Focus vs. Corolla

Koeajoin Corollan ja hämmästyin kuinka ohuet ovet siinä tosiaan on. Ei voi olla kovin turvallinen, saatika laadukas auto. Muutenkin Corollasta puuttuu täysin Focuksessa oleva ison auton tuntu.

Uusi Focus on todellinen vaihtoehto esim. Mondeon tai vaikka vanhan Avensiksen omistajalle, mutta Corollaan tuskin kukaan tilaa tarvitseva vaihtaisi.

Focus on laatuauto, sen näkee jo siitä että malli-iät kestävät 6-7 vuotta. Siinä ajassa on Corolla muuttanut mallistoaan vähintään 2-3 kertaa. Näin ne joutuvat tekemään että auto kävisi kaupaksi. Sen sijaan ihmettelen miksi kukaan haluaa ostaa uutta Corollaa kun se vanhentuu viimeistään vuodessa ostohetkestä. Siinä huijataan asiakasta perinjuurin kun asiakas luulee ostaneensa huippu-uutuuden. Seuraavana vuonna tulee uusi malli jolloin sanotaan että tämä on taas paljon vanhaa parempi.

(Ps. Teille jotka kopioitte tänne kaikenmaailman vikalistoja todistellen Focuksen surkeutta, tiedoksi se että BMW:n 300-sarja oli huonoiten menestynyt auto katsastuksissa. Silti kukaan ei kiistä BMW:n laatua. Sitäpaitsi juuri 300-sarjan kuljettajat ovat tutkimusten mukaan tyytyväisimpiä autoihinsa.)
587041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Provoilu on taitolaji. Ei kannata edes yrittää jos ei pysty tämän parempaan.

Äänestä

Minulla on molemmista autoista uutena omakohtaista kokemusta .En rupea luettelemaan Focuksessa ilmenneitä vikoja ,ne on kaikkien tiedossa.Pidin Focusta 2v, ajoin n.55tuh. se riitti mulle vaihdoin takaisin Corolaan.
Aikaa tästä on 4vuotta ,liekkö sen tyyppi viat korjaantuneet.Ei muuten hassumpi auto.

Äänestä

Toivottavasti kukaan ei oikeasti suutu! Provohan tämä ei ole kun järkeä ei ole lainkaan mukana. Amis rulaa!

Äänestä

Tosiaankin. Ne ovat kuin pullistuneet molempiin suuntiin. Ulospäin siten että mitenkähän sen saa talliin? Ja sisälle niin että auto tuntuu entistäkin pienemmältä. Sisätilat alkavat tuntumaan Polo-luokalta! Vielä kun kenkä ei mahdu kaasulle ilman etteikö jarrua paina samalla.

Äänestä
  • tosin väärään suuntaan :-(

    Äänestä

Turhaa täällä, enkä ees tajua miks jotkut corollan omistajat jaksaa täällä käydä kehumassa omaa merkkiään?! Vai onko oman palstan lukeminen liian masentavaa?! Eikä jaksa näitä vertailujakaan kauheesti, edelleenkin toiset on fanaattisia corollalippispäisiä, toiset kävelee fordlippis päässä, mä en kulkis mikään lippis päässä... On vaan hassua, kun ihmiset jaksaa suu vaahdossa kehua sen hetkistä merkkiään ja haukkua sitten taas jotain muuta. Mulla on tällä hetkellä focus, seuraava ehkäpä audi tai muu vastaava, olen ajellut lähes kaikki japsimerkit (mitsu, toyo, nissan) läpi ja sain ihan tarpeekseni. Toisaalta, kaikki kehittyy. En silloin olis fordillakaan mielelläni ajellut. Nyt viedään toista eurooppalaista, ennen oli opel ja tykkään niiden ajo-ominaisuuksista, mulle on tärkein se että viihdyn auton sisällä ja musta tuo uusi focus on mainio peli.

Äänestä
  • Toyota-miesten kynästä, kuten huomaat, vaan oli onnetontakin onnettomampi Ford-provoilu. Eli syyttele mieluummin aloittajaa.

    Äänestä

  • lähtenyt kirjoitti:

    Toyota-miesten kynästä, kuten huomaat, vaan oli onnetontakin onnettomampi Ford-provoilu. Eli syyttele mieluummin aloittajaa.

