Olen menossa syksyllä(?) kilpirauhasleikkaukseen, toinen lohko poistetaan kokonaan suurentuman takia. En ole ikinä leikkauksessa ollut ja KAIKKI hirvittää: nukutus, riskit, kurkun alueen leikkaus yleensäkin. Sairaalasta sain hyvää materiaalia asiaa koskien, mutta silti mietityttää... Löytyykö kohtalotovereita? Kertokaa ihmeessä kokemuksistanne!
Kilpirauhasleikkaus
68
34512
Vastaukset
- no panic?
Niin, piti vielä kysymäni, että mitä mahtaa julkisella puolella maksaa kyseinen operaatio mukaanluettuna muutaman päivän sairaalassa olo? Vakuutusta kun ei ole, mahtaa maksaa maltaita... :(
- hoitaja.
hoitopäivä maksaa 26 € 7 pvä.
Leikkausviilto tulee kauniisti kaulan poimuihin, ja itsestään sulavalla ompeleella.
Eka - toka päivä voi ääni olla hieman käheä ja kaula arka- turvoksissa, muuten ei erityistä.Monet kotiutuu eka päivänä operaatiosta.
2- 3 kk:n kuluttua otetaan kilpirauhasverikokeet eli tarvitaanko Thyroxin-lääkitystä. - ollut
hoitaja. kirjoitti:
hoitopäivä maksaa 26 € 7 pvä.
Leikkausviilto tulee kauniisti kaulan poimuihin, ja itsestään sulavalla ompeleella.
Eka - toka päivä voi ääni olla hieman käheä ja kaula arka- turvoksissa, muuten ei erityistä.Monet kotiutuu eka päivänä operaatiosta.
2- 3 kk:n kuluttua otetaan kilpirauhasverikokeet eli tarvitaanko Thyroxin-lääkitystä.Minulta leikattiin kilpirauhasen toinen lohko kuusi vuotta sitten. Leikkaushaava tehtiin kaulan alaosaan ja leikkaus meni hyvin. Sairaalassa olin 4 päivää ja kuukauden sairasloma päälle(nykyään voi olla eri lailla). Leikkaushaavaa hoidin e-vitamiinivoiteella, koska sen sanottiin nopeuttavan paranemista sekä vaalentavan arpea ja niin myös kävi. Leikkausarpeni on todella vaalea, eikä sitä huomaa helposti. Noin kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta minulle tuli kilpirauhasen vajaatoiminta, johon olen siitä lähtien syönyt Thyroxinia. Leikkauksen jälkeen patologi tutkii poistetun kilpirauhaslohkon varmuuden vuoksi. Minulla oli hyvänlaatuinen kasvain kilpirauhasessa ja samalla todettiin Hashimoton tauti.
- Anonyymi
ollut kirjoitti:
Minulta leikattiin kilpirauhasen toinen lohko kuusi vuotta sitten. Leikkaushaava tehtiin kaulan alaosaan ja leikkaus meni hyvin. Sairaalassa olin 4 päivää ja kuukauden sairasloma päälle(nykyään voi olla eri lailla). Leikkaushaavaa hoidin e-vitamiinivoiteella, koska sen sanottiin nopeuttavan paranemista sekä vaalentavan arpea ja niin myös kävi. Leikkausarpeni on todella vaalea, eikä sitä huomaa helposti. Noin kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta minulle tuli kilpirauhasen vajaatoiminta, johon olen siitä lähtien syönyt Thyroxinia. Leikkauksen jälkeen patologi tutkii poistetun kilpirauhaslohkon varmuuden vuoksi. Minulla oli hyvänlaatuinen kasvain kilpirauhasessa ja samalla todettiin Hashimoton tauti.
Minkälaisia oireita sinulla oli,että sinulta leikattiin toinen kilpirauhaslohko?
Mulla toisessa lohkossa pientä struumaa ja jotain kalkkeutumaa, josta koitettu saada ohutneulaläytettä nyt 3 krt ja se ei vaan onnistu.
Nyt ovat päättäneet että leikkaavat toisen lohkon pois. Mietin että uskallanko mennä tähän leikkaukseen ja onko se oikeasti kannattavaa, kun struuma ei kuitenkaan silleen pahemmin vaivaa minua.
Minulla on myös muuten myös tuo hashimoton tauti, sen tiedän jo nyt. Oliko sinulla imusolmukkeet turvonneet kaulan sivulla?
- mena2
Alkuperäinen viesti on vanha, mutta laitan tänne kirjoituksen omasta kokemuksestani leikkauksesta, koska itsekin etsin tietoa netistä ennen leikkausta ja jäin kaipaamaan tuoretta tietoa kokemuksista..
Kaulassani 3cm kyhmyn todettiin kesän tutkimuksissa olevan follikulaarinen kasvain. Leikkausta suositeltiin, koska olen nuori ja kyhmy saattaisi ajan myötä kasvaa, haitata hengitystä ja painaa ruokatorvea. Eri lääkäreiden arvion perusteella suostuin leikkausjonoon, vaikka leikkausriskit (äänihuulten vaurioituminen) hirvittivät. Pari kuukautta itkua ja parkua pelon merkeissä ennen leikkausta ilmenivät turhiksi. Leikkauksen jälkeen nukutusaineen voimasta heräilin vasta illalla, mutta olo oli jo silloin ihan ok ja äänikin kuului, vaikkakin käheästi. Leikkauksen jälkeisenä aamuna pääsin jo lähtemään kotiin sairaalasta.
Leikkauksessa poistettiin siis suurehko kasvain ja oikeanpuoleinen kilpirauhaslohko, mutta toipuminen oli nopeaa. Viikon aikana leikkauksen jälkeen ainoa ongelma oli lähinnä kiristävä tunne kaulalla, mutta edes reseptillä määrättyjä särkylääkkeitä en tarvinnut. Kaiken kaikkiaan olo oli hyvä mutta lääkärin määräämä 2vko:n sairasloma tuli ottaa rauhallisesti. Leikkausarven (kuulemma nopea) paraneminen jää vielä nähtäväksi, sillä leikkauksesta on nyt alle kk.
Tämä viesti siitä syystä, ettei kenenkään kilpirauhasleikkausta harkitsevan tarvitse liiallisesti pelätä. Leikkausriskejä on olemassa, mutta niiden ei tule olla peruste, josta syystä leikkaukseen jättäisi menemättä. Oma terveys tulisi aina laittaa etusijalle.- mk
kiitos kannustuksestasi. Olen ajatellut mennä leikkaukseen ja söin Tyrazoliakin, mutta lopetin. Ja nyt on liikatoiminta ja kyhmyjä kaulalla. Minua niin pelottaa. Mutta kirjoituksesi kannustaa minua. Kiitos!
- kristiina_12
Kiitos kertomuksestasi. Se kyllä hieman huojensi mieltä. Minulla on todettu papillaarinen kilpirauhassyöpä 3 kuukautta sitten ja leikkaus on ensi viikolla. Ja pelottaa, koska en ole koskaan ollut leikkauksessa, eikä minua ole nukutettu. Lääkärini kysyi minulta ensimmäiseksi, (sen jälkeen kun oli pamauttanut diagnoosin) olenko laulaja? Ja kertoi tuosta äänihuuli-asiasta, eli tuli sellainen fiilis, että muilla ei niin väliä, vaikka vaurioituisikin. No, nyt harmittaa etten sanonut olevani laulaja! ;) Lähinnä on pahoiteltu, että minua on tutkittu ja lääkäri myös kysyi minulta "Tuntuuko sinusta, että on tutkittu tarpeeksi?" Minunko se pitäisi tietää?? Olen käynyt nyt yksityisellä myös ja saanut huomattavasti enemmän tietoa. Suosittelen muillekin hakeutumaan toiselle lääkärille, jos ensimmäinen epäilyttää...
- juujaajoo
No mun on leikattu noin 5 vuotta sitten... oikea kilpirauhanen ja samalla iso struuma sen alta. Ne teki viillon keskelle kaulaa vaikka piti ottaa tuolta sivusta mutta se ei ois mahtunu ulos joten ne teki sitten näin. Mulla on aika iso arpi mutta ei se maailmaa kaada... eikä siitä aina tällästä tule, mulla vaan on TOSI kalpea iho. Mutta joo olin sairaalassa 2 pv (koska en juonu tai syöny vaikka oisin pystyny) ja haava oli pikkasen kipeä sen 2 päivää mutta se siitä. Sen jälkeen oli kun ei mitään ois tapahtunu. Tietty päätä ei saanu nostaa nopeasti ylös tai alas noin viikkoon koska sillon se vihlas tietty pikkasen. Enemmän mua sattu kurkkuun kun oli ollut hengitysputki enkä juonut vettä vaikka ois kannattanut... eli kannattaa vaan tehä kuten sulle sanotaan xD et ainoo neuvo tosiaan on että otat kiltisti särkylääkkeet mitä sulle annetaan ja juot vettä (ei tietty heti ettei oksenna mutta heti kun oot hereillä) niin että ne myös näkee että sä voit juoda ja sit syödä... sillon pääsee nopeammin kotiinkin. Sit se sänky kannattaa nostaa ylemmäs jos voi niin et tunnu mitään painetta kurkulla. Ihan hyvin se menee :P mä menisin mieluummin siihen uudestaan kun ens viikon nielurisaleikkaukseen.
PS: oli Jorvissa. Ihan jees hoitajat oli :) - Kyhmykaula
Kirjoitanpa minäkin tähän oman kokemukseni, koska tietoa netistä kaivanneena ymmärrän sen tärkeyden leikkausta odottaville.
Olen siis 26v nainen ja minulta leikattiin viikko sitten kyhmy ja oikea puoli kilpirauhasesta pois.
