Luotettavuusindeksi

Tuulilasin nettipalvelussa esillä luotettavuusindeksi. Siinä Mazdassa vähiten vikoja ja korjaukset ylivoimaisesti halvimpia. Toyotan ylläpito tulee tutkimuksen mukaan erittäin kalliiksi. Vikojakin vain vähän alle keskitason, mutta niiden korjaaminen on sikakallista. Saman olen huomannut Suomessa. Tojo ei ole edullinen auto käytössä. Ja uusissa avensiksissa vikoja riittää. Aivan ihmeellisen paljon. Laatua on heikennetty oikein tuntuvasti.
352564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

...myyntiorganisaatio olisi toyotan vastaavan luokkaa suomessa ei taitaisi muilla merkeillä kauppa juurikaan käydä?
Taitaa mazda hukata ns. tuhannen taalan paikkansa (ainakin suomessa).

Äänestä

Ao. "tilastossa" olevien Toyotien keski-ikä on
5.6 vuotta, joten ainakaan keskimäärin siinä ei ole edes kauhean paljon Avensiksia (uusista puhumattakaan) mukana.

Äänestä
  • tilastohan näyttää kohta toyotan osalta paljon pahemmalta näiden uusien avensiksien takia

    Äänestä

Siinä verrataan vanhoja autoja ja vähän uudempia surutta keskenään. Yleensäkin autot ovat amisremppajien ikäluokkaa. Lisäksi se koskee vain englantilaisia, ei muita. Kaikki hinnathan ovat erit eri maissa. Uusin Corolla vertailussa on -92-97-malli. Kannattaa suhtautua huumorilla. Ei tekemistä todellisuuden kanssa.
Amismielisille.

Äänestä
  • Vertaapa huviksesi tuota Suomen autokannan keski-ikään, ja kerro sitten onko sillä jotain tekemistä todellisuuden kanssa.

    Sitäpaitsi minä en ainakaan löydä tuolta vertailussa käytettyjen autojen vuosimalleja.

    Äänestä

  • Apiina kirjoitti:

    Vertaapa huviksesi tuota Suomen autokannan keski-ikään, ja kerro sitten onko sillä jotain tekemistä todellisuuden kanssa.

    Sitäpaitsi minä en ainakaan löydä tuolta vertailussa käytettyjen autojen vuosimalleja.

    jujuhan piileekin siinä että katsotaan merkki ja indeksi. Ei huomata että verrattavien autojen ikä voi olla toisella merkillä tuplat tai enemmänkin eli vertailukelvoton. Sinun autojesi iästä en tiedä. Omani ovat minulla vuodet 0-4. Eli -92-97 Corolla ei kiinnosta pätkääkään.

    Äänestä

  • Apiina kirjoitti:

    Vertaapa huviksesi tuota Suomen autokannan keski-ikään, ja kerro sitten onko sillä jotain tekemistä todellisuuden kanssa.

    Sitäpaitsi minä en ainakaan löydä tuolta vertailussa käytettyjen autojen vuosimalleja.

    Kun siinä ei Toyota näytä hyvältä, silloinhan se pitää leimata pelleindeksiksi.
    Samoinhan kävi tuon ADAC-tilaston kanssa. Vielä muutama viikko sitten täällä hehkutettiin ko. tilastolla(kun oli vanha), nyt kun uusi tilasto ilmestyi(missä Toyota ei ollutkaan enää kärjessä) on sillekin tilastolle keksitty vaikka mitä selityksiä.
    On se kumma ettei voida myöntää sitä tosiasiaa, että autoissa on vikoja, jopa Toyotan valmistamissa.

    Äänestä

  • luotettavin tutkimus mitä tähän asti on tehty. Kyllä vaan tuntuu ottavan koville kun Tojo ei kestä. No ei kästäneet minunkaat Tojot.

    Äänestä

  • vaan on kirjoitti:

    luotettavin tutkimus mitä tähän asti on tehty. Kyllä vaan tuntuu ottavan koville kun Tojo ei kestä. No ei kästäneet minunkaat Tojot.

    Sinun asiantuntijuutesi on yhtä luotettavaa kuin tämä indeksi. Eli molemmat perseestä.

    Äänestä

  • mutta mutta kirjoitti:

    Kun siinä ei Toyota näytä hyvältä, silloinhan se pitää leimata pelleindeksiksi.
    Samoinhan kävi tuon ADAC-tilaston kanssa. Vielä muutama viikko sitten täällä hehkutettiin ko. tilastolla(kun oli vanha), nyt kun uusi tilasto ilmestyi(missä Toyota ei ollutkaan enää kärjessä) on sillekin tilastolle keksitty vaikka mitä selityksiä.
    On se kumma ettei voida myöntää sitä tosiasiaa, että autoissa on vikoja, jopa Toyotan valmistamissa.

    Ne ovat puhdasta faktaa jota kukaan ei voi kiistää. Amisindeksi on amislaiseille tarkoitettua lukemista, vähän niin kuin Seiska-lehti.

    Äänestä

  • TÜV kirjoitti:

    Ne ovat puhdasta faktaa jota kukaan ei voi kiistää. Amisindeksi on amislaiseille tarkoitettua lukemista, vähän niin kuin Seiska-lehti.

    miten paksusta rautalangasta pitää vääntää se, että luotettavassa tilastossa otetaan huomioon ajokilometrimäärä ja vian suuruus? Jossain TUV-tilastossa voi Toyota pärjätä kun se on korjattu kuntoon ennen katsastusta.

    Äänestä

  • ammattilainen kirjoitti:

    Sinun asiantuntijuutesi on yhtä luotettavaa kuin tämä indeksi. Eli molemmat perseestä.

    "asiantuntija"....äly hoi

    Äänestä

  • TÜV kirjoitti:

    Ne ovat puhdasta faktaa jota kukaan ei voi kiistää. Amisindeksi on amislaiseille tarkoitettua lukemista, vähän niin kuin Seiska-lehti.

    stilo ja corolla ainoita, joiden vikatiheys kasvoi 2004 vs. 2003 malliin...toyotan tulevaisuus ???

    Äänestä

  • ollenkaan kirjoitti:

    miten paksusta rautalangasta pitää vääntää se, että luotettavassa tilastossa otetaan huomioon ajokilometrimäärä ja vian suuruus? Jossain TUV-tilastossa voi Toyota pärjätä kun se on korjattu kuntoon ennen katsastusta.

    spekuloinneilla TÜViin. Autokanta on liian iso siihen. Pelleindeksi on vanhoille amisautoille.

    Äänestä

  • ollenkaan kirjoitti:

    miten paksusta rautalangasta pitää vääntää se, että luotettavassa tilastossa otetaan huomioon ajokilometrimäärä ja vian suuruus? Jossain TUV-tilastossa voi Toyota pärjätä kun se on korjattu kuntoon ennen katsastusta.

    Kymmenien miljoonien autojen autokannasta vain yhden merkin omistajat käyvät ennen katsastusta korjauttamassa autonsa! Oletko osallistunut Suomen tyhmin mies -kilpailuun? Sinussa on potentiaalia vaikka mihin!

    Äänestä

-Tojo ei ole edullinen auto käytössä. Ja uusissa avensiksissa vikoja riittää. Aivan ihmeellisen paljon. Laatua on heikennetty oikein tuntuvasti.-

Toyota on myyntitilastojen kuningas, ykkönen!
Kyllä kansa tietää mikä on totuus!

ps.joko sait 100A myytyä?

Äänestä
  • eivät tee avensiksesta sen laadukkaampaa ja viattomampaa kuin muutkaan kulkuneuvot, markkinamaakarit vain tojolla ovat asiansa osaavia ja kansa uskoo...joskus oikein tuntuu siltä että...no jääköön sanomatta...

    Äänestä

Melkinpä jokainen tojotan omistaja tuntee varmasit piston kun on puhe luotettavuudesta. Toyota on hyvä, muttei mitenkään ylivoimainen. Tämä ylivoimaisuus on vain mainotuksen aikaan saama...sanoisinko harha. Jäitä hattuun ja hinnat alas. Käytetyt toyotat on jo nyt ökyhintaisia niiden tarjoamatta sen kummallisempaa luotettavuutta.

Äänestä
  • Tojo-miehillä on autoa vaihtaessa naama messingillä kun taas heikkolaatuisiksi tiedettyjen euromerkkien vaihtajat samassa tilanteessa kitistää itkua ja pohtii synkkänä maallisen mammonan katoavaisuutta.

    Äänestä

  • LippalakkiPappa kirjoitti:

    Tojo-miehillä on autoa vaihtaessa naama messingillä kun taas heikkolaatuisiksi tiedettyjen euromerkkien vaihtajat samassa tilanteessa kitistää itkua ja pohtii synkkänä maallisen mammonan katoavaisuutta.

    on vaan se että jos tojomies vaihtaa merkkiä niin ei onnistu, koska muut merkit ei vedätä käyttettyjen hinnoilla niinkuin tojo ja vaihtohyvitys jää tojomiehelle surkeaksi vanhasta tojosta. Näinhän se menee että silloin on merkkikierre valmis ja olet aina ja ikuisesti tojomies.

    Äänestä

  • fredrikson kirjoitti:

    Toyotat ovat kaikkein kysytyimpiä autoja käytettynä. Siksi niistä saa parhaan hyvityksen kaikkiin merkkeihin. Tee vaikka puhelinkyselykierros liikkeisiin niin huomaat että tämä on totta!

    Äänestä

  • päinvastoin kirjoitti:

    Toyotat ovat kaikkein kysytyimpiä autoja käytettynä. Siksi niistä saa parhaan hyvityksen kaikkiin merkkeihin. Tee vaikka puhelinkyselykierros liikkeisiin niin huomaat että tämä on totta!

    ...noinkaan mene, aika monella merkillä on käytettynä enemmän arvostusta kuin tojoilla (jotka ovat kansanauton maineessa) ja hintakin sen mukainen. Katso vaikka www.autotalli.com ja vertaa.

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    ...noinkaan mene, aika monella merkillä on käytettynä enemmän arvostusta kuin tojoilla (jotka ovat kansanauton maineessa) ja hintakin sen mukainen. Katso vaikka www.autotalli.com ja vertaa.

    Laatuautot pitävät hintansa parhaiten eli Toyota! Myös Golfit jostain syystä pitävät hintansa. Muut huonommin.

    Äänestä

  • hintoja! kirjoitti:

    Laatuautot pitävät hintansa parhaiten eli Toyota! Myös Golfit jostain syystä pitävät hintansa. Muut huonommin.

    Toyota ei ole laatuauto. Laatuautoissa on mm. hyvät ajo-ominaisuudet.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Toyota ei ole laatuauto. Laatuautoissa on mm. hyvät ajo-ominaisuudet.

    nimenomaan laatuauto. Se kulkee suoraan kun rattiin ei koske. Muutenkin alusta ja ajo-ominaisuudet ovat parasta omassa luokassaan. Lexukset ovat parasta omassaan.

    Äänestä

  • Yllättävän pitkään Tojo on saanut mainostaa "hiljaista" avea, mikä on mahdollista ainoastaan mainoksissa, ei Suomen teillä. Uusi koppainen ave on äänekäs vaikka voissa paistaisi! Toivottavasti kuluttaja-asiamies ottaisi asiaan kantaa ja pakottaisi Tojon poistamaan ko. mainoksen.
    90-luvun keskieurooppalaiset 150-200t markan hankintahinnassa pyörineet autot ovat edelleenkin hiljaisempia.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Toyota ei ole laatuauto. Laatuautoissa on mm. hyvät ajo-ominaisuudet.

    Tuntuu olevan kuitenkin riittävät ajo-ominaisuudet kun käytetyistä maksetaan yksi parhaimmista hyvityksistä. Se se on namia vaihtotilanteessa, kun vaikka viisikin tonnia jää "ylimääräistä" käyttöön niin mieluummin sen itse törsää kuin antaa jobbarille.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    nimenomaan laatuauto. Se kulkee suoraan kun rattiin ei koske. Muutenkin alusta ja ajo-ominaisuudet ovat parasta omassa luokassaan. Lexukset ovat parasta omassaan.

    En ole vielä uusista autoista ajanut yhdelläkään joka on niin surkea ajettava kuin Toyota. Melkein kaikki merkit olen kokeillut.

    Äänestä

  • pomppas! kirjoitti:

    En ole vielä uusista autoista ajanut yhdelläkään joka on niin surkea ajettava kuin Toyota. Melkein kaikki merkit olen kokeillut.

    uuteen autoon. Sinä olet ajanut teiniautoja ikäsi ja käyt täällä valehtelemassa. Kaikki jotka on ajanut UUTTA Corollaa tietävät että puhut paskaa.

    Äänestä

Kovasti on ollut vikaa omassa Avensiksessa minullakin. Tulee kaksi vuotta täyteen ja mennyt tähän mennessä yksi poltin ja sekin meni takuuseen ja vaihtoivat samalla myös toisenkin puolen.
Täytyy nyt pelolla ruveta odottelemaan niitä vikoja.
Apua!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Ihan näin muutaman mallin kokemuksella.
Auto todella ruostealtis! , Tekniikka ei kestä! , Pahoja tyyppivikoja! , Huonot ominaisuudet!

Kysymys kuuluu, että mitä hyvää löytyy? Vastaus: Katsastustilastot...olisikohan autoa käytetty sitten usein pajalla missä ne muutkin viat on pistetty ojennukseen? Vai onko auto jotenkin ajasta jäljessä ja tekniikka on niin aneemisen yksinkertaista että se joko hajoaa tai toimii?
Avensis oli varsinainen rimanalitus laadussa...eihän nuo muutkaan mitään mahtavia ollut. Carina II sai tupla määrän remonttia tehdä mitä muihin vastaaviin...kai se oli laadukas toyotaksi silti.

Äänestä
  • Toyotaan ainakaan ei osu kuvauksesi.

    Äänestä

  • Focus?

    Äänestä

  • 007 kirjoitti:

    Focus?

    Todennäköisesti oli Toyota ja niistä se kaikkein surkein malli laadullisesti Avensis, surullisen kuuluisaa Englantilaista osaamista tavisautoissa, vrt. Morris, Hillman, yms.

    Äänestä

  • Voisi olla Volkkarikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihme ja kumma kirjoitti:

Tuulilasin nettipalvelussa esillä luotettavuusindeksi. Siinä Mazdassa vähiten vikoja ja korjaukset ylivoimaisesti halvimpia. Toyotan ylläpito tulee tutkimuksen mukaan erittäin kalliiksi. Vikojakin vain vähän alle keskitason, mutta niiden korjaaminen on sikakallista. Saman olen huomannut Suomessa. Tojo ei ole edullinen auto käytössä. Ja uusissa avensiksissa vikoja riittää. Aivan ihmeellisen paljon. Laatua on heikennetty oikein tuntuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu