Apina älysi lopettaa kehittymisen riittävän ajoissa, mutta ihminen kehittyy edelleen.
MISTÄ TIETÄÄ ETTÄ APINA ON VIISAAMPI KUIN IHMINEN?
4
273
Vastaukset
- Anonyymi
Jotkut haaveilee siitä että ihminen jalostettaisiin robotti ihmiseksi tai puoliksi robotti ja puoliksi ihminen ,mutta minäpä väitän että empaattiset ja mukavat ihmiset eivät haaveile tuollaisesta. Suurin riski on se että jos tiettyihin valta asemiin pääsee hulluja tai joku sekopää niin se voi halutessaan vaikkapa tuhota tappajarobotilla ihmiset. Tosin se on epätodennäköistä. Mutta onhan puhuttu aika paljon siitä että robotti siirrettäisiin ihmiseen. Liian suuret älylliset kehittymistavoitteet voi osuakin omaan nilkkaan koska siinä pelataan hieman riskikorteilla. Ehkä pitäs tajuta jossakin vaiheessa ettei mennä ainakaan enää liian pitkälle. Toki kun tiede kehittyy ja avautuu eri uusia haaroja niin se avaa myös mahdollisuuksia(esim torjua rikollisuutta jne), mutta liika on varmasti liikaa. Mun naapurissa asuu sähkömies jonka mielestä on iso riski kun nykyään haetaan energiaa joka paikasta niin suuri riski on se, että se energiakenttä ei enää kestä vaan romahtaa. Siksi hän sanoikin meille että meijän kannattaisi hommata generaattorilaite ns pahan päivän varalle.
- Anonyymi
HUONO!
- Anonyymi
Eläimet on aina viisaampia kuin ihmiset, eivät tuhoa ja hävitä maailmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2183174Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3072774Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751798Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551705Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?421575- 1221366
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,101300Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171270Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4221260- 1051259