Reilu vuosi sitten hakeuduin lääkäriin, koska minulla oli hengitysvaikeuksia ja kuristava tunne kaulalla.
Ultrassa selvisi, että kilpirauhaseni on kyhmyinen ja suurimman kyhmyn koko oli tuolloin 3cm. Vuoden sisällä kyhmy kuitenkin kasvoi ja alkoi selkeästi tuntua käsin kosketeltaessa kaulalla.
Leikkauspäätös tehtiin jo heti ensimmäisessä ultrassa, mutta odotellessa meni tietenkin aikaa. Tänä aikana minusta otettiin verikokeita (jotka oli ihan normaalit), kävin muutaman kerran keskussairaalassa (ensin kurkku, nenä ja korvatautien polilla, sitten kirurgin juttusilla, lopulta oli tarkempi syyni, missä tutkittiin äänihuulet, kuvattiin keuhkot, otettiin lisää verikokeita ja juteltiin lopulta hoitajan kanssa)
Minut siis päädyttiin leikkaamaan päiväkirralla.
Tiistaina menin seitsemältä aamulla päiväkirurgiselle, missä ilmoittauduttiin ja vaihdettiin vaatteet.
Siitä sitten suoraan hoitajan juttusille ja juttelin myös kirurgin kanssa hetken.
Kahdeksalta minut paimennettiin leikkaussaliin, missä hyvin nopealla tahdilla minut valmisteltiin leikattavaksi, laitettiin tipat ja kipuläkkeet ja tuutilullaa unille vaan. Nukutusta pelkäsin jonkun verran, mutta ei se sitten ollutkaan yhtään pelottavaa. Uni tuli nopeasti ja puoli kahdeltatoista päivällä heräsin sitten heräämöstä.
Minulle sanottiin heti, että älä säikähdä, kaulaasi on asennettu dreeni ja jäät yöksi sairaalaan.
Dreeni on siis putki, joka asetetaan leikkaushaavaan, jos on mahdollista, että leikkausalue vuotaa verta.
Minulla oli ilmeisesti (miehiset) suonet ja struumakin oli ennakoitua isompi. Leikkaus kesti kaksi tuntia, mutta sujui hienosti.
Heti herättyäni kurkku oli hieman kipeä hengitysputken ansiosta, mutta puhe sujui käheästi mutta normaalisti. Kaulan alue oli tietenkin hieman arka, mutta ei sitä ehtinut kamalasti miettimään, koska lääkkeet, joita annettiin suoraan tipasta suoneen, oli kyllä oikein toimivia. Puolitorkuin sängyllä viiteen asti, mutta kävin hoitajan avittamana vessassa jo heräämisestä tunnin jälkeen. Eli pystyin liikkumaan.
Viideltä minut ohjattiin kirurgian vuodeosastolle, jossa sain tietää, etten saa ollenkaan ruokaa koko päivänä. PAHUS, se harmitti. Sain senkin edestä kipulääkitystä ja nukkumaanmenoaikaan olin tipassa. Mutta en ollut kauhean kipeä. Tietenkin oli normaali pieni kipu leikkaushaavassa ja kurkkukin hieman kipeä edelleen. Yön aikana kurkkukipu kuitenkin jo lieveni.
Aamulla sitten aikaisin minusta otettiin verikokeet, sitten sain aamiaista, dreeni poistettiin (se oli aika inhottavaa, mutta onneksi nopeasti ohi), sain alkaa liikkua ihan normisti (karkasin heti kun jalat kantoi, kahvilaan syömään pullaa :D)
Kotiuduin kahdeltatoista. Olin kotiin päästessä jo niin remelissä, että laittelin itselleni ja saattajalle iltapalaa.
Muutaman päivän olin energinen, mutta samalla väsyin aika nopeasti. Leikkaushaavan kipu lieveni todella nopeasti, haava on siisti, enää en ole moneen päivään syönyt kipulääkkeitä.
Olen siis topinut todella nopeasti. Nyt elän jo ihan normaalisti, kaulaan ei satu kuin yskiessä tai aivastaessa.
Kokemus on ollut tähän mennessä positiivinen. Nyt vain jännään, mitä patologi sanoo löydöksistä. Toivottavasti en joudu uuteen leikkaukseen.
Tsemppiä vaan kaikille, jotka on kilpparileikkaukseen menossa. Voin tulla myöhemmin infoamaan, mitä tulevaisuus on tuonut tullessaan. Vielä en tiedä, tuleeko minulle vajaatoimintaa etc. mutta näin viikon jälkeen leikkauksesta olen ainakin todella tyytyväinen, terve nainen. :)- Ohi on
Kiitos tarinastasi. Olisi kiva kuulla tilanteestasi nyt, kun leikkauksestasi on jo hetki aikaa.. Syötkö lääkettä, onko tullut muita oireita yms. Milloin aloitit esim. liikunnan? Nimittäin mulla aikalailla samanlainen leikkaus takana, 2 viikkoa sitten poistettiin oikea kilpirauhanen juuri kystan vuoksi, n. 3-4 cm, tuntui hyvin kaulalla ja näkyikin tietynlaisena varjostuksena. Mutta oireita ei ollut lainkaan, veriarvot normaalit. Muutaman kuukauden kyhmyä seurattiin, ultraus ja ohutneulanäytteet, mutta kirurgi totesi jo ihan ensimmäisellä tapaamisellamme, että hyvä varautua leikkaukseen. Sen verran kookas ja itse vielä nuori (34v).
Leikkaus meni hyvin, kesti pari tuntia. Päivän olin ihan tokkurassa, 2 yötä sairaalassa. Haava on pienempi, kuin mitä aluksi ajattelin, kuitenkin kiristää vielä aika tavalla ja hartia/niskaseutu jumitti ensimmäiset päivät, välillä edelleenkin. Muuten kyllä toipuminen ihmeen nopeaa, väsyttää kylläkin.
Lisäksi ihmetyttää leikkaushaavan yläpuolella oleva turvotus - tikit poistanut terv.hoitaja totesi sen olevan normaalia, kuitenkaan turvotus ei näytä laskevan.. Muistatko, miten sinulla?
Olen kyllä tyytyväinen, että menin leikkaukseen, pelkäsin huomattavasti pahempaa oloa ja arpea. Sairaslomaa vielä 2 viikkoa jäljellä. - Kyhmyjoutsen
Ohi on kirjoitti:
Kiitos tarinastasi. Olisi kiva kuulla tilanteestasi nyt, kun leikkauksestasi on jo hetki aikaa.. Syötkö lääkettä, onko tullut muita oireita yms. Milloin aloitit esim. liikunnan? Nimittäin mulla aikalailla samanlainen leikkaus takana, 2 viikkoa sitten poistettiin oikea kilpirauhanen juuri kystan vuoksi, n. 3-4 cm, tuntui hyvin kaulalla ja näkyikin tietynlaisena varjostuksena. Mutta oireita ei ollut lainkaan, veriarvot normaalit. Muutaman kuukauden kyhmyä seurattiin, ultraus ja ohutneulanäytteet, mutta kirurgi totesi jo ihan ensimmäisellä tapaamisellamme, että hyvä varautua leikkaukseen. Sen verran kookas ja itse vielä nuori (34v).
Leikkaus meni hyvin, kesti pari tuntia. Päivän olin ihan tokkurassa, 2 yötä sairaalassa. Haava on pienempi, kuin mitä aluksi ajattelin, kuitenkin kiristää vielä aika tavalla ja hartia/niskaseutu jumitti ensimmäiset päivät, välillä edelleenkin. Muuten kyllä toipuminen ihmeen nopeaa, väsyttää kylläkin.
Lisäksi ihmetyttää leikkaushaavan yläpuolella oleva turvotus - tikit poistanut terv.hoitaja totesi sen olevan normaalia, kuitenkaan turvotus ei näytä laskevan.. Muistatko, miten sinulla?
Olen kyllä tyytyväinen, että menin leikkaukseen, pelkäsin huomattavasti pahempaa oloa ja arpea. Sairaslomaa vielä 2 viikkoa jäljellä.Kirjoitinkin alemmas pitemmän tekstin tämänhetkisestä tilanteesta, mutta vastaan nyt tähän (tovi vierähti ennen kuin tulin vastaamaan, ei kai haittaa :D ) kysymykseesi.
Minäkin muistan tuon jännän turvotuksen haavan yläpuolella ja toisella puolella oli sellainen kova pallukka, mutta katsoihan ne sitten ajan kanssa. Muistelen, että lääkärit sanoivat sen olevan joku verisuoni joka haki uutta reittiä kulkea, kun sen vanha reitti oli niin ikävästi katkaistu leikkauksessa?
- P
Kiitos kirjoituksestasi. Minun parathormonipitoisuuteni oli labroissa 129 ja olen menossa ultraan ensi viikolla. Silmäluomet ovat tosi turvonneet ja ääni on painunut. Kaulakin on turvonnut vasemmalta ja paineen tunnetta on :( Ultraan menen ensi viikolla. Jännittää ja pelottaa. Olen puhetyöläinen, että siksikin.
- Leikkauksesta...
Hei!
Laitampa minäkin tänne oman tarinani, samasta syystä kuin edellinen kirjoittaja, itse etsin tietoa ennen omaa leikkaustani, ja kiva jos tästä omasta kokemuksestani on joillekin apua ja lohtua...
Eli olen 29-vuotias nainen, minulla todettiin noin kolme vuotta sitten kilpirauhasen vasemmassa lohkossa struumakyhmy. Se ei silloin oikestaan vaivannut, eikä sille tehtykään muuta kuin seurattiin ultralla ja ohutneulanäytteillä. Tulokset olivat hyvänlaatuisia. Kolmen vuoden aikana struumakyhmy kasvoi, lopulta se oli jo 4,5 cm pitkä ja alkoi painaa hengitystä ja ääni muutui käheäksi. Välillä tuntui myös nielaistessa. Näkyi myös päällepäin mohkurana kaulalla ja tuntui. Pyysin lääkäriltäni lähetettä kirurgin arvioon. Kirurgi totesi heti, että ehdottomasti leikataan pois paine ongelmien takia.
Leikkaus tehtiin kolme viikkoa sitten. Leikkaus sujui hyvin, se kesti 2 tuntia. Sairaalassa olin kaksi päivää. Sairausloma kestää vielä viikon, eli yhteensä 4 viikkoa. Minulta poistettiin kilpirauhanen kokonaan. Nyt odottelen vielä lopullista tulosta patologilta, ja sitten kun ne tulokset tulevat (ja niiden ollessa odotettuja, eli hyvänlaatuisia), aloitan thyroksin-lääkityksen. Lääkkeitä joudun siis syömään koko loppuelämän, mutta se tuntuu nyt pieneltä haitalta. :)
Ääni palautui heti leikkauksen jälkeen normaaliksi ja paineongelmatkin hävisivät. Kurkku oli kipeä pari päivää leikkauksen jälkeen, johtuen lähinnä nukutuksessa olleesta hengitysputkesta. Haava oli aluksi kireä, mutta nyt kolme viikkoa leikkauksen jälkeen huomaan tuskin enää mitään. Peilistä katsoessa muistaa, että leikkauksessa on käyty. Nyt on muistona vain sievä haava kaulalla, se on hyvin parantunut ja vaalenee koko ajan.
Leikkausta ei tarvitse pelätä.... Anestesialääkäri minua lohdutti kun luonnollisesti leikkausta jännitin, että kilpirauhasen leikkauksia tehdään esim. täällä Oulun alueella viikossa noin 6 kpl, joten alkaa olla jo rutiinileikkaus... lisäksi leikkaus on anestesialääkärini mukaan "pintakirurgiaa", kovin syvälle ei mennä. Ja kaulan alueella on niin hyvä verenkierto, että haavakin paranee nopeaa. :) - viialainen
Huomasin toista kuukautta sitten kaulassani oikealla puolella noin kananmunan kokoisen pallukan.Minulla on onneksi sen verran laiha kaula että sellaisen havaitsee heti.
Mieleeni tuli "kilin ajatukset" ja että pitääkö minun ruveta laatimaan testamenttiani,sillä säikähdin tosissaan.
Työterveyshoitomme on eräällä suurella yksityisellä,ja soitinkin työpaikkamme polille heti seuraavana päivänä ja sain ajan sitä seuraavaksi päiväksi.
Lääkäri katsoi kaulaani ja sanoi että se on kilpirauhasen kysta joka on täynnä nestettä,ja se täytyy tyhjentää.
Seuraavana päivänä olinkin utraäänessä ja lääkärillä joka imaisi neulalla kystasta 50 ml verta.
Tuumi vielä ettei näitä sitten aleta tyhjentelemään kovin monta kertaa,vaan seuraavaksi tulee kirurgin veitsi.
Diagnoosi:Verta vuotava kilpirauhanen.
On vielä huomion arvoista että minua kolme viikkoa piinannut niska- ja päänsärky hävisi kuin taikaiskusta kun kysta tyhjennettiin.Ilmeisesti patti painoi kaulassa kulkevia hermoja,ja aiheutti päänsäryn.
Kävin työpaikkalääkärilläni seuraavalla viikolla koska kaulaan jäi kuitenkin nielaistessa esille nouseva patti.
Hän kirjoitti kiireellisen lähetteen meidän alueen yleiseen sairaalaan,josta tuli muutaman päivän päästä tieto varatusta ajasta kilpirauhas- ja vatsaelinkirurgianosastolle kirurgin vastaanotolle.
Kirurgi katsoi ja tunnusteli kaulaani.Kertoipa että kurkku voi tulla kipeäksi leikkauksessa hengitysputken vuoksi.
Ja muistipa sanoa senkin että äänihuulien hermo voi vioittua leikkauksessa ja sen vuoksi ääni voi muuttua pysyvästi käheäksi loppuiäksi.
Kyselin edellisviikolla otettujen laboratoriokokeiden tuloksista.Nekin löytyi mutta ei niistä selvinnyt ilmeisesti mitään.
Loppupäätös lääkäriltä oli että "Ei akuuttia tarvetta leikkaukseen".
Tutkimuksineen vastaanotolla käynti kesti alle 10 minuuttia.
Minulle jäi kuva koko vastaanotolla käynnistä että jätkä äkkiä ulos,tapaus ei kiinnosta.
Olisiko uusi ultraäänitutkimus ollut paikallaan.
Kyllähän tuo äänen menettäminen pelottaa.
Ei kysta ole nyt suurentunut,vain nielaistessa tulee näkyviin.Kilpirauhasessa tuntuu välillä kipua ja terävää pistosta.
Leikkaukseen meno ei pelota.Minua on nukutettu ja leikattu niin monta kertaa että leikkaus ei huoleta eikä jännitä.
Mutta jos menee ääni tai joutuu loppuikänsä syömään myrkkyjä.Se vähän arveluttaa. - joskus niin
Muutama vuosi sitten minulta poistettiin toinen kilpirauhanen kasvaimen takia. Huono tuuri ja toinen äänihuuli halvaantui. Alussa en osannut sanoa vokaaleja, ääni todella käheä ja vuotava. Puoli vuotta puheterapiaa ja ääni aikalailla sama kuin ennen. Halvaantuneen äänihuulen asento oli onneksi lähes keskiviivassa ja tämä edes auttoi puheen palautumista.
- huolestunut
Huomasin tammikuussa kaulassani 4,5 cm pitkän struuman ja olen menossa leikkaukseen tällä viikolla. Haluaisin tietää leikkauksen riskeistä, koska lääkärit eivät tienneet niistä paljoa. Olisiko jollain siis tietoa ? Olen 15 vuotias ja muuten terve (:
- Struuma
Ei hätää! :) Mua leikattiin 15 vuotta sitten. Kerrottiin vaan että ääni voi muuttua käheäksi(ei muuttunut) ja että kosmeettisesti pitkähkö haava kaulan alueella voi häiritä mutta sekin valenee iän myötä. Siitähän on aikaa jo mutta eiköhän toimenpide sinänsä ole suht sama.. Olet nuori ja haava paranee nopeasti!:)
- eevitelma
Olen menossa maantaina kilpirauhasleikkaukseen.Ottasivat nyt koko kilpparin pois, taukois kuristamasta kurkkua. Ja nämä erillaiset oireet loppuisivat.
- kalsiumin puutos??
Minulta poistettiin kilpirauhanen neljä viikkoa sitten,nyt olen syönyt thyroksiiniä viikon 1 mg.
Osaisiko joku kertoa,voiko kalsiumin puutos tulla vielä nyt,kun leikkauksesta on aikaa?
Vai onkohan nämä tuntemukseni vajaan oireita?Olen aivan yli väsynyt,pää kovasti kipeä,rinta tuntemuksia,niinku sydän löis yhesti liikaa aina välillä.lihakset "väsyneet"- Ehkä vajisoireita
Voi olla vitamiinienkin puutetta. Ainakin B-, C- ja C-vitamiinit ovat tarpeen. Kalsiumin puute näkyy luuston vaurastumisena. Ravinnepuutokset voivat tulla milloin vain, samoin yliannostus.
Sinkki, seleeni ja kupari ovat tärkeimmät kivennäiset vajaatoiminnassa. Samoin raudanpuutetta esiintyy vajiksessa. C-vitamiini helpottaa raudan imeytymistä.
Mielestäni tuntemuksesi ovat vajaa- tai liikatoiminnan oireita. Kun sydän lyö liikaa, on liikatoiminta. Tuntuisi silti uskomattomalta yhtälöltä, että kilpirauhasen poiston jälkeen tulisi liikatoiminta. Kysy enemmän kilpirauhassairauksien palstalta, koska siellä kokeneempi ryhmä.
- 25-vuotias nainen
Hei,
luin mielenkiinnolla ja suurin osa vastauksista rauhoitti kovasti. Itse menossa leikkaukseen, en vielä tiedä koska (leikkausjonot 1-6kk jopa?) Kuinka kauan lähetteen saamisesta jouduitte odottamaan leikkausta? Itseä eniten pelotti riskeistä tuo mainittu äänihuulten väliaikainen tai pysyvä halvaus. Olen lisäksi kliinisesti masentunut, joten jos näin kävisi, olisin lohduton. Onneksi näyttää olevan erittäin harvinaista, että halvaus tapahtuisi ja vielä harvinaisempaa, että se olisi pysyvää? Pelottaa, että käy huono mäihä vaan. Eihän näitä ikinä voi ennustaa.
Itsellä todettu suurentumaa vasemman puolen kilpirauhasessa jo viime vuoden puolella. Struuma todettu kesäkuussa 2012. Vasemmanpuoleinen lohko on se ongelmallinen, 8-10cm x 3 cm ekspansio kilpirauhasessa (kysta), jossa reilusti verenkiertoa. Aiheuttanut henkitorven siirtymistä, paineen tunnetta kaulassa ja nielemis/hengitysvaikeuksia hieman.
Oikea lohko kilpirauhasesta melko OK - vaikka sekin suurentunut. Toivon kovasti, ettei sekin ala kasvattaa mitään (sisällä nyt 10mm kokoinen kyhmy ja pari pientä kolloidikystaa).
Ongelmallinen vasemman puolen kysta kerää veristä nestettä kasvavalla vauhdilla. Ensimmäisen kerran punkteerattu kesäkuussa, jolloin sieltä poistettiin noin puoli desiä (!) veristä nestettä. Parin kuukauden kuluessa tilanne palannut ennalleen, ja nyt sieltä poistettiin nestettä 0,7 dl. Huhhuh.
Odotan leikkausaikaa ja toivon saavani asian pois päiväjärjestyksestä, vaikka leikkauksen komplikaatiot pelottavatkin. Arpi ei haittaa jos sitä jää, sehän voi näyttää hienoltakin :D Parhaassa tapauksessa kokemani kilpirauhasen huonoon toimintaan liittyvät oireet kuten masennus, todella matalat energiatasot jne. poistuisivat. Toivon sitä kovasti. Minulle sanottiin, että yleensä jos poistetaan vain toinen lohko, toinen puoli kompensoi kilpparihormonin tuotantoa ja aina lääkitystä ei tarvita, eli toivotaan taas kovasti. :D
Voimia kaikille leikeltäville.- Sama kuin yllä
Lisäys aiempaan:
Lisäksi UÄ-lääkärit totesivat, että nesteen kerääntyminen progressiivisesti pahenee, eli sitä kerääntyy sinne enemmän ja lyhyemmässä ajassa. Eli varmaan seuraavan kerran punktioon taas 2kk sisällä. Toivottavasti se nopeuttaisi leikkaukseen pääsyä.
Näyttää siltä, että leikatut ovat päässeet kutakuinkin onnellisesti operaatiosta.
Usein kilpirauhasten poiston jälkeen joutuu mahdollisesti loppuiäksi THYROXIN hoitoon vajaatoiminnan takia; eli kilpirauhaset eivät eritä enää hormonia riittävästi, kuten kuuluisi. Riippuen tietysti joudutaanko poistamaan molemmat kilpirauhaset ja kokonaan vai osittain.
Minulle kertoi ENDOKRINOLOGIAN YLILÄÄKÄRI, ettei koskaan voi tietää missä kohti kilpirauhasta kulkee äänihuulten hermot, mitkä voivat vaurioitua leikkauksessa. Kaikilla kuulemma yksilöllinen. Ystäväni menetti äänensä kilpirauhasleikkauksessa (molemmat poistettiin ja loppuiän lääkitys; Thyroxin).
Eli ei ole aina ONNELLISIA lopputuloksia leikkauksille. Kyseinen woman sai käheän ja hiljaisen äänensä jotenkin ajan kanssa IHMEELLÄ hiukka paranemaan lääkäreiden tai kirurgien siihen puuttumatta. ÄÄNEN menetys on siis riski jokaisessa kilpirauhasleikkauksessa.
Itse en menisi moiseen leikkaukseen ilman pakkoa ja onnekseni sitä ei minulle tarvinnut tehdä, vaikka oikea oli kasvanut huomattavan suureksi LIIKATOIMINNAN seurauksena. Basedowin tautia hoidettiin aluksi vain TYRAZOLilla ja myöhemmin myös THYROKSIN.
Nyt on turvotukset poissa, kaulan kipu hävinnyt ja lääkityksiä ei ole tarvinnut enää vuoteen. On kuulemma äärimmäisen harvinaista parantua BASEDOWIN taudista (liikatoiminta), mutta tällä hetkellä voin ihan hyvin. Kilpirauhasarvoja seurataan satunnaisesti vielä. USKON, etten sairasta tuota tautia enää!!!
TOIVOTAN KAIKILLE KILPIRAUHASSAIRAUKSIA SAIRASTAVILLE ONNELLISTA LOPPUTULOSTA, MITEN IKINÄ HOITO KENENKIN KOHDALLA TAPAHTUU. Vajaatoiminnan väsymys ja siitä seuraava masennus voi korjaantua Thyroxin hoidolla, mutta kaikille se ei riitä ja tarvitaan operatiivista hoitoa. USKOKAA PARANEMISEEN...- Kyhmykaula
Thyroxin ei ole onneksi mikään paha lääke, vaan synteettisesti tuotettu normaali hormooni mitä tuo kilpparikin tuottaa. :) Itse olen pitänyt thyroxinia aina hyvänä lääkkeenä, josta ei aiheudu mitään sivuoireita tai yliherkistymiä.
- Eitietooo
Onko ulkoneva aataminomena aina oire?
Alkuperäinen viesti on jo useita vuosia sitten lähetetty, mutta näyttää siltä, että tätäkin keskusteluketjua luetaan edelleen aktiivisesti. Niinpä kirjoitan myös oman kokemukseni kilpirauhasleikkauksesta. Olen nelikymppinen nainen ja lääkärin mukan juuri sitä keskimääräistä kilpirauhasleikkaukseen tulevaa väkeä. Minulla oli oikeassa lohkossa nyt jo yli 4 cm kyhmystruuma pienempiä kyhmyjä. Kasvain alkoi häiritä nielemistä, ääni käheytyi ja hengitys alkoi tuntua yhä useammin vaikealta. Näihin perustuen tehtiin leikkauspäätös kesäkuussa 2012, leikkaukseen pääsin lokakuussa 2012. Leikkaus meni omalla kohdallani hyvin, kesti vain vähän yli tunnin eikä nukutuksesta tullut pahoinvointia lainkaan. Minulta poistettiin koko kilpirauhanen ja aiempien ohutneulakokeiden mukaisesti myös patologinen tutkimus (vastausta piti odottaa 2 vkoa leikkauksen jälkeen) osoitti kasvaimen olleen hyvälaatuinen. Olin varsin virkeä jo heti leikkauksen jälkeen enkä tarvinnut juuri lainkaan kipuläääkitystä lisää. Tikit poistettiin toisena aamuna leikkauksen jälkeen ja samalla minut myös kotiutettiin. Haavan kanssa piti tietysti olla varsinkin aluksi erittäin varovainen ettei tapahtunut repeytymisiä. Olin todella varovainen, maitopurkki oli suunnilleen painavinta mitä nostin. Olen hoitanut haavaa siitä saakka kun sen sai kastella Baba de Caracol etanaseerumilla sekä nestemäisellä 100% aloe veralla ja nyt neljä viikkoa leikkauksen jälkeen haava on jo todella siisti. Uskon, että arpi tulee häviämään tehokkaasti kun sitkeästi sitä hoidan. Minulla ei onneksi tullut mitään ongelmia äänen kanssa, kaikki ne ikävät mahdollisuudet kyllä kerrottiin ja jännitin koko leikkauksessa eniten sitä, että menetän ääneni puhetyötä kun työkseni teen. Olen nyt ollut neljä viikkoa sairauslomalla ja palaan töihin. Hieman jännittää töissä jaksaminen, koska Thyroxin lääkityksen säätäminen kohdilleen vie aikaa ja olen vieläkin hyvin helposti väsyvä. Olen sairastanut jo nuoruudesta saakka ykköstyypin diabetesta ja teille insuliinia käyttäville vinkiksi asia, jota minulle ei kukaan missään tullut kertoneeksi. Kun koko kilpirauhanen poistetaan, aineenvaihdunta hidastuu, jolloin myös perusinsuliinin tarve vähenee kunnes Thyroxin alkaa vaikuttaa. Vähennä siis pitkävaikutteisen insuliinin määrää leikkauksen jälkeen niin vältyty ikäviltä matalilta verensokereilta. Tämän opin kantapään kautta kun omat verensokerit romahti. Tsemppiä kaikille kilpirauhasleikkaukseen meneville, toivottavasti leikkauksesi menee hyvin!
- Äänityöläinen
Paljon ilmeisesti on hienosti menneitä kilpparileikkauksia! Hyvä niin!
Itselläni ei käynyt yhtä hyvin. Minulta leikattiin molemmat kilpparit pois vuosi ja 3kk sitten. Leikkaus itsessään tehtiin hitaasti ja varoen, laulajan ammattiani silmällä pitäen. Leikkaus meni hyvin ja minut kotiutettiin seuraavana päivänä. Arpi on kaunis, eikä sitä miltei huomaa. Laulajan ammatin on saanut unohtaa. Olen nyt ollut sairauslomalla vuoden kuntoutujana jatkan taas kevääseen. Ensimmäiset 10kk meni hiljaiselona himassa. En pystynyt nauramaan, itkemään, yskimään, aivastamaan... Puheääni oli hiljainen, matala ja käheä. Nyt arki onnistuu jo hyvin. Korkea rekisteri puuttuu äänestä edelleen kokonaan, eikä äänen hallinta ole lähelläkään entistään. Hormonitoiminta on myös aivan päälaellaan, eikä meinaa tasaantua. Nestettä ja painonnousua ja muuta mukavaa. :/ Toipumista on tapahtunut silti paljon ja lippua heilutan edelleen korkealla yltiöpositiivinen kun olen luonteeltani ja toivon, että ensi kesänä ollaan taas jo paremmassa tikissä! Kärsivällisyyttä on todellakin tarvittu ja tarvitaan!!!!- sanni011
Hei! Minulta leikattiin kilpirauhanen 2 vk.sitten ja kaikki meni hyvin.Kotiin pääsin seuraana päivänä, kipulääkkeinä para-taps 1 mg, koko pää särki (korvat, hampaat,nenä, siimät) 2 päivää, kipulääkkeistä ei ollut mitään apua....sitten särky loppui , ja mitä normaalia kivun tunnetta haavan kohdalla tuntui, ei sen kummempaa.Minulta koko kilppari pois, koska kyhmy oli niin suuri, että haittasi jo nielemistä, sekä painon tunnetta.Leikkaus menihyvin,pelkäsin nukutusta, jorvissa on uusi kokeilu meneillä, potilas saa kävellä leikkaus saliin, tietysti halusin KÄVELLÄ sinne.... piti leikata jo 2v. sitten, mutta pelotti niin kovasti, että peruin koko leikkauksen, silloinkin olisi leikkaus ollut 3 vk.päästä, nyt myös leikkaus tehtiin muutaman viikon kuluttua, eli jorvissa ei ainakaan ole jonoa kilpirauhassen leikkausiin.Lääke hoito on ikuinen, tuskin tulee ongelmia jos kyhmyssä ei ole mitään vakavampaa.P:S minulta leikattiin v.88 sama leikkaus ja jätettiin toinen puoli leikkaamatta, kesti 30v. kasvaa uudelleen, mutta nyt voin hyvin!
- tuisku5
Hei!
Itsellä kilpirauhasoireita pitkään, ultrattu, otettu ONB- näytt, . kyhmyjä kaulalla, äänen käheyttä ja terävää kipua kaulalla, ruokailtaessa ruoka "jumittuu" herkästi kurkkuun.Kilppariarvot normaalit, vasta-aineet vain koholla. Tänään tuli leikkauspäätös, koska viimeisimmässä ONB-näytteessä follikulaariseen neoplastiaan sopiva löydös, PAPA-luokka 3.
Leikk. kirurgi sanoi, että ääni käheytyy entisestään kilpirauhanen todennäköisesti tiukasti kiinni äänihuulissa, joten suurena pelkona totaalinen äänihuulten halvaantuminen pysyvästi. Onko kukaan joutunut jodihoitoon, kun sekin hirvittää vietävästi???
Sisätautien erikoislääkäri oli mukana meetingissä, hän sanoi, ettei kurkkuoireeni tule poistumaan vaikka kilpirauhanen poistetaan, että johtuvat jostain muusta (ilmeisesti tarkoitti sairastamaani sjögrenin syndroomaa). Onko teillä muilla leikatuilla ko. oireet hävinneet, vai jääkö ne vielä oireilemaan samalla lailla.
Tiedosta kiitollinen!- sanni011
Kyllä kävi, niin kun leikattiin kilpirauhanen, tuntui kuin olisi vähän puuduksissa kurkku,Minullakin on sjökrenin syndroma ja oireet voivat johtua siitä, mutta paljon paremmin huilaa ruoka alas kurkusta ,kuin ennen leikkausta.
- tuisku5
sanni011 kirjoitti:
Kyllä kävi, niin kun leikattiin kilpirauhanen, tuntui kuin olisi vähän puuduksissa kurkku,Minullakin on sjökrenin syndroma ja oireet voivat johtua siitä, mutta paljon paremmin huilaa ruoka alas kurkusta ,kuin ennen leikkausta.
Minulla nyt 5 pv kilpirauhasen toisen lohkon leikkauksesta. Muuten mennyt OK, vähän turvottelua, mutta ääni on mata ja tulee niinkuin maan alta. Vain viikko sairaslomaa, en kyllä pysty töitä tekemään tällä äänellä. Hoitajat sanoivat, että ääni on käheä niin kauan kun turvotus kurkulla kestää, miten pian teillä toisilla on ääni palautunut. Ruokailussa ei ole suurempia ongelmia, vain hyvin kuiva ruoka tuntuu "jumittavan".
- anniminna1
Hei, joudun todennäköisesti kilpirauhasleikkaukseen Kysille kyhmystruuman vuoksi. Minua jännittää kovasti, kun edessä ensimmäinen nukutus. Kertoisitteko millä tavalla Kuopiossa hoidettiin leikkaukseen valmistautuminen yms. Kuinka kauan jouduitte odottamaan leikkaukseen pääsyä?
- tyttö95
Hei anniminna1 ja muut kilpirauhasleikkauksesta tietoa kaipaavat!
Minulta leikattiin kilpirauhasen toinen lohko hyvänlaatuisen kasvaimen poistamiseksi, leikkauksesta on nyt noin 4 viikkoa. Leikkaus jännitti tosi paljon kun en ollut koskaan aiemmin ollut leikkauksessa, mutta todellisuudessa nukutus ym. pelkäämäni asiat eivät olleetkaan niin pahoja:-) Minut valmisteltiin leikkaukseen esilääkityksellä ja pian sen ottamisen jälkeen minut vietiinkin jo leikkaussaliin jossa tippa laitettiin ja sain maskin kautta nukutusainetta. Heräsin heräämössä noin 2 tuntia myöhemmin ja olin niin hyvässä kunnossa että minut vietiin melkein heti osastolle. Osastolla minulla oli koko illan ajan pahoinvointia ja huimausta, joka on ihan normaalia ja siihen saa lääkettä kun vain pyytää. Seuraavana päivänä kotiuduin ja olin jo hämmästyttävän hyvässä kunnossa, kävin sairaalan kahvilassa ja istuskelin sohvilla käytävällä kun en jaksanut enää maata sängyssä:D kipuja ei ollut koko aikana muuta kuin haava-aluetta koskettaessa ja päätä taivuttaessa, nyt ei siitäkään enää tietoakaan ja urheilen jo normaalisti.
Onnea kaikille leikkaukseen meneville! - Goldery
Ihana kuulla näin positiivisia leikkauskokemuksia ja toipumisuutisia! Antavat uskoa tulevaan ja auttavat minua, joka olen superjännittäjä ja ensikertalainen leikkauspöydällä. H-hetki koittaa maanantaina!
- sipsu4
Miten kävi?
- sipsu4
Näitä lukiessa saa monenlaista mielikuvaa. Itse olin leikkauksessa toissapäivänä ja kotiin pääsin eilen. Leikkauksessa lähti koko kilpirauhanen ja tänään aloitin thyroksiinin. Ääni on todella matala ja kipuja on. Lähinnä olen huolissani siitä, kuuluuko nielemisen vieläkin sattua näin paljon? Kun muilla se on tuntunut katoavan heti.
- Päpä
Mulla huomenna viikko leikkauksesta"lisäkilpisrauhanen" on kipee kaula ja turvonnut,,,odottelen että turvotus/kipu häviäisi, aamulla on ollut erityisesti nieltäessä kipua vieläkin
- Tahdon laulaa
Pitkäperjantai tuntuu entistäkin pidemmältä, kun jännittää pääsiäisen jälkeistä kirurgin lausuntoa. Olen lähemmäs 50 v. nainen ja kilpirauhasessani on ollut liikaksvu jo 90-luvulta. Nyt kilppari on alkanut oireilla, painetta, äänen käheyttä, ruuan juuttumista, korvakipua...
Pelottaa nukutus ja leikkaus. Minut on nukutettu kolmesti elämässäni. Eräällä noista kerroista sydämeni melkein pysähtyi.
Itse kilpirauhasen leikkaus on myös pelottava, äänihuulet sun muut ovat vaaravyöhykkeellä. Ja sitten vielä se asia, jota kaikki pelkäävät: onko möykky vaaraton vai onko kyseessä syöpäkasvain.
Onko normaali käytäntö, että noin viikkoa ennen kirurgille menoa otetaan verenkuva ja veren kalsiumarvot?- sipsu4
Se oli ainakin minulle normaalikäytäntö, samalla otettiin sydänfilmi ja muitakin kokeita ja oli leikkaushaastattelu.
- ninnanunnamumma
Hei! Kiitos kaikille mielenkiintoisesta keskustelusta! Joutunen itse leikkaukseen ja eniten huolettaa tuo ääniasia. Itseasiassa itselläni on niin, että ääni ja sen ongelmat ovat yksi suurimmista syistä leikkaukseen menoon ja toivon, että leikkauksesta on apua kuristavaan tunteeseen kaulalla ja ääniongelmiin. Spesialistin/lääkärin mukaan leikkaukseen menevät usein äänityöläiset samanlaisista ongelmista kuin minä; ääni käheä, voimaton, puristeinen vaikka olen laulanut suuren osan elämästäni.
Onko kenelläkään kokemusta, että ääni ja nimenomaan lauluääni olisi parantunut leikkauksen jälkeen? Olisi kiva kuulla kannustavia/positiivisia kokemuksia.. jos niitä on.. - lempi1
Hei! Minulta leikattiin struuma ja samalla kilpirauhanen poi kokonaan. Kasvain oli 218 g. Jännitti minuakin leikkaukseen meno olen 50:inen ja ylipainoa reilusti jonka takia nukutusta pelkäsinkin,vaikka on aiemminkin nukutettu. Mutta kaikki meni hyvin. Ennen aamukahdeksaa olin leikkaussalissa ja seuraava minkä tajusin oli heräämön kello joka näytti 11.15. kolmisen tuntia kesti leikkaus. Se mitä itse heräämössä säikähdin kun leukapielet ja takaraivo oli tosi kipeät. Lääkäri kertoikin että johtuu siitä että leikatessa pään asento on taaksepäin josta kivut sitten johtuivat. Yön olin sairaalassa ja kotona nyt sitten yritän olla rauhallisesti. Thyroksia syön lopun elämääni mutta eipä tuo haittaa. Ääni on vieläkin hieman käheä eikä pysty huutamaan mutta päivä päivältä on aina parempi. Haava on siisti "aataminomenan" kohdalla on patti vielä ja iho jännän oloinen kosketeltaessa ihan kuin pinnassa ei olisi tuntoa mutta syvemmällä kyllä. Patti kuulemma saattaa olla siinä vielä kauankin mutta häipyy sitten. Tsemppiä vaan leikkaukseen menijöille! Hyvissä käsissä siellä ollaan ja ei todellakaan tarvi pelätä!
- Jonossa oleva
Odottelen aikaa kilpirauhasleikkaukseen. Tarkoitus poistaa toinen kilpirauhanen kokonaan siinä olevan nestekystan takia. Lääkäri arvio sairasloman pituudeksi kaksi viikkoa. Kuinka pitkiä sairaslomia olette saaneet, jotka olette vastaavassa operaatiossa olleet?
- toipilas1
Olen 45v.nainen minulta leikattiin kilpirauhanen pois 4viikkoa sitten.Kasvain oli 7cm pitkä ja meni läpi äänihermojen, joten oikean puoleinen äänihuuli halvaantui ja ääni on nyt hento. Huomenna aloitan jodihoidon. Radiojodiannos on todella suuri etäispesäkkeiden ja suuren kasvaimen takia. Niin siis minulla todettiin papillaarinen kilpirauhassyöpä. Neulakoe otettiin 1,5v.sitten, mutta sen tulos "unohdettiin" kertoa minulle kyselyistäni huolimatta. Minulle tehdään heinäkuun puolessa välissä korjaus leikkaus äänihuuleen, otetaan jalastan kalvosta täytettä ...Onko kellään muulla ollut näin suurta syöpäkasvainta etäpesäkkeitä? Nyt pääsen jonojen ohi...ja minut on luvattu hoitaa..omaa ääntäni en saa koskaan takaisin...sairaslomaa 4kk.
- Päpä
Minulta leikattiin viikko takaperin lisälilpirauhanen oikealta puolelta, muuten kaikki ok, mutta kaula haavan yläpuolelta turvoksissa/punoittava, toivon että turvotus menee ohi pian..
- piia18
Poistettiin maaliskuussa 2013 toinen puoli. Kaikki meni hyvin. :) Heräämössä kysyin joko saan syödä ja hoitajat vain nauroivat etten saa, ;D söin perunaa ja makkarakastikettä heti kun pääsin tunnin päästä osastolle (isi toi kun soitin) ;) Olin oikein onnessani kun huomasin että mulla on mun kadotettu nielemis refleksi! Pikkusen oli kurkku kipeä mutta ei haitannut syömistä:) nouu panik!
- Kyhmykaula
Hei!
Leikkauksestani on kulunut nyt kaksi vuotta. Kirjoitin siis tuolla ylempänä tällä samalla nimimerkillä tuntemuksistani silloin, kun leikkauksesta oli kulunut viikko. :)
Ensinäkin koepalasta ilmeni, että struumani oli ihan hyvänlaatuinen, eli syöpää ei ollut! Se oli hyvin helpottavaa ja taisinpa pari itkuntiraustakin päästää, kun sain tiedon. :D
Paranin leikkauksesta todella hyvin. :) Kaikinpuolin koko hommasta on jäänyt todella positiivinen olo. Leikkausarpi on siisti ja sitä tuskin enää huomaa...pieni viilto on jäljellä eikä se haittaa elämää ollenkaan. Käytin leikkauksen jälkeen kaulaani ja niskaani ihan normaalisti ja hoidin leikkaushaavan huolella, joten ihon liikkuvuus säilyi, eikä arpi kiristä.
Koin sairasloman, joka kesti minulla miltei neljä viikkoa, ehkä jopa loman kaltaiseksi ajaksi. En ollut kovin kipeä ja pystyin puuhailemaan kotona ihan normaalisti.
Äänihuuleni eivät vaurioituneet leikkauksessa, mutta jotain heikkoutta niissä on, tosin lievää. Iltaa kohti ääni alkaa käheytymään ja lauluääni ei enää ole niin puhdas kuin ennen...pitäisi jaksaa tehdä kova duuni että saisi äänihuulet ja lihakset ja ties mitä tuolla nyt on, taas treenattua vanhaan balanssiin. Mutta minua nämä pienet viat ei haittaa...eli siis puheääni on normaali ja vielä pystyn laulamaan ja tarvittaessa muksuillekin huutamaan :) treeniä vain vaatisi, ei sen kummempaa.
Mutta vajaatoimintaa minulla on esiintynyt ja se on harmi. Arvot alkoivat tippumaan vajaalle pikkuhiljaa ja aluksi sitä yritettiin parantaa ihan pienellä thyroxin annoksella, mutta nyt kahden vuoden jälkeen arvot on edelleen huonot ja syön tällä hetkellä joka toinen päivä 0.1mg thyroxinia ja joka toinen päivä tästä annoksesta puolet. Tunne on sen kaltainen, että annos nostetaan kyllä vielä tästä ainakin sen puolikkaan verran ylöspäin.
Kiloja on tullut 20 lisää....se ottaa päähän! Toivon todella kovasti, että kun saan lääkityksen balanssiin, niin kilotkin alkaa taas karista ja saisi liikkumisen ilon takaisin. Nyt väsyttää aika paljon. :( Mutta töissä pystyn silti käymään ja kaikki normaalit jutut hoitamaan. :)
Itse ehkä neuvoisin olemaan todella tarkka siinä, että jaksaa käydä tarvittavan usein verikokeissa tarkistamassa arvot ja noudattaa kaikkia lääkärin ohjeita, sekä kaikkein tärkeimpänä, kuuntelee itseään! Jos väsyttää, jos huomaa että vatsa ei toimi, viluttaa eikä ole oikein enää innostunut mistään, niin hei se liittyy kilpirauhaseen ja kaikki ei ole silloin kunnossa!
Minä toivotan silti kaikille todella paljon onnea omaan taisteluunsa struumaa vastaan ja voin sanoa, että vaikka sinua nyt ahdistaa ja pelottaa monet asiat, niin tämä sairaus on moniin muihin verrattuna oikein mukava kantaa ja hoitaa. :) - Leikkaussalihoitaja
Leikkaus oli kolme viikkoa sitten. En ymmärtänyt pelätäkkään enkä muutenkaan jännittää koska olen Helsingissä töissä leikkaussalissa jossa tehdään todella suuria, vaativia leikkauksia. Kilpirauhasleikkaus on suhteellisen pieni leikkaus. Ymmärrän toki että maallikkoa jännittää nukutus ja itse leikkauksen sujuminen, mutta no hätä.
Luin kaikki kirjoitukset läpi ja silmiin pisti että joltain oli poistettu ompeleet parin päivän päästä leikkauksesta; väärinkäsitys. Toisella oli sydän melkein pysähtynyt. Mitähän sekin tarkoittaa...
Paras suhtautuminen oli nimimerkki piia18 kertoma tarina iskän tuomista eväistä kun sairaala ei safkaa tarjonnut. Itse karkasin myös tunti osastolle heräämöstä tultuani kanttiiniin syömään ja karkkia ostamaan. - Leikkaussalihoitaja
Leikkaus oli kolme viikkoa sitten. En ymmärtänyt pelätäkkään enkä muutenkaan jännittää koska olen Helsingissä töissä leikkaussalissa jossa tehdään todella suuria, vaativia leikkauksia. Kilpirauhasleikkaus on suhteellisen pieni leikkaus. Ymmärrän toki että maallikkoa jännittää nukutus ja itse leikkauksen sujuminen, mutta no hätä.
Luin kaikki kirjoitukset läpi ja silmiin pisti että joltain oli poistettu ompeleet parin päivän päästä leikkauksesta; väärinkäsitys. Toisella oli sydän melkein pysähtynyt. Mitähän sekin tarkoittaa...
Paras suhtautuminen oli nimimerkki piia18 kertoma tarina iskän tuomista eväistä kun sairaala ei safkaa tarjonnut. Itse karkasin myös tunti osastolle heräämöstä tultuani kanttiiniin syömään ja karkkia ostamaan. - Leikkaussalihoitaja
Leikkaus oli kolme viikkoa sitten. En ymmärtänyt pelätäkkään enkä muutenkaan jännittää koska olen Helsingissä töissä leikkaussalissa jossa tehdään todella suuria, vaativia leikkauksia. Kilpirauhasleikkaus on suhteellisen pieni leikkaus. Ymmärrän toki että maallikkoa jännittää nukutus ja itse leikkauksen sujuminen, mutta no hätä.
Luin kaikki kirjoitukset läpi ja silmiin pisti että joltain oli poistettu ompeleet parin päivän päästä leikkauksesta; väärinkäsitys. Toisella oli sydän melkein pysähtynyt. Mitähän sekin tarkoittaa...
Paras suhtautuminen oli nimimerkki piia18 kertoma tarina iskän tuomista eväistä kun sairaala ei safkaa tarjonnut. Itse karkasin myös tunti osastolle heräämöstä tultuani kanttiiniin syömään ja karkkia ostamaan. - x-struuma
Moro..multa leikattiin molemmat lohkot 5 päivää sitte, oikeanpuoleinen lohko oli kasvanut nyrkin kokoiseksi, josta lähti 15 sentin kasvain kohti aorttaa, leikkaus kesti lähes 4 tuntia, vasen lohko oli normaalin kokoinen pinnassa pienempiä kyhmyjä, kaikki pois, illalla jo kävelin normisti sairaalan pihalla, ja seuraavana päivänä kotiin, olen kävellyt jo useiden kilometrien lenkkejä, kun väsymys iskee, niin tauko on paikallaan ja taas matka jatkuu, turvotusta ja kipua on edelleen, varsinkin nieltäessä, olo on muuten hyvä, nukkuminen on myös hankalaa kun leikkaushaava kiristää..suosittelen poistoa jos vaivaa tavalla tai toisella.
- Ex-puolisko
Moikka, minulta poistettiin toinen lohko neljä päivää sitten. Heti leikkauksen jälkeinen toipuminen oli yllättävän nopeaa, pääsi samantien ylös, ääni kulki ja ruokakin maistui. Minullakin turvotusta (varsin voimakasta, pahenee liikkuessa, haavan yläpuolella) ja kipua edelleen mutta jokainen päivä parempi. Tuntuu vain että flunssa on tulossa, aivastuttaa ja pärskityttää (toivon todella että on vain allergiaa!), tuo aivastaminen on kyllä kamalaa kun tuntuu että tikit nitisevät liitoksistaan...On ollut paljon apua kun on saanut lukea täältä teidän muiden kohtalotovereiden kokemuksia! Nyt vaan toivon että toipuminen jatkuisi suotuisaan malliin ilman komplikaatioita ja ettei tulisi pahaa vajaatoimintaa...Kuinka nopeasti teillä muilla vajaatoiminnan oireet ilmaantuivat?
- Kirmuli
Ymmärrän, että pelottaa. Itsekin lykkäsin leikkaukseen menoa melko kauan, mutta sitten oireet alkoivat olla tukalat (etenkin flunssaisena ruoka jumittui kurkkuun, ja pari kertaa olin hyvin lähellä tukehtumista.
Itseäni jännitti juuri tuo toimenpide "kaulan alueelle kajoamisensa" ja ajatus arvosta kurkulla toi mieleen lähinnä epäonnistuneen itsariyrittäjän Anteeksi moinen tragedia olisi vakavaa, enkä pilaile asialla lämpimikseni, mutta ajatus, että "arpeni tulkittaisiin väärin", pelotti; pinnallista.
Kilpiraushasleikkauskiireellisyys tehdään nykyään lähes liukuhihnallla, joten ltekijöiden taidot eivät huolettaneet. Itselläni on pari riskisairautta - ja loppupeleissä minua huoletti mahdolliset sairauksistani johtuvat ongelmat (esim vaikeampi toipuminen, kohtaus...). Loppupeleissä hoitopaikkakin oli kuitenkin yliopistosairaala, joten huoli haihtui tutulla ovella (oih niitä opiskeluaikoja ja nooh lukuisia kontrolleja..). - bbb64
Olen menossa pet- kuvauksiin kilpirauhasen liikatoiminnan vuoksi. lääkäri sanoi että leikkaus olisi edessä, jännitän hirveästi ja toivon että joku sanoisi ettei leikkausta tarvita. Kahdet kokeet otettu ja molemmat kertovat liikatoiminnasta. Kalkkipitoinen virtsa ja kilpirauhas koe 159. Lisäksi minulla on D- vitamiinin puutos. Kaulassa ei ole turvotusta, välillä huononolon tunnetta ja ripulointia. Silmissä turvotuksen tunnetta. No katsotaan miten homma etenee... ja kiitos hyvistä kirjoituksista, niistä on suuri apu tällaiselle jännittäjälle <3 .
- Rebekka12345
4päivä kilpirauhasen poistoleikkauksesta(poistettiin koko kilpirauhanen),olo ihan ok , nukkuminen vielä vähää haastavaa. Kyllä jännittii kummasti leikkauksen meno, vaikka 9v sitten olin kans leikkauksessa. Eniten paha mieli jäi nukutuslääkäristä, kun ei oikein saanut tippa laitettu. Vasen käsi kuin neulatyynyy ja oi oi kun sattui jo ennen mitään leikkausta. Onneksi kipu on ohimenevä, muistot taas ei. Sairaalassa tosiaan pitii nähdä nälkään, mutta onneksi pääsin jo seuraavana päivänä kotiin. Jorvissa leikattiin ja mielestäni ihan hyvin loppupelissä meni😊
Tsemppia kaikille, kellä tämä leikkaus vielä edessä.- Nipsu13
Heippa!
Mukavasti on melkein kaikilla leikkaus ja toipuminen mennyt ja kukaan ei tainnut mainita kuinka lisäkilpirauhaset voivat vaurioitua leikkauksessa jolloin calsiumin ioni romahtaa veressä. Minulle kävi näin leikkauksen jälkeen ja olin sairaalassa seurannassa viikon. Oireina tuli pistelyä raajoissa ja kasvoissa. Parissa päivässä se romahti alle 1.0, jolloin aloitettiin suonensisäinen calsiumin tiputus. Minut leikattiin joulun alla ja itse leikkaus meni hyvin, struuma painoi henkitorvea ja en voinut enää selälleen nukkua. Leikkaussalissa eivät meinanneet tippaa saada käteen, vaikka neuvoin mihin se kantsii laittaa kun muut suonet niin ohkasia etteivät kestä. Sairaanhoitaja oon itte niin oli jännää seurata isossa potilashuoneessa toimintaa. Pitkäksi kävi viikko kun olin niin voimaton sekä väsynyt ja hb myös romahti. Pientä makkaramaista turvotusta oli parisen viikkoa kaulalla mut ei muuta. Ääneni on jäänyt hiljaisemmaksi ja matalaksi ja laulaminen ei pitkään onnistu kun ääni "pettää". Leikkauksesta on nyt vasta reilu kuukausi et jospa tuo ääni tulee joskus ennalleen. - Liikakilppis
Nipsu13 kirjoitti:
Heippa!
Mukavasti on melkein kaikilla leikkaus ja toipuminen mennyt ja kukaan ei tainnut mainita kuinka lisäkilpirauhaset voivat vaurioitua leikkauksessa jolloin calsiumin ioni romahtaa veressä. Minulle kävi näin leikkauksen jälkeen ja olin sairaalassa seurannassa viikon. Oireina tuli pistelyä raajoissa ja kasvoissa. Parissa päivässä se romahti alle 1.0, jolloin aloitettiin suonensisäinen calsiumin tiputus. Minut leikattiin joulun alla ja itse leikkaus meni hyvin, struuma painoi henkitorvea ja en voinut enää selälleen nukkua. Leikkaussalissa eivät meinanneet tippaa saada käteen, vaikka neuvoin mihin se kantsii laittaa kun muut suonet niin ohkasia etteivät kestä. Sairaanhoitaja oon itte niin oli jännää seurata isossa potilashuoneessa toimintaa. Pitkäksi kävi viikko kun olin niin voimaton sekä väsynyt ja hb myös romahti. Pientä makkaramaista turvotusta oli parisen viikkoa kaulalla mut ei muuta. Ääneni on jäänyt hiljaisemmaksi ja matalaksi ja laulaminen ei pitkään onnistu kun ääni "pettää". Leikkauksesta on nyt vasta reilu kuukausi et jospa tuo ääni tulee joskus ennalleen.Saitko viikon sairasloman leikkauksen jälkeen? Itselläni edessä keväällä kilpirauhasen poisto leikkaus, tottakai jännittää/pelottaa kun kaulan alueelta leikataan ja joka leikkauksessa omat riskinsä, itselläni basedown taudista johtuva liikatoiminta. Kovasti kehui Jorvin sairaalan leikkaavia kirurgeja Suomen parhaimmiksi.
- Anonyymi
Päivitetään ketjuun tuoreempi kokemus.
Minut leikattiin viisi päivää sitten Jorvissa, juurikin Suomen yhden parhaimman kilpirauhaskirurgin toimesta. Kilpirauhanen poistettiin kokonaan (molemmat lohkot), lisäkilpirauhaset säilyivät. Minulla kilpirauhanen oli kolminkertainen ja kasvoi voimakkaasti kaulaa pitkin ylöspäin ja kirurgi kertoi leikkauksen olleen anatomisesti vaikea, ja kilpirauhasen olleen erityisen tiukasti kiinni. Tämä aiheutti kaulalle parin ensimmäisen päivän ajan normaalia enemmän kipua kuin pelkkä leikkaushaavan tai intubaatioputken kipu. Minulla myös käytettiin uutta intubaatiputkea joka on normaalia paksumpi ja siinä jokin uusi tekniikka ei lähtenyt toimimaan niin olivat joutuneet säätämään sitä vähän ylimääräistä ja aiheutti sitten kurkkuun vähän enempi (turhaa) kipua.
Pääosin kivut oli poissa kahdessa päivässä, nyt viiden päivän jälkeen kurkku/nielu on limainen enkä saa yskittyä limaa pois, mies joutunut siirtymään sohvalle koska kuorsaaminen kovaa välittömästi nukahdettuani. Ääni ei kanna, satunnaisesti ihan hetken normaali ääneni löytyy mutta sitten on pitkiä aikoja ettei ääntä tule juuri yhtään. Ääni on ottanut hieman takapakkia, leikkauksen jälkeen pystyin puhumaan paremmin kuin nyt, joten epäilen että johtuisi intubaatiputkesta vaan johtuisi enemmän äänihuulten rasittumisesta, mutta tämä on maallikon oma analyysi asiasta.
Kalkit laski hieman leikkauksesta mutta ei puhuta puutoatilasta joten kotiuduin normaalisti yhden yön jälkeen leikkauksesta, kotona tulee vain kuukauden syödä tupla annos kalkkia. - Anonyymi
Pistetääs taas tuoretta kokemusta. Itsellä kohta 2 viikkoa toisen lohkon poistoleikkauksesta, vielä pitää jännätä patologin tuloksia kasvaimen laadusta. Mutta itse leikkaus: aamulla klo 8 leikkaus, heräsin n. 11:30 siitä. Kotiuduin jo samana päivänä, n. Klo 17. Perus särkylääkeitä söis parina iltana, muuten leikkausalue ei juuri kipuillut, lähinnä haavaa kiristi. Pyysin lyhennetyn sairasloman, koska teen kevyttä työtä kotoa käsin, joten nyt jo töihin palannut. Äänelle ei tapahtunut mitään. Nyt vaan peukut pystyssä että löydös olisi hyvänlaatuinen ja säästyisin toisenkin lohkon poistolta.
- Anonyymi
Onko jollain kilpirauasleikkaukseen joutuneella ollut öiseen aikaan ongelmaksi muodostuvaa yskimistä? Itellä noin vajaa 2.7cm cm sisällepäin laajentunut kilpirauhasen oikea lohko ja useampia "
pahkuroita" ja tuo öinen yskiminen vaivaa, ääni välillä pettää ja pitää olla pastillit mukana yskän varalta. Ei ole astmaa eikä allergiaa mutta hyvin kiusallista. Todennäköisesti poistetaan kyhmyt. Voisikohan se yskiminen johtua äänihuulien ärsytyksestä. Leikkaukseen meinaan mennä, jos lääkäri niin kehottaa. Ultrat otettu ja odotan lääkärikäyntiä. Kiitos kaikille kirjoittajille.- Anonyymi
Minulla ei ole kilpparia leikattu, struumaa tosin on.
Ilmeisesti kasvaa sisäänpäin jotenkin, kun ei ole isompaa muhkuraa kaulassa. Kyhmyjen koot on kuitenkin ultran mukaan jotain 6 sentin luokkaa, molemmilla puolilla.
On ollut erilaista oireilua, paineen tunne kaulalla, yskimistä ( ei kuitenkaan yöaikaan ), syödessä on sellaista kakomista, kurkku jatkuvasti vähän kipeän oloinen, kipua myös kaulan alueella laajemminkin, makuuasennossa, ja pään ollessa huonossa asennossa vaikeuttaa hengittämistä. Lisäksi on voimakasta väsymystä, hikoilua, jatkuva sairaudentunne ( tuntuu kuin olisi koko ajan kuumetta, kun vähänkin väsyn ), fyysinen rasitus nostaa vähän lämpöä. Vastustuskyky on huono ja yhden lääkärin mukaan on " termostaatti sekaisin ", ilmeisesti lämpöilyn ja ajoittaisen alilämmön takia.
Ultrattu on useammankin kerran, neulanäytettä ei ole koskaan otettu. Kilppari veriarvot ok, vasta-aineita ei ole otettu.
Kurkkulääkäri tähysti nielun, ettei siellä ole mitään tukkeumaa, kasvainta.
Alkoivat puhua, jos olisi vaikka uniapneaa, pitäisi niitä unitutkimuksia (?????). Tämä ilmeisesti sen takia, kun olen valitellut väsymystä, muista oireista ei välitetä mitään.
Puhetta oli uudesta lähetteestä ultraan, mutta eipä ole mitään tapahtunut. Aiemmissa ultrissa on näkynyt myös suurentuneita imusolmukkeita, joku pallukka, jonka vieressä jotain kiinteyttä, jonka vieressä jokin isompi epämääräinen kuuden sentin kokoinen joku, mikä lie.
Ei tätä vain pysty enää ymmärtämään, kun ei missään uskota mitään, ei välitetä mitään, ajoittain ottaa hermoon aika reilusti, se on pakko myöntää.
Jännä juttu, kun joillain ihmisillä selvitetään heti kaikki, jos jokin on pielessä, ja jotkut, itseni mukaan lukien, joutuvat kituuttamaan vuosikausia.
Monet kerrat tulee mietittyä, että mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä. Olisiko kellään hyviä neuvoja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei ole kilpparia leikattu, struumaa tosin on.
Ilmeisesti kasvaa sisäänpäin jotenkin, kun ei ole isompaa muhkuraa kaulassa. Kyhmyjen koot on kuitenkin ultran mukaan jotain 6 sentin luokkaa, molemmilla puolilla.
On ollut erilaista oireilua, paineen tunne kaulalla, yskimistä ( ei kuitenkaan yöaikaan ), syödessä on sellaista kakomista, kurkku jatkuvasti vähän kipeän oloinen, kipua myös kaulan alueella laajemminkin, makuuasennossa, ja pään ollessa huonossa asennossa vaikeuttaa hengittämistä. Lisäksi on voimakasta väsymystä, hikoilua, jatkuva sairaudentunne ( tuntuu kuin olisi koko ajan kuumetta, kun vähänkin väsyn ), fyysinen rasitus nostaa vähän lämpöä. Vastustuskyky on huono ja yhden lääkärin mukaan on " termostaatti sekaisin ", ilmeisesti lämpöilyn ja ajoittaisen alilämmön takia.
Ultrattu on useammankin kerran, neulanäytettä ei ole koskaan otettu. Kilppari veriarvot ok, vasta-aineita ei ole otettu.
Kurkkulääkäri tähysti nielun, ettei siellä ole mitään tukkeumaa, kasvainta.
Alkoivat puhua, jos olisi vaikka uniapneaa, pitäisi niitä unitutkimuksia (?????). Tämä ilmeisesti sen takia, kun olen valitellut väsymystä, muista oireista ei välitetä mitään.
Puhetta oli uudesta lähetteestä ultraan, mutta eipä ole mitään tapahtunut. Aiemmissa ultrissa on näkynyt myös suurentuneita imusolmukkeita, joku pallukka, jonka vieressä jotain kiinteyttä, jonka vieressä jokin isompi epämääräinen kuuden sentin kokoinen joku, mikä lie.
Ei tätä vain pysty enää ymmärtämään, kun ei missään uskota mitään, ei välitetä mitään, ajoittain ottaa hermoon aika reilusti, se on pakko myöntää.
Jännä juttu, kun joillain ihmisillä selvitetään heti kaikki, jos jokin on pielessä, ja jotkut, itseni mukaan lukien, joutuvat kituuttamaan vuosikausia.
Monet kerrat tulee mietittyä, että mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä. Olisiko kellään hyviä neuvoja?No struumahan on kasvava kilpirauhanen
- Anonyymi
Nykyaikana Joosefia ei juuri huolittaisi ensiapuun. Tämä ei ole Jumalan sanaa.
- Anonyymi
Lääkäriaika oli, ultra ja lääkäri sanoi, että havaintojen ja oireiden perusteella täyttää leikkauksen vaateet ja jonossa ollaan. Menee varmaan syksylle leikkausaika. Yskimistä on taas ollut. En tupakoi. Sain työterveyslähetteen Kampin Aavaan ja siellä oli hyvä erikoislääkäri. Jotta asiat yleensä selviää, pitää arvauskeskuksesta päästä erikoislääkärille. En tiedä mitä ultra maksaa, mutta synlabin 3:n teslan magneettikuvaus lausunnolla on hyvä/tarkka. Ei halpaa, mutta pakko itse välittää ja maksaa kun sotesysteemi vaan ei toimi ja kovat jonot. Magneettikuvalausunnolla saa helpommin arvauskeskuksessa lähetteen erikoishoitoon kun on paperilla näyttöä, että on sairas, niin yleislääkäri kirjoittaa lähetteen. Kummallista, mutta näin on. Meilahden magneettikuvausrekka on myös hyvä ja kuvaavat erittäin tarkasti, mutta jouduin odottamaan pitkään ja ennen leikkausta meni noin 6kk.
- Anonyymi
Opinnäytetyö artikkeli kilpirauhasen leikkaamisesta ja siihen liittyvistä jutuista https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/340639/linda.wasenius.pdf?sequence=3&isAllowed=y
- Anonyymi
Omalla kohdallani oli struuma (iso, mutta hyvänlaatuinen). Kilpirauhasarvot olivat normaalit. Aluksi seurattiin muutama vuosi, koska haitta oli lähinnä kosmeettinen. Kuitenkin struuman kasvaessa alkoi tulla muita oireita; kireyttä/kipua, nielemisvaikeuksia ja yskimistä/hengenahdistusta. Kävin useilla lääkäreillä ja kaikki suosittelivat leikkausta. Satuin kuitenkin törmäämään netissä hoitomuotoon, jolla kasvaimen saisi tuhottua lämmön avulla (RFA-ablaatio 'radiotaajuusablaatio'). Suomessa tämä on varsin uusi hoitomuoto, jota on tehty tällä hetkellä ainoastaan TYKS:issä muutaman vuoden ajan. Sain onneksi lähetteen sinne. Hoito sujui hyvin ja pääsin seurannasta kotiin jo parin tunnin päästä. Kasvain on sittemmin lähtenyt kutistumaan. Parasta tässä on toki oireiden lievittymisen lisäksi, että sain pitää kilpirauhaseni.
Halusin kirjoittaa tästä, jotta useampi ihminen voisi olla tietoinen tällaisesta hoitomuodosta (koska tällä hetkellä ei vielä kovin monet lääkäritkään ole) ja parhaassa tapauksessa säästyä leikkaukselta.- Anonyymi
Miten sait lähetteen tuonne TYKSiin?
- Anonyymi
Haluan kiittää tästä rfa-hoidon esiin nostamisesta. Vaikka lääkärini eikä kollegansa ollut koskaan moisesta kuullutkaan, suostui hän lähettämään minut TYKSiin struuman hoitoon. Minun kohdallani struuma oli melko kookas ja suoraan edessä kaulalla joten haitta oli ennen kaikkea kosmeettinen.
Lähetteestä meni n. 2kk ensikäyntiin ja siitä toiset 2kk että hoito tehtiin. Itse toimenpide oli hieman kivulias mutta sen aikana sai kipulääkettä joka auttoi. 3kk hoidon jälkeen struumakyhmy oli pienentynyt noin kolmanneksen ja nyt 8kk kohdalla arvioin, että kyhmystä on jäljellä enää 1/4. Suosittelen lämpimästi tätä toimenpidettä, jonka ansiosta kilpirauhanen säästyi eikä lääkitystä tai seurantaa tarvita!
- Anonyymi
Juuri kilpirauhas leikkauksessa olleena, vahingossa kTkesi äänihuuli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123750MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761970Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821253Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788