinka moni muuten tuntee Osku Puukilan uskomattoman eloonjäämistarinan?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201705312200172901
Puukilan ominaisuus on se, että hänellä on mielipiteitä ja hän tuo ne julki.
"Puukilan ominaisuus on se, että hänellä on mielipiteitä ja hän tuo ne julki."
Suora lainaus entisen valtuutetun kommentista vuosien takaa: "Kuhmoisissa on kehittynyt sellainen merkillinen kulttuuri, että päättäjien kanssa ei saa olla eri mieltä, taikka hänet leimataan vaikeaksi henkilöksi"
Asian laita on juuri näin !
Ja uskomattoman typeryyden kun ei osannut hoitaa haavaa
"Ja uskomattoman typeryyden kun ei osannut hoitaa haavaa"
Ethän vain kanna kaunaa Puukilalle jostain?
Omat jalkansa Puukila menetti eikä mun
Saamme olla onnellisia, että hän menetti jalkansa eikä esim. aivojaan.
Ei Oskun aivot kantapäätä paremmat ole
Törkeää puhetta valehtelevalta varkaalta.
Oskun tuntien se oli enemmänkin kohteliaisuus
Mitä jos vaan keskittyisit palauttamaan varastamasi ?
Mitäs se Osku taas on vienyt
Kyllä Osku kursseillaan komennon piti
Armeijan komento olla piti
Mihin oppilaat katosi ?
Ei ainakaan kuntalaisten laituria, niinkuin tämä eräs sepustelija jonka omaatuntoa varkaus ja asiasta valehtelu piinaa mutta ei ole itse keksinyt pahalle ololleen muuta selitystä tai osoitetta.
Osku osasi pelastaa tajuttoman sukeltajan meren pohjalta mutta ei osannut hoitaa haavaa omassa jalassa
Tosin Osku ei muistanut montako oli pelastanut
Keskisuomalainen 10.2.2023
Päivi Ketolainen
-Kokoomuksessa saa olla eri mieltä asioista, korostaa Kuhmoisten kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Simola.
Mutta jos joukkuepeli, yhteistyö ja henkilökemiat eivät ryhmän sisällä toimi, hänen mukaansa syntyy luottamuspula. Lopulta on edessä ryhmän hajoaminen. Niin kävi, kun Kuhmoisten kokoomus päätti erotta Osmo "Osku" Puukilan valtuustoryhmästä vuoden lopussa.
-Erottaminen oli pitkäaikaisen harkinnan tulos. Se tapahtui paikallisen kokoomuksen hallituksessa yksimielisesti, Simola sanoo.
Tilannetta helpotti hänen mukaansa jonkin verran se, että Puukila valittiin viime kuntavaaleissa valtuustoon sitoutumattomana puolueen ehdokkaana. Puolueen varsinaisen jäsenen erottaminen olisi Simolan mukaan hankalampi asia toteuttaa.
Kokoomus on tällä vaalikaudella Kuhmoisten suurin valtuustoryhmä. Alun perin yhdeksän jäsenen ryhmä vajeni Puukilan erottamisen myötä kahdeksaan.
Puukila perusti saman tien yhden miehen valtuustoryhmän, jonka nimi on Avoin Kuhmoinen. Hän osallistui vuoden ensimmäiseen valtuuston kokoukseen ryhmänsä ainoana edustajana.
Puukila sanoo kannattavansa avointa politiikkaa, joka ylittää puoluepoliittiset rajat. Hän uskoon, että jatkossa sitoutumattomat ryhmät saavat lisää kannatusta.
Erotettu valtuutettu arvioi, että yksi syy hänen erottamiseensa ryhmästä oli joulukuinen valtuustoaloite, jonka hän on tehnyt tuulivoiman kartoittamisesta. Idea sai hänen mukaansa kyllä hyväksynnän omassa ryhmässä. Sen sijaan ei katsottu hyvällä sitä, että hän tiedotti aloitteestaan etukäteen hyvin laajasti.
Puukila on thenyt kaiken kaikkiaan suurimman osan viime vuoden valtuustoaloitteista Kuhmoisissa.
-Teen avoimia aloitteita, johon valtuutetut puolueesta riippumatta voivat allekirjoittaa kannatuksensa. Jos aloite on hyvä, se menestyy, hän sanoo.
Juha Simola ei kommentoi Puukilan erottamisen yksityiskohtia.
Puukila ja hänen alotteiden kannattajat voisivat seurata kunnan päätöksiä, kuinka moni aloite on tuottanut tulosta. Taitaa sieltä löytyä 2 tai 3 jotka nekin ovat olleet jo osittain valmistelussa.
Harmittaahan se vanhaa valtuutettua kun ei millään saa vaiennettua totuuden torvea vaikka kuinka yrittäisi työntää ahkeraa kaveria maanrakoon, semminkin kun itsestä ei ole yhtään minkään muun tekijäksi kuin puolueensa vetäjien hiljaiseen nuoleskeluun.
"Taitaa sieltä löytyä 2 tai 3 jotka nekin ovat olleet jo osittain valmistelussa."
Jos kaikki 21 valtuutettua olisivat saaneet läpi 2,5 ajamaansa asiaa,, niitä olisi tähän mennessä yli 50 ja valtuustokauden loppuun mennessä toista sataa.
2021 kuntavaaleissa tämä ryhmästä erotettu X sai 33 ääntä. Saman puolueen äänikungas K sai 127 ääntä. Kakkonen 49. Jos noi X:n 33 ääntä kanavoidaan 2025 vaaleissa uudelle Avoin Kuhmoinen ryhmälle, joka tekee vielä vaaliliiton YyZ puoleen kanssa, menee X taas läpi, heittämällä. Kuntavaalit jee, ovat meille ennen kaikkea lähidemokratiaa edustavat vaalit, joissa valitaan ne päättäjät, jotka ovat lähimpänä jokapäiväistä arkeamme. Kaiken takana on kunta!
Kunnan kehittymisen takana on yhteen hiileen puhaltaminen ja kuntalaisten kuuleminen.
Mitä kehitystä ovat 20 vuoden aikana saaneet aikaan entiset ja nykyiset päättäjät, joiden takapiruna on entiset. Saattaa seuraavissa vaaleissa ääniharavankin piikit olla harventuneet.
Uusi koulu on hieno asia, mutta se ei ole magneetti, joka saa kunnasta vetovoimaisen. Teolliset työpaikat ovat kunnan kehityksen ydin. Toiselle sijalle tulee matkailu ja sen tuomat tulot, mutta vaikuttaa siltä, että matkailun kehittämisen edellytyksien parantamiseen päättäjistä ei ole.
Täytyy sanoa, että kyllä on valtuutetut aika homeloita, kun vuodesta toiseen kuittaavat rahastojen tilit hyväksytyksi ilman, että tietävät, mitkä säännöt ovat. Puukila sentään älys ennen viime valtuustoa pyytää ne kunnasta ja otti aktiivisesti selvää epäselvistä kohdista.
Mielenkiintoinen kirjaus kunnanvaltuuston pöytäkirjassa 30.1.23 pykälä 1
Puheenjohtaja ilmoitti valtuutetuille, että valtuutettu Osmo Puukila ei kuulu enää Kokoomuksen valtuustoryhmään, vaan on perustanut uuden valtuustoryhmän "Avoin Kuhmoinen", jonka puheenjohtajana toimii.
Osmo Puukila ei kuulu enää "Kokoomuksen" valtuustoryhmään vaan "Avoin Kuhmoinen"-ryhmään.
Lasken tämän samaan Puukilan vähättelyyn kuin kevään 2022 "tämä ei ole Puukilan kyselytunti" ja valtuuston puheenjohtajan huomautuksen, että valtuustoaloitteesta luetaan vain otsikot (antoi Ari Ampujan jaaritella ummet ja lammet)
Pelkäävät Puukilan suorasanaisuutta ja selkärankaa. Siksipä eroittivat sekoomuksen ryhmästä, kun ei alistunut simoloiden peukalon alle.
Olipa ilo lukea tämän päivän paikallisaviisista, miten Kokoomus on täysillä panostanut aikamme suurimpaan epäkohtaan: Puukilan nitistämiseen. Onneksi tätä vaalikautta on vielä jäljellä pari vuotta. Jos Puukila saadaan vaiennettua, niin tulee edes yksi homma kunnialla vietyä maaliin.
Kuhmoisissa päättäjät kuvittelevat, että voivat toimia mielivaltaisesti ja symbioosissa KS:n kanssa.
Nythän Kuhmoisten poliittisessa elämässä alkaa jotain tapahtumaan eli valtuutetut osaavat jopa kommunikoida ?? Ällistyttävää, ettei tätä valtuuston tuuletusta tapahtunut persujen toimesta vaan piti olla yks sitoutumaton.
Toivottavasti vilkas keskustelu jatkuu ilman loan heittoa ja kuntalaiset saavat tietää poliittisista suuntauksista sekä ajatuksista.
Puukilan "vika" on se, että hän on puuttunut korruptioon. Niin ei pidä tehdä.
Korruptioon puuttumista kutsutaan kiusaamiseksi, maalittamiseksi jne.
Kun annetaan esimerkki siitä, miten paljon tulee vaikeuksia JOS PUUTTUU, niin eivätpähän toiset puutu.
Puuttuu lopulta oikeusviranomainen
Ei puutu.
Miksi ei puutu?
Onko puuttunut tähänkään asti yhtään mihinkään. Paljon mölyä tyhjästä.
On puuttunut viime vuonna sekä oikeusasiamies että hallinto-oikeus.
Nytpä tuli taas esille sitoutumattoman kotiseutulehden julkaisukyky. Vain simoloiden hyväksymät kokoomuksen mein kampfia siteeraavat jutut julkaistaan. Muiden on turha yrittää mielipiteitään julki tuoda, koska harmoisten pääkonttori ei julkaisulupaa anna.
Mielenkiintoista lukea ensi viikon Simoloiden Sanomat, et onko lukijan postissa hyväksytty muiden näkemyksiä kokoomuksen kannanottoon.
Ensi viikon lehdessä ei enää julkaista kuntapolitiikkaan liittyviä kirjoituksia, kun siille sivulle täytyy mahtua kuva pajunkissasta.
Vekkari on hyvä vaihtoehto. Varpilla on laajempi lukija-peitto.
Vain yksi totuus, ja se on harmoisten pääkonttorin.... Ennen totuus löytyi kaurapuurosta, vaan ei enää....
Onkohan? Männä vuosina Jämsän Seutukin puuttui peliin ja kielsi paljastavat keskustelut Korhosen kauppamuseon myyntiaiheesta.
"Vekkari on hyvä vaihtoehto ... "
Tähän asiallinen ja totuudellinen kommentti. poistunut, miksi?
Vaijennus on taas tehonnut perusteellisesti.
hyvä kuulla, että poistuu katukuvasta moinen höppöttäjä, saa rauhassa kulkea, kun ei jaksa olla epäkohtelias moiselle p-puhujalle
olen samaa mieltä, hoitakoon omat tonttinsa..............................
samaa mieltä
Poistuuko Kuhmoisista kaikki ongelmat kun Osku´s Summer Kirppis muuttaa?
mitä tekee osku kertomassa kunnan hommiin ollut pois vuosikymmeniä, ratsastaa isänsä suosiolla, mikä oli pidetty ja miettiköön omia tekemisiään,, tuleehan ne tietoon, odotellaan........................
aivan sairasta tulla vuosikymmenien jälkeen tänne arvostelemaan, ei muuta kuin ihmetellä
Unohtuiko sinulta tässä oleellinen yksityiskohta?
Hänet on kuntalaiset äänestäneet vaaleilla valtuutetuksi hoitamaan kunnan asioita puolestanne.
Ja sinä tässä kysyt mitä hän siellä tekee??? Voi pyhä yksinkertaisuus.
painukoon hoitaan asioita Israeliin.....................................................
Eli haluat että kähmintä ja salailu jatkuu kunnassa? Taidat olla itse niitä kähmijöitä kun puolustelet kaikkea vääryyttä....
Onko hän puuttunut johonkin asiaan, josta sinä hyödyt?
Näin täytyy olla, muuten kommenttisi on outo.
Tuskin osasi Israelissa paremmin hoitaa
Kurssit loppuivat kun Oskun koulutus oli enemmän räyhäämistä ja mahtailua kuin opastusta
Oskulla riittää niitä takamettiä joten ei enää aivoja tarvita
Jos hänellä ei ole jalkoja eikä aivoja, on sentään vielä sydän.
Oskun sydän sykkii yhtä lämpimästi kuin krokotiilin kita
Täällähän valehdellaan oikein urakalla:)
Perinne!
Nykyajan päättäjiltä puuttuu sydän, jolla ajatellaan ihmistä. On vain setelinkuvat silmissä ja mielessä miten saada ne kaikki itselle. Osku tuntuu oikeasti ajattelevan myös kanssakulkijoita. Ilmeisesti kuhmoisissa outoa.
Valta, valta, valta. Sydämetön ja lainvastainen vallan väärinkäyttö näkyy.
Kuhmoinen on oikea kunnan irvikuva. Kunta on olemassa, jotta laittamalla varat yhteiseen kassaan, saataisiin maksimoitua YHTEINEN etu. Täällä tilanne on ajautunut sellaiseksi, että pieni eliitti pitää huolen siitä että HEIDÄN etunsa tulee ajettua.
"Täällä tilanne on ajautunut sellaiseksi, että pieni eliitti pitää huolen siitä että HEIDÄN etunsa tulee ajettua."
Lisäksi ja ennen kaikkea eliitti huolehtii myös siitä, että HEIDÄN tahalliset ja huolimattomat virheet kunnan ja kuntalaisten yhteisen edun kehittämiseksi tulee salattua ja peiteltyä maailman tappiin saakka.
Ei kuntalaiset tyhmiä ole.
"Kyllä kansa tietää" , sanoi aikoinaan Veikko Vennamo.
https://www.kielikello.fi/-/-kylla-kansa-tietaa-veikko-vennamon-poliittinen-retoriikka
"Ei kuntalaiset tyhmiä ole."
Taitavatpa ollakin. miksi muuten sallisivat toistuvan kuntalaisoikeuksiensa halventamisen?
"Ei kuntalaiset tyhmiä ole."
Taitavatpa ollakin. miksi muuten sallisivat toistuvan kuntalaisoikeuksiensa halventamisen?
Pieni sisäsiittoinen populaatio mahdollistaa nykyisenlaisen toiminnan, koska vain harva alkaa rettelöidä.
"Pieni sisäsiittoinen populaatio mahdollistaa nykyisenlaisen toiminnan, koska vain harva alkaa rettelöidä."
Päättäjät puhaltavat yhteen hiileen, kun rovio on sytytetty sille, joka heitä uskaltaa vastustaa.
Oskun ajatukset ovat lähinnä miten tuosta hyötyisi ja saisi näyttää mahtiaan
"Oskun ajatukset ovat lähinnä miten tuosta hyötyisi ja saisi näyttää mahtiaan" Onko hän astunut varpaillesi?
Voi voi ja lämmin leipä!
S urkiaa, sanon minä ja niin sanoo jokunen muukin.
"Täällä tilanne on ajautunut sellaiseksi, että pieni eliitti pitää huolen siitä että HEIDÄN etunsa tulee ajettua."
Ei kai vaan Kuhmoisissa sahata budjettia?
Ei, vaan sahataan silmään
Mitä budjetin sahaaminen on?
"Mitä budjetin sahaaminen on?" Jokainen hollille saapunut sahaa itselleen palan budjetista niin ettei alkuperäiseen tarkoitukseen jää juuri mitään.
rovio on sytytetty sille, joka heitä uskaltaa vastustaa...
Juuri nolatuksi tulemisen pelkoon tämä valtarakennelma perustuu. Kukaan ei uskalla kysyä eikä kyseenalaistaa mitään.
Onhan nolatuksi tulemisesta useita malliesimerkkejä olemassa. Virheellisellä vallankäytöllä ja pelolla johtamisella ei lopulta pitkälle pötkitä. Siitäkin on historiassa paljon esimerkkejä.
Hyvä hallinto ja johtaminen perustuu virheiden tunnustamiseen ja virheistä oppimiseen.
Virheiden peittely kostautuu aina ja se on vain ajan kysymys.
Virheellisellä vallankäytöllä ja pelolla johtamisella ei lopulta pitkälle pötkitä.
Kuhmoisten kunta ei pötki ... , yksittäiset muutamat kylläkin.
Ja miten voisi olla äänessä... Jos jokainen pölisisi joka kokouksessa populistista puutaheinää hänen laillaan itseriittoisesti niin ei vuorokausi riittäisi. Jokaiseen käsiteltävään asiaan ei tarvitse yhden ja saman ihmisen kommentoida liibalaaballa, jolla ei ole mitään merkitystä muuta kuin oman itsen esille tuominen!
Niinhän valtuuston puheenjohtajakin tekee.
Osuit aivan ytimeen👍
Niin, parempi että valtuutetut pitävät julkisesti turpansa kiinni. Näin toimien tyhmäkin vaikuttaa viisaalta. Päästään vartissa, sisältäen kaikkien paikalla olon tunnistaminen, kahville ja pullalle. Naurattaisi jos ei itkettäisi valtuuston hiljainen hartaus-videointi.
Se onkin sen duuni olla äänessä. Se oliskin jännä kokous, jos puheenjohtaja ei puhuisi mitään.
Tuntuu, että pötkitty ja potkittu iän kaiken....
Mutta missä se näkyy ?
Potkijat pötkivät.
Pakoon, piiloon, vai henkilökohtaiseen menestykseen?
Mitähän tärkeää on kirjoiteltu kun heti täytyy pyyhkiä?
Jo 16 paikallisten sääntöjen vastaista.
On tärkee alotus, kun on näin monta kommenttia. Jotain vikaa siinä selkeästi sit on.
Kaikki asialliset kommentit ovat tärkeitä. Niistä muodostuu kokonaiskuva miten kunnan ja kuntalaisten asioita todellisuudessa hoidetaan.
"Kaikki asialliset kommentit ovat tärkeitä. Niistä muodostuu kokonaiskuva miten kunnan ja kuntalaisten asioita todellisuudessa hoidetaan."
Sanoisin ennemminkin: Kaikki asialliset kommentit olisivat tärkeitä. Nythän emme näe niitä kaikkia, koska elämme sensuurin aikakaudella.
Kuten erityisesti naapurimaassa, joka estää totuudenmukaisen tiedonsaannin.
On verrattavissa kunnan salailuihin, yhteisiä asioita nuijitaan läpi pienessä piirissä. Salailu on synonyymi valehtelulle.
Valheiden varaan ei mitään kestävää voi rakentua.
Siten varmistetaan jaettavan tiedon laadukkuus.
Näin on tehty jo hyvin kauan. "Laadukkaan" tiedon julkaisemiseen osallistuu myös paikallislehti, joka uutisoi miten pieni piiri haluaa asioista julkisuuteen kerrottavan. Tämä on täysin itäiseen naapurimaahan verrattavaa toimintaa, jossa kansaa ohjataan ja johdetaan kovalla kädellä.
Muistanko oikein, että tämä puheena oleva valtuutettu oli vuosi sitten talousarvion lähetekeskustelussa ainoa, joka veronkorotusten asemesta ehdotti veronalennuksia?
Alennuksiin olisi todentotta varaa ja tarvetta. Islannissa ja Sveitsissä lentelyn sijaan ehdotan ydinjoukolle potkukelkkaekskursiota Sysmään ja Luhankaan, missä kuntavero 6,4% (Kuhmoisissa 9,1%)
Mutta eipä se Luhanka paljon auta.
https://www.stat.fi/til/vaenn/2004/vaenn_2004_2004-09-20_tau_002.html
Sysmään ei kelkalla kauan tuntia potki jäätietä pitkin näillä lentokeleillä ja illaksi kotiin. Kylmät lähteetkään tuskin vauhtia hidastaa. Myös ilmastointi kiittää.
Mitä tuo kohta 20 vuotta sitten laadittu ennuste sitten kertoo? Kuhmoisten väkiluku on ainakin laskenut tähän päivään paljon enemmän kuin mitä ennustettiin. Jos nyt sitten katsotaan tuoretta ennustetta, niin Luhanka on jo saavuttanut pohjan (2003: 905, 2023: 686 asukasta ja 2040: 666), mutta Kuhmoisten alamäki vaan jatkuu (2003: 2 880, 2023: 2 068 ja 2040: 1 748).
Kuhmoisten alamäki vaan jatkuu (2003: 2 880, 2023: 2 068 ja 2040: 1 748).
Ja varmasti jatkuu. Tähän asti tyytyväisistäkin kaikki ne, joilla on varaa, muuttavat sinne, missä vielä saa julkisia terveyspalveluita.
Viimeinen sammuttaa kuntalan, kaukalon ja kuntoladun valot.
Toivottavasti 2040 valot palaa vielä uudella koululla ja päiväkodilla kun molempien poistaminen jatkuu (melkein) koko 40-luvun: yht. 233217,84 € / vuosi.
Juu, eihän niiden valoista kukaan puhunutkaan. Velathan on maksettava eikös juu.
"Sähkörahoja" on vielä jemmassa ja kasvavat korkoa.
Kenenkähän taskussa?
Eiköhän ne ole sijoitusrahastossa, kuten ennenkin ?
Senkös takia täällä eletään " kuin viimeistä päivää" ?
Kätevää pitää sijoituksia kun samaan aikaan on 10 miljoonaa euroa velkaa?
Kuhmoisten kunnan väestökehitys on todellakin mennyt huonommin mitä 20 vuotta sitten on ennustettu. Tuolloin kunta toimi yrittäjänä ja perusteli siihen ryhtymistä Etelä Suomen Sanomissa: "Tämä on väestötappiokunta. Kirvestä ei ole heitetty kaivoon. Tähän ei olisi ryhdytty, jos selkänojana ei olisi sähkörahoja"
Kun ei Kuhmoisissa ole tarjolla työtä eikä koulutusta, ainoa realistinen kuntaanmuuton potentiaali on kausiasukkaiden muutto vakituisiksi. Tämäkään ei ole ollut kuntapäättäjien prioriteetti, mielummin on nostettu sekä kunta- että kiinteistöveroja ja näin tehty pitäjästä ei-houkutteleva vaihtoehto. Kirsikkana kakussa on viime kuukausien uutiset siitä, että sotepalvelut tulevat Pirkanmaalla jatkossa keskittymään Tampereen ympäristöön.
Kuhmoisten sijainti ei ole ole ollut mikään este kunnan kehittymiselle. Kesäasukkaat ovat suuri potentiaali ja matkailun kehittyminen. Kunnassa elettiin liian pitkään valtion avustusten varassa.
Matkailun kehittymistä edistäisi toimiva lautta-yhteys Sysmään. Ennenkin oli toimintaa kun Linta liikennöi kolme kertaa päivässä molemmista päistä. Sysmän, Destian, Traficomin kanssa saisivat tätä tieliikenne-infraa pohtia.
"Matkailun kehittymistä edistäisi toimiva lautta-yhteys Sysmään."
Hieno idea! Jos idean isä sitoutuu (hankkii tarvittavan kaluston ja luvat), minä voin osallistua (joka toinen vuosi esim., jos sopii?)
Laitetaanko Vellahden ruoppaamisesta säästyneet miljoonat Lintan toiseen tulemiseen?
Ykkösidea!
HYVÄ OSKU !!!
Miten Osku tähän asiaan liittyy ??
Anonyymi kirjoitti:
Laitetaanko Vellahden ruoppaamisesta säästyneet miljoonat Lintan toiseen tulemiseen?
Ykkösidea!
YKKÖSIDEA!
Missä ovat Pirkanmaan kokoomusveljet nyt, kun Kuhmoinen on sotehädässä? Miksei kukaan tule apuun?
Kevään 2023 eduskuntavaaleissa:
Sanna Marin 180 ääntä Kuhmoisista
Arto Satonen 82 ääntä Kuhmoista
Arto Pirttilahti 62 ääntä Kuhmoisista
Marjo Mäkinen-Aakula 55 ääntä Kuhmoisista
Sami Kymäläinen 53 ääntä Kuhmoisista
Hyvä Sanna. Me luotamme sinuun, sinun jälleentulemiseesi. Ja äänestämme Juttaa. Afrikan presidentiksi.
Niin, eräs asiantuntijalääkäri oikeutetusti totesi että Tampereen demarit päättävät ja päättivät maaseutukuntien terveydenhuollon tyhjennyksestä Tampereen kaupungin eduksi. Maaseutu heitteille.
Kun sekä Tampereen että Kuhmoisten päässä johtajien määrä kasvaa ja palkat nousee, ei ole ihme, jos ei rahaa riitä palveluiden tuottamiseen M.O.T.
Palveluahan viskaaleilta ei koskaan saa. Korkeentaan äyskimistä ja tiuskimista tai vaihtoehtoisesti luennon heidän erinomaisuudestaan jota tyhmä kansa ei ymmärrä,
Se, että Sekoomus heitti Puukilan tunkiolle, oli hyvän alku. Nyt Kuhmoisissakin on puolueisiin sitoutumaton valtuustoryhmä.
todella raitis seppälä on kyllä tulossa valtuuston kokukseen,mutta penkat on vielä todella raittiisti tiellä.
Mitä parempaa on tullut tilalle, kun Puukila on heivattu ulos Kokoomuksesta?
Jakokunnan saaren tämä kähmi, kalastaja kähmi kukkaron saaresta. Sellainen järjestö. Hyväveli. Olisihan siinä tullut rahaa kuntaan jos oikea hinta olisi maksettu.
Koska kähminy? Mimmonen saari? Paljonko makso?
Siitäkin olisi tullut rahaa kuntaan kun kunnan laiturin omaan rantaansa varastanut teknisen toimen kunnan tyhjiä, turhia reissuja ajava autokuski olisi maksanut laiturista käyvän taksan eikä niinkuin tähänkin asti on vuosikaudet surutta tottunut omimaan itselleen kuntalaisten omaisuutta kuten kaadettua puutavaraa.
Entä kaikki kunnalta myydyt kiinteistöt, olisiko saatu tulojakin?
Kuten entiset puretut ja purettava koulurakennus. Hyvin sopinut harrastajille, pienyritys- tai -yrittäjille sopivia luokka-tiloja. Keittiö olisi sopinut vaikka pitopalvelu-yrittäjälle. Siellä kenenkään tarvitse kokoaikaisesti 24/7 asua. Äly hoi, järki älä jätä.
Kyllä purkajien ja tuhoajien tiedossa on hyvin ollut kunnan tarpeet ja etu, on vain niin ikävästi ettei Kuhmoisten päättäjien ajattelua ole miesmuistiin ohjannut aito yhteisen hyvän tavoittelu, vaan päätökset perustuu aina pienen ryhmän jääräpäiseen haluun ja itsekkäisiin pyrkimyksiin.