Pisteet maanläheisestä kommenteista suksien ominaisuuksista. Testi oli päivänvaloa kestävä kuten karvasuksi testit muinoin.
Hiihtely suksiahan tuossa vertailtiin, mutta aika monta oleellista asiaa jäi kertomatta. Miten painavia testaajat oli, ainoastaan kerrottiin että eritasoisia ja pro hiihtäjiä myös oli remmistä. Miten sukset käyttäytyvät kovassa vauhdissa eli laskuissa? Oliko hiihtäjä kuski vai matkustaja.
Nyt jäi kuva että tasamaan hidas vauhti oli tähtäimessä mukavilla ja helpoilla profiilileilla hiihdellessä.
Oma kokemus joistakin testatuista suksista on, että kovissa vauhdeissa, etenkin laskuissa ominaisuudet loppuu ja kuusikko kutsuu. Eli sukset ”pohjaavat” ja niillä mennään hallitsemattomasti sladissa kohti ojaa, oli jäykkyydet ja kilot kuinka kohdillaan. Eli itselle ratkaisu ja laskuvarmuus löytyi pykälää kalliimmista kisasuksista.
Se tuolla testissä toki todettiin että hiukankin kovempaa polkemalla ominaisuudet jo tasamaallakin useammalla mallilla loppuu. Yleensä jo hyvin hiljaisissa vauhdeissa.
Laskuominaisuuksien ja turvallisuuden sivuuttaminen sinällään outoa, koska yleensä luistelusukset on pertsoja helpommin hallittavat laskuissa, mutta asiaan kuuluu että latu uraa ei välttämättä ole tarjolla ja lasketaan ns uran vieressä tai paljaalla alustalla.
Ihan mielenkiintoista luettavaa oli muuten. Liekkö sitten kaikki oleellisempi kerrottu siellä digi puolella?
Tm:n luistelusuksivertailu
Anonyymi-ap
1
1095
Vastaukset 1
- Anonyymi
Myöskään digi-puolelta ei löytynyt olennaisimpia vastauksia. Paras vaan kasvattaa omaa suksivarastoa ja siten löytää eri keleihin ja eri maastoihin soveltuvia kompromisseja.
Paljon hiihtävälle, siis n. 10.000 km vuositasolla, myös ns. työsuksi on tärkeä työväline. Siitäkään nämä testaajat ovat tuskin edes kuulleet. Kivikelin tuntevat, mutta se on vain promille siinä meressä, jossa oikea tarpoja liikkuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen431930- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841311Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151194Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291085Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93990- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok152809Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää58713Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13709Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27678- 43675
- 147661
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95635Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
- 51627
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24621