Cthulhun tunneleita junaradan alla?

Anonyymi-ap

Olemme tutkineet asioita vuosikausia ja vertailleet mm. vanhoja pohjapiirrustuksia ja asemakaavakarttoja ja keränneet kuulemiamme kertomuksia paikkakunnalta. On perusteltua olettaa, että Cthulhun tunneleita kulkee rinnakkain rautatien kanssa. Erityisesti ratapihan alla useita metrejä alempana kiemurtelee todennäköisesti muinaisten pimeiden voimien tunneliverkostoja. On vielä epäselvä, missä tunneleiden suuaukko maanpinnalle sijaitsee. Tähän asti etsintämme ovat tuottaneet vesiperän.

20

612

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainakin yksi aukko avattiin kun asematunnelin remonttia tehtiin. Laitettiin ohuet rappaukset jos tarvii pikaiseen päästä kulkemaan.
      Toinen on mun mielestä Lidlin kohdalla radan toisella puolen, maassa on luukku.

      • Anonyymi

        Se on aika matala tunneli, joka alkaa asematunnelista ja menee keskusvankilan pihalle.


    • Anonyymi

      Topparoikka -patsaan juurella on tunnelin suuaukko, keskustassa Lasinpuhaltaja -patsaan jalustassa on avattava luukku.

    • Anonyymi

      Meinaatko, että Riihimäki on mereen uponnut R'lyehin kaupunki? Vai kuulutko Cthulhua palvovaan kulttiin joka olettaa, että tuo Davy Jonesilta näyttävä hirviö asuu maanpinnalla?

    • Anonyymi

      Korkein kohta on kun mennään uimalan pääsystä alas kohti keilahallia niin puolessa rinteessä on pääsy tunneliin.
      Käytetään tuuletukseen mutta siinä on tikkaat alas.
      Kun laskeudutaan alas ja seisot selkä vasten tikkaita niin lähde oikealle. Vasen ei johda mihinkään.

      • Anonyymi

        siinähän on tunnelin suuaukko kahden koulun, Karan yläasteen ja kauppiksen, välissä.


    • Anonyymi

      Liittyykö tähän kun kiertelin kävelylenkillä niin siellä täällä on lapioitu lumet pois maastossa?

      • Anonyymi

        Tyhjillään olevan sähkölaitoksen kiinteistöstäkin löytyy tunnelin suuaukko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjillään olevan sähkölaitoksen kiinteistöstäkin löytyy tunnelin suuaukko.

        miten suossa voi kulkea tunneleita


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten suossa voi kulkea tunneleita

        Niillä on käytössään amfibioautoja jotka on muokattu myös suolla ja sen pinnan alla liikkumaan.
        Kaikki kaupungissa olevat muistomerkit ja patsaat kuuluvat maanalaiseen liikkumisverkostoon, sillä jostain niihin pitää päästä kun tarvetta siihen tulee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten suossa voi kulkea tunneleita

        Melkein samalla tavalla mitä järven pohjassa.
        Kyllähän nämäkin tunnelit on ajatuksella tehtyjä, niistä tuleva hyöty on panostuksen väärti.
        Huomasiko kukaan kun Rity talo purettiin muutamia asioita:
        Työ tehtiin pimeällä
        Ja sitten sinne jätettiin yksi kellarinseinä pystyyn.
        Toivotaan tontille tulisi jotain niin …


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein samalla tavalla mitä järven pohjassa.
        Kyllähän nämäkin tunnelit on ajatuksella tehtyjä, niistä tuleva hyöty on panostuksen väärti.
        Huomasiko kukaan kun Rity talo purettiin muutamia asioita:
        Työ tehtiin pimeällä
        Ja sitten sinne jätettiin yksi kellarinseinä pystyyn.
        Toivotaan tontille tulisi jotain niin …

        Pohjoisen ala-asteen kellaritiloista pääsee niihin tunneleihin, Samoin niihin pääse Eteläisen koulun vanhan puurakennuksen alakerrasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkein samalla tavalla mitä järven pohjassa.
        Kyllähän nämäkin tunnelit on ajatuksella tehtyjä, niistä tuleva hyöty on panostuksen väärti.
        Huomasiko kukaan kun Rity talo purettiin muutamia asioita:
        Työ tehtiin pimeällä
        Ja sitten sinne jätettiin yksi kellarinseinä pystyyn.
        Toivotaan tontille tulisi jotain niin …

        Eiköhän se rity talon yksi seinä jätetty pystyyn ettei se uusi tönö vyöry alas sieltä. Tai ennemminkin se maa-aines siitä pihalta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se rity talon yksi seinä jätetty pystyyn ettei se uusi tönö vyöry alas sieltä. Tai ennemminkin se maa-aines siitä pihalta

        Näin. Hyvä homma että ihmiset ymmärsi sen tuolla tavalla. Kerro kaikille samalla tavalla.
        Olin välillä montun pohjalla ja seinän takana seuraamassa purkua ja hyvin meni.
        Ei tullut ketään ulkopuolisia sotkemaan


    • Anonyymi

      That is not dead which can eternal lie
      But with strange eons, even death may die.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tehtiin tuossa kaikuluotausta aseman ja peltosaaren välillä.
      Yllättävän isoja tiloja on maan alla.
      Vähän aikaa joutui hakemaan mutta löytyi se suurin kulkuväyläkin lopulta, yllättävän sivusta menee.

    • Anonyymi

      Muistatteko Saksan kesän -21 tulvat? Tässä pieni yhteenveto Ahrdahlin tulvista:
      https://rumble.com/v24xhxu-the-war-is-on-appendix-ahrtal-government-bunker-flooded.html
      Perussyvyydet isoille tunneleille ovat 3.6 km ja 10 km.
      Ahrdahlisssa löytyi yli 700 lasten ruumista ja satoja kuoleita sikiöitä. Kohdassa n. 11 eteenpäin. Kukaan ei ole vielä selittänyt, mistä ne ilmestyivät. Ei ihme, että viranomaiset yrittivät hukuttaaa silminnäkijät.
      Ilmeisesti kyseessä oli tunneleiden puhdistus vedellä.

    • Anonyymi

      näin pitkä ketju, eikä selvyyttä tullut vieläkään

    • Anonyymi

      rautatieaseman alla on. sinne on kulku yhdestä alumiiniovesta peltosaareen menevässä kävelytunnelissa. oudosti noin 15v sitten pulppusi sameaa vettä pienellä paineella laattojen väleistä aseman edessä n. 3 metriä ulkoseinästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1673
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      43
      1220
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      970
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      170
      806
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      770
    6. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      728
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      703
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      689
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      616
    Aihe