Kaksi minulle tapahtunutta tapausta jossa olen nähnyt kummituksen.

Anonyymi-ap

Olen vanhempieni nuorin lapsi ja minulla on melko iso ikäero isoveljiini. He muuttivat siksi pois lapsuudenkodistamme kun olin itse vielä melko nuori ja minä jäin kolmisin vanhempien kanssa. Koska koti oli liian iso meille kolmelle, niin muutimme pienempään asuntoon kun olin 6-vuotias. Nämä tapaukset tapahtuivat muistaakseni seuraavana kesänä, kun täytin 7 vuotta.

Kummassakin tapauksessa olin isän kanssa kaksin ulkona. Isä teki jotain autollemme ja minä leikin pihassa omia leikkejäni. Ensimmäisellä kerralla olin juoksemassa talon etupihalta takapihalle kun näin pihalla puun juurella istuvan vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutuneen noin 10-vuotiaan tytön, joka laittoi kädessään olevaa kirjaa vieressään olevaan olkalaukkuun. Sekä tytön vaatteet että laukku olivat kokonaan mustat ja näyttivät näin myöhemmin ajateltuna olevan peräisin 1800-luvulta vaikka silloin elettiin 1980-lukua. Minä pelästyin tyttöä, koska jotenkin vaistosin että hänestä huokui negatiivinen energia, hän oli tullut luvatta pihallemme ja hänellä oli erikoiset vaatteet. Juoksin nopeasti isän luokse ja kerroin tytöstä hänelle, mutta kun menimme kyseisen puun luokse, niin siellä ei ollutkaan ketään. Minä sitten ihmeissäni yritin selittää isälle, että kyllä siinä oli ollut joku tyttö, jolla oli vanhanaikaiset vaatteet päällä. Pihaan oli kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen oli erittäin lähellä tyttöä eli hän olisi periaatteessa saattanut poistua pihasta sillä aikaa kun hain isää, mutta häntä ei näkynyt kadullakaan jonne pihalta sitä kautta mentiin. Hän ei olisi millään ehtinyt nousta ylös, mennä tielle ja kävellä niin kauas että häntä ei enää näkynyt sillä aikaa kun hain isää koska siihen meni ehkä vain puoli minuuttia. Olisi hänen pitänyt olla ainakin siellä kadulla kävelemässä poispäin talostamme, mutta siellä ei todellakaan ollut ketään. Tästä tytöstä jäi minulle pelästynyt ja pelokas olo, aistin hänessä olevan jotain pahaa.

Toinen kerta kun tapahtui jotain erikoista oli taas siellä pihalla. Isä oli pihassa auton luona ja minä muutaman metrin päässä maassa polvillani leikkimässä kun yllättäen sanoin, että "Olemme asuneet täällä vuoden". Isä kysyi minulta ihmeissään, että mitä sanoin jolloin minä nostin ihmeissääni katseeni leluista ja sanoin isälle vastanneeni vieressäni olleelle miehelle kun hän kysyi, että kuinka pitkään olimme asuneet talossa. Isä sanoi, että ei siinä ole ketään ja tosiaan, vieressäni ei enää ollut ketään vaikka hetki sitten olin aistinut siinä olleen vanhahkon miehen, joka oli kysynyt minulta, että kuinka pitkään olimme asuneet siellä talossa. Erikoiseksi asian tekee se, että minä näin kyseisen miehen vieressäni vaikka katsoin samalla maassa olevia lelujani ja kuulin hänen puhuvan minulle, vaikka hän ei sanonut mitään ääneen. Eli hän oli esittänyt kysymyksen minulle telepaattisesti, johon minä vastasin puheella. Hän oli vanhahko, ehkä noin 70-vuotias, hänellä oli beigen värinen puku ja vieressään polkupyörä. Hänellä oli levollinen ja ystävällinen katse ja hän vaikutti muutenkin miellyttävältä ja luotettavalta, toisin kuin puun juurella istunut tyttö, joka vaikutti ilkeältä ja pelottavalta. Olin todella nähnyt miehen vieressäni vaikka häntä ei sitten yllättäen ollutkaan vieressäni. Näin jälkikäteen ajateltuna hän ei olisi voinut tulla pihalle ilman, että isä olisi huomannut häntä eikä varsinkaan noin vain voinut kadota sieltä noin vain pois kuin savuna ilmaan. Jälkeenpäin olen ollutkin varma, että kummassakin tapauksessa kyseessä on täytynyt olla aikaisemmin elossa olleen, mutta jo kuolleen ihmisen henki tai sielu sellaisessa muodossaan kuin hän on ollut ennen kuolemaansa. Miehestä tuli sellainen tunne, että hän oli talon entinen asukas ja jopa sen rakentaja joka halusi tulla katsomaan, että miten talossa silloin asuvat ihmiset viihtyvät siellä. Tyttökin oli mahdollisesti asunut 1800-luvulla siellä samassa paikassa, mutta ei tosin samassa talossa koska talo oli rakennettu vasta 1930-luvulla.

4

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En usko juttuusi. Kuvittelua

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        ❤️ ­­N­­y­m­f­o­­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17695844e

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Uskon tarinaasi. Pienellä lapsella (yleensä ennen kouluikää) on tuo ihmeellinen kyky liikkua samaan aikaan tässä maailmassa ja henkimaailman kanssa.

    • Anonyymi

      Niitä kannataa käskeä poistumaan Jeesuksen nimessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2084
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1909
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1881
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1593
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1456
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1444
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1327
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1247
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1114
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1109
    Aihe