    Mitä provoilua toi muka oli?! se oli vain hänen oma mielipide joka ei luulisi tojota pellejä paljon häiritsevän jos heillä kerta on niin hyvä omatunto ja luottamus autoonsa tojon omistajina. ihmettelen ku pitää käydä lukemassa muilla palstoilla muiden mielipiteitä omasta autostaan sehän on varmaa et sieltä löytyy aina jotain negatiivista mut mitä väliä! ei tarvii tulla tänne ulisemaan jauhakaa vaan paskaa siel tojo palstalla...

    Äänestä

tuo lista on muuten yhdistetty?

Äänestä

Isoisälläkin oli voortiauto. Muuta en osta. Kansanauto taviksille joita ei haittaa että auto rakennetaan puolivalmiiksi takuuaikana.

Äänestä

Nykyinen Corolla on vuodelta -02. Faceliftattu -04, jolloin tuli mm. 8 turvatyynyä, korimalli on keulaa ja muutamia pikku yksityiskohtia lukuunottamatta siis sama. Uusi malli tulee todenäköisesti -06/07. Mikähän oli pointtisi tässä asiassa. Sekö ettei tärkeitä turvallisuuspäivityksiä tehdä kuin 7 vuoden välein? En minä ainakaan ostaisi esim. Golf-farmaria joka perustuu -98-malliin ILMAN näitä päivityksiä. Ostaisitko sinä?

Äänestä
  • mitään Tojotaa ja toiseksi mulle on ihan sama montako turvatyynyä autossa on. Tojo on niin huonosti tehty auto, että turvatyynyt ei auta mitään.

    Äänestä

mutta autohan focus! Hyvä peli.

Äänestä

Hyvät ihmiset ÄLKÄÄ missään nimessä ostako riisi kuppia tai saati ajakoot sillä, suurin osa japsi maasta tulevista romuista on tehty lapsi työvoimalla! toyota ~ "ota lelu"

Äänestä
  • laita sinne

    Äänestä

  • .. voorti-immeiset yhtä paljon tojota-palstalla kuin tojoporukka täällä...? ihmettelen vaan...

    N

    Äänestä

  • Niko kirjoitti:

    .. voorti-immeiset yhtä paljon tojota-palstalla kuin tojoporukka täällä...? ihmettelen vaan...

    N

    Käy katsomassa! Tuskin Tojoväki täällä kävisikään ellemme me kävisi siellä provoilemassa!

    Äänestä

  • Niko kirjoitti:

    .. voorti-immeiset yhtä paljon tojota-palstalla kuin tojoporukka täällä...? ihmettelen vaan...

    N

    ylistyspuheita Toyotasta, tiedä sitten onko ne provoja vai onko porukka tosissaan. Naurattaa kumminkin moinen uskovaisuus.

    Äänestä

  • hauska lukea kirjoitti:

    ylistyspuheita Toyotasta, tiedä sitten onko ne provoja vai onko porukka tosissaan. Naurattaa kumminkin moinen uskovaisuus.

    täälläkin

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    täälläkin

    Tolon porukalla on heikko itse tunto.Pitää käydä itseää tyydyttämässä ja kehumassa. Onko Foordi tojoporukan pelko, että niitä näkyy enempi liikenteessa kuin tojoa. Tojolla ei viitsitä ajaa kuin taajamissa vaan. Matka-ajoon sillä ei viitsitä lähteä puutteellisten ajo-ominaisuuksie takia.

    Äänestä

  • ihmettelevä kirjoitti:

    että vanhempani ovat sisaruksia?

    Äänestä

että ajelkaa vaan toyotalla. Kivaa katsoa fordilla ajaessa (kun ei tarvitse keskittyä sompaamiseen) sitä harmaata massaa joka puskee toyotalla vastaan. Tyypillisen toyota miehen ilme näyttää suoraan repäistyltä elokuvasta Syvä joki, räkää poskella ja päässä lippalakki. Elämän ainut tähtihetki näillä vannoutuneilla tojomiehillä on se, että saa lyhentää Toyotansa lainaa joka ikinen kuukausi. Toyota ei muuten ilonhetkiä tuo, harmaa kun on. Ford on toista, nautintoa ja ajettavuutta.

Valitettavan totta siis tuo ensimmäinen viesti. Tyhmää kustaan tojoliikkeessä jatkuvasti ja silmään. Semmoista elämä on.

Äänestä
  • että vanhempani ovat sisaruksia?

    Äänestä

  • Ja sinulla on Ford. Eli siitä voi vetää johtopäätöksen että Ford-kuskit ovat imbesillejä veneen alla asuvia haisevia juoppoja joilla on aina paskat housuissa!

    Äänestä

  • hajuton ja mauton! Kuskit ovat pääasiassa kaljapöhöjä kuusikymppisiä. Siihen lisäksi heikko laatu ja paketti on valmis. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

    Äänestä

  • Ford kirjoitti:

    hajuton ja mauton! Kuskit ovat pääasiassa kaljapöhöjä kuusikymppisiä. Siihen lisäksi heikko laatu ja paketti on valmis. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

    On tuossa rajanaapurilla nimittäin Tojo Camry. Ikää isännällä 62. Paino arviolta 125 kg. Tuulipuku päällä useimmiten mamman kanssa Lidliin ostamaan halpaa kaljaa ja B-luokan paskamakkaraa, jota grillaavat kaiket illat ja örisevät kaljapäissään.

    Äänestä

  • Myös Toyotaan kirjoitti:

    On tuossa rajanaapurilla nimittäin Tojo Camry. Ikää isännällä 62. Paino arviolta 125 kg. Tuulipuku päällä useimmiten mamman kanssa Lidliin ostamaan halpaa kaljaa ja B-luokan paskamakkaraa, jota grillaavat kaiket illat ja örisevät kaljapäissään.

    menevät jossain vaiheessa örinäjengille, oli se sitten Ford tai Tojo tai mikä muu tahansa.

    Äänestä

  • Ford kirjoitti:

    hajuton ja mauton! Kuskit ovat pääasiassa kaljapöhöjä kuusikymppisiä. Siihen lisäksi heikko laatu ja paketti on valmis. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

    Tojomiehet ovat keskimäärin ylittäneet tuon iän.

    Näin olen huomioinut kun olen ohi ajaessa vilkuillut niitä onnettomia piruparkoja.

    Nähtävästi tojon kone ei jaksa vetää kunnolla 2 kpl 150 kiloista ruhoa etupenkillä ja 2 aikuisiän saavuttanutta reippaasti ylipainoista vanhaapiikaa takapenkillä...kun fordilla niin helposti ohi pääsee..:)

    Tojossa ei ole hyvää kuin se että siitä pääsee helposti eroon, ajaa suohon. (jonne se kuuluu) Kuinka joku voi kuvitella, että japanilainen kopioivakansa saisi aikaan jotain mielenkiintoista. Tojon parempi nimi olisi jojo.

    Äänestä

  • Ford kirjoitti:

    hajuton ja mauton! Kuskit ovat pääasiassa kaljapöhöjä kuusikymppisiä. Siihen lisäksi heikko laatu ja paketti on valmis. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

    tarjomaan niitä tuulipukuja meille,kyllä ne on vakivarusteena tojossa lippalakki. Kuule poitsu kyllä kuuskymppinen on parempi kuski,tietää paremmin autoista ja on kokeneempi kaikessa kun joku räkänokka.Kaiken maailman pennut täällä viisastelevat,eivät tiedä mistään mitään,mutta turpa leveenä jatkuvasti,mee kasvaa vielä parikymmentä vuotta kakara.Selkään sulle pitäis antaa pentu!

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Uudet Toyotat ovat paremman väen autoja. Itsekin olen ylempi toimihenkilö. Ei meidän firmassa uutta Toyotaa löydy duunareilta.

    Äänestä

  • Fordilla kirjoitti:

    Uudet Toyotat ovat paremman väen autoja. Itsekin olen ylempi toimihenkilö. Ei meidän firmassa uutta Toyotaa löydy duunareilta.

    että teillä on sairaan huonot palkat. Toimihenkilö, eikä rahnoo tojoa parempaan kulkuneuvoon?? Herättää kysymyksiä. Missä maassa olet töissä?

    http://www.toyota.fi/media/fifi/pdf/Corolla_hinnat.pdf

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    tarjomaan niitä tuulipukuja meille,kyllä ne on vakivarusteena tojossa lippalakki. Kuule poitsu kyllä kuuskymppinen on parempi kuski,tietää paremmin autoista ja on kokeneempi kaikessa kun joku räkänokka.Kaiken maailman pennut täällä viisastelevat,eivät tiedä mistään mitään,mutta turpa leveenä jatkuvasti,mee kasvaa vielä parikymmentä vuotta kakara.Selkään sulle pitäis antaa pentu!

    Mitähän hyötyä kokemuksesta on jos ei ole oppinut mitään?

    Eräs tietämyksen tila ehkä voidaan saavuttaa ennen dementiaan, mutta valitettavasti olet tainnut ylittää maagisen rajan vuosikausia sitten.

    Selkään voit tulla antamaan jos jojollasi saat kiinni. Olen reilu ja haluan antaa mahdollisuuden niin sovitaan joku oikein jyrkkä alamäki, niin saat oikein mahdollisuuden jojollasi. Lupaan jarrutella oikein reilusti.

    Ford on vain aina askeleen jojoa edellä. Se on sitä elämää, hyvältä tuoksuvaa ja niin kaunista. :)

    Äänestä

  • fordmajor kirjoitti:

    että teillä on sairaan huonot palkat. Toimihenkilö, eikä rahnoo tojoa parempaan kulkuneuvoon?? Herättää kysymyksiä. Missä maassa olet töissä?

    http://www.toyota.fi/media/fifi/pdf/Corolla_hinnat.pdf

    Harkinnassa oli myös Lexus. Päädyin tällä kertaa Toyotaan. Ensi kerralla katsotaan uudelleen.

    Äänestä

  • zargon kirjoitti:

    Mitähän hyötyä kokemuksesta on jos ei ole oppinut mitään?

    Eräs tietämyksen tila ehkä voidaan saavuttaa ennen dementiaan, mutta valitettavasti olet tainnut ylittää maagisen rajan vuosikausia sitten.

    Selkään voit tulla antamaan jos jojollasi saat kiinni. Olen reilu ja haluan antaa mahdollisuuden niin sovitaan joku oikein jyrkkä alamäki, niin saat oikein mahdollisuuden jojollasi. Lupaan jarrutella oikein reilusti.

    Ford on vain aina askeleen jojoa edellä. Se on sitä elämää, hyvältä tuoksuvaa ja niin kaunista. :)

    impotentti huorissa: mieli tekisi mutta vehkeissä on resurssit vain katsoa päältä kun muut hoitaa hommat.

    Äänestä

  • fordmajor kirjoitti:

    että teillä on sairaan huonot palkat. Toimihenkilö, eikä rahnoo tojoa parempaan kulkuneuvoon?? Herättää kysymyksiä. Missä maassa olet töissä?

    http://www.toyota.fi/media/fifi/pdf/Corolla_hinnat.pdf

    ei ole kaikki nappulat pelissä kun autoa ostetaan! Itse käytän vain osan auton ostoon. Eli ei ole tuollaista ongelmaa kuin sinulla että ostetaan vain sellainen mihin rahat riittää.

    Äänestä

  • vähän kuin kirjoitti:

    impotentti huorissa: mieli tekisi mutta vehkeissä on resurssit vain katsoa päältä kun muut hoitaa hommat.

    kuten jojo-miehet yleensä. Tynnyrissä ei opi käytöstapoja ja perunakellarit ovat niin pimeitä.

    Nähkää valo ja ostakaa Ford.

    Äänestä

  • zargon kirjoitti:

    kuten jojo-miehet yleensä. Tynnyrissä ei opi käytöstapoja ja perunakellarit ovat niin pimeitä.

    Nähkää valo ja ostakaa Ford.

    Joten tynnyriteoria taisi osua omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • juuri tuolta! kirjoitti:

    Ja sinulla on Ford. Eli siitä voi vetää johtopäätöksen että Ford-kuskit ovat imbesillejä veneen alla asuvia haisevia juoppoja joilla on aina paskat housuissa!

    merkistä! veneen alla asuva juoppo!!!

    Äänestä

  • Ford kirjoitti:

    hajuton ja mauton! Kuskit ovat pääasiassa kaljapöhöjä kuusikymppisiä. Siihen lisäksi heikko laatu ja paketti on valmis. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

    siinä vasta juoppo autojen kingi! ja tuulipukuisten paskalta haisevien farmareiden myös! ne ajaa valtra lippis päässä ku eivät oo uskollisia tojotalle...

    Äänestä

  • toijjjjotta kirjoitti:

    siinä vasta juoppo autojen kingi! ja tuulipukuisten paskalta haisevien farmareiden myös! ne ajaa valtra lippis päässä ku eivät oo uskollisia tojotalle...

    Onneksi Toyotakuskit on fiksumpaa porukkaa.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Onneksi Toyotakuskit on fiksumpaa porukkaa.

    tuntuisi olevan. Toy ota kuskit on maaiman viksuimpii. Siis omasta mielestään.

    Äänestä

  • vähän kuin kirjoitti:

    impotentti huorissa: mieli tekisi mutta vehkeissä on resurssit vain katsoa päältä kun muut hoitaa hommat.

    se on varmaan sinulle tuttu tunne. Pidät vain katselemisesta...kinky.. Saanut jo kauan kärsiä moisesta.

    Ulkonäölle ei voi isommin mitään joten luovuta ja käy huorissa edelleen mutta impotentti on asia sinällään. Se on sulla varmaan menttaalipuolella. Ajattele isolohkoista carinaa, ehkä se siitä...Luhdan tuulipukuja ja Hankkijan lippiksiä..huomaatko..?

    Äänestä

  • 525 Bavaria kirjoitti:

    tuntuisi olevan. Toy ota kuskit on maaiman viksuimpii. Siis omasta mielestään.

    TOYOTA faneille tiedoksi nimihän tulee sanoista turha on yrittää ohitusta tällä autolla

    Äänestä

  • pelle kirjoitti:

    TOYOTA faneille tiedoksi nimihän tulee sanoista turha on yrittää ohitusta tällä autolla

    jäänyt Toyotojen jalkoihin kun sinua noin harmittaa ;-)

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    jäänyt Toyotojen jalkoihin kun sinua noin harmittaa ;-)

    nyt tojotien jalkoihin vois jäädä? ei millään!!!

    Äänestä

  • millä kirjoitti:

    nyt tojotien jalkoihin vois jäädä? ei millään!!!

    lähes kaikilla koska Toyotalla on luokkansa tehokkaimmat koneet! Lue mikä tahansa testi esim. 1.6-litraisista puhumattakaan 1.4-litraisista.

    Äänestä

  • kokoisista kirjoitti:

    hondan 1.6:nen on aivan yhtä tehokas ku tojotan! ja 1.6 civic kiihtyykin jopa karvan verran kovempaa ku korolla! esim. focuksia on kahella eri 1.6:sella koneella joista toisessa 115hv. tojossa ja hondassa 110 hv. eli ei noilla tojotan jalkoihin jää...

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    Näet mikä auto antaa enemmän kuin lupaa!

    Äänestä

  • testit kirjoitti:

    Näet mikä auto antaa enemmän kuin lupaa!

    maantiellä! koska epätoivoset tojota kuskit on yrittäny pestä civiccini ainaski miljoonasti! jalkoihin en oo jääny kertaakaan 1.6:n civicci vuos mallii 04". uskomatonta millainen asenne niillä on viikonlopun iltoina liikenteessä!!! mut palataas maan pinnalle, siis mistäs testeistä puhut, onko niissä ollut vastaavalla koneella varustettuja autoja vai vaan tojotan uus moottori versio ja muilla käytössä vanhat koneet??? epäilisin niin koska uudella civicillä ei varmasti jää korollan jalkohin!!!

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    hondan 1.6:nen on aivan yhtä tehokas ku tojotan! ja 1.6 civic kiihtyykin jopa karvan verran kovempaa ku korolla! esim. focuksia on kahella eri 1.6:sella koneella joista toisessa 115hv. tojossa ja hondassa 110 hv. eli ei noilla tojotan jalkoihin jää...

    No miten kävi Tuulilasin testissä: kumpi kiihtyi paremmin Corolla vai Focus?

    Äänestä

  • on tehty tuolla kirjoitti:

    maantiellä! koska epätoivoset tojota kuskit on yrittäny pestä civiccini ainaski miljoonasti! jalkoihin en oo jääny kertaakaan 1.6:n civicci vuos mallii 04". uskomatonta millainen asenne niillä on viikonlopun iltoina liikenteessä!!! mut palataas maan pinnalle, siis mistäs testeistä puhut, onko niissä ollut vastaavalla koneella varustettuja autoja vai vaan tojotan uus moottori versio ja muilla käytössä vanhat koneet??? epäilisin niin koska uudella civicillä ei varmasti jää korollan jalkohin!!!

    on focus palsta. Kun mua ei kiinnosta toyota, ei honda, ei skoda jne... niin en viitsisi lueskella juttuakaan niistä täällä.

    Äänestä

  • kävi testissä kirjoitti:

    No miten kävi Tuulilasin testissä: kumpi kiihtyi paremmin Corolla vai Focus?

    minne sä voit sen tuulilasis tunkee!!! en oo lukenu kyseistä lehteä vuosiin! hyvä esimerkki: civic type-r tuulilasin testissä joskus eivät saanet kiihtyyn alle 7s. vauhdin maailmassa 6.5s. tuulilasin testaajat kiihdyttävät tavallista maalaispappaakin huonommin. haluisin kyl lukee ton testin! onko uusin tuulilasi???

    Äänestä

  • täää kirjoitti:

    on focus palsta. Kun mua ei kiinnosta toyota, ei honda, ei skoda jne... niin en viitsisi lueskella juttuakaan niistä täällä.

    pyhkii tälläiset jutut pois. Näiden hemmojen täytyy tulla tänne jauhamaan paskaa, kun Toyotaa ei voi omalla palstalla moittia.

    Äänestä

  • kokoisista kirjoitti:

    lähes kaikilla koska Toyotalla on luokkansa tehokkaimmat koneet! Lue mikä tahansa testi esim. 1.6-litraisista puhumattakaan 1.4-litraisista.

    HONDA maailman suurimpana moottorin valmistajana tekee kokoonsa nähden tehokkaimmat ja pieni kulutteisemmat koneet kun mikään muu merkki! ja jos ois tarvetta hondan 1.6:sta myllystä otettas varmasti helposti enemmän tehoa ku jostain tojosta! hondalla oli jo 90 luvun alussa 1.6 vtec koneessa yli 130 hv. crx:ssä yli 160hv. onko tojota ikinä pystyny tommosiin lukemiin? EI! eikä pystykkään! silti koneet kesti ja kesti eikä tuprutelleet oljyä niin ku tojon moottorit!!!

    Äänestä

  • kävi testissä kirjoitti:

    No miten kävi Tuulilasin testissä: kumpi kiihtyi paremmin Corolla vai Focus?

    testissä ollut juuri focuksen 1.6:n tehottomampi versio eli sata ja yksi hevosvoimaa...

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    testissä ollut juuri focuksen 1.6:n tehottomampi versio eli sata ja yksi hevosvoimaa...

    kun käy itse ajamassa autoa ja ostaa omasta mielestään mukavan ja tarpeeseen tulevan auton. Monta paskaa olis tullut ostettua, jos noiden testien ja vertailujen perusteella valintansa tekis.

    Äänestä

  • tiedoks kirjoitti:

    HONDA maailman suurimpana moottorin valmistajana tekee kokoonsa nähden tehokkaimmat ja pieni kulutteisemmat koneet kun mikään muu merkki! ja jos ois tarvetta hondan 1.6:sta myllystä otettas varmasti helposti enemmän tehoa ku jostain tojosta! hondalla oli jo 90 luvun alussa 1.6 vtec koneessa yli 130 hv. crx:ssä yli 160hv. onko tojota ikinä pystyny tommosiin lukemiin? EI! eikä pystykkään! silti koneet kesti ja kesti eikä tuprutelleet oljyä niin ku tojon moottorit!!!

    Hondaan on rahat riittäneet ja nyt pitää todistella täällä ettei se ole maailman huonoin auto.

    Äänestä

  • tilanne! kirjoitti:

    Hondaan on rahat riittäneet ja nyt pitää todistella täällä ettei se ole maailman huonoin auto.

    mitään! sulla rahat on varmaan riittäneet korollaan, hädin tuskin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Erkko kirjoitti:

Koeajoin Corollan ja hämmästyin kuinka ohuet ovet siinä tosiaan on. Ei voi olla kovin turvallinen, saatika laadukas auto. Muutenkin Corollasta puuttuu täysin Focuksessa oleva ison auton tuntu.

Uusi Focus on todellinen vaihtoehto esim. Mondeon tai vaikka vanhan Avensiksen omistajalle, mutta Corollaan tuskin kukaan tilaa tarvitseva vaihtaisi.

Focus on laatuauto, sen näkee jo siitä että malli-iät kestävät 6-7 vuotta. Siinä ajassa on Corolla muuttanut mallistoaan vähintään 2-3 kertaa. Näin ne joutuvat tekemään että auto kävisi kaupaksi. Sen sijaan ihmettelen miksi kukaan haluaa ostaa uutta Corollaa kun se vanhentuu viimeistään vuodessa ostohetkestä. Siinä huijataan asiakasta perinjuurin kun asiakas luulee ostaneensa huippu-uutuuden. Seuraavana vuonna tulee uusi malli jolloin sanotaan että tämä on taas paljon vanhaa parempi.

(Ps. Teille jotka kopioitte tänne kaikenmaailman vikalistoja todistellen Focuksen surkeutta, tiedoksi se että BMW:n 300-sarja oli huonoiten menestynyt auto katsastuksissa. Silti kukaan ei kiistä BMW:n laatua. Sitäpaitsi juuri 300-sarjan kuljettajat ovat tutkimusten mukaan tyytyväisimpiä autoihinsa.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu