Puhuuko saamelaiset suomea?

Yksinkertainen

Olen tyhmä ja kaipaan sivistystä.

Puhuvatko kaikki saamelaiset saamea vai osaako osa heistä tai jopa kaikki suomea? Kuinka usein käytte "muualla Suomessa"? Tuntuuko muu Suomi teille vieraalta? Voisitteko esim. kuvitella koskaan muuttavanne Helsinkiin?

18

4742

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie vaan

      Kaikki saamelaiset ovat joutuneet käymään suomenkielisen koulun, joten eiköhän ne kaikki osaa suomea? Kouluissa 1950-ja 1960-luvuilla lapsia jopa rangaistiin fyysisesti siitä, mikäli he erehtyivät puhumaan äidinkieltään = saamen kieltä.

      Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa suomen kielen äidinkielenäni, vaikka saame on äidinkieleni. Sain siitä laudaturin...

      Saamelaisista jo yli puolet asuu saamelaisalueen (Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnat, lisäksi saamelaisalueeseen kuuluu Sodankylän kunnan pohjoisosa = Vuotso) ulkopuolella. Esimerkiksi Helsingin alueella asuu arviolta 500 saamelaista.

      Turhauttavaa vielä 2000-luvulla törmätä vanhoihin stereotypioihin... Ehkäpä opit tästä jotain :)?

      • lantalainen

        Eipä taida pitää paikkaansa. Kaikki suomensaamelaiset varmasti puhuvat suomea, mutta norjan-, ruotsin-, ja venäjänsaamelaisista aika harva.

      • Yksinkertainen

        Kyllä opin! Ja kiitos kun jaksoit valistaa!
        Stereotypioista:
        Ei minulle ole koskaan kukaan kertonut saamelaisista mitään, ja väittäisin kyllä että seuraan aika lailla medioita ja olen korkeasti koulutettukkin. Mutta tällä saralla myönnän tyhmyyteni. En tiedä yhtikäs mitään saamelaisista. Saistte pitää enemmän melua itsestänne, minua kyllä kiinnostaa kulttuurinne!

        Uskallan juuri ja juuri kertoa sen, että vasta teini-iässä opin että saamelaiset kuuluvat Suomeen ja ovat suomen kansalaisia. Ennen sitä en edes ajatellut asiaa, luulin että Suomen ainoa vähemmistö on suomenruotsalaiset :)

      • mie
        Yksinkertainen kirjoitti:

        ..mikään ihme ettet tiedä saamelaisista. Ja siitä on meidän saamelaisten ihan turha valtaväestölle räyhätä, kun ei itsekään asioista tiedetä. ja syynähän tähän on se, ettei esim. edes saamelasialueilla koulussa opeteta oman kansan historiasta juuri mitään. eli ei voi ihmisiä syyttää...

      • Yksinkertainen
        mie kirjoitti:

        Onpas ikävää.. Olisi kyllä oikeasti tosi kiva tietää enemmän teistä. Toivottavasti asialle voitaisiin tehdä jotakin. En nyt tiedä mitä, mutta kuitenkin. Jospa joku teistä saamelaisista tekisi jotain repäisevää ja sitä myötä pääsisi julkisuuteen ja puhumaan saamelaisista.

        Tyhmä ehdotus ehkä, mutta jotakin olisi varmaan tehtävä että teitä saisi enemmän näytille.

      • jurdi
        lantalainen kirjoitti:

        Eipä taida pitää paikkaansa. Kaikki suomensaamelaiset varmasti puhuvat suomea, mutta norjan-, ruotsin-, ja venäjänsaamelaisista aika harva.

        Luulen, että edellinen tarkoittaa juuri Suomessa asuvia saamelaisia, kun suomen kielestä kyseltiin. Melkein kaikki saamelaiset osaavat sen valtion pääkieltä, missä asuvat. Poikkeuksia toki löytyy varsinkin vanhinpien ihmisten joukosta.

      • mie edelleen
        Yksinkertainen kirjoitti:

        Kyllä opin! Ja kiitos kun jaksoit valistaa!
        Stereotypioista:
        Ei minulle ole koskaan kukaan kertonut saamelaisista mitään, ja väittäisin kyllä että seuraan aika lailla medioita ja olen korkeasti koulutettukkin. Mutta tällä saralla myönnän tyhmyyteni. En tiedä yhtikäs mitään saamelaisista. Saistte pitää enemmän melua itsestänne, minua kyllä kiinnostaa kulttuurinne!

        Uskallan juuri ja juuri kertoa sen, että vasta teini-iässä opin että saamelaiset kuuluvat Suomeen ja ovat suomen kansalaisia. Ennen sitä en edes ajatellut asiaa, luulin että Suomen ainoa vähemmistö on suomenruotsalaiset :)

        Hups - taisi lähteä tyhjä viesti :).

        Niin - toki tarkoitin tässä Suomen saamelaisia, enkä suinkaan kaikki neljän maan saamelaisia. Ja itse puhun saamen ja suomen lisäksi kolmea kieltä sujuvasti. Kaikki saamelaiset eivät puhua saamea. Tähän ovat vaikuttaneet mm. saamen kielen vähäinen arvostus, joka taas osaltaan on johtunut assimilaatiosta (vaikka ei se koskaan ollut virallista, niin kuin esimerkiksi Norjassa se oli laissa - esimerkiksi saamelainen ei voinut ostaa tai omistaa maata, ellei tämä osannut norjan kieltä). Vielä 1970-luvulla vallitsi yleinen käsitys siitä, että saamea ei kannata opettaa lapsilleen. Omassa sukupolvessani on monia saamelaisia, jotka eivät osaa saamea lainkaan.

        Mietit miksi saamelaisista ei tiedetä juuri mitään. Ei pelkästään se riitä, että pidämme itsestämme melua, vaan kyllä siihen vaikuttaa mm. Suomen koulutuspolitiikka. Esimerkiksi Suomen opettajankoulutuslaitoksessa ei ole pakollisia opintoja vähemmistökulttuureista. Tai no, ehkä joku 2 opintoviikkoa 160 opintoviikosta (kasvatustieteiden maisteriin vaadittava opintoviikkomäärä), mutta kyseiset kaksi opintoviikkoa eivät välttämättä sisällä tietoa saamelaisista tai esimerkiksi romaneista. Mielestäni tämä on käsittämätöntä. Mutta sehän on vain minun mielipiteeni.

        Sinulle 'yksinkertainen' toivotan oikein mukavaa kevään jatkoa. Eale dearvan!

      • mie vaan
        lantalainen kirjoitti:

        Eipä taida pitää paikkaansa. Kaikki suomensaamelaiset varmasti puhuvat suomea, mutta norjan-, ruotsin-, ja venäjänsaamelaisista aika harva.

        Hei sinulle!

        Pieni korjaus. Monet rajapaikkojen ihmiset osaavat useaa kieltä, mutta pääsääntöisesti saamelaiset osaavat kunkin maan valtakieltä. Suurin osa sukulaisistani on vähintään kaksikielinen, mutta nuorempi sukupolvi (80- ja 90-luvulla syntyneet) puhuvat vähintään kolmea kieltä. Itse puhun sujuvasti viittä kieltä.

      • Yksinkertainen
        mie edelleen kirjoitti:

        Hups - taisi lähteä tyhjä viesti :).

        Niin - toki tarkoitin tässä Suomen saamelaisia, enkä suinkaan kaikki neljän maan saamelaisia. Ja itse puhun saamen ja suomen lisäksi kolmea kieltä sujuvasti. Kaikki saamelaiset eivät puhua saamea. Tähän ovat vaikuttaneet mm. saamen kielen vähäinen arvostus, joka taas osaltaan on johtunut assimilaatiosta (vaikka ei se koskaan ollut virallista, niin kuin esimerkiksi Norjassa se oli laissa - esimerkiksi saamelainen ei voinut ostaa tai omistaa maata, ellei tämä osannut norjan kieltä). Vielä 1970-luvulla vallitsi yleinen käsitys siitä, että saamea ei kannata opettaa lapsilleen. Omassa sukupolvessani on monia saamelaisia, jotka eivät osaa saamea lainkaan.

        Mietit miksi saamelaisista ei tiedetä juuri mitään. Ei pelkästään se riitä, että pidämme itsestämme melua, vaan kyllä siihen vaikuttaa mm. Suomen koulutuspolitiikka. Esimerkiksi Suomen opettajankoulutuslaitoksessa ei ole pakollisia opintoja vähemmistökulttuureista. Tai no, ehkä joku 2 opintoviikkoa 160 opintoviikosta (kasvatustieteiden maisteriin vaadittava opintoviikkomäärä), mutta kyseiset kaksi opintoviikkoa eivät välttämättä sisällä tietoa saamelaisista tai esimerkiksi romaneista. Mielestäni tämä on käsittämätöntä. Mutta sehän on vain minun mielipiteeni.

        Sinulle 'yksinkertainen' toivotan oikein mukavaa kevään jatkoa. Eale dearvan!

        Kiitos vielä sinulle :)
        Hupaisaa ja ennen kaikkea aurinkoista kesää sulle myös!!!

      • Kultakieliä
        jurdi kirjoitti:

        Luulen, että edellinen tarkoittaa juuri Suomessa asuvia saamelaisia, kun suomen kielestä kyseltiin. Melkein kaikki saamelaiset osaavat sen valtion pääkieltä, missä asuvat. Poikkeuksia toki löytyy varsinkin vanhinpien ihmisten joukosta.

        On myös paljon lapsia, jotka osaavat vain saamea sekä nuoria ja aikuisiakin, joiden vahvin kieli on saame.

    • Risto

      Sinä et pysty kuulemaan saamelaisten puheesta, ovatko he saamelaisia vai eteläsuomalaisia. Niin täydellisesti he osaavat suomea. Väitän, että et edes uskoisi saamelaista saamelaiseksi, jos sellaisen tapaisit. Et nimittäin erota häntä muusta väestöstä. Käyn joka kesä Lapissa ja voin sanoa, että olen joskus yllättynyt, kun kysyn: "Osaatko sinä tuota saamen kieltä?"

    • veli_pantelei

      Kysytään hyvin samantapainen kysymys: puhuvatko saamelaiset saamea?

      Onko toisen sanottuna hyväksyttävää, että saamelaisena pitää itseään henkilö, joka ei lainkaan osaa saamea; pikkulapset ovat pois laskuista.

      Toisaalta eikö ole väärin puhua saamen kielestä tai saamesta? Meillähän puhutaan tunturisaamea, inarinsaamea ja kolttasaamea, jotka poikkeavat huomattavasti toisistaan, pitäisi siis puhua saamensukuisista kielistä.

      Se mitä nykyään tarkoitetaan saamella, lienee kuitenkin tunturisaamea. Ei kai mitään saamen "yleiskieltä" ole olemassa.

    • lapin neito

      Kyllä me saamelaiset puhutaan saamea ja meillä on monta kieltä ei murretta. Minä puhun itse pohjoissaamea ja sen on yleisin saamenkieli. Mutta nyt on monta saamelaista jotka ei osaa saamea, ne on yleensä ne jotka asuu etelämpänä lappia tai sitten etelässä asivat saamelaiset.

    • mustaporotokka

      Mongooliassa oli myös saamelaisia paimentolaisia

    • taisipaolla

      norjan puolella saamelainen kysyin jotain vastasi ihan ymmärrettävällä suomella itseasiassa kaikki puhui jonkunmoista suomea vaikka suomeksi ettei puhu suomea mutta olisi ehkä osannut jotain kumminkin englantia osasi hyvin

    • hesansaami

      Tottakai he puhuvat suomen kieltä ja vieläpä usein paremmin kuin valtaväestön edustajat. He eivät voi käyttää julkisissa palveluissa saamea, eikä heillä ole mahdollisuutta käyttää saamea kuin kaverin tai sukulaisen kanssa keskustellessa.
      Saamelaiskäräjien on turha huutaa lisää rahaa saamen kielen elvytykseen, eihän saamea kuitenkaan voi käyttää yleisesti. Pitää ymmärtää, jos kieli on vain kotikielenä, se ei voi kehittyä ja edessä on näivettyminen, kuten nyt on ollut jo pitkään havaittavissa. Näin kirjoittaa saamelaiskulttuurissa kasvanut natiivi kielenpuhuja, jonka kieli köyhtyy, uusia asioita tulee koko ajan, mutta termit ja verbit puuttuvat. Ne ovat jääneet viime vuosituhannelle, kuten Saamelaiskäräjätkin.

    • etelänmiess

      Saamelaiset näyttävät olevan herkkähipiäistä, agressiivista porukkaa ja tuntuvat räyhäävän valtaväestölle milloin mistäkin.
      En ole koskaan käynyt lapissa eikä ole aikomus mennä jatkossakaan. En lue tuota vähemmistöä koskevia artikkeleita enkä osta mitään heidän outoa rekvisiittaansa täällä etelässäkään joten minun puolesta saavat kyllä elää poroineen rauhassa. Luulen että monella valtaväestön veronmaksajalla on sama näkemys. Kustantakoot itse kaiken sen minkä haluavat.

    • Samiisfrozen

      Kyllähän tietysti olisi hyötyä saamelaisille, jos kulttuurista voisi kertoa laajasti ihmisille. Vaaditaan, että kouluissa pitäisi enemmän infota. Mutta mitä luinkaan: Disneyn Frozen- elokuva ei ole hyvä juttu, vaikka sen laajempilevikkisempää keinoa tuskin löytyy kulttuurista kertomaan. Ei ymmärrä? Pointti onkin se, että saamelaisten pitäisi HYÖTYÄ siitä materiaalisesti!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe